Instagram @sarkkuk

torstai 13. syyskuuta 2012

Ostoksia

Kuten sanottua, bongasin tuosta lähistöltä viime viikolla erään pienen putiikin ohi kävellessäni. Ensin kiinnostuin, kun siinä ulkona oli muutamalla eurolla jotain paitoja ym. esillä, mutta sisällä sitten oli muutama tanko lisää vaatteita. Vaatteiden hintalaput oli 5-15 e, joten pitihän se kaikki selata läpi. Lisäksi siellä oli jonkin verran huiveja, laukkuja ja koruja. (Eli tänne tulen menemään toistekin, jos en kolmannenkin). Se puodin pitäjä, vanha nainen, oli ilmeisesti jonkin sortin taiteilija, jotain maalauksia siellä oli työn alla ja ilmeisesti jotain pientä tilpehööriä teki myöskin.


Ihan ensimmäisenä muistin, että aamulla olin tuskaillut hiuspompuloitteni kanssa. Vissiin nuo pari riiviötä hävittää niitä, kun aina on kaikki hukassa. Niinpä ostin parilla eurolla muutaman hiuslenksun ja peruspinnejä, niitä tarttee aina.

En muuta sillä kertaa ostanut, mutta pari vaatetta jäi mielen päälle. A:lle mainitsinkin tästä kaupasta, ja sitten perjantaina tuli mieleen, että lähden makutuomarin kanssa katsoon näitä vaatteita. Yleensä meillä on meijän molempien vaatteiden suhteen aika lailla samanlainen maku, mutta en viittiny kuitenkaan laittaa eurojani hukkaan mihinkään, joka sitten sais tyrmäyksen kotosalla. :D Lisäksi, A kyllä sanoo suoraan, jos joku vaate EI näytä hyvältä. :)


Lopputuloksena tämmösten kanssa sitten poistuttiin. Tuon keskellä olevan farkkumekon te siis näittekin, koska A käski jättää sen päälle sovitus"kopista" (=kaupan nurkkaus, johon vedetty verho poikittain) poistuttuani :) Tää oli itse asiassa se ensimmäinen, joka mun mieleen jäi kummittelemaan.

Lisäksi tuommonen beige minimekko. Tätä kyllä arvailin, että ei varmasti mahu päälle. No meni se, mutta melkonen makkarankuori on kyllä. Mutta A halus ottaa senki mukaan, ja kuulemma kohta se mahtuu paremmin. :D Tälläkin hintaa sama 5 euroa.

Sitten A valkkas mulle topin. Tästä huomaa kyllä sen, että miten meijän vaatemaku sopii yhteen. Kattelin nimittäin tätä itekin, mutta aattelin, että ehkä se ois sopinu mulle kymmenen vuotta sitten. :) Tää oli siis huimat 3 euroa.

Ja vielä oli A ottanu mulle tuommosen hiuspompulasetinkin mukaan. Eipä näitä koskaan ole liikaa.



Loppuun vielä huivi, jonka A toi mulle lahjaksi. Hieman liian lämmin näille ilmoille, mutta syksyllä tulee varmasti tarpeeseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!