Tutti jäi pois

Kuukausi sitten kuopuksemme täytti kaksi vuotta ja samalla oli tullut aika kokeilla elämää ilman tuttia. En varsinaisesti ollut mitään tiettyä päivää asettanut tutittomuuden alkamiselle, mutta jotenkin havahduin juuri 2-vuotispäivänä siihen, että edeltävästi jo muutama päivä ja yö olivat menneet hyvin ilman tuttia, niin siitä se ajatus lähti. Myös kotona vietetty korona-aika sattui siinä määrin hyvään ajankohtaan, että päivähoidossa kun tutti oli toiminut lohdukkeena ja apuna päikkäreille nukahtamiseen, nyt ei sellaistakaan enää tarvinnut.

Tutit jemmattiin ja kun J jossakin vaiheessa muisti kysyä tutin perään, niin kerrottiin, että tutit on nyt annettu hiirivauvalle. Eipä hän tästä ollut oikein moksiskaan. Muutaman kerran kuukauden sisällä on J muistanut vielä tuommoisen kapistuksen olemassaolon - varsinkin sellaisen jollakin nähtyään. Mutta aika hyvin on tyytynyt juuri siihen selitykseen, että hiirivauva tarttee nyt tutteja -  vaihtoehtoisesti myös oravavauva on niitä saanut.

Tutiton elämä on siis alkanut meidän perheessä jälleen hyvin. Osa käytössä olleista tuteista on kokenut matkan varrella jo luonnollisen kuoleman hajoamalla, mutta muutama vanha tutti sentään jäi oikeasti talteen (ei siis viety niitä oikeasti metsään).


(Kuvan tutti ei liity tapaukseen muuten, kuin että olemme kävelleet siitä ohitse.)

Mitä odottaa, kun ei tiedä, mitä odottaa?

Viimeisen kuukauden sisällä on asiat maailmalla kääntyneet aivan päälaelleen eikä kukaan varmasti kuvitellut tällaista tapahtuvan. Ei, vaikka vasta tammikuussa, kun ensimmäisistä tartunnoista uutisoitiin sanomalehdessä ja samassa lehdessä oli artikkeli espanjantaudista ja kuinka se teki tuhoa Inarissa tasan sata vuotta sitten. Minäkin tuon artikkelin luin enkä todellakaan olisi voinut uskoa, että vastaava voisi olla kohta edessä uudelleen.

Jos alkuun puhuttiin kuukauden kestävästä poikkeusolosta, niin nyt ei kai kukaan tiedä, kuinka kauan tämä kestää. Se nyt lienee ainakin selvää, että koulut eivät avaudu tälle keväälle. Mutta kuinka kauan joudumme olemaan eristäytyneenä sosiaalisista kontakteista? Joko voisi kuvitella juhannuksena pääsevänsä ystäväseurueen kanssa mökkeilemään, vai ehkä heinäkuussa jo kesäfestareille? Vai odotellaanko kesänkin yli, jotta koulut alkaisivat ja sitten höllennettäisiin rajoituksia.

Epäuskoisena varmaan jokainen seuraa tilannetta. Kaikista ärsyttävintä koko jutussa on kuitenkin se, että edelleenkin on olemassa ihmisiä, joilla on koko asiaa kohtaan hällä väliä -asenne. Se tekee kaikki rajoitukset ja muiden ihmisten uhraukset turhiksi, sillä jos nämä ihmiset järjestävät edelleen samalla lailla kokoontumisia ja tietämättään levittävät virusta eteen päin, voi tartuntaketju olla pitkä ja jopa vaatia pahimmassa tapauksessa monen ihmisen hengen.

Henkilökohtaisesti toivon, että kaikki rajoitukset pätevät ja tästä ainakin Suomessa päästäisiin mahdollisimman vähin seurauksin. Pelkäänpä kuitenkin, että tiedossa on toinen aalto, niin kuin ennustukset sanovat. Ja mikä olisi vielä pahempaa, ehkä jopa kolmas tai neljäs, kuten sata vuotta sitten espanjantaudissa.

Kaikkien uhkakuvien maalailun keskellä alan kuitenkin itse olla melko kyllästynyt aiheeseen, niin valitettavasti moni muukin. Saa nähdä, seuraako tästä ennen kesää jonkinlainen tautipiikki, kun ihmiset eivät jaksa enää ajatella koko asiaa ja mielessään höllentävät rajotteita. Toivottavasti ei.