Instagram @sarkkuk

Näytetään tekstit, joissa on tunniste synnytyskertomus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste synnytyskertomus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. maaliskuuta 2018

RV 41+3 : Synnytys

Sunnuntai.
Puoli yhden maissa yöllä alkoi taas napakat supistukset. Tällä kertaa olivat ihan omia, kun oksitosiinitiputus oli laitettu tauolle. Supistuksia tuli aluksi kymmenen minuutin välein ja siitä tihentyivät viiteen minuuttiin. Kätilö oli tyytyväinen, ettei kovin suurta oksitosiinimäärä ollut tarvinnut laittaa, että oma kohtu alkoi toimia. Torkahtelin aina supistusten välissä ja heräsin koko ajan kipeneviin supistuksiin. Kolmen maissa ne alkoi olla jo sitä luokkaa, että pyysin kipuun edes jotain ja sain Tens-laitteen kokeiluun. Koska synnytys ei vielä ollut käynnissä, niin en muuta lääkitystä vielä saisi. Puudutteita mietittiin ja saisin sitten jossain vaiheessa epiduraalin, spinaalia en koska se oli nopeisiin synnytyksiin. Tensissä asennetaan elektrodit alaselkään ja sieltä kulkee sähköimpulsseja kipuja lievittämään. Sain aika hyvin kevyimmät supistukset tällä haltuun, mutta isompien kohdalla teho ei ihan riittänyt. Tehoja sai suurennettua asteikolla 5-15 ja aika äkkiä käytin 5:sta loppuajan kymppiin saakka, joka oli suurin, mitä oma selkä kesti ilman kunnon sähköiskumaisia tuntemuksia. Parisen tuntia jaksoin tämän kanssa taas. Jälleen tutkittiin tilannetta ja todettiin asioiden viimein edistyvän, n. 3-3,5 cm olin auki. Alettiin puhua jo puudutteen laittamisesta ja isukki heräsi myös tässä vaiheessa ja joutui heti selänhierontapuuhiin. Mutta kun anestesialääkäriä ei kuulunut ja minun kivut alkoi olla jo kovat, sain viimein ilokaasuakin hengitettäväksi. Vissiin taas meni kaikki happi tähän hengittelyyn, kun molemmat kädet ja jalat puutui ihan tunnottomiksi. Kohta onneksi päätettiin laittaa kohdunkaulanpuudute, ennen kuin anestesialääkäri ehtisi paikalle. Tämä alkoi melko pian vaikuttamaan, ei täysin kipua vienyt, mutta yhdessä Tens-laitteen ja ilokaasun kanssa joten kuten jonkin aikaa taas pärjäsin. Supistuksia tuli kohta jatkuvalla syötöllä ja vedin ilokaasua niin, että päässä jo vähän sumeni ja näkyi tähtiä, supistushuippujen aikaan olikin pakko vetää ilmaa keuhkoihin, kun tuntui maskin kanssa, että happi loppuu. Tens-laite hyrräsi koko ajan Boost-asennossa, kun ei oikein supistuksilla ollut enää edes kunnon taukoa.
Viime vaiheessa alkoi jo tuntumaan alakerrassa vähän painetta ja selvästi tunsin, että vauva liukui alemmas supistusten aikaan... Anestesialääkäri onneksi tulikin samassa paikalle ja saatiin epiduraali laitettua, vaikka monta kertaa sen aikana supistutti. Heti alkoi kuitenkin kova ponnistuksen tarve, kätilö kysyi olinko jo aiemmin tuntenut, mutta en oikein saanut vastattua supistusten aikaan maskin sisältä mitään. Kätilön tarkastaessa tilanteen, olin täysin auki. Muutaman supistuksen ajan ehti epiduraali alkaa vaikuttamaan, kun piti heittää ilokaasumaski pois ja alkaa ponnistelemaan.

Ponnistusvaihe ei lopulta ehtinyt olla kovin pitkä ja epiduraali ehti sen verran vaikuttaa, että kipeää se ei juuri käynyt mutta muuten tympeän tuntuista kun tuntui, että kyllä siitä paikat repeää. Jonkun viiden-kuuden ponnistuskerran jälkeen VIIMEIN vauva molskahti ulos klo 7.43. Samalla tuli ruskehtavaa lapsivettä ja kun vauva oli pienen hetken päästä parkaissut ja oli hengitys vähän rohisevaa, jouduttiin hengitysteitäkin vähän imemään. Isukki pääsi mukaan napanuoran katkaisuun ja sai kirjata ylös vauvan mittoja. Sitten pääsi poju äitinsä rinnalle ja mukavasti alkoi heti tissin kanssa maiskuttamaan ja tuhisemaan. Vauva sai apgar-pisteitä 7-7-8. Vuotoa minulla ei juurikaan tullut ja minun vointi oli hyvä tässä vaiheessa, kun viimein suurin homma oli ohi. Kätilö totesi, että ois tässä sittenkin se spinaali riittänyt, kun niin nopeaa lähti sittenkin synnytys käyntiin.



Sitten alettiin odotella istukan syntymistä. Meni hetki eikä supistuksia tullut. Kätilö laittoi taas oksitosiinia 120 ml/h mutta kun sittenkään ei supistellut, 150 ml/h. Minä epäilin moneen kertaan, että tippuukohan se ees kun ei mitään tuntunut. Kätilöt paineli kohtua ja lääkärikin vielä tuli paikalle toteamaan, että istukka oli jossakin kiinni eikä muu auttanut, kuin käsin se irrotella. Puoli kymmenen maissa alettiin valmistelemaan leikkaussaliin lähtöä, isukki sai jäädä vauvelia hoitamaan siksi aikaa.



Leikkaussalissa olikin muutama kasvoiltaan tuttu henkilö. Sain hyvät puudutteet ja teki mieli alkaa vaan nukkumaan. Kohdun irrottelu eikä kaavinta tuntuneet miltään ja vointi pysyi hyvänä. Ilmeisesti se annettu epiduraalikin vielä hyvin vaikutti. Pääsin kohta jo heräämöön, tällä kertaa itse potilaana, kun täällä tuli aiemmin oltua harjoittelun merkeissä. Siinä sitten muistinkin, että kumma kun yksi näyttikin niin tutulta, kun on taidettu joskus aiemmin olla samassa harjoittelupaikassa yhtä aikaa. Sain melko pian unen päästä kiinni. Minun tuli päästä pois jo klo 12, mutta herätessä toinen jalka oli vielä ihan puuduksissa ja kun se siitä tokeni, oli osastolla niin kiire, että sain odotella hakijaa pitkän aikaa. Kipuja ei onneksi ollut missään ja istukan irrottamisen yhteydessä syntyneestä litran vuodosta huolimatta HB oli pysynyt hyvänä. Mutta viimein kolmen maissa pääsin siirtymään vierihoito-osastolle, jossa isukki ja vauveli jo odotteli. Vauva oli tällä välin saanut pari kertaa pullosta maitoa.



Vauva pääsi heti minun syliin ihokontaktiin ja tissille ja hyvin alkoi taas maistumaan. Isukki toi minulle vähän syötävää, johan tässä oli oltu 20 tuntia syömättä. Jonkin ajan päästä hänkin lähti kotiin lepäämään, kun oli melko pitkät päivät olleet hälläkin. Me vauvan kanssa jäätiin tutustelemaan. Nukahtelin välillä vauva tissillä, jossa viihtyi kyllä hyvin. Jälkisupistuksia alkoi tulla ja muutaman jälkeen pyysin niihin särkylääkettä, jotka onneksi jonkin ajan päästä alkoi vaikuttaa. Illansuussa pääsin vähän jaloittelemaan, kun kätilön avustamana sain käydä pikkupesuilla. Samalla pääsin tipasta irti, mutta kanyyli ja kestokatetri vielä jätettiin varmuuden vuoksi yöksi.



Kympin maissa kävi hoitaja mittailemassa vauvan lämpöjä. Totesin vauvan olevan tissillä koko ajan, ja hoitaja käytti vauvaa lastenlääkärin arviossa, kun oli niin levoton. Sieltä tilattiin labrat puoleksi yöksi. Labra kävi, ja siinä todettiin verensokeri matalaksi niin, että kätilö otti vielä mittarilla ja tuli sitten sanomaan, että verensokeri oli niin matala, että vauva pitää viedä lastenosastolle. Verensokeri oli 0,6. Eipä siinä muu auttanut. Olin ite jo niin väsyny, että oli ihan hyvä kuitenkin, että pääsin itse nukkumaan. Kätilö kävi katetripussia jossain välissä yöllä tyhjentämässä ja kysyin samalla, mikä vauvan tilanne oli, niin vastasi, että tiputuksessa olisi niin kauan, että arvot olisi hyvät. Jatkoin unia, vähän levottomasti nukkuen kun välillä selkää särki, vuoroin hikoilutti ja paleli, ja käytävältä kuului kolinaa ja vauvanitkua.

maanantai 19. maaliskuuta 2018

RV 41+2

Lauantai-aamu.
Heräsin ja koitin saada uudestaan unen päästä kiinni. Hetken päästä katsoin kelloa, kohta se olisi viisi. Koitin vielä nukkua, mutta päivän suunnitelmat alkoivat pyöriä mielessä. Ajattelin, että pitää päivällä soitella äitille, että mitään ei vieläkään kuulu. Sen neuvola-ajankin unohdin soitella ja mietin, pitäiskö se ma-aamusta soittaa vai tarvisko ollenkaan, kun vointi kuitenkin ollut hyvä. Iltapäivällä olisi synttäreille meno ja pitäisi lapset hakea isältään ennen sitä. Suostuisikohan S laittamaan hameen kanssa sukkahousuja kun ei yleensä niitä halua...

Rv 41+1
Käväsin vessassa ja totesin auringonkin alkavan jo nousevan, selvästi kevättä jo tekee. Otin puhelimen mukaan ja painuin takaisin sänkyyn selaamaan some-kanavia. Kohta havahduin, kun jotain märkää alkoi tuntumaan... Ajattelin varmuuden vuoksi käydä uudestaan vessassa ja sitä samaa märkää tuli jo ihan kunnon luraus. Menin keittämään kahvit, ajattelin vähän hiuksia laittaa, mutta kun kuului pieni plopsahdus ja lurahteli uudelleen ja totesin nesteen olevan kellertävää, kai siis lapsivettä se oikeasti oli, soitin synnärille. Sieltä vastailtiin, että jos vauva ei olisi kiinnittynyt, pitäisi makuuasennossa olla ja ambulanssilla lähteä piakkoin synnärille. Kävin viikko sitten nlassa ja silloinhan se ei vielä ollut kiinnittynyt. Toisaalta semmoinen paine on pari päivää tuntunut, että otin kuitenkin rauhassa kupin kahvia ja totesin isukille, että jaksaiskohan nyt herätä, että voitais alkaa lähtä synnärille päin. Isukilla kesti jonkin aikaa tajuta, että NYT oikeasti lähdettäis. Puin rauhassa vaatteet ja join pari kuppia kahvia kun isäntä heräili ja laittoi autoa lämpiämään.



Autosta kun nousen synnärin ovella, niin tunnen, miten kunnolla vedet lorahtaa ja siinä seistessä tuntuu, ettei se lopukkaan. Siinä vaiheessa kun isukki on saanut auton parkkiin, on housut polvia myöten märät mutta vedentulo onneksi jo loppunut. Mennään synnärille sisään ja pääsen heti alkuhaastatteluun ja käyrille. Samalla pitää ottaa influenssanäyte, koska osastolla 11 on myös solunsalpaajahoidossa olevia potilaita ja sinne on mennyt myös oireettomia influenssaa sairastavia, siksi nyt kaikki testataan. Vauva nukuskelee, saan juoda soppaa ja syödä banaanin, että vähän heräilis. Supistuksia tulee vaan yks, vauva onneksi herää sen verran, että pääsen pois käyriltä. Pissanäytteen sai vielä antaa ja sitten tutkittiin kohdunsuun tilanne: Noin pari senttiä ulkoa auki, mutta sisältä vielä kiinni ja kohdunkaulaa vielä jäljellä. Päästiin sitten käytävälle odottelemaan influenssanäytteen tuloksia. Samalla ehdin ilmoittelemaan lapsille ja synttärisankarin kotiin, että synttäreille ei kyllä enää tänään päästäisi, että täytyy käydä myöhempänä ajankohtana kylässä.



Puoli kymmenen maissa näyte todetaan negatiiviseksi ja päästään menemään os. 11:lle. Siinä sängyllä makoilua ja odottelua, alkaako synnytys etenemään vai vieläkö pitää käynnistyksiä alkaa miettimään. Keittelin kahvia, söin vähän sillä aikaa, kun isukki koitti nukkua. Sain mitata vielä verenpaineen kun ne oli tullessa hiukan koholla, mutta nyt jo laskeneet 118/59.


Isukki lähti puolenpäivän maissa kotiin lepäämään, jos vielä kävisi niin, että menisi illalla töihin. Aioin kyllä heti ilmoitella, jos mitään tapahtuisi. Pääsin taas käyrille puoleksi tunniksi seurantaan ennen lounasta. Aika hiljainen kaveri oli eikä niitä supistuksiakaan tullut oikein kuin yksi-kaksi. Vähän reagoi musiikkiin mutta muuten mieluummin nukuskeli. Lääkäri oli ollut sitä mieltä, että kun oli koitettu herätellä kaikin keinoin niin parin tunnin päästä kateltais käyriä taas.


Tässä välin ehdin syödä lounaan, lukea lehtiä ja selailla puhelinta. Onneksi mukana oli lakritsaa, aattelin, että jos se tässä vaiheessa vauhittais synnytystä. Ennen kolmea pääsin taas käyrille, ja jonkun verran vauva liikkui mutta ei kovin paljoa. Supistuksia yksi pienehkö. Pari notkahdusta käyriin, aina kun vauva vähän pyörähti niin sykkeet tippu. Verikokeet käytiin kans tässä välin ottamassa. Tunnin käyrilläolon jälkeen tultiin sanomaan, että lääkäri oli sitä mieltä, että lähetään synnytyssaliin vähän tarkempaan tarkkailuun. Tuli jo tästä vähän deja vu-fiilis, ihan kuin olisin joskus aiemmin ollut samassa tilanteessa...


Synnytyssaliin siis ja käyrille uudelleen. Sisätutkimuksessa tilanne ei ollut edennyt mihinkään, ulkoa sormelle auki ja sisältä kiinni. Kätilö väläytti, että oksitosiinit laitettaisiin todennäköisesti kohta tippumaan. Isukki saapui kans tässä vaiheessa tilannetta seuraamaan. Vähän aikaa seurattiin sykkeitä, ja kätilö teki vielä testin, että se oli varmasti ollut lapsivettä mitä oli tullut, kun nyt ei tuntunut enää tulevan mitään. Testi oli positiivinen. Sitten aloitettiinkin valmistelemaan se oksitosiinin tiputus. Vauvelikin vähän heilahti kun sai oksitosiinit tippumaan, aluksi 10 ml/h, siitä aina puolen tunnin välein lisäillen kympillä.


Tässä ehti pari tuntia taas mennä käyriä seuraillessa ja vähän ehdin syödä välissä. Sykkeet ei kuitenkaan isommin lähtenyt vaihtelemaan, muutama supistus tuli ja niiden aikana sykkeet aina lähti laskuun. Seitsemän maissa lopetettiin oksitosiinin tiputus ja tehtiin anestesiasuunnitelmaa varalta, ja lääkäri tuli paikalle katsomaan tilanteen. Sopivasti tuli nyt lapsivettä niin, että se todettiin vähän vihertäväksi. Tilanne kohdunsuulla ei ollut kuitenkaan juurikaan edennyt, mutta sen verran sai kätilö ja lääkäri yhteistoimin puristettua, että lääkäri sai työnnettyä pinnin vauvan päähän. Tässä vaiheessa alettiin myös puhua sektion mahdollisuudesta, jos näyttäisi edelleen sykekäyrä laahaavan matalalla. Se hyvä puoli kuitenkin oli, että vauva kyllä reagoi ja vähän liikuskeli, kun ronkittiin joka puolelta.


Taas pari tuntia käyrillä oottelua. Tällä välin vauvakin vähän virkistyi ja alkoi liikehtimään enemmän. Sykkeetkin nousi jopa yli 150 eikä ees muutaman supistuksen tullessa kovin pahasti notkahtaneet. Yhdeksän maissa laitettiin uudestaan oksitosiini tippumaan, nyt tällä kertaa aloitettiin vähän maltillisemmalla annoksella 6 ml/h. Siinä samoja aikoja alkoi vähän tulla jo niitä supistuksiakin ja kun anturinkin sain siirreltyä oikealle kohdalle, alkoi ne jopa piirtyä talteenkin. Edelleen kuitenkin olin syöntikiellossa varmuuden vuoksi... Tunnin päästä tipan nopeutta kaksinkertaistettiin, kuulemma maltillisesti nyt katsottaisiin, mitä vauva siitä sanoo.


Yölääkäri kävi katsomassa tilannetta. Juuri mitään ei vieläkään ollut tapahtunut, mutta nyt vauvan sykkeet oli pysyneet hyvällä tasolla. Reagoi kyllä aina supistuksiin, mutta hyviä lukuja pääasiassa. Kohta taas laitettiin oksitosiinia lisää ja puolenyön maissa alkoi sitten tullakin jo vähän reippaampia supistuksia niin, että sain tiputuksella Paracetamolia. Tässä vaiheessa kun synnytys ei vielä ollut käynnissä, en muuta saanut. Isukki oli tukena ja hieroi selkää ja melko paljon sai hieroakkin, mutta kyllä siitä joku apu oli kun sai tuntoaistia vähän ohjattua muualle. Kipulääke ei kauheasti auttanut kuitenkaan ja oksitosiinin tiputus keskeytettiin taas joksikin aikaa, kun supistuksia tuli jo parin-kolmen minuutin välein. Kuitenkaan paikat ei vielä tästä auenneet. Sen verran olo helpotti, että pystyi vähän rentoutumaan ja torkahtelemaan supistusten välissä ja isukkikin pääsi sohvalle ojentautumaan ja unet ottamaan.


lauantai 25. heinäkuuta 2015

Synnytyskertomus

Aiemmassa postauksessa jo kerroin tuon käynnistyspäivän (41+5) alkutapahtumista. Raskaus päätettiin siis käynnistää cytotec-tableteilla, jotka kai auttavat kypsyttämään vielä epäkypsiä paikkoja. Pääsin osastolle sisään noin yhden maissa iltapäivästä. Ajettiin käyrä, jossa nyt ei mitään ihmeellistä ollut.


Ensimmäisen tabletin sain siinä puoli kahden maissa. Tämän jälkeen olisi tunnin päästä pitänyt ottaa uusi käyrä, mutta ei sitä kyllä kukaan tullut ottamaan. Tästä tabusta ei kummempia vielä seurannut, heti  alussa muutama pienehkö supistus tuntui ja se siitä. Kuuden maissa uusi käyrä ja perään tabletti. Isikin lähti tässä vaiheessa kotiin ja hakemaan Sn hoidosta. Tunnin päästä käyrässä kaikki ok. Mitään supistuksia ei kuulunut. Aloin nukkumaan kymmenen maissa, mutta osastolla oli hiostavan kuuma (tuulettimen laitoin pään viereen heilumaan) ja käytävällä liikuskeltiin. Heräsin vessaan klo 11, 1, 2 ja 3, jolloin pyysin taas päänsärkypilleriä. Nukuin vielä 2 tuntia, heräsin, kohta heräsin uudelleen ja siinä vaiheessa alkoi tuntua ensimmäisiä supistuksiakin, lieviä ehkä noin kerran-pari tunnissa.



(Rv 41+6) Kahdeksan jälkeen pääsin lääkärintarkastukseen. Todettiin, että sormelle auki ja jatketaan käynnistämistä edelleen cytoteceillä, joita tänään ehtisi ottaa kolme. Taas huomenna katsotaan tilanne uudelleen, jos ei mitään tapahdu. Käyriä aijottiin ensin katsoa vaan vähän aikaa, mutta vauva nukkui niin tasaista sykettä, että sain mansikkasoppaakin juoda väliin sekä massun päälle laitettiin musiikkia, että vähän sykkeet reipastuis. Isikin saapui taas sairaalaan tässä välissä. Pillerin saatua käytiin ulkona vähän kävelemässäkin, muutama pieni supistus tuntui. Isi oli sitä mieltä, että vauva voisi syntyä tänään - S syntyi 13.pv ja hän 23.pv eli poikakin voisi olla 23. pv! Itse olin hyvin epäileväinen, että tänäänkään mitään tapahtuisi.


Käyrillä tunnin päästä piirtyikin jo jopa neljä supistusta. Vielä olivat tunnoiltaan melkoisen kesyjä, enkä kokenu minkäänlaisen kipulääkkeen tarvetta näihin vielä.


Väliajalla ei sitten ollut oikein muuta tekemistä, ku odotella. Kahden aikaan taas käyrillä, siinä puolestaan vauvan sykkeet oli melko reippaanlaiset ja vauva liikkui ahkerasti koko mittauksen ajan, että päivävuoron kätilö kysyi toiseltakin mielipidettä, että eihän vauvan sykkeet ole jo liiankin korkeita. Kuitenkin vaihtelu taisi olla ihan hyvä, ja päivän toinen tabletti kehiin klo 14.25. Isi lähti kotiin ja hakemaan Sn hoidosta, sanoin ilmoittelevani jos mitään tapahtuu vaikka epäilin kyllä, ettei tänään vielä edettäis mihinkään. Puoli neljän jälkeen käyrillä katottiin jo vähän tarkemmin, nyt vuorostaan aina supistuksen tullessa vauvan sydänäänet heikkeni, ja kätilö epäili napanuoran joutuvan puristuksiin. Supistuksia alko olla tasaiseen tahtiin ehkä noin kymmenen minuutin välein, sanoin niiden jo tuntuvan pistäviltä mutta vielä kestettäviltä.


Tämän jälkeen ajattelin oloa helpottavan, jos lukisin lehteä ja vaikka vähän kiikuskelisin. Lehden lukeminen kyllä jäi, muutama kipeä supistus tuli jo 4-5 minuutin välein klo 16.30 aikaan. Kävin vessassa vielä ku pystyi, pyysin särkylääkkeen ja menin lämpimään suihkuun. Se suihku jonkin verran helpotti, koitin keinutella itteeni ja jotain hyräilyn tapaista supistusten tullessa, mutta se autto tasan sen suihkussa oloajan, eikä sinne nyt asumaan voinut jäädä. Isi ja S soitti kotoa, sanoin supistuksia tulevan ja että otin särkylääkettä. Päivällinen olis ollut, mutta totesin istumisen ihan mahdottomaksi. Kävellen sain juotua muutaman lasin mehua ja jugurtin syötyä, leivästä otin haukun, mutta syömättä jäi kun tuntui, että ei ne kohta pysy sisällä. Kätilö meni ohi kun nojailin seinään, menin taas käyrille sitä varten, että jos ei sitä kolmatta cytoteccia tänään enää ees tarvittaisi. Hetken päästä päätettiinkin tutkia, mikä olisi kohdunsuun tilanne. Tähän sai pyytää toisenkin kätilön kun kohdunkaulaa ei heti löytynyt, mutta siellä se oli "sivussa". Kahdelle sormelle auki ja kaulaa vielä jäljellä. Supistukset oli jo ihan jäätäviä ja sainkin sitten kankkuun jonkunlaisen kipupiikin. Se autto sen verran, että supistusten välissä pystyi rentoutumaan ja vaipumaan jonkunlaiseen horrokseen, mutta kohta alko taas tuntua ihan hirveiltä. Ajettiin nyt vielä käyrää, supistuksia tuli tiheästi ja vauvan syke laski aina niiden aikana. Ja koska kivunlievityksiäkään ei enää tällä osastolla ollut muita tarjota, niin päätettiin lähteä synnytysosastolle, kello oli tässä vaiheessa vähän ennen 20.


Synnytyshuoneessa piti vielä käydä pissalla, ja sanoin epäileväni että tihkuiskohan lapsivettä, kun vähän siltä tuntuu. Minut kytkettiin samaten käyrille kiinni, ja kyseltiin toiveista kivunlievityksiin. Sanoin olevani kaikille kyllä avoin aina tilanteen mukaan, edellisessä oli käytetty ilokaasua, epiduraali ja jotain puudutetta. Sain tipan käteen, ensin koitti laittaa vasempaan mutta suoneen "stoppasi" ja toinen kätilö laittoi sitten oikeaan käteen. Tämä kuulemma on aina varotoimenpiteenä, jos sattuu joutumaan nukutukseen. Sisätutkimuksessa taisi olla 3 cm auki.


Aluksi supistuksiin sain ilokaasua ja kohdunkaulan eli PCB-puudutteen klo 20.10. Monitorilla kun näkyi vielä sydänkäyrien heikkenemistä, niin lääkäri suositteli, että jos puhkaistaisiin kalvot niin saataisiin pinni vauvan päähän parempaa tarkkailua varten. Koitin soittaa isille tässä vaiheessa, ei vastannut.


Klo 20.15 meni siis lapsivedet kalvojen puhkaisulla. Puudute taas auttoi jonkun aikaa, että pystyi vähän aikaa rentoutumaan. Puolen tunnin päästä kätilö tuli kysymään, koinko että tarvitsen lisää, ja sanoin että jos vaan pystyy laittamaan niin kyllä! Kuitenkin sitä sai antaa vain tunnin välein eli vielä pitäisi odotella. Käyrillä näkyi taas, miten ne sydänäänet aina heikkeni supistusten tullessa, jonkun verran asennon vaihtokin auttoi, mutta esim. kontallaan en jaksanu olla kauhean kauaa, välillä kätilö otti ilokaasunkin pois että hengittelisin kunnolla ja sattu ne supistukset ihan liikaa! Ja sitä kun luulee, että ihminen osais ees hengittää, mutta ilmeisesti sitä kivun tullen päinvastoin pidättää hengitystään... :p Jossakin vaiheessa sain isin kiinni (tietysti yritti soittaa just kun vetelin ilokaasua) ja sanoin, että jos haluaa ehtiä paikalle niin nyt ois parempi koittaa laittaa S jollekkin hoitoon.


Klo 21 maissa tuli hirveä härdelli, kun vauvalta päätettiin ottaa verinäyte päästä hapetusarvojen seurantaa varten. En taas saanu käyttää sitä ilokaasua ja puudutteen teho oli lakannu kauan sitten. Lääkäri ei saanu näytettä ekalla kerralla, joitakin välineitä puuttui tai oli liian isot, mulla oli ihan järkyttävät supistukset - piti jo säestää huudoilla, joiden seassa yksi v-sana! - ja oli kyllä yks kidutuspenkki maata siinä paikoillaan. Viimein kuitenkin saivat otettua näytteen. Kohdunsuu oli auki tässä vaiheessa 5-6 cm. Sain taas ilokaasumaskin, veriharvotkin oli hyvät. Lääkäri kutsuttiin paikalle laittamaan spinaalipuudutusta, sen sain klo 21.22. Pari supistusta vielä ilokaasun kera ja sitten ihanasti puudute alko toimimaan ja kivut oli tiessään! Tässä tai jossakin vaiheessa katetroitiin vielä.


Pystyin vähän rentoutumaan, isin kanssa soitin sen verran, että ei nyt pääse paikalle mutta aiko tulla aamulla. Kerroin vauvan syntyvän parin tunnin sisään ja ilmoittavani sitten. Jonku verran pysty nyt jutteleen kätilöidenkin kanssa, sanoin että ensimmäinen synnytys oli menny hyvin samantapaisesti, samat toimenpiteet tehtiin silloinkin. Spinaalin myötä supistukset kuitenki väheni nyt lähes kokonaan, vaikka koitin vaihdella asentoakin, jos vaikuttais. Vielä otettiin yksi verinäyte vauvan päästä, arvo oli vielä parempi ku aijemmin eli kaikki kuitenkin kunnossa näiltä osin. Kohdunsuu auki tässä vaiheessa samat 6 cm. Jonku ajan päästä laitettiin oksitosiinia vähän tippumaan ja supistuksia vauhdittamaan. Hetken päästä katsottiin taas tilanne, 9 cm auki ja vähän reunaa ylhäällä jäljellä. Jonku verran kun tuli taas supistuksia, tuli kätilö paikalle, vähän nostettiin oksitosiinia ja sano, että voidaan alkaa kokeilemaan ponnistuksia, klo noin 23. Kylkiasennossa ponnistelin ensin ja hyvin kuulemma lähti tulemaan. Supistuksia tuli hyvin, että parhaimmillaan sai viisikin ponnistusta yhden aikana. Hiki tuli ja ~too much information~: ei se yks vessakäynti aijemmin ihan auttanu! Jonku ajan päästä paikalle tuli pari muutakin kätilöä ja minäkin käännähdin puoli-istuvaan asentoon, kun vähän sinne päin kuulemma koko ajan yritin hakea. Muutama supistus meni tässä asennossa ja sitten piti kuulemma antaa kaikkensa. Pää tuli ja ehdin jo ajatella, että siinähän se, mutta vielä piti hartiat ponnistaa ulos. Spinaalikin vissiin alko heiketä tässä vaiheessa, tunsin kyllä että jotaki vaurioita tuossa tuli ja viimeiset ponnistukset teki jo vähän kipeää. Sitten vauva kuitenkin oli jo syntynyt klo 23.32 ja helpottihan se saman tien! 


Terve poikavauva pääsi heti äitin syliin ihmettelemään. Siinä kölliessä kohta saatiin istukkakin ulos. Jonkun verran piti laittaa tikkejä, ainoastaan itse puudutteen laitto vähän sattui spinaalin vaikutuksen ollessa jo pois. Kohta vauva pääsi juomaan ensimmäiset maidotkin, jonkun aikaa sai hakea imuotetta ja mikä homman idea ylipäänsä oli, kätilö katsoi vieressä kun vissiin itse osasin jo oikeat keinot. Sitten poika hoksasikin idean ja alkoi imeä. Kävin suihkussa, tällä aikaa vauva pestiin ja mitattiin, ja sitten pääsi juomaan lisää maitoa. Soitin isille, joka kaiken keskellä oli nukkumassa(!), että hänellä on nyt poika. Parisen tuntia oltiin vielä synnytysosastolla, sitten päästiinkin vieriosastolle, vauva joi vielä vähän maitoa ja alettiin nukkumaan kellon ollessa lähes 3.



Synnytyksen kesto: 7 h 50 min
Vaihe I: 7 h h 5 min
Vaihe II: 27 min
Vaihe III: 18 min

Lapsi: 23.07.2015 klo 23.32
Apgar: 9/9/10
Tarjonta: Pää, takaraivotarjonta
Paino: 3988 g ; Pituus 52 cm ; Lämpö 37,8 C


keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Synnytyskertomus

Kun muutkin kehtaa, niin kyllä vain minäkin. Eli kertoa, miten se synnytys lopulta meni. Lähinnä teksti on itselleni muistoksi, mutta tiedän, että blogia seuraa ihmisiä, joita aihe kovastikkin kiinnostaa. :) Vaan jos jollekkin on liikaa juttu, joka sisältää verta ja suolenpätkiä sekä erinäisiä eritteitä, niin ei välttämättä kannata lukea tämän pidemmälle. Ja lyhyestä tämä virsi ei kaunis, vaan pitkähkö kertomushan tästä muodostui - lycka till vaan lukemiselle! Tämä kertomus menee suurin piirtein niin kuin asiat muistan, voi olla että kaikki nyt ei ihan tässä järjestyksessä tapahtunut.

* * *

Sunnuntai 9.6.
Rv 39+5. Päiväretken ja iltakävelyn päätteeksi pientä kuukautiskipumaista jomotusta alavatsalla.

Maanantai 10.6.
Rv 39+6. Uskaltauduin jopa salille, sehän voisi laittaa vähän pökköä pesään! Saleilun lomassa muutama heikko supistus. Iltasella jomotukset vatsassa jatkui.

Tiistai 11.6.
Rv 40+0. Laskettu aika.Väsymystä ilmassa. Muutamia jo ihan jomotukseen liittyvää supistelujakin. Jatkuvaa vessassa ravaamista. Myös vatsa alkoi toimia kiivaampaan tahtiin...

 Viimeinen kuva masusta rv 40+1.

Keskiviikko 12.6.
Rv 40+1. Passiivinen vaihe (latenssivaihe).
Yöllä heräsin muutaman kerran hieman kipuilevaan supisteluun, jotka herättyäni yhdeksän jälkeen(!) jatkuivat. Veikkasin aamukahveilla vain olleen osuutta asiaan. A:lle nauroin puhelimessa, että mitään ei tapahdu vieläkään. Puolenpäivän jälkeen oli jo sellainen fiilis, että otin jo kellon käteen. Siinä niitä supisteluja tulikin sitten säännöllisesti keskimäärin kymmenen minuutin välein. Iltaa kohti ne myös kipeytyivät. Lyllersin hiljaa viiden jälkeen varmuuden vuoksi lähikaupasta ostamassa kissalle ruokaa - enempää ei kyllä ois kävelemään pystynytkään. Varoitin jo siskoani, että yöllä saattaapi tulla lähtö. Noin kahdeksan maissa kipeitä supistuksia alkoi tulla enemmissä määrin viiden minuutin välein, muutama tiheämmin, muutama vähän harvemmin.

Ei muuten ruokakaan enää maistunut näiden supistelujen kanssa, 
iltapalalohdukkeeksi söinkin jäätelön "kun vielä voi".

Kävin saunassa, sekin voisi laittaa vauhtia tapahtumille. Saunan jälkeen soitin synnärille, että milloin sinne pitää tulla. Sanottiin, että sitten kun tuntuu, ettei yksin enää kestä, ja voisi aluksi ottaa särkylääkettä. Otin ensin puolikkaan, sitten kohta toisen särkylääkkeestä. Tunnin päästä toisen. Päätin vielä sinnitellä, jos nyt lähtisin sairaalaan, niin eiköhän ne kotiin vain passittaisi takaisin. Kävin varmuuden vuoksi aikaisin noin kymmeneltä nukkumaan, jos yöunet jäisikin lyhyeksi. 

Torstai 13.6.
Rv 40+2. Aktiivinen vaihe.
Yöllä heräilin (jos nyt nukuinkaan) jatkuviin supisteluihin, joitakin tuli juuri kun yksi oli loppunut ja käänsin kylkeä, ja juuri kun olin silmät ummistanut ja nukahtanut, tuli taas uusi. Kelloa en tässä vaiheessa kyllä käyttänyt, mutta vessassa ravasin taas tunnin välein. Seurailin myös, että tulisko mitään limatulppaa (tähän asti ei tullut sitäkään) tai lapsiveden tapaista, mutta ei kumpaakaan kyllä näkynyt. Kolmen maissa alkoi supistukset olla niin kipeitä, että puristin viereisen pinnasängyn puolia jo tuskissani ja valvoin tunnin verran, kun ei vaan voinut nukkua. Niin kipeitä ne oli, että mietin, että jos se kipu olisi ollut kädessä, olisin mielelläni hakannut sen käden pois siitä kivusta päästäkseni! Leevi nukkui osan yöstä vieressä ja kävi ihan naamalta haistelemassa, että mitäs tuo tuossa ähkii ja puhkii. Otin kolmannen ja viimeisen särkylääkkeen ja mietin, että sinnittelen vielä aamuun asti - sisko oli menossa aamulla tenttiin lääkikselle ja mietin, että jos menisin sitten samalla reissulla synnärille ainakin tilannetta tarkastamaan. Jos ei muuta, niin jos sieltä sais ees jotain kipulääkettä (tai sitten kehotuksen palata kotiin tujumman särkylääkepakkauksen kanssa).

Heräsin lopullisesti kuuden jälkeen tosi väsyneenä ja päätin, että nyt riitti. Sisko olikin herännyt ja sanoin, että hyppään mukaan ja lähden sinne synnärille. Otin sairaalakassini mukaan varmuuden vuoksi ja toivoin, että takaisin ei tarvis tulla. Tokihan nyt ei niitä supistuksia tullut niin tiheään, mutta kipeitä ne olivat. Ehdin keitellä ja juua kahvit, ruokahalua ei ollut kyllä vieläkään.

Noin klo 7.45 saavuin synnärin ovelle, jossa otti kätilö vastaan ja sanoin vaan, että tulin tarkistaan tilannetta, että jokohan tänne vois jäädä. Kätilö sanoi, että katsotaan ja laittoi sydänkäyrille, joka samalla mittasi supistuksiakin. Kätilö epäili kyllä, että ei minulla mitään synnytyssupistuksia voisi vielä olla, jos olin saanut nukuttuakin vielä - korjasin, että jos sitä nukkumiseksi nyt voi sanoa, kun koko ajan heräilin supistuksiin... Parikymmentä minuuttia olin käyrillä, ja eihän niitä supistuksia nyt tietenkään tullut tarpeeksi, vain kaksi tuona aikana, joista toinen oli kyllä kipeä. Mutta samaan aikaan sitten vauvan sydänkäyrä kohosi niin, että hyppi 160-180 välillä ja sitä kätilö ihmettelemään ja päätti tunnustella tilanteen, mutta ei löytänyt mitään. Kutsui sitten toisen kätilön paikalle, joka ronkki niin, että veri valui. Yllättäen hän totesikin, että kohdunkaulaa ei ole enää jäljellä, mutta kohdunsuu oli auki (vain) juuri kahdelle sormelle (=n. 2 cm) eli synnytys oli kyllä jo alkuvaiheessa. Noiden kohonneiden sydänäänien vuoksi minut päätettiin ottaa tarkkailuun, eli sairaalakamppeet päälle ja siitä synnytyssaliin!


Klo oli tässä vaiheessa n. 8.30. Minuun asetettiin antureita ja alettiin seuraamaan niitä käyriä tarkemmin. Koko ajan meni siellä 160-180 tienoilla. Kohta tultiin sanomaan, että sen vuoksi vauvan sydänääniä aletaan seuraamaan tarkemmin anturilla eli vauvan päähän asennettavalla pinnillä.  Klo 9.10 pinni asetettiin ja samalla siis puhkaistiin kalvot. Kätilö ihmetteli sitä kohdunsuuta, että hyvin olin kärvistellyt kotona sen kanssa menemään. Minä taas olin luullut, että olin tullut aivan liian aikasin paikalle. Tämähän tiesi sitä, että sain "siteen" eli ison vaipan housuihin ja sinneppä sitä lapsivettä sitten alkoi lorisemaan. Ja olin kuvitellut, että sitä tosiaan tulisi tihkumalla ja pieniä määriä, kun tätä taas tulvimalla tulvi tulemaan... Kännyköitähän tuolla ei olisi saanut käyttää juuri tuon monitorin vuoksi, mutta "sain" soittaa siskolleni, ja pakkohan mun oli jossain vaiheessa A:llekkin soittaa, että olen sairaalassa nyt!

Kohta taas tultiin sanomaan, että minä saisin oksitosiinitipan hommaa vauhdittamaan, kun kerran vedet oli menneet. Sitä laitettiin aluksi 30 ml, mutta ilmeisesti vähän väliä määrää nostettiin niin, että aivan lopussa sitä taisi olla 90 ml. Sisko tuli tsekkaamaan tilanteen, mutta hänellä oli jotain labrahommia ja sanoin, että voipi mennä kun ei tässä muutamaan tuntiin mitään tapahdu. Supistukset alkoi toki heti tulemaan noin viiden minuutin välein kipeinä. Noin tunnin kuluttua sai ensimmäisen helpotuksen eli lämpötyynyn selkään. Yritin vielä lukea kirjaa, mutta eipä siihen oikein voinut keskittyä. Jossakin vaiheessa vaihdettiin monitoria, joka mittasi vielä tarkemmin nuita sydänääniä ja mistä ne johtuu.


Syödähän tuon oksitosiinin takia ei voinut, mutta minulle tuotiin mukillinen mansikkakiisseliä. Aika lailla välittömästi ne sydänäänet sitten palautuikin normaaliksi 130-150 välille. Vauva tais vaan olla nälkäinen? Joka tapauksessa, paluuta ei enää ollut. Pian sain mehuakin juotavaksi, tosin en paljon viitsinyt sitäkään juoda janosta huolimatta, ettei tarttis koko ajan ravata vessassa. Sisko tuli puolen päivän jälkeen taas tsekkaamaan tilannetta, siinähän minä kärvistelin menemään.


Yhden maissa alkoi olla jo tuskaisat oltavat, ja ehdinkin jo miettiä, että missähän vaiheessa niitä muita kivunlievityksiä tulee vai pitääkö niitä alkaa vaatimaan. Kohta tultiinkin ehdottamaan, että haluaisin tässä vaiheessa varmaan ilokaasua. Ilomielin otin sen vastaan. Neuvo oli vetää sitä 5-6 henkäystä - ei missään nimessä enemmän - kunnes pahin kipupiikki on ohi. Vuoron vaihdon jälkeen toinen kätilö kuitenkin sanoi, että ei saa jättää kesken, vaan pitää vetää sinne kipupiikkiin saakka. Tämä tarkoitti parhaimmillaan sitten jotain kymmentäkin henkäystä, mutta auttoi pahimman yli, vaikkei kokonaan kipua poistanutkaan.


Ilokaasu oli tosiaan alkuun ihan hyvä, mutta supistusten voimistuessa siitä kyllä ilo puuttui. Kun supistuksia tuli jatkuvasti vuoron perään, sai tuo maski olla sitten lähes koko ajan naamalla! Siitä tulikin sitten tosi sekava olo, vähän kuin olisi ollut pitkän kaavan mukaan koko yön viihteellä ja aamuvarhaisella heräät vielä tuhannen tuiskeessa. Tuntui myös, että kaikki mun jäsenet puutui, ja välillä oli noustava istumaan kun tuntui, ettei veri kierrä missään. Ajattelin, että se vois myös johtua hapen puutteesta kun imppasin tuota kaasua jatkuvasti, ja mietin että sen kaasun voisi heittää pois, mutta aina uuden supistuksen tullessa ei vaan pystynyt vaan pakko sitä oli vetää enemmän ja enemmän. Sisko oli tässä vaiheessa huoneessa ja koitti jotain jutella, mutta en pystynyt mitään puhumaan ennen kuin supistus oli mennyt ohi - suurin osa ajasta tässä vaiheessa menikin jossain oman kuplan sisällä.


Tässä vaiheessa taas tunnusteltiin, että minkä verran oli paikat auki: 3 cm. Kätilö oli jo ehdottanut epiduraalia ja käski kutsumaan vain hänet paikalle sitten, kun sen haluan. (Muita kivunlievityskeinoja en tässä vaiheessa enää muistanut miettiäkkään, eikä todellakaan olis tehnyt mieli lähteä huvikokeiluille niihin ammeisiin ynnä muihin.) Sisko lähti vähän ennen kolmea käyttämään koiraa pihalla ja katsomaan Leeviä. Eilen olin miettinyt, että kipeitä ne sen hetkiset supistukset oli, ja että mitähän ne oikeat supistukset sitten mahtavat ollakkaan. No siinä kolmen maissa se alkoi selviämään. Minulla oli vakaa aikomus mennä sillä ilokaasulla niin pitkään, kuin vain pystyin ja ilman epiduraaliakin, jos vaan voi. Kyllä siinä mieli muuttui äkkiä, kun ei siitä ilokaasusta ollut enää mitään apua! 

Kello oli nyt jotain puoli neljän maissa. Odotin, että tämä supistus vielä, eikun tämä, tämä vielä ilokaasun kanssa, samalla vaikeroiden ja puhallellen ihan ääneen, kunnes ei vaan enää pystynyt ja tuskissani painoin kätilön kutsunappia. Jouduin painamaan toisenkin kerran, kun ei mitään kuulunut ja sieltä hän jo saapuikin ilmoittaen, että oli kutsunut anestesialääkärin paikalle kun arvasi, että sen epiduraalin tahdon nyt. Vielä hän käski minut vessaan, ja saman tien noustua tuli supistus - ja olin ilman sitä ilokaasumaskiakin nyt! - niin, että oli pakko nojata sängyn reunaan. Piti kuitenkin toimia kuulemma nopeasti, no se oli helpommin sanottu kuin tehty, koska vielä pöntöllä istuessa tuli kaksi tosi kipeää supistusta. Anestesialääkäri saapui juuri tuon viimeisen aikana ja kuulin kun he siellä keskenään ihmetteli, että olen vain 3 cm auki ja niin hirveät tuskat, että todellakin jokaisella menee nämä vähän erillä lailla. Kätilö sai taluttaa minut sieltä vessasta ulos, ja minut istutettiin sängyn reunalle enkä tajunnut tässä vaiheessa enää ollenkaan, että miten päin ne halusi ja mitä piti tehdä. Sain puudutuksen selkään ja lääkäri tökkäsi piikin, samaan aikaan taas tuli supistus ja siihen verrattuna ei se piikkikään tuntunut miltään, vaikka kirpaisi sekin. Lääkäri koitti saada sitä pistosta oikeaan paikkaan, kätilö tajusi jossakin vaiheessa sammuttaa sen tipan hetkeksi, kun niitä supistuksia tuli ihan jatkuvaan tahtiin. Lääkäri ei sitä piikkiä saanutkaan laitettua ja ihmetteli, että kuinka paljon olen saanut painoa raskauden aikana, koska se selkä oli niin turvoksissa (tai jotain). Jotain muutakin lääkäri koitti kysellä, mutta en pystynyt sanomaan sanaakaan tuskiltani. Luuhunkin tökkäsi ennen kuin päätettiin laittaa piikki makuuasennossa. Sain myös sen kaasumaskin naamalleni, se taas hieman helpotti. Tällä kertaa se piikki ei tosiaan kuin hetken kirpaisi eikä se puudutteen laittaminen tuntunut missään. Hetken päästä se minun oma kupla avautui, kun epiduraali alkoi miltei heti vaikuttamaan. Ensimmäistä kertaa jopa pystyin näkemään, että minkä näkönen se koko anestesialääkäri oli. :D Tämä vielä ihmetteli sitä minun selkää, kun tuntui että se oli niin paksu ettei se piikki mennyt läpi, arvelin sitten että olin kyllä käynyt salilla nyt aivan viimeiseen saakka. Varoittava esimerkki siis, älkää treenatko selkälihaksia muutama päivä ennen synnytystä! :D Kaasumaski heitettiin jo pois, kuitenkin seuraavassa supistuksessa se oli vielä pakko ottaakkin kaveriksi. Toisen tullessa käytin sitä ihan varmuuden vuoksi, mutta siinä se oli jo ihan turhaa, kun epiduraali alkoi tehoamaan eikä ne supistukset tuntuneet enää missään. 

Sisko tietysti saapui juuri tässä vaiheessa missattuaan koko episodin. Koitin hetken nukkua ja vaivuin jonkinlaiseen horrokseen varmaan kymmeneksi minuutiksi, mutta eipä siinä enempää voinut rentoutua. Aina supistuksen tullessa tuntui sellaista painetta takapuolessa, niin kuin olisi iso kakka ollut tulossa :D Vähän aikaa tätä kestinkin. Kohta minut myös katetroitiin, koska vessaan ei saanut voinut enää poistua juurikin tuon puudutteen vuoksi - se kun poistaa kaikki tuntemukset alavartalosta. Sanottiin myös, että jos tunnen tarvetta kakkaamiselle, niin ilmoitan sitten, niin sekin katetroidaan. Paikat oli näihin aikoihin 6 cm auki, ja ajattelin tällä vauhdilla ehkä synnyttäväni tämän vuorokauden puolella, mutta jopa joskus yöllä.


Paine kasvoi vaan, ja alkoi olla melko tuskallista. Ei siis niinkään kipeää, mutta just semmonen olo, että sieltä takapuolesta on tulossa semmonen jööti, että kaikki paikat repeää. :D Kätilö kävi paikalla ja toteamassa, että sen sijaan että koitan pidätellä sitä paineen tunnetta, pitäisi minun rentoutua ja antaa sen paineen tunteen vain tulla, koska juuri se auttoi vauvaa laskeutumaan alemmas. Helpommin sanottu kuin tehty! Koitin kuitenkin mukautua siihen tunteeseen ja ajatella, että jos se kakka sieltä tulee niin on tullakseen :D (Ihania synnytyskertomuksia lukeneena siitä, kuinka synnyttäessä sitä tavaraa tulee sitten sieltäkin). Melko ähisten alkoi taas nuo supistukset menemään sängynreunaa puristaen ja sisko sieltä kohta tuumasi, että voisin sen kätilön kutsua paikalle, että jos sen epiduraalin vaikutus oli jo loppumassa (reilu pari tuntia sen laitosta) ja sitä saisi lisää. Muutaman supistuksen taas sinnittelin ja kutsuin lopulta kätilön paikalle ja totesin, että voisko katetroida kun tuntuu siltä, että kakka tulee. Kätilö totesi, että tutkitaanpas, ja ilmoitti paikkojen olevan 10 cm auki.

Ponnistusvaihe.

Kätilö käski kääntyä kyljelleen ja alkaa nyt ponnistamaan aina supistuksen tullessa kolme kertaa per supistus ensin keuhkot täyteen ilmaa vetäen. En ihan heti ollut uskoakseni että nytkö se alkaa vaan mietiskelin, että siihen sängyllekkö mun pitää kakata. :D Kellohan oli vasta kuusi, kun olin valmistautunut odottelemaan yöhön saakka. Numeroita pyöritelleenä tämäkin päivämäärä 13 rimmasi hyvin syntymävuoden kanssa, mutta seuraava päiväkin olisi ollut aivan hyvä muodostuen käänteisistä numeroista oman syntymäpäiväni kanssa.

No tajusin kuitenkin, että kyllä sitä vaan nyt aletaan tositoimiin. Jalasta kiinni vaan ja puskemaan. Hetken ähersin kylkiasennossa, kunnes sain luvan kääntyä selälleen ja alkaa siitä sitten taas puskemaan niin kuin olisi kakkaamassa sukista kiinni vetäen ja niin paljon, kuin vain voimaa saa. Kipeää tämä ei tehnyt missään vaiheessa, mutta oli lähinnä epämiellyttävän tuntuista. Välillä myös meinasi usko loppua itseeni ja voimiini, että ei sitä saa ikinä sieltä puskettua ulos ja tuntui, että pääkin räjähtää siinä hommassa. Välillä ehdin tunnustella mahaa, että kyllä se ylävatsa oli jo tyhjentynyt. Jossakin vaiheessa kätilö huikkasi, että sieltä näkyy jo tummaa pitkää tukkaa ja nyt vaan piti ihan kaikin voimin ponnistaa. Pian siskolleni sanottiin, että kun kätilö käskee, niin piti painaa jotain kutsunappia. "Pahimmassa paikassa" vielä tuntui, että nyt se juuttuu sinne hollille ikuisiksi ajoiksi, kun ei voimia ollut. Pistin kuitenkin muutaman supistuksen aikana kaikki voimat peliin ja kohta sitä nappia saikin painaa. Sisään rynni toinen kätilö valmistelemaan vehkeitä. Vielä laitettiin suihkutettavaa puudutusainetta sekä jotain öljyä, että luistaisi paremmin. Ulkona näkyikin pian tummahiuksinen pieni pää ja ylävartalo, ajattelin siinä vaiheessa, että onpas se pieni. Kohta koko vauva luiskahtikin jo ulos päästäen parin sekunnin päästä parkaisun! Unohin jo ihan ajatella että olihan sillä vauvalla sukupuolikin, ja niinhän se oli kuin olikin tyttö, kuten ultrassa näkyi.


Vauva annettiin heti rinnalle. En tiiä mitä olin miettiny ensikohtaamisesta, en kai mitään, mutta kyllä se palleroinen vaan tuntu ja näytti heti ihan omalle. Siihen se rauhoittui ihmettelemään nappisilmillään ja ne liikkeetkin oli kyllä just niin kuin ne oli mahan sisälläkin tuntuneet, tuttu tyyppi siis! Siskoni sai kunnian toimia napanuoran katkaisijana.


Vauvan annettiin heti alottaa imeminen (vaikken tiiä tulikohan sieltä vielä mitään), ja hyvin hän sen taisikin, äiti taisi olla enemmän amatööri asian kanssa. Istukkakin pullahti kohtapuoliin ulos ja melkoinen ruma möykkyhän se on. Sitten tarkastettiin minulle koituneet vauriot, joita oli siellä täällä ehkä yhteensä noin viiden(?) tikin verran. On tietääkseni muuten ensimmäiset tikit, jotka ikinä oon saanut (?!). Puudutteiden kanssa ei niiden laittaminen sattunut. Jonkun ajan päästä otettiin mitat, 50 cm ja 3310 g. Ensiajatus oli, että mahtuu ne pienimmät vaatteet sittenkin! Siskoni sai kylvettää vaavin sillä aikaa, kun itse käväsin suihkussa.


Ja vaikka kuinka näitä kipuja täälläkin manaan, niin kliseiseltä vaikka kuulostaakin, kyllä ne kivut unohtuu heti kun sen nyytin saa syliin. Pahimpien supistusten aikaan mietin, että ei tällaista enää ikinä, mutta sen parin tunnin tuskan kyllä kestää, kun palkintona on joku noin suloinen otus. ♥ Mahdollisella ens kerralla tosin toivon, että tuota oksitosiinia ei tarttis ja kaikki menis hieman luonnollisemmin. Sitä oon pohtinut, että oon varmaan evoluution heikoin lenkki - olisin varmasti kuollut tuohon tuskaan ilman kipulääkityksiä, että hatunnosto vaan kaikille entisaikojen äideille, jotka tähän pystyivät! Hieman kateellisena kuuntelin osastolla viereisessä sängyssä olleen äidin kohtaloa: tämä oli kotona pohtinut, kannattaako vielä lähteä sairaalaan, ja saavuttuaan oli vauva syntynyt tunnissa - ja ilman mitään repeämiä!


Vasta tunnin kuluttua ehdin soittamaan tuoreelle isukille, että vauva on syntynyt. Sitten sainkin evästä - päivän ainut ateria eikä tarjottavista jaksanut syödä kuin puolet. Sitten minut tultiinkin kärräämään pyörätuolilla osastolle - mutta tämä onkin sitten jo toinen tarina.


Lapsi: 13.06.2013 18.42 tyttö
1. vaiheen kesto: 22.20*
2. vaiheen kesto: 00:22
3. vaiheen kesto: 00:12
Aika lapsivedenmenosta syntymään: 9 h 32 min
Apgar: 9/9/9

* Laskettu ilmoitukseni mukaan edellisestä illasta klo 20 alkaen