Erään bling bling -arvonnan inspiroimana ajattelin koota tänne listaa asioista, joista minä tykkään syksyssä.
Minähän en lähtökohtasesti tästä vuodenajasta nimittäin tykkää :) Neljän vuodenajan kierrossa on suomalainen syksy sijalla kolme. Kuitenkin, kaikilla asioilla on aina hyvät puolensa, niin myös syksylläkin.
Viinimarjat, herukat ja vadelmat kuuluu ainakin pohjoise(mma)ssa alkusyksyyn. Lisäksi metsästä löytää puolukoita, joka ei lempimarjojani olekkaan, mutta hyvä lisä mm. monien liharuokien kanssa (ja lappapuuro maidon kanssa on nam!). Pihlajanmarjoista tykkää ainakin linnut, joskus on ollut itselläkin ajatus valmistaa siitä vaikka hyytelöä. Ehkä joskus vielä rohkeutta riittää :)
Oravat, siilit, karhut... - luonnon eläimetkin valmistautuvat kasvien ohella kylmemmän vuodenajan tuloon. Pientä ja suurempaakin vipeltäjää näkee pusikoissa (no, toivottavasti ei niitä karhuja!) mutustelevan ruokaa talven varalle (vähän kuin minäkin :)

Marjat

Omenat
Samalla linjalla jatketaan. Ehdottomasti vasta puusta poimitut omput kuuluu syksyyn. Normaalisti olen hieman makeamman omenan ystävä, mutta juuri se perinteinen kirpeä pikkuomppu saa vaan veden herahtamaan kielelle :) Ja mikä parasta, kotimaista. Myöskin aivan hyvä syy leipoa paljon piirakkaa ;P (Onneksi Kreikassa pikkuompuissa on samanlainen maku, ettei ihan ikävä iske!)
Sienet
Jos nyt sillä ruokalinjalla jatketaan, niin "syksyn tullen sieniä kasvaa". Niitä onkin mukava talven myötä käyttää esim. salaattiin ja eri tavalla lisukkeina. Tähän saakka olen kuitenkin luottanut äidin pakastimen anteihin, mikä lieneekin ihan fiksua sienituntemukseni tuntien. Vai eikö muka nuo kuvan hattivattitatit olleetkaan syötäviä?!
Pimenevät illat
Vaikka kevään eli valon lapsi oonkin, niin jotakin mystistä on aina syysillan pimeydessä. Varsinkin auringonlaskun aikaan syksyinen kirpeä ilma saa joskus hienoja väri-ilmiöitä taivaalle. Ja tähtiä näkee pitkästä aikaa.
Kynttilät
Ja mikäs pimenevää syysiltaa paremmin valaisis, kuin kynttilät. Tuoksukynttilöistä kelpuutan myös mielelläni etenkin kahvin- ja vaniljantuoksuiset, myös laventeli käy.
Takkatuli
Grillikausihan ei ole vielä ohi! Jos ei pihalla tarkene istumaan, ja saa sopivan remmin kasaan, niin aina kannattaa lähteä vaikka viikonloppureissulle mökkeilemään. Lämmin tuli, makkaraa, vaahtokarkkeja... siitä ei ilta parane.
Ruska
Syksyn puiden värit, lehtivihreän hiipuminen ne vaan on yhtä kuin syksy. Ei etelämmässä osaa ajatella syksyä olevankaan.
Eläimet
Oravat, siilit, karhut... - luonnon eläimetkin valmistautuvat kasvien ohella kylmemmän vuodenajan tuloon. Pientä ja suurempaakin vipeltäjää näkee pusikoissa (no, toivottavasti ei niitä karhuja!) mutustelevan ruokaa talven varalle (vähän kuin minäkin :)
Koulu
Jos elämässään on noin 3/4 tottunut siihen, että syksy alkaa, kun koulut alkaa, niin ei sitä niin vain pyyhitä mielestä pois - ei, vaikka siellä koulun penkillä ei istuisikaan.
Ja sieltä se lopulta tulee, tahtoi tai ei, ennemmin tai myöhemmin. Syksy päättyy, ja taas alkaa uusi vuodenaika.
(Kuvat kaivoin tietokoneeni syövereistä).
Syysvaatteet
Syksyn pukeutuminen tuo omat haasteensa. Toisen mielialaan soveltuu ruskan kirkkaat värit, kun toinen taas tykkää hieman maanläheisimmistä väreistä. Aina on kuitenkin hyvä syy syksyllä päivittää vaatevarastojaan (ainahan uuden syystakin tarttee! Eikä niitä huivejakaan kyllä ole ikinä tarpeeksi ja asuun sopivia! Entäs sitten ne kengät, eihän sitä enää edes muista, mihin ne viimesyksyiset joutui?!). Mutta syksyllä lämmin on valttia!
Ensilumi
Ja sieltä se lopulta tulee, tahtoi tai ei, ennemmin tai myöhemmin. Syksy päättyy, ja taas alkaa uusi vuodenaika.
(Kuvat kaivoin tietokoneeni syövereistä).