Instagram @sarkkuk

torstai 16. toukokuuta 2013

Nokkosvauvat

Oispa taas tusina aihetta postaukseen saakka. Mutta aloitetaan helpoimmasta. Muutama kaveri on jo pariin kertaan FB:n / bloginsa puolella kertonut löytäneensä nokkosia. Oma nokkoskeruuni rajoittuu muistelmieni mukaan ainoastaan yhteen kertaan joskus muutama vuosi sitten. Silloin tein mm. nokkospatonkia.

Nokkoset oli unohtua, kunnes eilen muistin ne jälleen ja otin kävelyreissulle mukaan pari pientä muovipussia. Aavistelin, että tuon mun kävelyreitin varrella Pikisaaresta saattais muutamat nokkospuskat löytyä, kun siellä on vähän sen näköistä pusikkoa olemassa. Ja juurikin siitä ajattelemastani kohdasta niitä sitten löytyikin pienen pussillisen verran (olis niitä toki ollut enemmänkin, mutta ajattelin riittävän nyt näin aluksi).


"Nokkonen (Urtica dioeca) on todellinen terveyspommi ja kaiken lisäksi ilmaista! Nokkosta kannattaa opetella käyttämään ruoanlaitossa. Sillä voi erinomaisesti korvata pinaatin. Ravintoarvoltaan nokkonen on kolme kertaa pinaattia parempi, kaksi kertaa ravitsevampi kuin porkkana ja kaloriarvoltaan vastaa perunaa. Nokkosessa on runsaasti C-, B- ja E-vitamiineja sekä A-vitamiinin esiastetta karotiinia. Myös kivennäisaineita kuten rautaa, kaliumia, kalkkia ja magnesiumia nokkonen sisältää noin 2,3 %! Ruoanlaiton lisäksi nokkosta voi käyttää mm. rohdoksena, hiusten kasvun edistämiseen ja lannoitteena."
Lähde: Yrttitietoa

Kuten arvata saattaa, ei tietenkään tätäkään luonnontuotetta suositella syötäväksi raskaana ollessa. Mun mielestä on kyllä kummallista, että kaikenlaisia teollisesti valmistettuja lisäainemömmöjä saa mättää naamaansa, mutta kun on jokin luonnollinen ainesosa, niin se on pannassa. No, kyseessä on siis suositus, mikä maalaisjärjellä(ni) tarkoittaa sitä, että kaikkea kohtuudella.


Niinpä ryöppäyksen jälkeen (pitäisi poistaa nitraatit)  ujutin pienen määrän nokkosia lettutaikinan sekaan, ja lopun massan pakastin. Ja ai että oli hyviä lettuja! Niin hyviä, että teen kyllä toisenkin reissun nokkospuskaan. Tällä kertaa vois tosin laittaa kumihanskat käteen, villan läpi nuo polttiaisosat nimittäin meni ja poltteli sormenpäässä vielä parinkin tunnin päästä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!