Instagram @sarkkuk

Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauvatavara. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauvatavara. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Joululahjatoiveet Osa 4. Vauvalle joululahjaksi.

Postaus sisältää ei-maksettuja mainoslinkkejä

Vauvan joululahjatoiveita olen tainnut muutaman kerran jo käsitellä aiemminkin blogissani. Vinkkejä voi katsella mm. täältä vuoden 2015 postauksesta Vauvan joululahjatoiveet. Seuraavan pojan kohdalla ei ilmeisesti ole ollut aikaa juurikaan miettiä joulahjapostauksia mutta hyvin samankaltaiset toiveet on saattanut silloinkin olla mielessä.


Neljännen vauvan kohdalla ei luulisi enää mitään puuttuvan, jos kaikki on tullut säilytettyä. Kuitenkin on aika tehnyt tehtävänsä ja on todettava, että mikään tavara ei kestä ikuisesti. Jos ensimmäiselle vauvalle onkin kahdeksan vuotta sitten tullut hankittua sitä sun tätä ja pääosin käytettynä, niin se kyllä näkyy nyt puutelistan muodossa.


Vauvapulkka. Talvella on kyllä kätevää, kun voi rattaiden sijaan vetää istuvaa vauvaa jo pulkassa. Meidän vauvapulkka sanoi sopimuksensa irti viime talvena. Itse asiassa tavallinenkin pulkka hajosi joten ei haittaa, vaikka olisi vauvalle ja isommallekin lapselle oma pulkka.


Kuva: bauhaus.fi 
VAUVAPULKKA ORTHEX VIHREÄ

Ja jos on pulkka, niin tokihan sille olisi hyvä olla myös lämmin peite. Tietysti vastuullisuuden ja ekologisuuden aikakautena materiaalien alkuperääkin on hyvä ajatella. Ja vaikka aito on aitoa, niin onko keinokuitu materiaalina kuitenkin parempi, vegaaninen vaihtoehto? Ja kuvittelisin ainakin, että talja olisi lämpimämpi vaihtoehto kuin mikään puuvillapussukka tai fleecehuopa, jossa taas tulee puolestaan ympäristöasioiden huomiointi vastaan.

Kuva: Tokmanni.fi 
Lampaantalja-jäljitelmä 50 x 80 cm

Vaikka muovisten lastenlelujen luulisi olevan kestäviä, niin ajan saatossa on meidän taaperokärrytkin ottaneet osumaa ja nekin hajosi jo tuossa jokunen aika sitten. Keväällä kävelemään opettelevalle lapselle taaperokärry olisikin enemmän kuin tarpeellinen lahja.

Kuva: Prisma.fi 
Plasto taaperokärry hiljaiset pyörät musta

Vauvan lelutkin muuten ovat hrveästi kehittyneet vuosien saatossa. Vaikka tietyt vauvan lelut pitävät pintansa vuosista ja vuosikymmenistä toiseen, on uusiakin kehitelty viime vuosina. Enää ei ole niinkään tärkeää, että lelusta kuuluu jos jonkinlaista ujellusta ja pimputusta, vaan se, että vauva voisi monipuolisesti kehittää lelujen kanssa erilaisia aistituntemuksia. Moni näistä sopii myös erityislapsille. Vauvan Akuku-aistipalloista on vinkattu moneen kertaan meidän heinäkuisten vauvojen ryhmässä ja Kärkkäisellä ainakin näyttäisi ne nyt olevan jopa tarjouksessa! Myös Oballin tattumapalloista on hehkutettu. Ja meidän vauvan mieleen ovat ainakin yllätykselliset pop up -lelut, joita voi myös itse tutkia ja painella.


Kuva: Kärkkäinen.com 
Akuku 8 kpl aistipallot


Kuva: Jollyroom.fi 
Oball Classic Bold Boll, Pinkki/Violetti


Kuva: Jollyroom.fi 
Redbox Pop Up Lelu Maatilaneläimet


Vauvan vaatetta tietysti monen lapsen perheessä jo löytyy. Paitsi että meidän iso vauveli alkaa jo käyttämään vaatekokoa, joka oli isoveljillä käytössä 1-2 -vuotiaana eli minulla on pieni ennakkoaavistus siitä, että poika ottaa pian vaatekoossa kiinni koon, että sitä ei enää meillä vauvalle ole. Eli erilaiset bodyt ja yöhaalarit isommassa koossa 80 ja 86 on jo tonttujen toivelistalle aiemmin vinkattu ja niistä on kuulemma Joulupukki ottanutkin jo vinkin. Laadukkaita yöhaalareita näyttäisi muuten löytyvän vieläkin Black Friday -alesta Martinexin verkkokaupasta.

Kuva: Martinex.fi 
MUUMI Lumisota-pyjama vihreä


Näillä vauvalle todellakin hyödyllisillä ja tarpeellisilla leluilla ainakin meidän vauveli olisi hyvinkin tyytyväinen. ♥ Toivottavasti näistä vinkeistä oli hyötyä myös jollekin muulle vauvaperheelle. :)


perjantai 18. toukokuuta 2018

Vauvakutsuilla @Kukkakauppa Kanerva

Olipa ihana tilaisuus järjestetty eilen odottajille ja vauvojen äideille oululaisessa Kukkakauppa Kanervassa. Huomasin tapahtuman aiemmin Facebookista ja ilmoittauduin mielenkiinnosta mukaan. Harvemmin täällä Oulussa järjestetään mitään verkostoitumistapahtumia, enemmän niitä näkyy olevan Etelä-Suomessa, mitä olen eri blogeista seurannut.



Tapahtumaan mahtui 50 ensin ilmoittautunutta ja jonottamaan jäi vielä useita ihmisiä, joten suosittu tilaisuus tämä kyllä oli. En ole aikaisemmin käynyt tuolla kukkakaupassa (harvemmin missään kukkakaupassa ylipäätänsä) ja paikka oli kyllä sievä. Kukkien lisäksi täällä on myös myynnissä erilaisia sisustus- ja lahjajuttuja. Jos asuisin Oulun keskustassa, niin saattaisi olla, että täytyisi pistäytyä paikan päällä useamminkin. Tapahtumaa oli myös aktiivisesti mainostamassa valokuvaamo Studio PSV. Meillä olisi kyllä valokuvaus taas ajankohtaista, kun isompien lasten kuvistakin on jo aikaa eikä vauvasta ole vielä studiokuvia otettukaan. Valokuvaukseenhan voi ostaa myös lahjakortin esim. ristiäis-, nimiäis- tai synttärilahjaksi, vink vink. ;)






Menin tilaisuuteen vauvan kanssa. Aiemmin katsoin yrityksen Facebook-sivuilta esittelyvideon, jossa näkyi jo heti ovelta jyrkät portaat ja päätin, että en lähde edes yrittämään vaunujen kanssa sisään. Yksi vaunuilija oli sisään mahtunut ja muutamalla muulla oli vauva sitten kantovälineessä mukana. Ihan hyvä päätös oli ottaa kantoliina mukaan, sillä vauva nukahti pariinkin otteeseen tapahtuman aikana liinaan.








Tilaisuudessa oli paikalla useita oululaisia yrityksiä, jotka jollain tapaa liittyivät vauva- ja lapsiperheen kutsuihin ja juhliin. Useampi yritys oli minulle aikaisemmin tuttu, esimerkiksi olen seurannut aktiivisesti Sylin Hyvä -äitiyspalvelun Facebook- ja Instagram-tilejä. Etukäteen kävin vilkaisemassa myös Somiana-juhlakaupan verkkosivuja, koska sattumoisin meillä on juhlia tulossa ja katselin tarjontaa vähän sillä silmällä vilkuillen, että oisko meidänkin juhliin ollut siellä jotain sopivaa. Hyvä, että meillä on Oulussa tällaista valikoimaa ja kyllähän sitä mielellään paikallista suosii.




Saatiinkin kuulla vielä Sylin Hyvän Tuisku Koskelan lyhyt luento äitiyteen liittyen. Hän puhui mm. äitiyden tuottamista tunteista, armollisuudesta itseä kohtaan, itsemyötätunnon kehittämisestä, riittämättömyyden tunteista jne. Kaikki hyvin tuttuja ajatuksia ja tunteita ainakin itselleni. On se kumma, että tarvitsee jonkun ulkopuolisen ihmisen muistuttamaan itseä siitä, että vauva- ja lapsiperhearjen keskellä ei tarvitse aina olla voimia suorittaa kaikkea entiseen tapaan, eikä kukaan meistä ole täydellinen äiti tai ihminen ylipäänsä.



Osallistujien kesken arvottiin yritysten lahjoittamia tuotepalkintoja. Minulla oli taas vähän jännä kutina siitä, että jos arpaonni suosisi ja niinhän siinä kävikin. Voitin BabyStylen lahjoittaman kipsitaulun, nyt pääsee vauvan jaloista painamaan itselleen muiston seinälle. ♥




Kiitos järjestäjille, oli kyllä mukava osallistua tällaiseen mukavaan tapahtumaan. Ja ehdottomasti jos tällainen tapahtuma toistuu, niin suosittelen muitakin käymään paikan päällä!


 #babystyle #somiana #studiopsk#sylinhyvä #kukkakauppakanerva#majadecorshop #leipomokauppacom

perjantai 16. maaliskuuta 2018

42. raskausviikko

Edelleen täällä ollaan ehjin nahoin. Vauveli ilmeisen hyvin viihtyy vielä massussa ja eipä kait sitä kiire vielä pois olekaan, vaikka kaikki ihmiset ympärillä jo ihmettelee, että eikö vieläkään ja puoliso jopa epäili, että onko koko LA laskettu väärin. :I Minähän kyllä oon sanonut, että vauva syntyy keväällä ja ilmeisesti vauveli sitä kevättä nyt odottaa, ei ainakaan näiden lähes -20 asteen yöpakkasten puolesta kevät vielä ole!

Rv 41+0

Sentään jotain merkkejä on ilmassa, että kyllä mielessä on, että kyllä sitä kohta synnytetään, tavalla tai toisella. Muutamana viime päivänä on ollut vähän kivualiaampi supistus silloin tällöin, mutta ei vielä mitään hälyttävää. Yöt käy tukalaksi, kun on niin kuin iso kivi olisi vatsassa, ja välillä on joku peppu tai raaja koholla niin, että ihan kipeää tekee jo pelkästään se vauvelin ojentelu. Liitoskipuja on äkkinäisissä liikkeissä ja kävely alkaa olla jo melkoista lyllertämistä...


Yritän nyt kuitenkin ottaa "ilon" irti näistä viimeisistä päivistä. Lasten kanssa on käyty pitkästä aikaa perhekahvilassa ja muina päivinä oon vielä päässyt kouluunkin. Tänään olisi taas joksikin aikaa viimeinen koulupäivä eli jos nyt ei yhtäkkiä jotain tapahdu, niin pysyn ihan hyvin mukana omassa opintosuunnitelmassani. Huomenna olisi vielä kummipojan synttäreille meno, mutta sen jälkeen pitää koittaa ottaa kaikki keinot käyttöön. OYSista soitettiin aikaa jo synnytyspolille, ja tiistaina olisi sitten arviokäynti käynnistykseen liittyen. Toivossa elän, että saisi jäädä jo sille tielle, mutta eipä tuosta voi etukäteen tietää. Pitää nyt vielä aamupäivällä koittaa soitella, että tarviikohan maanantaina vielä yhden neuvolakäynnin. Vointi on kyllä muuten hyvä ja vauveli liikkuu hyvin, että ei sen puoleen ole kiire.

Viime hetken hankintoja ehti vielä kans ostella. Mulla ois jossakin pussillinen tuttipulloja, mutta kesän muuton jälkeen en kyllä muista yhtään, mihin ne olen tunkenut eikä niitä etsiessä vielä ole tullut vastaan. Jonkin verran ois hyvä saada omaa maitoa pakastettua (sillä oletuksella, että imetys lähtee hyvin käyntiin) niin pääsee muukin perhe vauvaa tarvittaessa syöttämään. Rintapumppu onneksi sentään löytyi. Ainakin pikkuveli on aikonut antaa vauvalle tuttipullosta maitoa ja veikkaanpa myös, että isosisko olisi hommasta ihan yhtä innoissaan. Isukista nyt puhumattakaan. :)

Mutta viimeistään viikon päästä pitäisi kaiken toivon mukaan olla jo pikku nyytti kainalossa, eiköhän uuden perheenjäsenen alkutaivalta pääse myös täältä blogistakin sitten lukemaan.

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Mitä lahjaksi 1-vuotiaalle

Meidän 1-vuotissynttärit lähestyy kuin varkain ja juhlitaankin nyt tulevana viikonloppuna. Vastaavan postauksen tein myös Slle aijemmin, sen voit katsoa täältä. Tällä kertaa meillä onkin lapsille olemassa jos jonkinlaista lelua ja vehjettä eli ne karsii kyllä tällä kertaa kovasti tätä lahjatoiveiden määrää. Mitä siis ostaa 1-vuotiaalle pojalle, kun "kaikkea" jo on ja kovin paljon uusia leluja ei mahdu edes säilöön?Muutama idea mielessä on ja pääosin ne onkin jo vanhojen lahjatoivelistojen pohjalta kierrätetty. Meidän tuleva 1-vuotias on tällä hetkellä kiinnostunut kovasti kaiken purkamisesta ja suuhun tunkemisesta, ja kaikki räpellettävissä oleva kiinnostaa myös.


Kuva Prisma.fi

Kuva Tokmanni.fi
Kuva Verkkokauppa.com


LEGO DUPLOT
Kun vain joku kasaa, niin lapsi tykkää purkaa erityisesti legotorneja. Isot Duplot on turvallisia vaikka suuhun vielä välillä menisikin. Erityisesti My First Ensimmäinen -sarjan legot on suunniteltu aivan pienille, mutta näitähän voi aivan hyvin käyttää vielä isompanakin (tod.näk) kasvavan legokokoelman kanssa.


Kuva Biltema

Kuva Prisma.fi

BRIO JUNARATA + LISÄOSAT
Kun näin tämän kaverilla, tämä sai paikkansa heti kestolahjatoiveiden listaan. Meille on eksynyt muutama puinen junaradan kisko junineen, ja tätä junarataa olisi hyvä lähteä rakentamaan lisää. Useimmat pakkaukset on tarkoitettu vähän isommille lapsille, mutta kun vanhempana laitan aivan pienimmät osat lapsen ulottumattomiin, niin tästä tulee varmasti mieluinen lahja pienillekkin.
Kuva Karkkainen.com
PONNAHDUSLELUT
Näitä meillä ei vielä ole, ja silminnähden on kaikki tämmöiset räpeltämiseen soveltuvat lelut, joissa on jokin yllätysmomentti, kiinnostaneet meidän poikaa.

Kuva Toys R Us

FISHER PRICE -TOIMINTALELUT
Tämä Live & Laugh -sarjan koiranpentu on ollut jo varmastikkin jokaisella lahjatoivelistalla ja viimein olen nyt itse päättänyt sen pojalle antaa lahjaksi. Fisher Price-tuotteet on ajattomia, kestäviä ja värikkäitä ja tähänkin sarjaan kuuluu monta ihanaa juttua, joista lahjaidean saa.

Kuva Toys R Us

PARKKITALOT JA AUTOT
Pitäähän jokaisella pojalla (ja tytöllä) olla omat autot, ja niille parkkitalo. Lasten keskuudessa tämä autotallit ja parkkitalot on myös yksi aikaa kestävä suosikki.

Kuva raskauskeiju.fi
Kuva polarnopyret.fi


ENSIASKELKENGÄT JA JARRUSUKKIA
1-vuotiaalle juuri kävelemään opettelevalle hyvä lahjaidea on myös laadukkaat ensiaskelkengät. Kengän kokoa ja tarvitsevuutta yleensäkin kannattaa tietysti vanhemmilta kysyä (esim. meidän poika saattaisi tarvita koon 21 kengät mutta jalan kokohan vaihtelee todella yksilöllisesti) ja vaikka tarvittaessa osallistua vaikkapa vain kustannuksiin tai ostaa lahjakortti johonkin liikkeeseen niin, että kenkää voi itse käydä sovittamassa ennen ostopäätöstä. Kenkiä huomattavasti huokeampi lahjaidea on liukuesteillä varustetut sukat, jotka ainakin meillä on akuutissa tarpeessa.


SÄÄSTÖRAHASTO
Monella lapsella, varsinkin jos useampia on jo ennestään, on jo lelua ja vermettä tarpeeksi. Yhä useammalla on myös pankkiin tehty oma säästörahasto, eikä mielestäni ole ollenkaan hassumpi idea, jos sen tavaramäärän taltuttamiseksi haluaa tehdä sijoituksen lapsen rahastoon tämän tulevaisuutta ajatellen.



Mitä te olette ostelleet lahjaksi 1-vuotiaalle, puuttuuko listasta joku ehdoton toive, must have -juttu?

perjantai 18. joulukuuta 2015

Vauvan joululahjatoiveet

Aihe mitä olen kuumeisesti miettinyt: Mitä lahjaksi meidän vajaa puolivuotiaalle pojalle? Kun lapsia on pienellä ikäerolla, ja kaikki tavara on vielä isommalta tallessa, on kyllä hankala miettiä, mitä vauvalta varsinaisesti puuttuisi.

Tässä siis päätin koota ihan randomisti viime aikoina mieleen tulleita haaveita, joita voisi löytyä meidän ja jonkun muunkin puolivuotiaan toivelistalta.






- TrippTrapp -syöttötuoli.
Tämähän on ollut ostoshaaveissa niin kauan, kuin ensimmäisen kerran tämän syöttötuolin näin ja se on kyläillessä edelleen myös meidän kaksivuotiaan lempituoli. Tämä tuoli kun olisi pitkäikäinen ja aika ajankohtainen hankinta kohta ruokailuja aloittavalle vauvalle. Tuoli tietysti vaatisi ainakin vauvan istuinsetin ja pehmusteet lisähankintoina, eli minkään pienen budjetin lahjahankinta tämä ei ole.

- Ääni- ja koskettelukirjat sekä -lelut.
Meidän vauva on siinä vaiheessa, että kaikki äänet, valot ja erilaiset pinnat kiinnostaa. Näissäkin mielellään huomioisi sen pitkäikäisyyden, eli ei mitään pariksi kuukaudeksi käyttöön tulevaa, vaan jolla kestäisi vaikka isosiskonkin leikkiä. Puolivuotiaan kohdalla vaan on hyvä muistaa, että kaikki menee suuhun. Monissa leluissa on myös varoitus "Ei alle 3-vuotiaalle" tukehtumisvaaran vuoksi, eli tämä toki kannattaa leluissa ottaa huomioon. Esimerkiksi opettavaiset musiikkia soittavat lelut on kyllä kaikessa interaktiivisuudessaan nykyisin hienoja, ja omaa silmää miellyttää mm Fisher Pricen ja Lamazen värimaailma.

- Puuhamatto.
Leikkimattoja ja -kaaria meillä kyllä on monenlaista. Mutta esim. vatsallaan oleskelevalle käytännöllisempi olisi tutkia ennemmin maton pinnalla olevia, kuin kaaressa roikkuvia leluja. Tuollainen Tummy Wedge olisi hauska ja vielä järkevän budjetin rajoissa toteutettavissa.

- Vaatteet (koko 68/74)
Niitä nyt kuluu aina, vaatteita. Ja kun talossa on kaksi eri sukupuolta, alkaa isommat vaatteet olla jo vähän enemmän sukupuolittuneita. Mekkojen sijaan meille siis tervetulleita on ainakin 68, mielellään jopa 74-koon poikien siistit vaatteet.




Ei siis tämän ihmeellisempää meidän vauva tarvitse. Edelleenkin painottaisin lahjaostoksissa laatua kuin määrää, ja kierrätettyä ennemmin kuin uuden krääsän hankintaa. Pitkää käyttöikää, helposti yhdisteltäviä ja täydenneltäviä juttuja. Sitä tavaraa kun nimittäin kertyy vuosien mittaan niin, että vähempi on enempi.

Itsekkään emme vielä ole hankkineet vauvalle yhtään mitään, mutta tätä listaa tehdessä nuo muutama käyttöjuttu nousi hankintalistalle ja budjetin sallimissa rajoissa toteutettakoon!




lauantai 27. kesäkuuta 2015

BabyBox

Vinkki vitonen heille, ketkä ei vielä tienneet vauvan tuotepaketista nimeltään BabyBox.


Kyseessä on siis paketti, jonka jokainen odottaja voi hakea ilmaiseksi lähimmästä Lastentarvikeliikkeestä. Omani "tilasin" jo joskus keväällä, jossakin seuraamistani blogeista asiasta mainittiin. Tämä on vissiin sen verran uusi juttu, että esim. vuonna 2013 ei ainakaan näitä ollut vielä jaossa, tai sitten asia on mennyt täysin ohi. Ainakin nopeasti asiaa googlettamalla aiheesta löytyy runsaasti blogipostauksia vuodelta 2014, eli taitaa olla viime vuoden lanseeraus.


Hain paketin ennen juhannusta Oulun Lastentarvikeliikkeestä, kun asiaa oli tuonne Limingantullin ympäristöön ja muistin sähköpostissani vielä odottavan koodin paketin noutoa varten.



Paketti sisältää erinäisen määrän pientä mainosmateriaalia. Jonkin verran näissä on ilmeisesti paikkakuntakohtaisia eroja. Omassani oli Lindexin sukat + alekoodi, Me&I:n kuolalappu, Folksamin vihreä (kuola)liina, Emman tuttipullo, Vaukirjan "Vauvan syntymä" -kirjanen, Pampersin pari näytevaippaa sekä läjä etukuponkeja.





Siinä mielessä hain paketin kreivin aikaan, että nuista alekupongeista ei olisi ensi kuussa ollut enää mitään hyötyä. Vähän kritiikkiä myös sitten tuohon sisältöön, että jos tätä pakettia edelleen on jaossa, niin voisi sen sisällönkin tarkastaa ja päivittää. Me&I:n 10€ etukuponki on ollut voimassa 30.9.2014 saakka, Lindexin 30% etukupongin voimassaoloaika oli 30.6.2015 eli justiinsa ehdin käydä sen hyödyntämässä. Eipä sillä, ilmaiseksi kun tämän paketin joka tapauksessa saa, mutta vähän turhia on siis osa näistä mainosmateriaaleista, jos joku nyt päättää paketin tilata ja noutaa (mielelläni olisin nimittäin tuota Miikkareiden kuponkia hyödyntänyt). Vai onko paketti todettu hyödyttömäksi, sitä ei enää aijotakkaan jakaa, kun nämä jäämistöt loppuvat? Joissakin paikkakunnilla on pakettiin sisältynyt lisäksi esim. body (jollainen kyllä itselleni on jo jotain kautta tullutkin, eli kirppiksiltä näitä bongannee) eli hieman hämmentävää, millä perustein laatikot pakataan.


Joka tapauksessa, jos joku haluaa tilata paketin itselleen, niin se onnistuu helposti seuraavasta linkistä: Ilmainen BabyBox.


keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Äitiyspakkaus vai raha?

Tässä pikku hiljaa voi vissiin alottaa semmosen pohdinnan, kuin että ottaakko äitiyspakkaus vai ei. Keskustelupalstoja seuranneena taitaa olla aika fifty sixty toisen (tai useamman) lapsen kohdalla niitä, jotka sen ottaa ja niitä, jotka valitsee 140 e suuruisen rahan.
Kuva: Kela

Sikäli mekin voitais pakkaus ottaa, että kaikki siinä olevat tuotteet on uudessa kuosissa. Samoja taitaa olla ainoastaan villamyssy ja -haalari sekä töppöset ja rukkaset. Kun lapsilla on väliä 2 vuotta ja pakkaus uudistuu juuri siinä välissä, niin saatais hirveä määrä uusia tuotteita. Vuoden 2014-15 pakkauksen värit on ihanan raikkaat, paljon turkoosia ja limenvihreää, mitkä minun mielestä mrnee hyvin sekä tytölle että pojalle. Sen sijaan pakkauksen keltaset ja oranssit värit ei minuun iske.

Viime pakkauksessa otettiin käyttöön lähes kaikki tuotteet. Ainoastaan toppa- ja vanupuku jäi käyttämättä syystä että meille kantautui myös edellisen pakkauksen toppis, joka oli minun mielestä nätimpi meijän tyttöselle. Myös osa potkupuvuista oli päällä ehkä kerran-pari, kun sitä vaatetta lopulta oli mistä valita.

Pakkauksen arvo on toki suurempi kuin vaihtoehtoinen 140 euroa, mutta kun meillä kaikkea jo on ja joitakin useampi kappale, niin en oikein nää järkeväksi ottaa uutta äitiyspakkausta. Todennäköisesti siis valitsen tuon rahasumman ja sillä sitten ostan jotain, mitä meiltä mahdollisesti vielä puuttuu - tuskinpa pystyn vastustamaan kiusausta ostaa muutama uusi pikkupikkuvaate ja voi olla, että joku tavarakin vaatii päivitystä uuteen.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Meidän kestovaippataival

Tämä postaus on maannut luonnoksissa pienen ikuisuuden. Viime keväänä törmäsin erääseen ystävään, ja puhetta tuli kestovaipoista. Hän vinkkasi minulle juuri julkaistusta kirjoituksesta kestovaippailun kauhuista. Lapsellista-blogista löysinkin tuon postauksen, sekä jatkokertomuksen tälle ilmeisesti paljon kohua aiheuttaneelle kirjoitukselle. Enkä nyt malta olla kirjoittamatta meidän kokemuksista vähän kuin vastineeksi tälle, oman 1,5 vuoden kokemukseni perusteella. (Kyseessä ei siis ole hyökkäys em. kirjoitusta kohtaan, vaan nostan vain tässä hyvässä kirjoituksessa hyvin mainittuja asioita esiin). Kursiivissa olevat pätkät siis kopsattu tuosta postauksesta.



Hajua.
Tiesittekö, että pissa ja kakka haisee. Pikkuvauvan vaipoista nyt ei juuri hajua tule, mutta kun ruokaa syödään niin siitäpä se lähtee, kuona-aineiden poistuminen. Mahdollisiin hajuihin paras ratkaisu tosiaan on hyvä tuuletus likaisille vaipoille ja ikävää on, jos siihen ei ole mahdollisuutta. Tähän varmasti monen into kestovaippailuun lopahtaakin. Ite en oo kovin hajuherkkä eli kylpyhuoneessa roikkuvat likavaipat ei minun eloa niinkään haitanneet (isi niistä sen sijaan toisinaan mainitsi). Nyt omakotitalossa likavaipat on ulkona, eli niiden mahd. hajuista kärsii vaan tupakoitsijat, joiden haju on mun mielestä vaippojakin karseampi. Talvella jos vaipat jäätyy/kesällä auringossa kuivahtaa, niin eipä ne silloin haisekkaan. Ja niiden vaippojen huuhteleminen isosta asiasta, no, pitäähän ne kertakäyttövaipatkin ottaa ja johonkin laittaa. Ite en kaipaa niitä haisevia roskakasseja, jotka aina lojuu ovensuussa tervehtimässä sisääntulijaa.


Koko kodin vallanneita vaippoja jossain vaiheessa vaippakiertoa.
Okei myönnetään, en jaksa aina olla täsmällinen ja kiikuttaa niitä likavaippojakaan heti sinne ulos. Niitä onkin sitten pöydällä, vessoissa, kylppärissä... Vaan itteppä olen laiska ja ite siitä sillon kärsin.



Tarroja, jotka aukesivat pesukoneessa ja raatelivat kavereina pesussa olleet pyyhkeet.
Toisinaan joku tarra on auennut sillä seurauksella, että koneesta tulee ulos iso mytty toisiinsa takertuneita vaippoja, mutta mikään ei ole vielä hajalle mennyt.



Hoitolaukussani haisi PUL-pussissa puolikkaan ruokakassin kokoinen satsi likaisia vaippoja.
Kun johonkin on meno, otan meille mukaan varavaipan. Jos vaippa tarvii vaihtaa, laitan likaisen vaipan pieneen muovipussiin ja laukkuun ja kotona otan sen sieltä pois. Ikinä ei ole mitään ylimääräisiä hajuja huokunut. Toki jos sen vaipan sinne laukkuun unohtaa päiväkausiksi, niin  hajupommi on taattu!


Kastuneita vaatteita.
Ohivuotoja tapahtuu satunnaisesti varsinkin epäistuvien vaippojen kanssa. Meillä kuitenkin vaatetta riittää, että en ole ottanut asiasta itelleni minkäänlaista stressiä.



Pyykkivuorta.
Alkuunsa minulla ei ollut hurjaa kokoelmaa vaippoja. Kuivattelin vaipat minivessani kuivausritilällä ja pesin vaipat noin kolmen päivän välein, josta ne tuli lähes suoraan käyttöön. Nykyisellään vaippoja on ylimääräkin, ja pesuväli saattaa hyvinkin olla jopa 5 päivää. Likaiset vaipat laitan kuivaustelineelle ulos niin kesät kuin talvet (kerrostalossa tämä oli hankalampaa, "paras" ratkaisu oli laittaa kuivumaan saunaan, jossa ne olivat vähiten tiellä ja (haju)haittana). Kesällä vaipat kuivuu kätevästi ulkona (omakotitaloon muutto helpotti tätäkin asiaa huomattavasti), nyt kuivatus tapahtuu kätevimmin kuivausrummussa (aikaisemmin pyykkihuone/muu tila kävi ihan mainiosti).


Kestovaippoihin tuhraantui ihan järjetön määrä rahaa.
Olen ostanut jokaikisen vaippamme kirppiksiltä, raskausaikana niitä vain löytyi kirppiksiä kierrellessä enkä sen koommin enää ees miettiny ettenkö niitä käyttäisi. Muutaman olen saanut lahjoituksena ystävien äitiyspakkauksista. Suurin summa, jonka olen käyttänyt, on sata euroa pakettiin, joka sisälsi ison pahvilaatikollisen verran kestovaippoja, imuja ja villahousuja. Yleensä käytän 2-3 euroa per vaippa, joista osa on ollut uusiakin. Itse olen myynyt muutaman vaipan, joka ei meidän käyttöön sopinut, suunnilleen samaan hintaan. Koko aikana arvioisin käyttäneeni vaippoihin sen pari sataa euroa, vrt. kertakäyttövaipat, joihin kuukaudessa saa menemään varmaankin noin 50 euroa.


Pesuaineena käytän tavallisesta kaupasta löytyvää Neutral-pesuainetta sis. alle 5% saippuaa), joita oon ostanut vaippa-aikana ehkä 2-3 purkkia. Kerran olen ostanu pesupähkinöitä tarjouksesta. Huuhteluun käytän tavallista etikkaa, ja likaisimpiin tahroihin sappisaippuaa, joka taitaa olla toinen käytössä. Noista nyt ei hurjaa summaa saa tekemälläkään. Alussa pystyin pesemään pyykit yleisessä pesutuvassa, mikä toi säästöjä toki enemmän, mutta en ole huomannut hirveää piikkiä veden- tai sähkönkulutuksessa myöhemminkään ( varsinkin kun muutenkin koitan pihistellä kyseisissä asioissa).


Vaippahuoltoon menevä aika oli tähtitieteellinen.
Jonkun aikaa menee toki pyykkien koneeseen laittamiseen ja poistamiseen, mutta esim. "laskostelun" teen telkkaria katellessa eikä oo siis mistään pois (päin vastoin, sasnpahan istua hetken aikaa). Aikaa saa toki kulumaan, jos nyt vailka hurahtaa johonkin tiettyyn malliin ja kuosiin ja istuu päivät kirppispalstoilla vaippoja kyttäämässä. ;p (itelle vaippa ku vaippa kelpaa, vaikka suosikkejakin on). Mutta muuten en koe näitä aikaa vievinä.


Kestovaipoissa siis on omat kommervenkkinsa, mutta kun vähän viitsii nähdä alkuun vaivaa, niin koko rumbasta tulee rutiinia enkä ite kyllä ees aattele, että me "kestovaippaillaan". Jonkun verran nyt kertakäyttövaippoja ostaneena (päiväkotia varten) ymmärrän tavallaan niiden helppouden ja sen, miksi joku ei ees halua kuulla puhuttavan mistään kestovaipoista. Itelle se on kuitenkin ollut hyvä ratkaisu, olen säästänyt vaipoissa sekä rahaa että luontoa. Alkuun tätä touhua minunkin kohdalla ihmeteltiin, mutta nyt en ole kuullut aikoihin mitään negatiivista kommenttia. Muutama tuttavan tiedän, joka alkuun aikoi kestovaippailla edes osin, mutta vääränkokoisten/epäsopivien vaippojen jälkeen en ihmettele, miksi homma ei toiminut. Eikä kestovaipat varmaan kaikille "sovikkaan" (istuvuuksissakin on eroja). Itsehän en alkuun edes mitään kummempia opuksia lukenut, joitakin käyttökokemuksia blogeista ja sitten myöhemmin oman yrityksen ja erehdyksen kautta.


Uuden pienokaisen kohdalla aikomus on jatkaa kestovaippaperinnettä, varsinkin kun varastossa noita nyt on tallessa laatikko jos toinenkin. Mutta jos homma ei natsaa, energiaa ei riitä tai tulee jotain muuta ylipääsemätöntä, niin en minä mikäön antikertakäyttövaippailija myöskään ole. Tilanteen mukaan mennään ja sen, mikä just sillon tuntuu meille sopivimmalta.