2-vuotisneuvola

Onnistuttiin saamaan lyhyellä varoitusajalla neuvola-aika, koko kevään oon aikonut sen varata ja vasta viime viikolla sain asian eteen jotain tehtyä... Ihme tosiaan että näin kesäaikaan järjestyi aika seuraavalle viikolle, ei vielä ole hoitajat ilmeisesti lomilla. Hain neidin hoidosta kesken päivän, oli onneksi ehtinyt vähän aikaa nukkua päikkäreitä - hoidossa oli retkipäivä eli aamulla olivat käyneet paistamassa makkaraa & tikkupullia, hyvä että nukutti siihen päälle.

Neuvolassa meitä oli vastassa kaksi tätiä, toinen heistä harjoittelija. Ensiksi ihmettelivät, miksi S on saanut niin valtavasti erilaisia rokotteita, mukaan lukien hepatiitit ja vesirokko. Kerroin meidän osallistuneen aikaisemmin jopa kahteen eri rokotetutkimukseen ja sieltä saatiin kattavasti kaikkea. Terveenä on pysynyt, vaikka onkin hoitopaikassa ollut, viimeksi oli kuumetta joskus maaliskuussa eikä mitään isompaa ole ollut. S sai ensitöikseen rakennella palikoilla ja heitellä palloa, vähän ensin velmuna hymyili että mitäs tämä nyt on, mutta tottui sitten täteihin (ja loppuajasta puuhasteli jo omiaan, kuten kaivoi äitin lompakkoa laukusta jne.). Palloleikit nyt ei hirveästi kiinnostanu, sen verran huitaisi jalalla palloon että nähtiin, että osaa senkin kaatumatta tehdä. Puupalapelillekin asetteli oikeat eläimet (ne vielä tunnistaen) oikein päin pienen harjoittelun jälkeen. (Meilläkin pitäisi olla kaksi palapeliä kotona, vaan missähän lienee kaikki palikat niihin?!)

Lähinnä neuvolassa sitten kai otettiin selvää perheen voimavaroista. Kyseltiin minun raskausvoinnista (=vähän jo yöunet hankalia) ja miten S suhtautuu vauvan tuloon (=olen puhellut, että äitillä on vauva massussa, kun kysyy missä vauva osaa S sanoa että "tuolla" ja olen kysellyt, leikkiikö tämä sitten vauvan kanssa, vastaus "joo"). Kyseltiin kerhoista että aijotaanko syksyllä käydä, sanoin että käydään kyllä paljon alueen perhekahvilassa ja muissakin, mitä kaikkea sitä nyt on. Terkkari kertoi täällä olevasta varhaiskasvatuksen kerhosta, johon voisi hakea paikkaa, on aamupäivisin pari-kolme kertaa viikossa ja ilmaista. Tuostapa en ollut kuullutkaan ennen, eli tuosta täytyy ottaa kyllä selvää, S varmasti tykkäisi käydä leikkimässä siellä kun äiti olisi vauvan kanssa sen aikaa kotona.

Kyseltiin Sn syömisistä - hoidossa syö hyvin ja saattaa ottaa lisääkin, kotona ei aina jaksa illalla enää syödäkään. Puuroa ei aina syö viikonloppuisin kotona, ihan nyt vasta alkanut kelpaamaan. Kalaa yritän tehdä edes kerran viikossa, hoidossa taitaa olla yksi kalapäivä viikossa. Maitotuotteita pitäisi tässä vaiheessa saada 6 dl/pv, siinä laskeskeltiin että juotu maito, jugurtti ja muutama viipale juustoa taitaa juuri sen täyttää. D-vitamiiniakin syödään, "nallekarkkia" eli apteekin nallenmuotoisia pillereitä. Vettä juodaan janojuomana, mehuja hyvin harvoin ja sitä suositeltiinkin, että ei olisi kovin paljon hyvä antaa, että ei haittaa jos nyt vaikka kesäaikana matkalle ottaa pillimehun mukaan, mutta ei jatkuvasti. Tuttipulloa ei käytetä, mutta se tutti tuli nyt mukaan imetyksen loputtua ja söisi sitä vaikka koko ajan, jos antaisi. Tästä olisi kuulemma hyvä jo luopua, ei ole hyväksi purennalle ja vauvan synnyttyä voi vierottaminen olla entistä hankalampaa. Hampaita tädit kehuivat sieviksi ja valkoisiksi. Aina S ei anna harjata, vaikka olemme kokeilleet monenlaisia jippoja, ksylitolipastilleja yritän sitten edes antaa. Olisi kuulemma hyvä koittaa, että äiti harjaa iltaisin ja lapsi itse saisi harjata aamuisin edes vähän, niin tulisi sitten kerran päivässä edes kunnon puhdistus.

Nukkumisesta kysyttiin, meillä kävi keväällä neuvolan kautta unikouluttaja ja sen seurauksena S kyllä saadaan laitettua omaan sänkyyn nukkumaan, nyt saattaa välillä nukahtaa jopa itsekseen kun lähtee pois. Mutta jossain välissä juoksee äidin kainaloon. On muutenkin levoton nukkuja, puhuu paljon unissaan, kääntyilee, inisee, ja haluaisi välillä juoksennellakin. Ei kuitenkaan itke tuntikausia eli sinällään ihan normaalia, että elää niitä päivän touhuja sitten vielä unissaankin ja jos se ei vanhempia rasita, niin ei hätää.

Pottailuja ollaan harjoiteltu, tämäkin hoitopaikassa on sujunut jo jonkin aikaa hyvin, nyt ihan viime aikoina on kotona alkanut käydä ja jopa ihan oma-alotteisesti. Silti vielä välillä saattaa tulla vahinkopissa housuihin tai lattialle.

Mittaukset saatiin tehtyä hyvin, Slla pituutta 87,5 cm ja painoa 12 kg ja risat. Hyvin sekä paino että pituus kasvaa tasaisesti keskikäyrällä. Pään ympärys 46,2 cm menee aina vaan -2 käyrän myötäisesti. (Ihastelivat muuten myös Sn ihania korkkiruuvikiharoita, jotka kerroin olevan perua isänsä puolelta. Samalla ihmeteltiin kun on vielä niin vaaleat hiukset, vaikka ehkä jokunen tumma suortuva saattaa olla merkki, että hiukset saattaisi tummua iän myötä).

Parhaimpia puhesuorituksia nyt ei nähty, mutta hienosti osasi nytkin sanoa kuvista eläinten nimiä ja jokusen lauseen. Kerroin, että isi puhuu arabiaa ja ymmärtää sitä, jokunen sana tulee sieltäkin, ja vaikka keskenämme vaan puhumme isin kanssa englantia, on sieltäkin S alkanut omaksumaan sanoja, esim. sanoo jo napakasti "Come to eat!".

Reippaasti meni neuvola eikä taas ois pois malttanut lähteä. Hienosti kuitenkin sanoi sitten hei heit. S leikki vielä hetken lelunurkkauksessa, sisään tuli vähän isompi tyttö, joka otti kissapallon. S tietysti heti veti sen pois tytön kädestä, mutta kohta lähtiessä hoksasi itsekin viedä, minun vähän kehoittamana, kiltisti pallon tytölle käteen takaisin.

Univaikeudet ja unikoulu

Olen täällä bloginkin puolella maininnut monta kertaa lapsemme nukkumisvaikeuksista. Niitä lienee ollut aina, enemmän tai vähemmän. Jo vauvana oli häntä vaikea saada nukkumaan päiväunia, pinnasängystä herättiin kohta ja unet onnistui parhaiten vaunulenkeillä - siihen aikaan se ei ollut mikään ongelma, saipahan äiti pakosti vähän liikuntaa! Nukuttaminen parvekkeella onnistui huonosti vilkasliikenteisen kadun vieressä, ja esim. vaunulenkin päätteeksi pysähdyttyämme lapsi kyllä heräsi saman tien, eli ylös parvekkeelle vaunuihin kantaminen ei onnistunut. Ongelmia alkoi tulla siinä vaiheessa, kun päiväunet muuttui enemmän rytmin mukaiseksi eikä aina päässyt ulos vaunuttelemaan. Sylissä nukuttaminen tulikin tutuksi, ja yöunet onnistui äitin kainalossa.

Alettiin kypsyä tilanteeseen viime kesän tienoilla, samoja aikoja kun menin töihin ja työajat meni niin, että olin kotona klo 22-23 hujakoilla. Tarkoittaen sitä, että lapsikaan ei ollut siihen aikaan vielä nukkumassa vaan (isin) piti odottaa, että itse käyn yöpuulle. Tätä yleensä edelsi vielä hyvin myöhään syöty päivällinen. Tuota rytmiä ei jaksanut kukaan, ja koit(etti)in erilaisia keinoja laittaa lapsi nukkumaan pinnasänkyyn. Unipussista möngerrettiin saman tien ulos, huudattaminen korvia raastavan ja hermoja kiristäneen 20 minuutin jälkeen ei tullut enää kuuloonkaan, lempeämpi kehotus "äiti nukkuu nyt, nuku sinäkin" ei toiminut siinä vaiheessa, kun lapsi kerta toisensa jälkeen kimposi itsensä seisomaan opittuaan ylös sängystä ja kopsahti takas sänkyyn, lyöden päänsä milloin mihinkin. Musiikit, laulut, ovi kiinni, äiti pois, kaikki koitettiin tuloksetta. Päiväunia koitettiin jossakin vaiheessa kesää laittaa nukkumaan pinnasänkyyn tutin kera, uusi asunto=uudet kuviot? Muutaman kerran tämä onnistui lapsen ollessa tarpeeksi väsynyt ja itse istuit vieressä, mutta huomattuaan homman juonen alko tästäki tulemaan säännönmukainen huutokonsertti.

Syksyllä päiväkotielämän astuessa mukaan kuvioihin alkoi lapsi onneksi nukkumaan 1-2 tunnin päiväunia, ei vaan se 30 minuuttia mitä kotona malttoi. Yöuniin se vaikutti sen verran, että saatiin neiti nukkumaan pinnasänkyyn - alkuyöksi, tassuttelutekniikan ja 1-2 tunnin nukuttamisoperaation jälkeen - joskus kellon lyödessä jo lähempänä puoltayötä kuin lasten nukkumaanmenoaikaa. Parin tunnin päästä neiti heräsi taas huutamaan, satunnaisesti sai takaisin nukkumaan istumalla itse sängyn vieressä lasta silitellen, mutta jossakin vaiheessa heräily muuttui kokonaan huudoksi eli loppuyöksi piti nostaa viereen tissiä lupsuttamaan. Edes yöimetyksen lopettaminen  n. 1v 4 kk iässä ei auttanut, silti heräsi olipa omassa sängyssä tai ei. Kun itse piti aamulla herätä jo viiden jälkeen töihin, en enää jaksanu jatkuvaa ravaamista ja istumista sängyn vieressä, niin aloin sitten nukkumaan koko yö lapsi kainalossa. Ja nyt joku varmaan hoksaa ihmetellä, että missä se isi on ollut kaiken tän ajan? Olohuoneen sohvalla oli hänen nukkumispaikkansa.

Kun tilanne alkoi olemaan jo melko kypsä - useimmilla perheillä kun se yhteinen parisuhdeaika on yleensä lasten mentyä nukkumaan - niin oltiin tilanteessa, jossa otettiin sitten vastaan ulkopuolista apua. Neuvolan kautta meillä tuli käymään unikouluasioihin erikoistunut hoitaja. Aluksi juteltiin perheemme rytmistä, josta melko pian paljastui eräs muutettava seikka. Meillähän se päivällinen tosiaan on jäänyt tavaksi syödä länsieurooppalaiseen tapaan melko myöhään, joskus jopa klo 20 aikaan ja unikouluttaja arveli tämän olevan yksi ratkaiseva tekijä nukkumaanmenolle. (Myöhemmin hän tosin alkoi miettimään, että kyllähän se onnistuu sielläkin mutta kokemuksen kautta suositteli meille kuitenkin ruokarytmiin muutosta). Toinen tärkeä seikka tuli sitten esille itse nukuttamisessa. Meillä kun äiti on hoitanut 99 % kaikki nukuttamiset, ja sanomattakin selvää, että lapsi on jo omaksunut tietyn tavan alkaa nukkumaan minun kanssa vierekkäin. Siispä vaihdettaisiin niin, että isi hoitaisi tästä lähin nukuttamiset ainakin 3 ensimmäisen yön ajan ja sitten voitaisiin kokeilla vaihtoa.

Alotettiin jo viikkoa aiemmin omatoimisesti, kun saatiin lastenhuoneen pintaremppa tehtyä ja haettua lastensänky sisälle. S tajusi heti sängyn olevan hänelle ja illalla mielellään meni siihen nukkumaan. Tässä vaiheessa vielä kuitenkin oli ongelmia, sain nukuttaa Saa silti tunnin verran ja yöllä herättiin varmaan kymmenen kertaa ja silloin sai valvoa aina sen 10-30 min, jotta S nukahti uudelleen. Koitin jopa kuukausien tauon jälkeen, oisko tutti kelvannu nukuttamiseen, mutta eipä siitä apua ollu.

Seuraavaksi ohjeiden avulla muutettiin ruokarytmiä. Päivällinen syödään 17-18 aikaan ja iltapalaksi klo 20 maissa jotain puuron kaltaista, useimmiten Talk-muruja (S syö hirveän huonosti kotona puuroa). Viikonloppua vasten alettiin sitten toteuttaa unikoulua, isin laittaessa lapsi nukkumaan. Varmuuden vuoksi ite nukuin pari ekaa yötä olohuoneen sohvalla. Nukuttaminen onnistui ekana yönä vartissa, lapsi heräsi yöllä muutaman kerran. Kolmantena yönä siirryin jo yläkertaan nukkumaan. Neljäntenä yönä minä siirryin nukuttamaan, 45 minuutin jälkeen olin juossu oman ja Sn huoneen väliä ees taas kun aina selän käännettyä tämä juoksi naurunremakan saattelemana perään. Lopulta S nukahti sänkyynsä minun halaukseen. Palattiin siis takas isin nukuttamisvuoroon, sen verran jouduttiin korjaamaan että tämäkään ei saa jäädä oottamaan kunnes S nukahtaa vaan poistuu huoneesta saman tien. Muutaman yön jälkeen tuloksia alko jo näkyä. S nukahti parin minuutin sisällä, yöllä heräs 1-2 kertaa mutta sänkyyn palautettua nukahti saman tien.

Unikoulu meillä alkoi siis kuukausi takaperin, eli missä nyt mennään? Voisi sanoa, että kahta samanlaista yötä ei ole. Jos ennen tätä sai laskea yhden käden sormilla yöt, jotka S oli nukkunut kokonaan omassa sängyssään, niin kyllä nyt saa ottaa loputkin sormet ja varpaat mukaan, eli parempaan on menty huomattavasti. Silti yöheräämisiä on edelleen paljon, parhaimpina öinä se 1-2 mutta toisinaan saa viisikin kertaa käydä laittamassa S sänkyyn. Joskus hän herää äännellen ja nukahtaa itsekseen takaisin, mutta useimmiten hän nousee sängystä ja luoksee meidän huoneeseen. Isi nukuttaa Sn useimmiten ja se sujuu minuutissa parissa, mutta jos hän nyt jostain syystä on vaikka nukahtanut ensin, niin minun vuorolla se nukuttaminen kestää edelleen puolesta tunnista jopa tuntiin Sn vierellä istuen. Uutuutena on tullut oivallus, että S juoksee makkariin minun puolelle sänkyä siinä toivossa, että äiti ei palauttaisikaan häntä omaan sänkyyn vaan ottaisi viereensä. Niin kuin useimmiten teenkin, jos herääminen on tapahtunut aamuyöstä eli saapi sitten jatkaa uniaan äidin ja isin vieressä.

Semmoinen tarina meillä. Pikkuhiljaa alan jo hyväksyä sen, että joillakin lapsilla uniongelmia on vaan enemmän, ja me ollaan osuttu juuri tähän ryhmään. Olen lukenut monia samankaltaisia tapauksia ja helpottaa vähän tietää, että vertaistukea on kyllä saatavilla jos tarvitsee.


Miten teillä, onko lapsella ollut univaikeuksia ja miten olette niistä päässeet yli?