Instagram @sarkkuk

Instagram bloglovin photo box-32_zpsq2otsdvh.png  photo blogger_zpsmvnu0kem.png Google+

lauantai 7. tammikuuta 2017

Ompeluvuosi 2016

Kun syksyllä 2015 hurahdin ompeluun, niin päätin sitten vuodenvaihteessa tehdä tästä ihan urakoiden harrastuksen ja yrittää tehdä pääosin kaikki lasten vaatteet itse sekä täydentää myös omaa vaatekaappia. Laskeskelin, että jos keskimäärin ehtisin vuoden jokaiselle viikolle yhden ompeluksen tehdä niin siitä koituisi aika mukava määrä uutta vaatetta.



Otinkin haasteen itselleni toteutettavaksi saman tien ja aloin purkamaan kangasvarastoihini jääneitä kankaita. Ihan ensimmäiseksi jo tammikuun 1. päivänä syntyi Rlle uusi body ja aikomuksena olikin kokeilla muutamaa eri bodykaavaa, kun kerran olin nepparit ja pihdit ja muut värkitkin ostanut ihan varta vasten. Muutamaa päivää myöhemmin toteutin visioni Siiri ja Myyry -kankaasta. Tässä oli jo hiukan haastetta, koska kangas oli päätynyt minulle jotain kirppiskanavaa pitkin ja sitä oli niin pieni pala, että sai etsiä kaavan, joka olisi useammasta osasta koottava. Niinpä OB:n China Girl-tunika muokkauksineen koitui tämä kankaan pelastukseksi. Suurin osa vaatteista on päätynyt ihan aktiiviseen käyttöön, mutta vaikka visio ja toteutuskin onnistuisi, niin aina ei silti jokin vaan natsaa. Minttu kolmupyöräpusero ei montaa kertaa ole päätynyt Sn päälle pääosin kait siksi, että en ole saanut puserolle ommeltua minkäänlaisia mätsääviä housuja. Sinne se on siirtynyt kaapin perälle odottamaan Rn kasvua. OB:n Sausage Dog -kaavalla toteutettu body onnistui, mutta ajan saatossa lähti neppirivistön lanka purkautumaan ja alla olisi saanut olla vahvempi tukikangas. Ompeluiden myötä annoin itselleni luvan hankkia myös uusia kankaita, niinpä satsasin Noshin tammialeen sekä PaaPiin superhalpoihin välimerkkeihin.



Helmikuussa oli taas vähän hiljaisempaa, näköjään keskityin vain ideoimaan tulevia juttuja ompelulehtiä ja ompeluryhmien kuvia selaillen. Kankaita kyllä sain taas kotiutettua PaaPiin possupussin ja Noshin kilopussien muodossa. Osa tosin lähti myyntiin näistäkin, osan odotellessa edelleen inspiraatiotaan.



Maaliskuussa ajan vei opiskelujutut ja paljon ei irronnut enää ompelun puolelle. Kaavoja tuli sentään jokunen piirrettyä talteen. Akuuttiin housupulaan tuli ommeltua Noshin kilopussin palasista itselleni housut (ja todettua myös, että voisi osan ompeluajasta käyttää myös liikunnan puolelle). Housujen kaava oli kuitenkin hyvä ja pääsi myös jatkoon. Vähästä ajastani käytin sitten osani synttärilahjan valmisteluun, joka oli kyllä ihan hukkaan heitettyä aikaa, niin kuin jälkeen päin on hyvä todeta... :( Ja taas lisää kankaita kotiutui....



Huhtikuussa ompeluinnostus taas iski ja pääsin ompelemaan muutaman idean vaatteeksi saakka. Akuuttiin liikuntakärpäsen puraisuun ompelin muutamat tuubihuivit. Korjailin jo pieneksi käyvää kirsikkapaitaa Slle ja klähestyvä kesä jo mielessäni aloitin kesämekkojen ompelun.



Teinköhän toukokuussa mitään muuta kuin ompelin?? Molemmille lapsille syntyi vaatetta urakalla, tuli housuja, bodeja ja mekkojakin oli tekeillä. Käynnissä oli useampikin ompeluprojekti yhtä aikaa. (Laina)ompelukoneestakin vissiin loppui tehot kesken kaksoisneulaamisen ja piti lisätä kalustoa, joka onnistui niinkin helposti kuin tori.fi:n kautta löytämälläni vanhalla Husqvarnalla.  Nosh-kutsuilta tilasin taas vaihteeksi lisää kankaita...




Kesäkuussa ompeludraivi oli huipussaan. Sain valmiiksi pitkään Sn toivomuslistalla olleen "Viileä Venla" -mekon sekä kauan haaveissani olleen kesäisen perhosmekon. Toteutin myös pitkäaikaisen unelmani omasta taskutunikasta. Taas hemmoteltiin Nosh-kankaiden faneja kilopussien muodossa. Ompelinkin näistä tykötarpeista kummitytölle synttärilahjaksi mekon. Rlle syntyi useammat housut vähän eri kaavoja testaten.


Heinäkuussa tuli panostettua enemmän ulkoiluun kuin ompeluun, mutta siitä huolimatta sain muutaman ompelutyönkin tehtyä. Tuoreimmalle suvun jäsenelle tein viemisiksi suloisen bodyn. Tuleville synttäreille ompelin itselleni perhosmekon. Myös 1-v. synttärisankarille ehdin toteuttaa visioni synttäriasusta. Ja saipa S taas yhdet housut. Tässä vaiheessa alkoi pitkällinen ompelun harjoittelu jo alkaa tuottaa ihan kiitettävää jälkeä. Ja kyllä - lisää kankaita Pehemiän possupussin muodossa.



Elokuussa lapset aloitteli päiväkotia ja sehän merkitsi itselleni ompeluaikaa! Olinkin tuotteliaalla päällä ja monenlaista vaatetta syntyi. Ihan oikeaan tarpeeseen surautin Slle useammat housut samalla jo aiemmin hyväksi todetulla kaavalla. Tarpeeseen tuli tehtyä myös muutama lakki ja kaulahuivi nuorimmalle. Pari visiotani Noshin kankaista sai viimein päivänvalon Slle ompelimieni seepratunikan ja Sirkus-paidan muodossa, joihin sai jo hieman käyttää omaa luovuutta. Onnistuin myös osallistumaan ensimmäistä kertaa Verson Puodin virtuaaliseen ompelukerhoon ja haasteen mukaisesti "Oodi kesälle" syntyi itselleni kesäinen paita ja Slle jämäpaloista tunika. Myös pienen korjausompelun tein edullisesti ostamaani Noshin paitaan. Monipuolinen kuukausi siis tämä, vaikka koulun alkaminen loppukuusta hieman hidastikin tahtia.




Syyskuu olikin henk.koht. elämässä vaiherikas kuukausi ja vähänhän esim. semmoiset asiat kuin muutto ja koulunkäynti söi sitä omaa vapaa-aikaa. Ompeluinnostusta se ei vienyt, päin vastoin, nytpähän sain ihan itse määrittää, miten oman vapaa-aikani käytän. Slle syntyi muutama tunika sekä housut, Rn vanhasta ompelemastani bodysta muokkasin paidan ja tein uudenkin, itselleni syysulkoiluun oli saatava pipo ja huivi ja uskalsin tehdä myös itselleni kouluvaatetta. Kankaan ostolakkoaikeetkaan eivät pitäneet, vaan jälleen PaaPiin possupussi yllätti ja teinpähän ostosreissun myös lähiseudulle avattuun uuteen kangaskauppaan.




Lokakuussa riitti ideoita ja inspiraatiota. Kankaita kotiutui lisää,  lisää ja vielä lisää (lisäksi ne kirppisostokset...). Vastapainoksi piti vanhemmista kankaista alkaa jotain ompelemaankin. Rn vaatehylly täydentyi useammilla housuilla ja vahingossa tulin kehittäneeksi oman hyvän kaavankin tarkoitukseen. Myös itselle sain aikaiseksi tehdä omilla mitoilla kaavakokeilut. Tilasin myös kauan mietinnässä olleet omat ompelumerkit.



Marraskuun pimeydessä syntyi vaatetta pelkästään itselleni! Pieniä lipsahduksia lukuunottamatta kankaita ei tullut tässä kuussa lisää lukuunottamatta jo edelliskuun Nosh-kutsuilla kotiutunutta tilausta. Sen kankaista ompelin saman tien itselleni housut ja oman Humu-mekon. Kankaiden tuhoamisen merkeissä tein myös parit housut lisää samalla luottokaavalla. Oman tunikakaavan hiominen jatkui ja samalla kaavalla ompelinkin kolme erilaista variaatiota käyttövaatetta.




Joulukuussa paininjalan alle päätyi useampi lahjaompelus. Pikkupojille syntyi traktoripaidat ja isoille tytöille kissapaidat. Siskolle pöllötunika ja äidille sininen tunika, molemmat Mekkotehtaan Ainoja. Kangasostoksiltakaan ei taas välttynyt, kun Noshin joulukalenteri yllätti kilopusseilla. Lisäksi sain päähänpinttymän Vartijalinnuista, ja Kangashamstereiden kautta onnistuinkin löytämään kankaan tarpeisiini ja siitäpä syntyi vuoden viimeiseksi ompelukseksi itselleni tunika.

¨
~~ ~~ ~~ ~~

Semmoinen "pieni" ompeluvuosi. Hauska oli tehdä tätä koostetta ja nähdä myös omat tuotoksensa koottuna.Vuoden aikana kehitystä on kyllä tapahtunut ja ehkä sieltä alkaa joku oma tyylikin vähitellen hioutua. Vuoden ompelutavoite ylittyi kirkkaasti ja suurin piirtein kaikkinensa noin 80 ompelutyötä on tullut tehtyä! Sehän ei mitenkään vedä vertoja oikeille himo-ompelijoille mutta aika hyvä saavutus jo sekin. Uutta vuotta ajatellen kaappien kangasmäärä on sellainen, että kyllä niistä saisi jo samanmoisen tavoitteen puristettua kasaan - ja yritys onkin jo alkanut.

2 kommenttia:

  1. Oletpa ollut tuottoisa. 80 vaatekappaletta tarkoittaa jo satoja työtunteja, joten ihan mistään pienestä määrästä ei enää puhuta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kun asian ilmaisee niin onhan noihin tunteja kyllä uponnut! :)

      Poista

Ilahduta kommentillasi!