Instagram @sarkkuk

Instagram bloglovin photo box-32_zpsq2otsdvh.png  photo blogger_zpsmvnu0kem.png Google+

perjantai 23. joulukuuta 2016

Syyslukukausi pulkassa

Huh huh, joko saa vähän huokaista?


Ilmeisesti edes hiukan, sillä saatiin meille joulunalusviikolle ajastetut ryhmätehtävät palautettua ihan hyvissä ajoin. Toisaalta vielä olisi muutama tehtävä (joita en ole edes aloittanut) tehtäväksi vuoden vaihteeseen saakka, mutta just nyt en jaksa panikoida asialla, vaan ajattelin nyt tehdä nuokin ihan omaan tahtiini miten vaan nyt joulun aikaan ehdin.


Meillä oli vuoden viimeisellä lähiviikolla terveydenhoitajatyön tunnilla tehtävänä valita kuvakorttien joukosta sellainen, joka vastaa parhaiten niitä omia tuntemuksia ja mietteitä näistä opinnoista. Kuvien seassa oli ihan liikaa hymyileviä naamoja... Valitsin sieltä sitten tosi osuvan kuvan itselleni. Lähiaikoina on nimittäin ollut sellainen olo, että saa repiä hiuksia päästä. Aikataulut tuntuu kaatuvan päälle, sitä lukee ja lukee, eikä mitään jää mieleen ja opintojen ohella pitäisi yrittää pitää huolta muustakin elämästä. Liikunta on itsellä auttanut stressiin tosi paljon ja tosi hyvään saumaan otin tuon kuntosalijäsenyyden.  Kuitenkin opintoja koskien olen ollut tyytyväinen. Ala tuntuu omalta ja taannoinen harjoittelujakso vaan vahvisti omalla kohdalla kokemusta siitä, että olen oikealla alalla, ja motivaatio opiskeluun nousi sen myötä.


Meillä sisältyi viimeiseen lähiviikkoon vielä muutama tunti lähiopetusta, simulaatiotunteja, anatomian & fysiologian harjoituksia ja itselläni vieläpä neljä tenttiä. Stressasin noista tenteistä aika paljon ja tosiaan lukiessa ja asioita kerratessa tuntui, että mistään ei tule mitään eikä mitään jää päähän. Viimeisen viikon meninkin koululle ja yritin opiskella siellä, jos vaikka ympäristön muutos olisi auttanut parantamaan keskittymiskykyä. Kyllähän se auttoi jonkin verran, ei ajatukset vaellelleet ihan niin paljon, mitä ne kotona karkailee. Ehdin juuri ja juuri käymään läpi Kansansairauksien videomateriaalin ja aamulla viime hetken paniikkilukeminen johti siihen, että muutama kysymys tentistä hoitui pelkästään tuolla tärppilukemisella. Anatomian & fysiologian kaikkea matskua en millään ehtinyt lukemaan eli se oli myös ihan tärpeistä kiinni. Lisäksi, koska oon aikaisemmin jo opiskellut korkeakoulussa, sain vapautuksen englannin kurssista mutta siihen piti suorittaa suullinen ja kirjallinen näyttökoe. Koko syksyn on kyllä ollut mielessä alkaa tutustumaan siihen enkun matskuun, mutta eipä vaan ole sille löytynyt yhtään sopivaa rakoa,... Sen verran nyt sain siihen luettua, että ehdin käydä läpi kurssin monistenivaskan ja muutaman hoitoalaan liittyvän sanan omaksumaan. Kirjallinen tentti olikin sitten suorastaan helpottavan piece of cake (sattuikin vielä, että pääsin purkautumaan esseeseen aiheesta "Burn out"). Suullisen tentin osuus, joka jäikin sitten viikon viimeiseksi, sujui omalla painollaan eli parin kanssa keskusteltiin vajaa puoli tuntia opettajan kanssa lähinnä näistä meidän opinnoista ja tuntemuksista niihin liittyen. Nyt näyttäisi jopa siltä, että pääsin kaikki tentit läpi eikä edes niin rimaa hipoen. "Pikkuisen" on kuitenkin joutunut asennoitumaan nyt siihen, että näillä lukemisilla on aivan mahdotonta yltää 4-5 arvosanan suorituksiin ja voin myöntää, että kyllä se tätä omaa suorittamisen ja perfektionistin mentaliteettia jäytää ja aiheuttaa noidankehän stressiin, kun en yllä niihin omiin vaatimustasoihini...


Mullahan oli jokunen viikko sitten keskusteluaika myös meidän opinto-ohjaajalle ja jotenkin se aika sattui juuri sellaiseen saumaan, että oma elämäntilanne oli kaikista ahdistavimmillaan ja olin henkisesti kyllä siellä omalla aallonpohjallani. Vieläpä sattui vuoden synkin vuodenaika, joka sekin jotenkin veti mielen ajoittain matalaksi. Helpotus olikin sitten vähän puhua näistä oman elämän kuormittavuustekijöistä, vaikka en nyt ihan kaikesta avautunutkaan. :P Joka tapauksessa ohjaaja lohdutteli ja sanoi (kun vielä itse suoraan kysyi, että olenkohan minä perfektionisti ja kyllähän se näin taitaa olla) ties monennettako kertaa painottaen, että pääasia on, että ne kurssit saa suoritettua, eikä arvosanoilla ole mitään väliä vaan asiat tulee opintojen aikana vielä monta kertaa vastaan. Minähän kans vähän hopseilen eli koitan suorittaa opintoja nopeutetussa aikataulussa käymällä joitakin tulevien lukuvuosien kursseja omaan tahtiin. Tähänkin ohjaaja sanoi, että aikaa opiskella kyllä on (koulun puolesta) ja jos itsestäni tuntuu siltä, että ei jaksa, niin pitää olla itselleen armollinen. Ja jos koen, että tarvitsen jotain apua, niin koulullakin on tarjota keskusteluapua ja sen sellaista.


No, sieltä aallonpohjalta kävin ottamassa vaan vauhtia eteen päin eli jos jotain pahaa, niin paljon hyvääkin on tapahtunut vaikka psyykkisiä ponnistuksia se on vaatinut. Yöunet on alkanu lyhenemään ja jos ei omasta puolesta saa nukuttua, niin kotona on kyllä aina joku varmistamassa, että heräilen tai pitää nousta kissaa palvelemaan eli se väsymyskään ei kauheasti auta. Otin kuitenkin opiskelujen vastapainoksi tavoitteeksi keskittyä vastaavasti niitä elämään iloa tuottaviin asioihin eli perheeseen ja läheisiin ihmisiin, omiin harrastuksiin ja yrittämällä elää hetkessä. Näiden opintojen yksi hyvä puoli on se, että siinä samalla kun opiskelee asioita, joita pitäisi myöhemmin opettaa ja valistaa muille, toimii ne myös itselle ohjeistuksena terveellisempään elämään ja hyvinvointiin.


Monimuoto-opiskelun yksi huonoista puolista on se, että koska suurin osa opinnoista tapahtuu etänä, niin kanssaopiskelijoita näkee vain harvoin eikä sillä tavalla synny heti semmoista ryhmäytymistä, mikä normaalisti tiiviissä yhteisössä syntyy. Meille on meidän tuutoropiskelijat koittaneet keksiä koko syksyn jotain yhteistä ohjelmaa, ja lopulta saatiin päätettyä suurimmalle osalle sopiva aika ja paikka. Niin tietysti kävi, että tuokin aika sattui juuri edeltämään meidän tenttiviikkoa ja osui pahimpaan flunssakauteen, eli osa porukasta joutui jäämään kotiin jo senkin vuoksi. Joka tapauksessa meidän lopullinen kymmenhenkin seurue pääsi keilaamaan Oulun keilahalliin. Mullakin on viime keilauksesta aikaa vuosikausia ja oli tosi mukava kyllä tuotakin kokeilla pitkästä aikaa. Mulla oli tässäkin vähän tämmönen kaikki tai ei mitään -tyyli ja syytän kyllä täysin epäsopivia palloja, kun ei siitä oikein omalla kohdalla mitään tullut... ;P Käytiin vielä yhdessä vähän syömässä, mutta sen jälkeen porukka hajautuikin omille teilleen. Suunnitelmissa kuitenkin olisi keväälle järjestää joku vastaavanlainen retriitti vähän paremmalla aikataululla.


Nämä viimeiset neljä kuukautta on kyllä mennyt todella nopeaa. Mutta vaikka välillä onkin ollut vaikeaa, omalla kohdalla johtuen vaan yksinkertaisesti siitä, että liikaa asioita kasautui samaan aikaan kuormittamaan, niin opinnoista oon kyllä tykännyt ja koen kyllä oppineeni ihan valtavasti asioita tämän syksyn aikana. Omaan jaksamiseen liittyen en vaan voi kylliksi painottaa sitä, mikä merkitys omaan hyvinvointiin on esimerkiksi hyvillä yöunilla tai läheisillä ihmissuhteilla. Oman pään tuuletus ja muiden asioiden ajattelu sekä viimeistään tieto ohimenneiden tenttien läpäisystä ovat kyllä auttaneet nyt viime viikkoina tosi paljon.



Uskaltaisinko jopa sanoa, että mieliala on tällä hetkellä innostuneen positiivinen. Ehkä rohkenee jo olla hieman toiveikas sen suhteen, että ensi vuosi voisi alkaa ihan hyvissä merkein ja kevään pitkälle kesään jatkuvat opiskelut tulisi sujumaan vähän paremmalla mielialallakin. Ainakin valoa on luvassa vähintäänkin pitenevien päivien mukana.

Tsemppiä muillekin työn ja opiskelujen parissa ahertaville!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!