Instagram @sarkkuk

Instagram bloglovin photo box-32_zpsq2otsdvh.png  photo blogger_zpsmvnu0kem.png Google+

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Uudet hiukset

Mainitsin muistaakseni noin kuukausi takaperin päässeeni kuitenkin yhteen hiusmallijuttuun. Facebookissa taisivat ryhmässään ilmotella tarvitsevansa hiusmalleja Oulussa, ja menin silloin paikalle kuulemaan, pääsisinkö mukaan. Siellä oli kourallinen muita, ja osa pääsi mukaan heti seuraavana päivänä, kun meidät muut sitten buukattiin hiusmalleiksi kuukauden päähän. Ratkaiseva tekijä taisi olla vastaus kysymykseen "saako hiuksia leikata", johon itse taisin hieman empien vastata, että vähän.. Vähän meinasin jo itsekin jänistää, ja ootin kans että voihan koko juttu myös peruuntua, kunnes sitten eilen iltapäivällä tuli muistutuksena viesti tulla paikalle. Viestissä puhuttiin kuitenkin vain väristä, mikä oli kyllä iso helpotus. Värin saa aina muutettua jos ei ole tyytyväinen, mutta se hiusten kasvattaminen onkin vähän pidempi prosessi.



Vähän mietin kuitenkin vielä etukäteen, että mitäs mää niille sanon, jos jänistän vielä paikan päällä, kun ne alkaa suunnitteleen mustaa irokeesia tai vastaavaa :D Minähän olin suunnitellut kasvattavani tätä omaa väriä, mutta kyllähän tuo jo välillä tympii, kun ei se ole oikein minkään värinen. Aika aikansa kutaki.

Tilaisuus oli Sokos Hotel Arinassa, jonka pitkiä käytäviä haahuillessa löysinkin oikeaan paikkaan. Eka luulin, että paikalla oli ihan vaan pari mallia, mutta sitten selvis, että kouluttautujia oli vissiin 17 kappaletta (tms.) ja heille vielä mallit. Siellä oli joku kokoushuone, johon oli järkätty tuolit ja pöydät. Minä pääsin käsittelyyn kahdelle kouluttautujalle.

Ilmeisesti tuonne olis saanutkin ihan etukäteen suunnitella ja katella, mitä tahtoo itselleen tehtävän, ainakin joillakin oli selvät sävelet, mitä niiden hiuksille saa/pitää tehdä. No, mun kriteerit oli että "ei mustaa, ja saa olla monisävyinen". Vähän mielessäni mietin vaaleita sävyjä, mutta tytöt kun sanoi, että saako tummentaa kun he välillä haluais tehdä sitäkin, niin päätin että antaa mennä vaan! Monisävyä tosiaan he sitten alkoivat suunnitella, ja kaiken värikoodien sanahelinässä tajusin vaan, että tulossa oli tummaa taakse, tummempaa sivuille ja vaaleaa päälle. Missäänhän ei ollut peilejä eikä niistä värimömmöistäkään nyt voinu tietenkään lopputulosta päätellä.

Värit olikin nopeaa levitetty ja puoli tuntia niiden annettiin vaikuttaa. Pesu suoritettiin sitten vessassa, jonne oli tuotu paikalle joku liikuteltava hiustenpesuallas. En tosiaan siinäkään vaiheessa sitten vilkaissut peiliin, mutta kuulemma hyvältä näytti. Sitten vielä föönaus, ja pikkuisen sitten napsasivat latvojakin suoriksi, ettei heti tarttis mennä niitä leikkauttamaan. Kovin sitä mun hiusta tultiin sitten ihastelemaan niiden muidenkin kouluttautujien toimesta, ja osa otti ihan ne värisävyt muistiin, että osaavat tulevaisuudessa sekoitella samanlaisia töikseen.

Olihan se kuitenki pakko ennen ulos menoa käydä peilistä kattomassa, että millanen siitä nyt tuli (eli kuljenko seuraavat kuukaudet säkki päässä).

Peilistä näkyikin ihan loistavat hiukset!



Olin siis todellakin tyytyväinen lopputulokseen. Miettikää nyt, jos oisin menny vaan paikalle, että "vaaleaa kiitos", mitä oisinkaan menettäny! Eikä mennyt ollenkaan liian tummaksi, niin ku aluksi ajattelin, vaan tuota vaaleaa sävyä on kuitenki aika paljon tuossa päällä. Pikkuisen nuo sävyt on siis sellasta punertavaan vivahtavaa, ja tuo vaaleakin sellainen enemmänkin toffeinen.


Kyllä nyt taas kelpaa vähän aikaa katsella omaa päätänsä!

2 kommenttia:

  1. Hiano tukka :) kivasti tuo väri mennee. Sulla onki nyt sitte synnäritukka valmis :) Mulla ku on lyhyt tukka, niin meinaan hetkeä ennen la käydä leikauttaan pään, ettei sitte synnärikuvat ole ihan kaameita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään kyllä itsekin! Nyt tosiaan kehtaa kuvissakin näyttäytyä ainakin pään puolesta :D Ja ei varmaan ihan äkkiä tule sitten kiinnitettyä huomiota omaan ulkonäköönsä, niin on nyt ainakin pariksi kuukaudeksi jotain uutta ilmettä :)

      Poista

Ilahduta kommentillasi!