Instagram @sarkkuk

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

4. luukku

 Joulukalenterin neljännen luukun taakse kätkeytyy kuukausikatsaus marraskuun liikuntoihin ja hieman tuleviinkin.

Marraskuun pimeä mörkö se vieraili täälläkin - eihän tuo ihan nappiin nyt mennyt! Kuukauteen sisältyy 16 tuntia liikuntaa, jaettuna neljälle viikolle se tekee keskimäärin neljä tuntia per viikko... Toisin sanoen puolet minun tavoitemäärästä.

Sen minkä ajassa menettää, niin ehkä sen laadussa korvaa? Joukossa toki näkyy sekin, että aina ei vaan jaksa mennä Duracell-pupun lailla eteen päin, ja oon ihan sen vuoksi turvautunut pari kertaa bussiin. Varsinkin jos on ollut kunnon koiranilma. Toinen on sitten se aikataulu, välillä on pitäny mennä tukka putkella paikasta A paikkaan B, eli siinäkin on yleensä linja-auto ollut alla. Tai sitten matka on kuljettu juosten. Niinpä onkin moni vaunukävely korvautunut itse asiassa kovemmalla vauhdilla, eli siitäkin jo muutama tunti menee nips naps. Ja kaikkia kauppakäyntejä en oo tuonne ees kirjannu, ne kun pitäis lukeutua muutenkin jo ihan arkiliikuntaan.
Tehokkuus on juoksun lisäksi hiipiny myös salin ja jumppien puolelle. Sain muutama viikko takaperin SATSin jäseneksi liittymisen kylkiäiseksi muutaman PT-ohjauskerran, ja niinpä oon nyt parin viikon ajan tehnyt salin puolella semmosta treeniä, että jälkeen päin on suihkussa shampoopurkin nostaminenkin tuntunu ylipääsemättömältä. :D Ohjelmassa tähdätään maksimaaliseen intensiteettiin, ja siltä se tuntuukin! Vielä kun saisi kaikissa tekniikoissa hiottua tekniikat kohdilleen - kyykyt tyylipuhtaasti sekä punnerrukset oikealla tavalla eikä niin, kuin 90 % ihmisistä ne tekee... Jos joku miettii miten voisi kotona treenata, niin tuossa pari hyvää liikettä, joista alottaa.


Kiitos SATSin lastenhoitopalvelun, oon päässyt iltaisin myös ryhmäliikuntaan. Tässä on kuitenkin täytyny edetä "lapsentahtisesti", ja toistaiseksi oonkin käynyt "vain" puolen tunnin mittaisella FLX-tunnilla, joka keskittyy kokonaisvaltaisesti lihasliikkuvuuteen [flexing]. Voin myöntää, että itellä tulee harvoin (=ei koskaan) venyteltyä, ja varsinkin kun kantaa päivät tuommoista suloista seiskakiloista painoa käsivarsilla, niin kyllä se saa paikat jumiin. Olkapäät onkin oikein naksuneet, kun pääsevät tunnilla liikkumaan sen staattisen pidon sijaan, ja alaselkähän mulla on aina jumissa muutenkin. 


Eli on sitä liikuntaa tullu kaiketi silti harrastettua. Ja jos se kiire näkyy liikunnan määrässä, niin näkyy se sitten siellä syömisissäkin: on ollut päiviä, että oon ehtinyt syödä nopeasti vain rahkapurkin lisukkeineen niin lounaaksi, väli- kuin iltapalaksi! Eli puntarin lukemat kyllä painuu edelleen alas päin, vaikka mun puolesta ei tarttiskaan - ois nimittäin aika työlästä alkaa uusimaan koko vaatekaapin sisältö uusiksi. Liikunnan vastapainoksi oon toki myös pitänyt päiviä "Tänään en liiku mihinkään" -ajatuksella. Näitä lienee tulossa nyt joulukuussa, kun kaikenlaista ohjelmaa on tiedossa. 


Joulun pyhien aikaan SATS Heikinkatu on suljettu, ja parin viikon aikana MiniSats kokonaan kiinni, eli jos en saa lapsenvahtia, niin mun liikkumiset on sinä aikana melko jäissä (jos ei se isukki nyt vielä pääsiskään). Sen sijaan myös minä, jolla on vain tuonne Heikinkadulle jäsenyys, saan mennä myös avoinna olevaan SATS Caritakseen treenaamaan, ja itse asiassa koko joulun ajan voi käydä kaikissa maan SATS Kuntokeskuksissa. Eli jos jollakulla on menoja vaikka toiselle paikkakunnalle joulun pyhien aikaan, niin tämä ei estä kinkkujen polttamista silloinkaan!

 Toivottavasti joku jäisi edes pari kertaa Slle pitämään tänne kotiin seuraa - muuten en saa mun treenipassiin merkintöjä! :)



JOULULAHJAVINKKI:

Jos joku (kuten vaikkapa minä) kaipaa lisämotivaatiota, niin sinne pukinkonttiin voi myös sujauttaa tämmöisen kannustavan lahjan:

SATSin lahjakortti on nimittäin aivan ihana lahja liikkuville (=kaikille?!) ihmisille, sen voi käyttää kaikissa ostoksissa SATSin kuntokeskuksissa.

Yhteistyössä mukana SATS Heikinkatu

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Tämän haasteen vannon kautta kiven ja kannon toteuttavani (kaikki aijemmat haasteet kun edelleen odottelee luonnoksissa :(... )

      Poista

Ilahduta kommentillasi!