4-vuotissynttärit

Juhlittiin 4-vuotissynttäreitä tänä vuonna hiukan myöhässä maanantaina. R täytti 4 vuotta viime viikon tiistaina. Minulla sen sijaan oli töitä vielä lauantaihin saakka, joten siksi oli parempi järjestää synttärit nyt näin päin. 

Aika pienet synttärit pidettiin. Ei pidetty ees kaverisynttäreitä. Näin heinäkuun lapsella on se huono tuuri, että kavereita on kesäaikaan vaikea saada kiinni. Synttärikutsutkin olisi saanut tehdä jo hyvissä ajoin touko-kesäkuun vaihteessa, jos olisi mielinyt kutsua kaikki hoitokaverit. Ja me kun ei tiedetty synttärijuhlien ajankohtaakaan vasta kuin muutama viikko sitten.

Melko vaatimattomat oli kyllä silti pojan toiveet juhlia koskien. Spiderman-kakkua hän vaan toivoi, joten semmoisen hänelle tein. Näin parhaaseen mansikka-aikaan tietysti taas täytteenä mansikkamousse. Lisäksi monenlaisia herkkuja piti olla.

Lisäksi itsellä teki mieli kokeilla itse tehdä Karoliina-kakku. Ensimmäistä kertaa semmoista tein ja aika hyvin onnistui, vaikka muutaman jutun tekisin seuraavalla kerralla toisella tavalla.

Vieraita kävi sopivasti, tokihan kaikki kutsutuistakaan ei päässeet - kuka oli reissussa ja joku taas kipeänä. Mutta mukavasti oli silti päivässä puuhaa ja tekemistä. Ja pääsipä yksi kaveri kuitenkin toisena päivänä käymään, joten senkin suhteen odotukset täyttyi. Seuraaville synttäreille kyllä lupasin ne kaverisynttäritkin. Eipähän tosiaan ole R vielä itsekään kaverisynttäreillä käynyt, eli ihan hyvin voi vielä sen vuoden tämän suhteen odotella.

Hellepäiviä

Kesän hellepäivät taisi olla tässä. Eilen mittari kipusi hädin tuskin 20 asteeseen ja kylmä tuuli oli tullut lämpöaaltojen tilalle. Suurimman osan hellepäivistä kökkin sisällä töissä viilentävän tuulettimen alla, mutta olihan se työpäivien jälkeenkin mentävä rannalle. Töiden vuoksi juurikin ei ehditty tälle kesälle tehdä perinteistä Päivä Nallikarissa -retkeä, mutta onnistuttiin kuitenkin käymään sekä Nallikarissa että myös parissa muussakin paikkaa uimassa. Lapset kyllä jaksoi mankua ja monkua, että lähdetään uimaan. Ja lähdettiin kyllä, alkukesä kun meni niin kylmissä tunnelmissa, ettei juuri uimaan päässyt. Leikkipuistossakin lapset pääsivät aikaansa viettämään ennen minun töihin menoa.

Omankin talviturkin sain heitettyä. Vesi oli ainakin melkein lämmintä. Mutta kyllä mukavasti viilensi juuri kuumimpana 30-asteen päivänä. Moni on taas valittanut kuumia ilmoja, mutta minä kyllä nautin niistä! Puoliso tosin kävi ostamassa meille pari tuuletinta lisää, joten yölläkin on saanut nukkua viileässä, kun kaksi tuuletinta pöhisee vieressä. Tälle kesälle ei varmasti enää päästä yhtä lämpimistä ilmoista Suomessa nauttimaan. Mutta ei hätää, muutama päivä viilennellään ja sitten päästäänkin nauttimaan ulkomaille lämpimistä ilmoista ja ennen kaikkea, lämpimästä merivedestä!

Kesä hoitajana

Niin vain se tämäkin kesä mennä porskutteli eteenpäin, vaikka ihan vasta oltiin keväässä. Hain keväällä useampia työpaikkoja ja onneksi pääsin yhteen tuttuun paikkaan kesäksi hoitajaksi. Mutta vaikka paikka oli tuttu, kyllä etukäteen jännitti ja jopa pelotti, että mitähän tästä kesästä tulee. Viime aikoina on paljon puhuttu huijarisyndroomasta - siitä, että joku kokee, ettei ole tarpeeksi pätevä tekemään asiaa, jota tekee ja kokee vain huijaavansa muita omilla taidoillaan...

Vähän sen tapainen olo minulla oli, kun vasta opiskelijana pääsin oikeisiin töihin. Että minun pitäisi nyt tietää ja osata kaikki. Tokihan sitä pahimmissa mielikuvissaan pelkäsi epäonnistuvansa täysin tehtävissään. Hoitotyö kun kuitenkin on ihan eri asia, kuin kaivella lastalla hiekasta vanhoja esineitä tai siivota pölyjä rakennusten nurkista.

Onneksi alkujännitys muuttui pian innostukseksi. Tajusin, ettei minun (eikä kenenkään muunkaan) oletetakkaan tietävän ja osaavan kaikkea. Sitä, mitä en tiedä, kysyn ja opin. Todella hyvin onkin saanut kesän aikana tutustua erilaisiin potilaisiin ja hoitotilanteisiin ja huomannut välillä ihan osaavansakin jotain. Onnistumisen hetket tietysti ovat tuoneet lisää itsevarmuutta. Opintojen aikana on vahvistunut se halu, että työskentelisin tulevaisuudessa lasten, nuorten ja perheiden parissa ja se tahto on kyllä vain vahvistunut.

Välillä on kyllä tullut niitäkin hetkiä, että on jäänyt työasiat kaivelemaan mieltä kotiin lähdettyä ja miettii, muistiko nyt varmasti kaiken. Joskus hetkeksi on saattanut tulla juurikin se surkea ja epäonnistunut olo, kun ei tiennyt/osannut jotain tehdä vaikka itse niin olettikin.  Onneksi ne omat huolet on yleensä osoittautuneet ihan turhiksi, mutta siinä hetkessä tämän työn vaativuus ja vastuullisuus on kyllä saanut stressitason kohoamaan. Varsinkin iltavuorojen jälkeen sellaisessa tilanteessa on ollut hirveän vaikea rauhoittua nukkumaan. Ja onpa sitä nähnyt uniakin erilaisista potilastilanteista. :D

Varmaan ammatillinen itsevarmuus kasvaa sitä myötä, kun kokemusta karttuu. Hoitoalalla kun kuitenkin koko ajan tulee vastaan uusia ja ennenkokemattomia tilanteita, erilaisia uusia sairauksia tulee, samoin tutkimustieto lisääntyy. Koko ajan oppii jotain uutta. Hoitajatkin on vain ihmisiä eikä kukaan voi tietää kaikesta kaikkea (vaikka konkarit näyttävät kyllä välillä tietävänkin lähes kaiken)!

Tämän kesän jälkeen odotan edelleen innolla uusia opiskelu- ja etenkin työkuvioita, joita toivottavasti tulee! Vanhalla alallani kun niitä töitä ei edelleenkään ole tyrkyllä. Seuraavat työkuviot on tietenkin vielä aivan kysymysmerkin alla - milloin ja missä? Kohta taas kuitenkin alkaa harjoittelut ja koulu. Mutta ehkä jo lähiaikoina jotain töitäkin voisi tehdä opiskeluiden ohella.

Nallikariin

Ihanaa, melkein ehdin jo luopua toivosta, ettei tälle kesälle enää helteitä koittaisi! Mutta onneksi saatiin viimein lämpimät ilmat. Minulla on ollut taas pari vapaapäivää. Harmiksemme oli Slla viikonloppuna kurkku niin kipeänä, että melkein jätettiin uimareissu eiliseltä väliin. Olo kuitenkin tokeni sen verran, että lähdettiin kuitenkin käymään pikaisesti Nallikarissa.

Väkeä oli kyllä koko rannan täydeltä! En muista että koskaan olisi ollut noin paljon autoja parkkeerattuna, kaikki parkkipaikat ja nurmialueet täynnä.

Uimavesi oli sen verran lämmintä, että uskaltautui hetken mietittyään meidän pikkumieskin uimaan. Sen jälkeen menoa kyllä riittikin ja sai ihan toden teolla pitää hänestä kiinni, kun olisi mennyt isompien perässä. Itsekin sain vedestä kyllä osani, kun sai kahlata vedessä reisiä myöten ja isompi lapsista potki ja pärskytti vettä niin, että paitakin kastui.

Toivottavasti hellesää vielä jatkuu ja ehdittäisiin loppuviikosta minun töiden jälkeen tai ensi viikon alkupuolella vielä uimassa käymään!

Hailuoto

Meillä aikuisilla sattui kerrankin tälle kesälle pari vapaapäivää samaan aikaan ja sen kunniaksi tehtiin pieni päiväretki Hailuotoon. Oulun länsipuolella sijaitseva Hailuoto on pieni saari, josta löytyy mm. upea hiekkaranta ja saari näytti olevan myös valokuvaajien suosiossa.

Liikkeelle lähdettiin ennen puoltapäivää. Jonoa lautalle oli sen verran, että ei mahduttu ensimmäiseen lauttaan. Onneksi lauttoja menee näin kesäaikaan puolen tunnin välein. Odotusajalla ostin lapsille rannan kioskista jäätelöt, joiden avulla lapset jaksoi vielä vähän aikaa odotella (ja joiden maksu kattoi varmasti osan lauttamatkastakin!). Lauttaa odotellessa yritin googletella tietoa, mitä Hailuodossa voisi tehdä. Ilmeisesti siellä on joskus ollut joku kotieläinpihakin, mutta nettisivujen mukaan toiminta oli loppunut. Emutarhan aukioloajoista oli epävarmuutta, ja museokierroskaan tuskin olisi lapsia kiinnostanut, niin jätettiin kaikki perusnähtävyydet sitten väliin.

Ajettiin suoraan saaren toiseen päähän Marjaniemeen. Käytiin ensin ihan vain jaloittelemassa ja käveltiin näköalapaikalle, jossa lapsille mieleisintä näkyi olevan kivien heittely veteen. Oli sen verran hyvä poutasää, että kuviteltiin näkevämme Ruotsin rannalta jonkinlainen torni, majakka tai vastaava rakennelma.

Marjaniemen majakkaan olisi päässyt sisäänkin käymään. Aukioloajat taisi olla kuitenkin juuri sillain, että kun tultiin takaisin päin rannalta ja olisi voinut siellä ajatella käyvän, oli majakka jo kiinni. Ehkä joskus ensi kerralla sitten.

Lapset tietenkin eniten halusivat uimaan. Meidän onneksi paistoi aurinko eikä ollut hirveän tuulista, vaikka tuulehaan tuolla toki varmasti aina enemmän tai vähemmän. Kummasti kuitenkin jokainen lapsista uskaltautui veteen, joka oli kyllä oikeasti aivan  j ä ä t ä v ä ä. Itselläni alkoi jo tovin vedessä seisomisen jälkeen varpaat paleltumaan, eikä pikkumieskään halunnut kuin vain rantavedessä lapioida ja kävellä minun kanssa edes takaisin. (Lapio tosin hetken päästä menetettiin, kun ohi kävellyt ruotsalainen perhe noukki sen omaan haltuunsa eivätkä palauttaneet sitä). Isommat onneksi hetken rohkeutta kerättyään vähän räpiköivätkin vedessä.

Meillä oli pientä evästä mukana, jota lapset mutustivat rannalla. Ennen pois lähtöä piti kuitenkin syödä jotain oikeaa ruokaa. Oli jo päivällisaika eikä ainakaan Luotsiravintolassa ollut enää minkäänlaista lämmintä ruokaa tarjolla. Onneksi vaihtoehtoja oli, Majakkapihan Ravintola Halstarissa oli tarjolla savukalakeittoa. Eipä se tietenkään lapsille juuri kelvannut, mutta me aikuiset syötiin sitäkin paremmalla ruokahalulla.

Poni- ja eläintouhuissa

Koitan aina välillä keksiä vapaapäiville muutakin tekemistä lapsille kuin pelkkää kotona istuskelua ja keskenään kisuamista. Niinpä osui jälleen silmiin pieni mainostus Facebookissa Hietasaaren Ponipihan ponitouhuista, ja S oli oikein innokkaasti lähtemään sinne lyhyelle kurssille.

6-vuotiaalle reippaalle ja eläinrakkaalle esikoisellemme oli juuri omiaan 2 h kestävä kurssi, jolla oppisi hoitamaan poneja ja muitakin pihan eläimiä! Mm. yksi hänen tulevaisuuden toiveammateista kun on eläintenhoitaja, niin nytpä hän sai vähän kosketusta siihen, millaista se eläintenhoito saattaisi olla.

Vein tytön Ponipihalle, jossa pari muuta tyttöä jo odottelikin kurssin alkamista. Jätin Sn sinne pienen eväsrepun kera ja lähdin sillä välin poikien kanssa asioimaan muissa touhuissa.

Kun tultiin takaisin, siinä ne kaikki tytöt tuli vastaan heinäpaalua hevosille kantaen. Oli kuulemma ollut oikein mukavaa ja olivat saaneet hoitaa eläimiä ja ratsastaa aasilla. Taisi samalla jännityskin karista isoja eläimiä kohtaan, niin rohkeasti kun S näytti, miten tarjoaa isolle hevoselle heinää. Tuo lienee omasta mielestäni se kurssin kohokohta - oppii, miten käyttäydytään isojenkin eläinten kanssa. Ja voi olla, että pitää vierailla Ponipihalla taas uudemmankin kerran, ehkä ensi kertaa sitten ihan ratsastuksen parissa.

Päivä maalla

Viikonloppuna koitti jälleen meille jo lähes perinteeksi muodostunut retki maatilalle. 6.-7.7. järjestettiin jälleen Päivä maalla -tapahtuma Ylikiimingissä Sortolan tilalla. Me ollaan tuolla käyty jo parikin kertaa aikaisemmin ja on ollut niin mukavaa, että totta kai lähdettiin taas käymään. Vähän viikonlopun sääennusteet meitä pidätteli, ettei menty käymään paikan päällä jo lauantaina, mutta sunnuntaina kuitenkin päästiin tapahtumaan lähtemään.

Tilalla oli poniratsastusta ja kärryajelua, paloauto, erilaisia myyjiä ja arvontapisteitä. Itselleni kuitenkin eläimet oli se näkemisen arvoinen asia: tilan omat lehmät, vasikat, kanat, puput, viiriäiset, lisäksi paikalla oli lampaita.

Nuorimmainen oli ihan innosta soikeana, kun pääsi pois rattaista ja näki vasikat! Olisi halunnut kiivetä aitauksen sisään niitä katsomaan. Kävijoillä oli lisäksi mukanaan omia koiriaan ja niitä J myös mielellään seuraili ja oppi sanomaan "hau".

Lasten mielestä parasta oli tietenkin leikkipaikka, jäätelö ja keskimmäisen mielestä lisäksi traktorit.

Jäätelö oli totta kai hyvää myös. Itse maistoin salmiakkipippuria ja oli kyllä juuri sopivan salmiakkinen!

Nyt kun on tälle kesää kokemusta myös italialaisten jäätelöisten maistamisesta niin kyllä silti pakko sanoa, että suomalainen aito maatilan jäätelö vetää pitemmän korren! Onkohan näitä Sortolan jäätelöitä missään jätskikiskalla myynnissä?