Instagram @sarkkuk

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Joululahjoja naiselle / äidille / isoäidille

Sisältää mainoslinkkejä ja tarjouksia, joista osasta hyödyn

Jos lahjaostoksilla joku on vaikeaa, niin aikuisten lahjojen ostaminen. Mitä hankkia ihmisille, joilla on jo kaikkea - keittiö tursuaa kippoa ja kuppia ja liinavaatekaappi on täynnä lakanoita ja pyyhkeitä? Jos tarkoituksena on vieläpä amtaa saajalleen mieluinen lahja eikä sitä, mikä kaupasta käteen ensimmäisenä osuu (ja joutuu todennäköisesti joulun jälkeen kaapin perälle syvimpään kolkkaan) niin ollaan jo vaikeuksissa. Siksi kokosin tähän postaukseen muutaman käyttökelpoisen idean, joista jokainen voi saada vinkkiä puolison, äidin, isoäidin tai vaikkapa anopin pakettiin.


Huonekasvi


Kuva: Stockmann


Jos tykkää huonekasveista, on sellainen hyvä lahjahankinta. Uutuuksien joukossa on pagodipuu, jolla on pienet lehdet ja jota kehutaan olevan helppo hoitaa. Ja sisustustrendien seuraajille tämä on varmasti jo vanha juttu, mutta meille muille ihan uusi tuttavuus - Kummituspuu eli Corokia, joita jossain määrin on saatavilla kasvimyymälöistä ja marketeistakin. Jos ei olekaan mikään kova viherpeukalo ja huonekasvien ystävä, tämä kasvi sopii hyvin vähän pelkistetympäänkin kotiin sekä kasviksi että koristeeksi.


Leivontamuotit ja -tarvikkeet




Jos tykkää leivoskella, on nettikaupat pullollaan toinen toistaan ihanampia kakkumuotteja ja -tarvikkeita. Jos haluaa jotain hienompaa, esimerkiksi Maku ja Kauppa -verkkokaupasta löytää upeita Nordic Waren tuotteita ja myös näistä saa Bonuswayn kautta bonusta.


Iittalaa


Kuva: Stockmann


Kukapa ei keräilisi kotimaisen Iittalan astioita? Tai jos ei keräile, niin nyt voi sitten aloittaa sarjan kartuttamisen. Esimerkiksi kynttilälyhdyt on hyvä lahjaidea ja sievä sisustuselementti. Samasta Kastehelmi-sarjasta löytää myös käyttö- sekä tarjoiluastioita. Mm. Stockmannin verkkokaupasta saa jälleen Bonuswayn kautta bonusta.


Varavirtalähde


Kuva: DNA-kauppa


Näin älypuhelinten aikaan, jos sellaisen omistaa, erittäinkin hyödyllinen lisäväline on puhelimeen tuleva varavirtalähde, jonka voi sujauttaa vaikka laukkuun mukaan. Näitäkin löytyy markkinoilta jo monenlaista ja -kokoista erilaisiin tarpeisiin ja hintaluokkiin. Ja nyt esimerkiksi DNA-kaupasta on mahdollista saada Bonuswayn kautta jopa 15 € bonusta. 


Kestotiskirätit


Kuva: Kierti


Jos jollakin on jo kaikkea, niin ainakin tiskiä ja siivoa tulee joka päivä. Siihen oiva apu on bambuinen tiskirätti, joka on samalla sekä ekologinen tuote että suomalainen tuote. Esimerkiksi Kiertin valikoimasta löytyy tiskirättejä, joiden kankaatkin on painettu Suomessa. 


Ompeluun: Kankaita, ompelutarvikkeita tai lahjakortti


Kuva: PaaPii


Jos harrastuksista taas löytyy intohimo ompeluun (kuten esimerkiksi allekirjoittaneella) niin pukinkonttiin voi sujauttaa mieluisia, kotimaisia luumupuuvillaisia kankaita, ompelutarvikkeita (langoista on aina pulaa) tai mikä vielä helpompaa ostajan kannalta, lahjakortti. Esimerkiksi PaaPiin verkkokaupasta löytyy kaikkia edellä mainittuja ja lisäksi Bonuswayn kautta PaaPiikin tarjoaa jopa 3 % bonusta. 

Lemmikin omistajille


Kuva: ZooPlus


Jos henkilökohtaisesti ei keksisikään mitään, voi lemmikin omistajaa ilahduttaa aina myös paketilla, joka onkin oikeasti tarkoitettu hänen lemmikeilleen... tai voi osoittaa lahjan suoraan lemmikille. Esimerkiksi ZooPlussan verkkokaupasta saa tuotteita kaikenkarvaisille ystäville sekä myös kaloille ja linnuille. ZooPlussalta löytyy nyt hyviä tarjouksia sekä myös joulukalenterista -10 % alennuskoodi JOULUMARKKINAT18.


Tavaroiden lisäksi kannattaa myös muistaa elämyslahjakortit: Lahjakortti kuntosalille tai PT:n opastuksiin, hierontaan tai esimerkiksi kampaamopalveluihin on varmasti elämyksellinen ja saajalleen tarpeeseen, kun muistaa vain miettiä lahjan antoa saajansa mieltymysten ja tottumusten näkökulmasta. Jos niiden hinta puistatuttaa, niin aina kannattaa pohtia vaihtoehtoa ostaa lahja kimpassa.



Saat liittymisedun sekä lisäksi bonuksia lukuisista verkkokaupoista. 
Asentamalla selainlisäosan tarjoukset eivät mene ohitsesi.

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Encore-kissanruuat (Buzzador)

Yhteistyössä Buzzadorin kanssa.

Buzzador

Saimme testattavaksi kaksi erilaista kissanruokaa: Kananrinta & Villiriisi pussissa ja Tonnikala & Katkaravut tölkissä. Encoren mukaan kissanruuat on valmistettu parhaista raaka-aineista kissan parhaaksi. Ne eivät sisällä lisäaineita tai keinotekoisia maku- ja väriaineita. Niissä on aitoja liha- ja kalapaloja. Encore mainostaa, että tuotteet maistuvat taatusti kaikille nelijalkaisille... mutta kuinkas meillä?



Testattiin ensin pussiruokaa, jonka jaloin kissoille kahteen kuppiin. Sulo ei malttanut kunnolla edes odottaa, että ruoka oli kupissa ja söi omansa alta aikayksikön. Leevi istui kupin vieressä odottamassa ruokaa, ja kun se oli kupissa, nosti hännän pystyyn ja käveli tiehensä. Sulo söi omansa jälkeen Leevinkin annoksen. Kun Sulolla myöhemmin oli nälkä, annoin sille koko pussin ja ruoka hävisi kupista hetkessä.



Purkkiruokien kanssa kävi hieman samalla tavalla. Annoin ensimmäisen purkin Sulolle ja se söi sen saman tien. Toisen purkin kanssa piti odotella, kunnes Leevi saapuisi ruokaa kerjäämään. Laitoin purkkiruuan kuppiin - ja Leevi ilmaisi mielipiteensä jälleen poistamalla paikalta. Ruoka jäi kuppiin, mistä Sulo kävi sen myöhemmin syömässä.



Edellisen perusteella väittäisin, että Sulo antaa Encore-kissanruualle arvosanaksi täyden kympin. Leeviä taas ei voisi vähempää kiinnostaa ja hänelle kelpaa edelleen vain kahden eri kissanruokavalmistajan ruoka. Valitettavasti jatkossakin mennään siis ruuan suhteen Leevin ehdoilla ja tuskin ostamme näitä tuotteita, mutta muiden buzzanneiden käyttäjäkokemusten perusteella nämä on kyllä yleensä kelvanneet myös nirsoille kissoille eli suosittelen ainakin kokeilemaan.



#encorepet #encorecatbuzz #encore #buzzador

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Päivä maalla

Some on nykyään kätevä ehdottelemaan erilaisia lähellä sijaitsevia tapahtumia, tai joihin joku tuttu on menossa. Niinpä huomasin Facebookista kiinnostavan viikonlopputapahtuman. Sortolan maatila Ylikiimingissä järjestäisi Päivä maalla -viikonlopun. Siitä huolimatta, että tapahtuma järjestetään jo kuudennetta kertaa, en ole siitä aikaisemmin kuullutkaan. Säätiedotus taas lupaili lauantaille hellettä ja sunnuntaille sadetta, joten selvää oli, kumpana päivänä retkeiltäisiin. Suurempia kesälomasuunnitelmia kun ei ole, niin tämmöiset lähiseudun tapahtumat on hyvä tapa viettää vähän minilomaa.

Matkaa meiltäkin tuli autolla ajellen kaikkinensa vajaa 50 km ja kolme varttia - sopiva päiväreissun matka. Lähdettiin liikkelle puolenpäivän maissa, eli vähän ennen yhtä oltiin maatilalla paikalla. Väkeä oli tullut varmaan ympäri Oulua, ja tapahtuma oli niin suosittu, että kaikki läheiset paikat ja pellot oli käytössä parkkitilaksi. Myöhemmin tapahtuman järjestäjä arvioi, että tänään oli paikalle tullut 500 autoa!






Maatilalla lapset sai tutustua maatilan koneeseen, ja esillä oli varmaankin kymmenkunta erilaista ja -kokoista traktoria sekä muuta maataloustöihin liittyvää konetta (joiden nimeä en edes yritä tässä arvailla). Lisäksi paikalla oli paikkakunnan palokunnan kalustoa "tulipalokiireen" niin puuttuessa. Lapset olisi niihinkin päässyt tutustumaan ja istumaan, mutta S ei halunnut niin käytiin vain nämä nopeasti katsomassa.

Lisäksi pihalla sai tutustua maatilan eläimiin. Aitauksessa oli sikoja, vuohi, vasikoita, lampaita ja karitsa, erilajisia kukkoja, kanoja ja tipuja, kalkkunoita, ankkoja, kissa ja kissanpennut. Lisäksi pellolla oli lehmiä ja hevonen sekä poni, joilla pystyi käymään kärryajelulla ja suorittaa vapaaehtoisen kauramaksun.






Päivä oli lämmin ja puolipilvisestä säästä huolimatta varmaankin hellelukemia tavoiteltiin, ja puolenpäivän aikaan eläimet lepäilivät pihatoissaan. Sen sijaan neljän maissa pois lähtiessämme olivat vähän virkistyneet, ja olivat nousseet jaloilleen ja tulleet rapsuteltaviksi. Meidän lapsukaiset vähän eläimiä jännitti eikä uskaltaneet koskea, itse sen sijaan rapsuttelin ainakin vasikan nokkaa.






Tapahtumassa oli siis pitkästi toistatuhatta kävijää, ja puolenpäivän aikaan ryysis oli taattu ja joka paikkaan oli jonoa. Mekin siis tullessa hevosajelu skipattiin ja oikeastaan ehdinkin jo sen unohtaa. Pois lähtiessä oli tietysti hepat jo työnsä tehneet, eipä ne nekään tuntikaupalla jaksa rinkiä vetää, niin jäi "ratsastus" Sn harmiksi nyt väliin.







Hiukan näissä maisemissa iski palo maalaismaisemiin ja maatilan emännäksi. Tämmöistä pientä, perinteistä Suomi-nostalgiaa parhaimmillaan!





Kaikille eläimille ei kannattanut sormeaan antaa nokittaviksi. Häkin seinässä varoiteltiin äkäisestä kukosta, ja maatilalla asuva tyttö sanoikin kukon häntä joskus kopaisseen.









Jos isot eläimet jännittikin, niin pienet sen sijaan kiinnosti myös perheen pienimmäistä, joka alkoi hihkumaan kissan nähtyään. Kissalla olisi ollut viisi pentua, mutta ne lepäilivät lavan alla ja ainoastaan niistä yksi uskaltautui vähän esittäytymään. Kani oli toinen Sn suosikki, ja tämä kantelikin pupulle muiden lasten kanssa mielellään voikukanlehtiä syötäväksi.

Ja kun kerran oltiin, ei millä tahansa maitotilalla vaan JÄÄTELÖtilalla, niin totta kai sitä nyt piti syödä sitä jäätelöä. Kahteen otteeseen. Tötterökiskalle niin ikään oli hirveät jonot, mutta jonon pystyi ohittamaan ostamalla pakastinaltaasta purkkijäätelöä. Ostinkin kerralla perheannoksen, puoli litraa mustikkasorbettia ja maistui kyllä todella hyvälle ja oikealle mustikalle. Mutta kun nyt kerran maitotilalla oltiin, niin jäi sitten harmittamaan, että ei sitä maitojäätelöä tullut maisteltua niin ennen lähtöä ostin Slle vielä kinuskinmakuisen tötterön ja siitäkin riitti tasajaollisesti osansa koko perheelle. Loppupäivästä ei enää sitä jonoakaan ollut.








Myös muita lähiruokaa myyviä tahoja oli esitteillä ja lisäksi Suomen suurin meijeri oli maistattamassa uutuusmehujaan ja jugurttia. Lisäksi lapset saivat kokeilla lypsytaitojaan ja muistoksi tästä sai lypsydiplomin sekä lehmämagneetin. Diplomi jo kertaalleen jäi johonkin ja pelastin sen talteen, S otti magneetin mukaansa. Kotona sitten tavaroita purkaessa muistuipa mieleen se, kun S magneetti kädessään näki leikkimökin ja ampaisi sinne leikkimään ja innokkaasti kahvia keittelemään niin, että vilahdus vain kävi. Sen jälkeen en tullut nähneeksi enkä edes muistaneeksi koko "lehmäkuvaa". Vähän tätä jäin harmittelemaan, eikä S itse muistanut minne kuvan laittoi, mutta epäilen sen sinne leikkimökkiin jääneen.






Lisäksi asiaankuuluvasti pystyi paikan päällä juomaan kahvit, ostamaan lettuja tai makkaraa (tai syömään omia eväitä) ja leikkipaikkakin pihalla oli, missä lapset innostui leikkimään.






Me vietettiin paikan päällä siis kolme tuntia. Kiireelliselläkin aikataululla kannattaa mukaan varata vähintäänkin puolet tuosta, mutta kiireettömästi katsellessa, leikkiessä ja jäätelöä syödessä tuo kolme tuntia oli juurikin passeli. Sää suosi kyllä lauantain retkeilijöitä, selän takaa erään mieshenkilön kommenttia lainatakseni ilma oli oivallinen. Tapahtuma oli kyllä mahtava ja pääsinkin antamaan eräälle järjestäjistä henkilökohtaisesti positiivista palautetta siitä, kuinka mahtavaa on, että he tällaista järjestävät.




Käykää ja ihastukaa!