Instagram @sarkkuk

lauantai 31. joulukuuta 2016

Jäähyväiset vuodelle 2016

Kulunut vuosi on ollut melkoinen vastakohtien vuosi. Viime vuoden loppupuolella muistan selvästi ajatelleeni, että en jaksaisi enää toista samanlaista vuotta samana toistuvine asioineen. Ajatuksena oli jo tuolloin jollakin tavalla jatkaa opiskeluja, vaikka en ehkä tuossa vaiheessa ollutkaan 100% varma hakevani kouluun sisään (saatikka sinne pääseväni) vielä tulevalle vuodelle. Paljon kuitenkin tapahtui vuoden 2016 aikana. Saavutin elämässäni omia tavoitteitani ja eteen tuli asioita, joita en edes villeimmissä unissani voinut kuvitella kokevani.



Vuosi 2016 on ollut ylä- ja alamäkeä. Olen tavannut mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia ja ennen kaikkea, vanhoja tuttuja... Osa ihmisistä on jäänyt pysyvästi elämään, osan ollessa pelkkiä nopeita kohtaamisia. Vuoden aikana olen kokenut varmasti kaikki ihmiselämän tunteen kirjot. Olen ollut pohjattoman surullinen ja äärettömän onnellinen. Olen tuntenut ahdistusta, epätoivoa, pelkoa, raivoa, vihaa - toivoa, helpotusta, iloa, onnea, rakkautta. Välillä on mennyt liian lujaa - sitten taas on olen rauhoittunut. Olen tehnyt paljon harkintoja sekä suuria, lopullisia päätöksiä. Toisaalta olen välillä antanut virran viedä mukanaan luottaen vain intuitioon. Olen vetäytynyt, olen ollut utelias. Olen astunut kauas pois omasta kuplastani, oppinut paljon itsestäni ja muista, ja oppiminen jatkuu edelleen.



En kuulemma ole sama ihminen, kuin viisi vuotta sitten. Vaikka kyseinen lausahdus olikin ehkä tarkoitettu loukkaukseksi, minulle se oli suuri kohteliaisuus, En todellakaan ole edes se sama ihminen, joka olin vuosi sitten. Tuntuu, että kuluvan vuoden aikana olen kasvanut ihmisenä ainakin metrin henkisesti, jos se ei fyysiseen olemukseen olekaan vaikuttanut. Kuitenkin on ollut jopa lohduttavaa kuulla, että minussa on kuitenkin olemassa edelleen samoja asioita kuin kymmenen vuotta sitten.



Vähän aikaa sitten olin hyvin skeptinen sen suhteen, että voisiko loppuvuodesta koitua mitään hyvää vai kaatuuko vain lisää ongelmia päälle. Vaati hieman itsetutkiskelua ja uskallustakin, mutta se kannatti. Vuoden viimeinen kuukausi on ollut ihana kuukausi.


Vuoden 2016 voin päättää tyytyväisenä ja todeta, 
että se on ollut paras vuosi.




Hyvää Uutta Vuotta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!