Instagram @sarkkuk

Näytetään tekstit, joissa on tunniste taide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taide. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. marraskuuta 2018

Lumo Oulu

Viikonloppuna Oulussa järjestettiin Lumo Light Festival - Valoa Oulusta -tapahtuma. Tätä on nyt järjestetty useampana vuonna ja aina nuo valotaideteokset on kyllä olleet lumoavia ja parantuneet vain vuosi vuodelta. Sinänsä harmi, että tapahtuma on vain viikonlopun kestävä, sillä mielellään olisi ajan kanssa käynyt tutustumassa kaikkiin taideteoksiin ajan kanssa. Esimerkiksi LähiTapiolan teltalla oli Skeleton Dance -esitys, jonne oli sen verran pitkä jono, että ei alettu jonottamaan pienen vauvan kanssa hyisessä tuulessa ja pakkasessa sisään.  Lisäksi muitakin tapahtumia oli ympäri Oulua ja on ihan mahdotonta yrittää noihin kaikkiin ehtiä yhden viikonlopun aikana. Harmi, koska olisi ollut sekin hauska nähdä.

 Museum of the Moon









Kaupunginojan hehku





Initium












Jätettiin auto Torinrantaan, joka ei ole kyllä ikinä ollut yhtä täynnä autoja, ja käveltiin Torin kautta Pokkisentörmän ja Madetojan puiston kautta kaupungintalolle ja siitä kirkolle sekä vielä keskustassa Valkean läpi. Kirkolla katsottiin myös hieno taideteos. Minulla on puhelin reistannut jo pidemmän aikaa ja kuten arvata saattaa, tapahtui pahin mahdollinen eli muutaman kuvan jälkeen puhelimesta loppui virta ja niinpä jäi loput kuvat ottamatta.

lauantai 18. marraskuuta 2017

Lumo valotaidefestivaali Oulussa

Kiirettä on pitänyt, kaksi työntäyteistä kouluviikkoa ja tentit siihen päälle niin ei ole paljon tarvinnut tekemistä keksiä. Kouluviikon päätteeksi oli kuitenkin mukavaa tekemistä, kun kävimme MLL:n hallitusporukan kanssa vähän pikkujouluilemassa elokuvan ja syömisten merkeissä. Elokuvaksi valikoitui mikäs muu kuin Yösyöttö ja hilpeyttä herätti erityisesti leffan kohtaus MLL:n perhekahvilasta. Elokuvan jälkeen käytiin syömässä ja sitten lähdettiinkin Oulun keskustaan ihastelemaan Lumo Light Festival -valotaideteoksia.



Ensimmäisenä suunnattiin katsomaan The Whale - valaan uintia Pokkisen väylällä, kaupunginkirjaston vieressä. Kuvista nyt ei pimeällä tietenkään tullut oikein mitään, Sopivasti ehdittiin paikalle, ei ihan alusta saakka ehditty uintia näkemään mutta puolentunnin esitys kyllä riittää tämän valaan uinnin näkemään. Ihan mielenkiintoinen, onpahan jollakin ollut ainakin mielikuvitusta tätä rakennellessaan.







Seuraavaksi tiemme vei kohti Kaupungintaloa. Vieressä Valveellakin olisi ollut Colours-teos, mutta sinne ei nyt tällä kertaa menty. Kaupungintalon takana sen sijaan riitti tilaa ihastella sen seinään heijastettuja muuttuvia värejä Colored Mosaic-teoksessa. Minulle tosin selvisi vasta myöhemmin, että yleisö itse sai värittää taloa haluamillaan väreillä. Hienoja värejä oli vaikka mitä ja erityisen ihana tuo piparkakkutalo, josta kaupunki vois painattaa vaikka joulukortit.



Lyhyt reitti oli vielä käydä Madetojan puistossa katsomassa Callitriche-teosta, jossa eriväriset valot vaihtuivat ja teokseen sisältyi vielä musiikkia. Tästäpä saimme hyvän idean koristaa vaikkapa omat pyykkinarumme led-valoilla... ( :D ).

Lumo-valofestivaali jatkuu vielä marraskuun lopun ajan ja joulukuunkin puolella riittää tapahtumia aina itsenäisyyspäivään saakka. Eri puolilla kaupunkia valaistaan historiallisia rakennuksia, maamerkkejä ja järjestetään tapahtumia näihin liittyen. Pitää itselläkin yrittää jossakin vielä lähteä käymään. Viime vuonna jätin välistä ja vähän kyllä nyt harmittaa. Jospa sitä vielä johonkin tapahtumaan ehtisi tulevina viikkoina.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Ensimmäinen äitienpäivä ♥

Elämäni tähän saakka parhaimpaan äitienpäivään heräsi muiden vielä kuorsatessa. Meillä kotona aikoinaan me lapset vietiin äitille aina äitienpäivänä kahvit, kakku ja lahjat sänkyyn, muistin tämän laittaessani itse kahvit "tulille". Ehdin noin kupillisen juoda, ennen kuin S päätti uniensa riittävän tältä aamua.


Aamutoimien jälkeen laitoin uunipuuron tulemaan uuniin ja päätin samaan syssyyn lyödä kakunkin uuniin, eli pyörremyrskyn merkit oli ilmassa varsinkin, kun mikään keittiövälineen osa ei toiminut tai oli hukassa. Lopulta sain kuitenkin reseptistä hieman soveltamani Limekakun uunista ulos onnistuneena.


Sain isiltä äitienpäivälahjaksi jo eilen vaahtokarkkikimpun. Pakkohan siitä oli muutama "kukka" syödä, vaikka yritin sanoa, että en saisi syödä näin paljon sokeria... Tälle minun "lakolleni" isi tais vaan naureskella (ja varmaan mietti, että kaikenlaisia hömpötyksiä se minäki keksin).


Meillä oli suunnitelmissa lähteä iltapäivällä äitini luokse, monen mutkan kautta, mutta mutkat menikin lopulta suoriksi, kun ei me lopulta mentykkään. (Olisi meillä ollut korttikin, pitää varmaan postissa laittaa äidille menemään.) Piti sitten keksiä jotain muuta tekemistä iltapäivälle, ja kun isi antoi vaihtoehdoksi sen, että me Sn kanssa joko lähdetään ja hän sillä aikaa siivoaa, tai ei lähdetä ja hän ei siivoa, niin arvaatteko, kumman valitsin. ;)


Sos. mediasta sain vinkin, että Oulun Taidemuseolla tällä hetkellä pyörivä Dinonäyttely olisi nyt sunnuntaina äideille ilmainen. Meillähän olisi ollut tulossa myös ryhmäreissu tuonne parin päivän päästä, mutta hieman kismitti meidän aikataululliset ongelmat, kun ei olisi kuin ehditty mennä ja lähteä. Hetken tuumailtuani lähdettiin Sn kanssa siis dinoja katsomaan! Eli meillehän pääsymaksu tuli ilmaiseksi. Muutama muukin perhe oli ottanut tapahtumavinkin vastaan, ja useampia perheitä oli lähtenyt museoon äitienpäivää viettämään, jonoa museossa oli ruuhkaksi saakka.


S heräsi vaunuissa hetken aikaa fossiileja ihasteltuni. Hirveän iso näyttelyhän tuossa ei laajuudeltaan ollut kyseessä, mutta informaatiota oli sopivasti (minäkään en kaikkia kylttejä jaksanut loppuun saakka lukea). Fossiilien lisäksi näyttely rakentui mm. pätkästä videoa jostakin esihistoriallisesta vesihirviöstä, video oli kyllä hyvin toteutettu. Lapsille oli oheistoimintaa, äitienpäivän kunniaksi saivat askarrella vaikka dinokortteja.


Parasta oli kuitenkin esihistoriallinen eläintarha, kuten minä asiaa luonnehtisin. Tästä taisi esittelymateriaalissa olla jopa maininta, että dinot saattavat pelästyttää perheen pienimmät, ja eräskin pikkutyttö siellä itkua tuhersi, kun dinot liikkuivat. S oli jo onneksi valmiiksi sylissäni, josta oli varmaan turvallisinta katsella näitä isoja eläimiä. Silmät pyöreinä ja suu auki hän niitä tuijottelikin, ja innostui jotain kommentoimaankin. Dinosaurukset oli kyllä niin elävännäköisiä, että itsekin lähes hämäännyin luulemaan niiden olevan aitoja. :)


Kierrettiin Taidemuseolla myös pikaisesti läpi Ajan taju-näyttely. Kahviossa olisi ollut Kakkubuffet! Kylläpä houkutteli, mutta onneksi kotona oli oma kakku odottelemassa, niin ei tohtinut jäädä kakkuja maistelemaan.



Kävin kotosalla mutkan kääntymässä, isi päättikin jäädä Sn kanssa kotiin, kun lähdin vielä yhdelle uudelle harrastukselleni... ;)


Illasta piti vielä keksiä jotain syötävää. Tein pikapitsaa, ja iltapalaksi viimein päästiin syömään sitä kakkua! Maku oli hyvä, ehkä himpun verran liikaa limeä, eli vähempikin riittäisi. Mutta tätä kyllä kehtaa tehdä toistekkin.

♥ ♥ ♥

Parasta päivässä oli ehdottomasti oman ihanan lapsen hymy ja nauru, sekä jälleen kerran omat havaintoni siitä, miten tuo lapsi taas oivaltaa päivä päivältä enemmän asioita.
Ihana lahja oli myös se, että isi siivosi kodin sellaiseen asuun, jota en itse ole ehtinyt/viitsinyt aikaisemmin tehdä.
Mitään materiaa en tähän päivään toivonut enkä kaivannut, nämä aineettomat lahjat teki ensimmäisestä äitienpäivästäni täydellisen.

Toivottavasti muillakin oli ihana äitienpäivä, oman äidin/mummon/lapsen/eläinvauvan kanssa.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Valoa! ja tulta

Oulussa on siis meneillään Valoa Oulu -valofestivaali, ja sen puitteissa on ympäri kaupunkia erilaisia valotaideteoksia ihasteltavana tämän viikonlopun ajan.

Franzenin puisto
 

"Franzeninpuistoon ja tuomiokirkon julkisivuun teoksen "Sydän" on suunnitellut valosuunnittelijat Ainu Palmu ja Priit Tiimus. Sydän on saanut inspiraationsa Franzénin henkilöstä ja erityisesti Franzénin ja hänen ensimmäisen vaimonsa Lillin rakkaustarinasta."


Tuomiokirkko



Eilen oli tuon joulun avajaisten kunniaksi Ainolan puistossa myös kourallinen ihmisiä katsomassa tulishowta. Oli kyllä upean näkönen esitys!



Oulun linna eli Tähtitornin kahvila



Light Zoo
Linnansaari

Kartongista tehtyjä origamivalaisimia eli lyhtyvaloveistoksia, jotka ovat saaneet erilaisia eläinhahmoja. Erityisesti mieleeni painui tuo "merestä" nouseva pingviiniparvi.


Käykäähän kattomassa, nuo valotaideteokset on esillä vielä ens viikolla, mutta nuo origamit kerätään huomenna jo pois.

Valofestivaalit jatkui vielä lauantaille, jolloin lähdettiin käymään MLL:n paikallisyhdistyksen järjestämässä Valoa! lastentapahtumassa. Ovella olikin melko tuttu enkeli vastassa... ;) Paikalla oli mm. myyjäiset, joissa oli kyllä kaikenlaisia ihania käsitöitä. Vaan kun oon jo 90% joululahjat hankkinu, niin ei siellä sitten ollut mulle juurikaan ostettavaa. Niin ja valoinstallaatio sielläkin oli.


Meidän osalta valofestarit huipentui spektaakkelimaiseen Kekripukin polttoon.


Kauppatorille Toripolliisin viereen oli tuotu Kekripukki, ja sitä lähdettiin sitten kulkueena saattamaan kohti viimeistä leposijaansa Kiikeliin Elban saaren edustalle. 


Paikalla oli yllättävän paljon porukkaa, huolimatta siitä, että munkin kengät sanoi lits läts aina siihen saakka, kunnes alkoi pakastumaan... Vissiin suosio yllätti järjestäjätkin. Tapahtumassa oli tuo sama tulishow-esitys, mutta siitä nyt ei nähnyt kuin pari heiluvaa valopalloa koko yleisömeren takaa. (Miksi muuten ne lähes 2-metriset hujopit ei vois yleisötapahtumissa vaan älytä siirtyä itte sieltä eturivistä hieman sivummalle ja antaa tilaa sitten meille persjalkasille... lapsista puhumattakaan!) Säestyksenä ollut rumpumusiikki oli tosin hienon kuulosta.


Skin pääsi seuraamaan tuota polttotapahtumaa, kun vissiin alkoi jo hermostuttaa se vaunuissa makoilu. Varmaan ihmetteli, että mihin kaikkeen ihmeelliseen se äiti häntä raahaa.. :>




Tietääkö joku muuten järkevän selityksen sille, miksi siinä Rare Exports -leffassa joulupukki on paha kekripukki?