Instagram @sarkkuk

Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuvola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuvola. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Syksyn opinnot paketissa

Sopivasti kääntyi kalenterissa sivut jo joulukuun puolelle. Samalla sain saatettua päätökseen opinnot  koko syksyn osalta. Tokihan tässä vielä muutama kirjallinen tehtävä on työn alla, mutta ei mitään suurta eikä kovin akuuttia, viimeiset tentitkin on (toivon mukaan onnistuneesti) nyt tehty!



Tämän syyslukukauden opinnoissa meillä on ollut terveydenhoitajan erikoistumisopinnot, jotka alkoivat itse asiassa jo viime keväänä. Minä sain tehtyä osan näistä opinnoista jo viime lukuvuoden aikana, niin sekin on auttanut sitä, ettei ole tullut tunnetta, että kaikki opinnot olisivat yhtä aikaa kaatumassa päälle. Pääasiallisesti minulla on ollut tänä syksynä työn alla lasten- ja äitiysneuvolatyö ja niihin liittyen 8 viikon neuvolaharkka sekä työterveyshuollon teoriat.




Lisäksi saatiin päätökseen ja julkaistua meidän opinnäytetyö, joka on tehty kolmen opiskelijan kanssa yhteistyössä. Saatiinpa myös tällä viikolla esiteltyä meidän kehittämistehtävä, joka siis kuuluu näihin terkkarin erikoistumistyön opintoihin tavallaan pienempänä opinnäytetyönä (moni tekeekin kehittämistehtävän jatkona opinnäytetyölleen, niin kuin mekin).



Melko tiivis syksy on siis ollut ja pinnistellen on saanut välillä mennä, että jaksaa. Varsinkin, kun viimeisellä viikolla kaikki lapsetkin oli yhtä aikaa sairaana, niin on saanut huonon omantunnon kanssa lähteä aamulla kotoa. Ei tämä näin tiivis syksy kyllä olisi onnistunut mitenkään ilman oman perheen ja läheisten tukea! Tokihan myös oma motivaatio ja onnistuneet oppimiskokemukset on siivittäneet opintoja eteenpäin.



Nyt pientä huilailua ja joulun valmisteluihin keskittymistä. Jokusen työvuoron teen myös vielä tässä kuussa, mutta en taida niitä kuitenkaan liiaksi ottaa, niin kuin aiemmin ajattelin. Ensi vuonna vielä olisi yksi mielenkiintoinen harkka edessä ja sitten, mikäli taivaan tähdet on oikeassa asennossa, olisi tarkoitus valmistua... Tällä hetkellä tuntuu vielä niin kaukaiselta asialta, vaikka kovin pitkästi siihen ei enää olekaan.



Yritän päivitellä blogiin ajankohtaisia asioita vaan saapa nähdä, miten tässä käy! :)

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

8 kuukautta


Meillä kasvaa reipas pojan alku. Uusia taitoja karttuu ja pikkumies alkaa itsekin jo hoksaamaan monia asioita. Kiinnostus ympäristöön ja ympäröiviin ihmisiin on selvästi herännyt. Liikkumistaidot on karttuneet niin, että kieriskellen pääsee jo melko pitkälle. Taakse päin peruutellen hän pääsee pöytien alle tai joutuu jumiin sohvan alle. Konttausasennossa pysytään ja siinä huojutaan ees taas mutta vielä ei ole koordinaatiota niin paljon, että saisi myös toisen jalan liikkumaan. Käsivoimia vahvistetaan välillä hakeutumalla lankkuasentoon ja näyttäisi siltä, että pystyasentoon nousemista hän välillä suunnittelee niin, että voi olla, että oppii seisomaan tukea vasten jo tässä lähitulevaisuudessa.



Hampaita meillä tuli jälleen jo jokin aika sitten, eli yhteensä J:llä on jo kuusi hammasta. Vielä jonkun verran on ollut puremista imetyksen yhteydessä, mutta onneksi vähän jo jäänyt vähemmälle. Muistelen ainakin esikoisella olleen tässä iässä sama määrä hampaita, joten mitenkään tavatonta tämä ei ole. Ikeniä kutisee edelleen ihan hirveästi, joten lisää on tulossa.



Vierastamisesta ei ole (vielä?) ollut merkkiäkään. J jää edellen mieluusti muidenkin hoitoon, ja on seurallinen seurassa kuin seurassa. Siksi olen ihan hyvillä mielen voinut jättää Jn kuntosalin lapsiparkkiinkin, kun viihtyy niin hyvin muiden lasten seurassa. Vähän helpottaa ajatusta siitä, että kohta J pitäisi laittaa päivähoitoon...



Neuvola meillä on vasta ensi kuun alussa, joten mittoja on hankala antaa. Kasvua lienee kuitenkin tapahtunut, sillä esimerkiksi kestovaipat, jotka sisaruksilla on olleet käytössä koko vaippaiän, alkaa vedellä viimeisiään... Jos ei tässä pian ala poika liikkumisen myötä sitten hoikistumaan reisistä, niin pitää siirtyä isompaan vaippakokoon. :D



Aloitettiin myös pottaharjoittelut jo heti 7 kk täyttämisen jälkeen. Käytän yleensä aamuisin ja unien jälkeen ja jos äkkään, että vessa-asiaa on tulossa. Melko hyvällä onnistumisella on edetty, vaikka aina ei mitään tulekaan. Mutta tuleepahan tutuksi jo sekin, mitä varten potta on olemassa. Aiempien lasten kohdalla olen aloittanut pottatreenit myös n. 8 kk iässä niin sillä muistin nytkin tämän homman jo aloittaa.

torstai 23. elokuuta 2018

5 kuukautta

Viime viikolla meillä taas täytettiin lisää kuukausia. Kyllä nyt viimeistään voi sanoa hyvästit pikkuvauva-ajalle, kun puolta vuotta aletaan hätyytellä. Kehitysvauhti tänä aikana on hurjaa ja viikottain saa kyllä iloita jostakin uudesta taidosta tai kehitysasteesta, mitä vauva tässä vaiheessa saavuttaa.

Meillä kasvaa iloinen pikkumies, joka tykkää, kun saa paljon huomiota osakseen. Siitä kyllä pitää isosisarukset huolen ja J tarkkailee kyllä kauheasti, mitä isommat lapset tai muut puuhaavat hänen ymprärillään. Hauskin leikki J:n mielestä on kukkuu-leikit tai pierupäristelyt, joille hän kyllä jaksaa nauraa kerrasta toiseen. Itsekin hän osaa viihdyttää muita päristelemällä niin, että sylki lentää.



Muutama viikko takaperin J:llä tuli viikon sisään jo kaksi hammasta. Ensimmäinen pääsi tulemaan ihan huomaamatta, pitkäänhän noita ikeniä on jo kutissut mutta kun vatsa oli ollut monta päivää löysällä, hoksasin vasta katsoa suuhun ja siellähän se pieni hampaanalku jo nökötti. Toinen tuli sitten lähestulkoon heti perään.

J on oppinut jo kääntymään selältä vatsalleen eikä viihdy enää kovin pitkiä aikoja selällään lattialla. Hermot vaan meinaa kiristyä hänellä, kun ei pääse vielä liikkumaan. Värikkäät ja ääntelevät lelut kiinnostaa kyllä kovasti ja niitä osaa taitavasti vaihdella kädestä toiseen. Kerran hän on ihan vahingossa pyörähtänyt selältä myös vatsalleen, mutta ei ole sen jälkeen enää hoksannut, että voisi itsekin harjoitella toisin päin pyörähtämistä.



Meillä on 5 kk neuvola vasta ensi viikolla ja edeltävänä päivänä käydään kasvukontrollissa. Meillehän sanottiin silloin sairaalasta pois lähtiessä, että laittavat lähetteen 4 kk kasvukontrolliin ja aika tulee kotiin. No ite piti siitä soitella perään, kun ei mitään kuulunut. Ei kyllä varmasti ole mitään huolta tuon kasvun suhteen, semmoinen pullukka kun on. Kesällä on päässyt melkein yksi vaatekoko jäämään kokonaan käyttämättä, kun pidettiin lähinnä lyhythihaisia ja hellevaatteita kahden kuukauden ajan. Tissimaito maistuu pojalle hyvin eikä meillä ole kiirettä vielä kiinteidenkään aloitukseen.

torstai 26. heinäkuuta 2018

4 kuukautta

Vauva- ja lapsiperhearki kolmen lapsen kanssa on kiireistä ja siksipä mm. viime kuukausipostaus on jäänyt kokonaan kirjoittamatta. Ei vain yksinkertaisesti ehdi istua ajatuksineen alas. Mitään maata mullistavaa meidän ukkelille ei kuitenkaan ole näiden kahden kuukauden aikana sattunut, että puuttuvasta postauksesta tarvitsisi murehtia. Kolmikuukautisneuvolassa oli tasaista kasvua ja sen jälkeen on ehditty ottaa rokoteohjelman rokotteetkin ilman mitään jälkioireita.



Tämä pieni miehenalku on melkoinen pullukka ikäisekseen. Neuvolamitat 25.7.:  8720 g ja 64,2 cm. Pituuskasvu menee oikein tasaisesti, samoin pää kasvaa tasaisesti -2 -käyrällä siskonsa lailla. Painokäyrässä on hieman vertikaalisuutta mutta ei niin paljon, että mitään huolen aihetta olisi. Neuvolassa ei mainittu muuten sanallakaan vielä kiinteistä.)

Kaikella rakkaudella kutsun poikaa itse pikku pullukaksi. Ja ihan on rintamaidolla edelleen ruokinnassa ja sekin meillä sujuu hyvin (mitä nyt epäilen, että toinen rinta ei tykännyt kun viime viikolla pulahdin uimassa kylmässä järvivedessä, mutta tämä nyt vain omaa mutua ja pieni kipu voi toki johtua muustakin kuin kylmästä vedestä). Ei ole kyllä samasta muotista nämä meidän pojat, kun jo nyt saa J:llä alkaa pitämään samoja vaatteita, jotka R:lla oli vielä vuoden ikäisenä käytössä. Sen puoleen ei ole hirveästi uutta kesävaatettakaan tarvinnut ostaa.



Terhakka poika, joka mielellään seurailee ympäristön tapahtumia. J ei viihdy enää hirveän pitkiä aikoja paikallaan, vaan pitäisi päästä syliin ja tarkkailemaan, mitä muut puuhaavat. Onneksi on kuitenkin isosisaruksia, jotka kyllä jo jaksavat leikkiäkin pikkuveljen kanssa. Nyt viime aikoina on alkanut hirveästi juttelemaan, erilaisia äänteitä ja kiljahduksia on hirveästi ja ilmeikkääksi kaveriksi häntä on myös kuvattu.



Rytmiä päivään on alkanut löytymään, vaikkei nyt vieläkään ihan täysin kahta samanlaista päivää ole. Tietää kuitenkin suurin piirtein, milloin pojalla on nukkuma-aika. Jaksaa kyllä päivällä valvoa jo pitkiä aikoja, jopa neljä tuntia, sitten välillä saattaa ottaa kolmenkin tunnin tirsat. Mukaan mahtuu myös päiviä, jolloin unet ei ole hirveästi maittaneet, mutta sitten ottaa kyllä takaisin illalla ja yöllä. Yöt sujuu pääsääntöisesti hyvin, ensimmäinen unipätkä on pitkä (jopa 4,5 tuntia!) ja aamua kohti hieman havahtuu tankkailemaan maitoa tiheämmin. Nämä helteet nyt on hieman kiusanneet, mutta tuulettimen avulla saa poikakin nukuttua ihan hyvin.  Siirrettiin hänet myös ihan vast'ikään pois pinnasängyssä olleesta äitiyslaatikosta, siinä alkoi jo tila loppumaan. Hyvin on rauhoittunut öisin omaan sänkyynsä, sen verran sikeäuninen ettei havahdu, vaikka vierestä yöllä siihen pyöräytänkin (jos en itse nukahda viereen...). Aamuisin nukkuu yleensä kahdeksaan saakka, joten minun itsekään ei tarvitse mikään zombie ollavaan saa näin kesälomallakin nukkua aamuisin pitkään.


maanantai 21. toukokuuta 2018

Vauveli 2 kk

Jo kaksi kuukautta vanha tämä meidän vauveli, en tajua mihin tämä aika lipuu. Ajatelkaa, että kohta tämä vauva alkaa jo liikkumaan. Ei ole enää mikään vastasyntynyt.



Erittäin terhakas nuori miehenalku täällä kasvaa. Lääkärineuvola meillä oli jo pari viikkoa takaperin ja kovasti oli jäpikkä jo kasvanut. Kahdessa kuukaudessa on jo lähes tuplannut syntymäpainonsa ja senttejäkin on tullut lisää. Painoa oli neuvolakäynnillä 5 660 g ja pituutta 56 cm. Muutenkin ikätasoisensa mukaisesti kasvoi. Rota-rokote otettiin kans samalla käynnillä ja innoissaan poika sen söikin. Eikä onneksi tullut siitä kummempia oireita, vähän on maha ollut löysällä mutta ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa kuitenkaan.



Ihana kun on tulleet näin kesäiset ilmat. Oon ollut vähän harmissaan siitä, että poika syntyi keväällä eikä pääsisi kunnolla pikkuisen kanssa ulkoilemaan kun nämä Suomen kesät on mitä on. On nyt poju päässyt kuitenkin kunnolla ulkoilemaan ja vaunussa päikkäreitä nukkumaan. Ei ole tarvinnut edes uutta vaatekertaa hankkia, kun Rn entiset lyhythihaiset ja sortsit menee hyvin nyt päälle.



Tämä meidän hymypoika on kyllä ihana tapaus. Alkaa jo vähän tulla rytmiäkin hänen vauvankelloonsa. Illalla väsymys iskee yleensä kahdeksan-yhdeksän väliin ja ensimmäisen unipätkän (vaihdellen 2-4 h) hän nukkuu tyytyväisenä omassa sängyssään. Siitä sitten jonkun tunnin päästä herää ähisten syömään ja nyt olen taas jättänyt tavaksi, että poika nukkuu loppuyön minun vieressä ja tissittelee siinä sitten muutaman kertaan kätevästi aamuun saakka. Vähän on saanut olla varovainen, kun R nukkuu vieressä ja on kyllä melko levoton nukkuja, hyörii ja pyörii miten päin vaan ja saattaa herätä potkiskellenkin. Mutta muuten oon kyllä ite saanut nukuttua näin nyt ihan hyvin ja vauvakin nukkuu vieressä eikä jää valvomaan. Myös päivisin alkaa olemaan selkeät uni- ja valvejaksot ja välillä jaksaa jutella ja seurustella jo pidempäänkin. Mitään pitkiä syöttöjähän meillä ei ole ikinä ollutkaan, mutta valveilla syö sitten melko tiheästi.



Nimen vauva saa tällä viikolla ja kieltämättä alkaa itsellä iskeä pieni paniikki, kun jotain pitäisi osata jo päättää! Toinen paniikinaihe on sitten se, että pitäisi alkaa leipomaan pikku hiljaa jo jotain. Hätävarana on sitten tuttavat ja kaupan hyllyt, jos ei siitä mitään tule, mutta puoliksi suunniteltuhan on jo puoliksi valmis, vai mitä? Niin ja puhumattakaan muuten niistä vaatteista, mitä sitä taas pukeekaan päällensä (ompelukone on kyllä ollut myös käytössä...)


maanantai 12. maaliskuuta 2018

Rv 40+4

Vielä yhtenä kappaleena. Eikä mitään kuulu. Näin jo kyllä yöllä unta, että vauva olisi alkanut laskeutumaan ja maha yhtäkkiä katosi... en kuitenkaan edes unessa päässyt vielä synnyttämään. :D


Viime viikolla oli raskausneuvola (40+1), jossa tehtiin samalla yliaikaisuuslähete. Varmaan ne tällä viikolla sieltä soittelevat. En usko, että tälle viikolle vielä käynnistävät, eiköhän aika viimeiseen asti odoteta, että itsekseen tulisi. Veikkaisin siis, että aika laitetaan ensi viikon alkupuolelle.

Massussa oli edelleen kaikki hyvin. Omat verenpaineet oli hyvät, samaa tasoa mitä ennen. Turvotuksia nyt ei ihan ehkä niin paljon kuin aiemmin, kun ei oo tarvinnut nyt olla päiviä liikkeellä. Sf-mitta oli taas hieman pienempi, mutta se on tehnyt siksakkia koko ajan, kun joka toinen kerta on ollut muutenkin eri mittaaja. Vauva oli edelleen oikein päin lähdössä (RT) mutta pää heilui vielä hyvin. Terkka kysyikin, missä vaiheessa yleensä minulla on vauvat kiinnittyneet, niin oma muistelu ois, että kyllä ne on ihan viimeiseen asti menneet, ettei ainakaan edeltävissä neuvoloissa asiaa ole havaittu, enkä itse ole asiaa sen kummemmin huomannut.

RV 40+0

Nythän tämä näyttäisi siltä, että pääsen vielä koulullekin tällä viikolla muutamalle tunnille. Ei onneksi ole muuten pitkiä päiviä kuin perjantaina, sikäli kun sinne asti vielä olo kestää johonkin lähteä. Saapa nähdä!

perjantai 18. marraskuuta 2016

Eka th-työn harjoittelujakso

Oon nyt viettänyt viimeiset kaksi viikkoa terveydenhoitotyön harjottelussa. Harjottelun kesto on 52 h eli vajaa kaksi viikkoa, vähän tietenkin päivien pituudesta riippuen. Ite oon ollut kouluterveydenhoitajan tykönä, pääsin juurikin sinne, minne alunperin halusinkin. Vaikka ensin näyttikin siltä, että paikkoja ei edes välttämättä riittäisi, vaan itse pitäisi lähteä soittelemaan. Onneksi kuitenkin näin päin.



Meillä tämä opintojen alkuun sijoittuva lyhyt harjoittelu tarkoittaa käytännössä sitä, että tutustutaan siihen terveydenhoitajan työhön eli mitä se pitää sisällään. Paljonhan meillä ei vielä ole opintoja takana, mutta sen verran kuitenkin, että ollaan koulussa lähiopetustunneilla vähän harjoiteltu pieniä vastaanotolla tarvittavia tutkimusmenetelmiä, esim. verenpaineen mittausta ja ihopistonäytteiden ottoa. Lisäksi on käyty läpi aseptisia työtapoja ja esim. moniammatillista yhteistyötä. Näitä kaikkia oli minunkin tavoitteenani harjoitella tämän jakson aikana. Lisäksi halusin mm. oppia tuon potilastietorekisterin käytön ja vähän saada selkoa siitä, millaisia on ne tyypilliset asiakastilanteet kouluterveydenhoitajan vastaanotolla.



Pääsin omasta mielestäni mukaan kouluterkan työhön todella hyvin. Jo heti ekana päivänä oli terveystarkastuksia ja mm. kouluterkkojen yhteiskokous, johon sain ottaa osaa. Tuohon kokoukseen osallistuminen oli myös mieltä avaava kokemus. Eräs lääkäri kommentoi, että kouluterkat on kyllä tosi mukavia tyyppejä ja näin tosiaan on ja vähän kai pitääkin olla tämmöisessä työssä, jossa kuitenkin on oltava se ihminen, jolle nuoret uskaltaa ja haluaa tulla puhumaan asiasta kuin asiasta.



Pääsin myös osallistumaan oppilashuoltoryhmän kokoukseen eli siihen moniammatilliseen tiimityöskentelyyn parhaimmillaan. Täytyy kyllä kehua koko työyhteisöä, aivan todella mukavaa porukkaa. Jos nyt vähän avaan, ketä tuommoisessa oppilashuoltoryhmässä voikaan olla mukana, niin esimerkiksi kouluterveydenhoitajan lisäksi koulukuraattori, koulupsykologi, erityisopettaja, luokan- ja aineenopettajat, sosiaalityöntekijät, koulupoliisi.... vähän tilanteen mukaan.



Oppimiskokemuksena kouluympäristö oli kyllä todella monipuolinen ja ei varmasti päivääkään, etteikö jotain ns. peruspäiväohjelmasta poikkeavaa juttua olisi tullut. Pääasiassa keskityttiin terveystarkastuksiin ja pääsin havannoimaan 1., 5., 7,. ja 8. luokkien terveystarkastuksia. Pääasiassa kuitenkin tehtiin näitä 7. luokkalaisten tarkastuksia. Niihin kuuluu terveyskysely, pituuden ja painon mittaus sekä ryhdin tarkastaminen, tarpeen tullen jutellaan muista esille nousevista asioista. Pääsin lopulta vetämään näitä tarkastuksia läpi jo itsenäisesti, tarvittaessa kth:n auttamana. Näihin kun ei kuulu noita verenpaineen mittauksia ja hemoglobiinin ottoa, niin niitä ei nyt harjoittelun aikana kovin montaa tapausta tullutkaan esiin, mutta muutama sentään, että ei ihan tämäkään päässyt unohtumaan. Pitää sanoa, että oli kyllä todella paljon itelle hyötyä niistä opinnoista, mitä oon kahlannut läpi viime keväänä ja esim. yksi valinnainen, tälle syksylle jo suoritettu hyvinvointiin ja terveyteen liittyvä kurssi. Tiesi jopa, mistä nuorille puhua.



Kouluterkan luona laitettiin myös jokunen nykyiseen rokotusohjelmaan kuuluva HPV-rokotus 6. luokkalaisille. Lisäksi pääsin osallistumaan terveyskeskuksen influenssarokotuksiin. Mehän ei näin alkuvaiheessa itse saada laittaa ollenkaan rokotteita, meille opetetaan nämä vasta myöhemmässä vaiheessa. Olin kuitenkin apuna kirjurina ja se tosiaan vaati sen, että heti kahtena ekana päivänä piti opetella se potilastietojärjestelmän käyttö. Onneksi se ei kovin monimutkainen systeemi ollut ja saatiinkin sitten nopealla tahdilla purettua rokotusjonot, kun oli kaksi ihmistä huoneessa tätä asiaa tekemässä. Yleensäkkin ottaen, itse näiden potilastilanteiden lisäksi kyllä tuo rekisteriin kirjaaminen on aikaa vievää hommaa, kun kaikki sinne pitää kuitenkin kirjata ylös. Että itse ainakin koitan pitää ens kerralla vastaanotolle jonottaessa sen mielessä, että ei se hoitaja siellä ketään turhaan istuta vaan ehkäpä käyttää sen liikenevän 5-10 minuuttia asioiden ylöskirjaamiseen! Mutta ottipa muuten tosi moni tälle vuodelle tuon influenssarokotteen ja oli paljon ensikertalaisiakin joukossa. Itekki tuon nyt sitten otin, ensimmäistä kertaa minäkin. Ei tullut edes mitään oireita.



Viimeisenä päivänä pääsin vielä osallistumaan lääkäripäivälle eli havannoimaan lääkärin toimenpiteitä 5. luokkalaisten terveystarkastukseen kuuluvana. Mielenkiintoista oli nähdä tämäkin puoli ja taas sitä moniammatillista yhteistyötä.



Oli tosiaan ihan mahtavat kaksi viikkoa ja olisin kyllä mielelläni ollut harjottelussa pitempäänkin! Tässäki postauksessa kävin varmasti oppimiskokemuksiani läpi enemmän kuin itse harjoitteluportfoliossa mutta ehkäpä se tuli selväksi, että oon ollut tästä työstä kyllä ihan innoissani. Jopa niinkin paljon, että kun aikaisemmin oon mielessäni ajatellut ehkä joskus tulevaisuudessa työskenteleväni lastenneuvolan puolella, niin nyt meni sen verran ajatukset uusiksi, että kyllä mua tämä kouluterveydenhoitajan työ alkoi kiinnostamaan. Tässä kuitenkin on niin paljon monipuolisia juttuja, haasteita, jotka on sekä vaikeita että sitten selviytyessään varmasti palkitsevia, sekä itelle ammatillisesti että lapselle / nuorelle itselleen.... Mutta kyllä tähän jotain vertailukohtaa olisi hyvä saada tietenkin. Eikä sitä toki tarvitse nyt päättääkään tai turhaan sulkea mitään vaihtoehtoja pois. Mutta tämmöisiä vaan oon tässä pohtinut viime aikoina!




Loppusyksyn aikataulu opiskelujen suhteen onkin sellainen, että nyt olisi vielä kolme viikkoa itsenäistä opiskelua ja sitten vielä lähiviikolle kunnon tenttisuma.... Toisin sanoen, ei lopu hommat ainakaan kesken ja ylimääräistä aikaa on todellakin kaivettava kalenteriin, mikäli semmoista haluaa itselleen priorisoida.

lauantai 5. marraskuuta 2016

Buzzador: Organix Finger Foods Sormiruoat

Olen Buzzador ja olen mukana buzzaamassa Organix Finfer Foods -sormiruoista.


#OrganixbuzzFI #Buzzador


Meidän perheessä kiinteiden syöminen aloitettiin toisen lapsen kohdalla sormiruokailulla, kun annoin 5kk 30 pv ikäisen Rn käteen kurkkutikun. Toisen lapsen kohdalla tietämys ja luottamuskin toisaalta olivat kasvaneet jo semmoisiin suhteisiin, että päätin meidän hoitavan ruokailut pääasiassa sormiruokaillen. Ensimmäisen lapsen kohdallahan mentiin pääasiassa soseilla, vaikkakin tarjoilin lapselle myös sormiruokia. Nyt uusissa lasten ravitsemussuosituksissakin (Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille) painotetaan vauvojen sormiruokailua ja tosi monessa neuvolassakin on lähdetty hienosti kannustamaan perheitä sormiruokailun pariin.

Monelle pienelle ruokailijalle silti edelleen sormiruuat taitavat tulla yllätyksenä. Yleisesti ensimmäinen tutustuminen sormiruokiin tapahtuukin maissinaksujen, tuttavallisesti ihan vaan naksujen merkeissä. Naksut ovat helppoa syötävää pienelle, sillä ne ikään kuin sulavat suussa - vauvan on helppo niitä imeskellä ja kuitenkin samalla kehittää ruokailuvalmiuksia ja etenkin sitä suun motoriikkaa. Myös isommille lapsille naksut kelpaavat tosi hyvin ja meillä mentiinkin ensimmäisen lapsen kohdalla pitkään ilman sipsien syöntejä ihan vaan naksuja tarjoilemalla.


Moni aikuinen on kommentoinut, että miten ihmeessä ne maissinaksut pienille maistuu, kun maku niissä muistuttaa lähinnä pahvia. Nyt siihenkin on tullut muutos Organixin kehittämien maustettujen maissinaksujen muodossa. Saimme Buzzadorilta testattavaksi kolmea eri Organixin maissinaksumakua: porkkana, paprika ja maissi. Kuten tuotteen nimikin jo kertoo, on tuote valmistettu luonnollisista luomuainesosista eli ne eivät sisällä ylimääräisiä lisäaineita.


Maissinaksut olivat kätevän pienissä annospusseissa. Muut markkinoilla olevat maissinaksut on yleensä pakattu suuriin pusseihin, ja kun pussin kerran avaat, on tuote sitten säilytettävä avattuna pitkäänkin. Naksuja löytyykin sitten kaapin perältä, ja pahimmillaan saattaa avoinna oleva pussi imeä kosteutta sen verran, että maissinaksut ottavat siitä osansa ja tuote on pilalla (kostea maissinaksu muuttuu kovaksi ja sellaisen antaminen pikkuruokailijalle ei ole turvallista). Organixin naksupussin saa sopimaan vaikka laukkuun ja näin sen voi hyvin ottaa mukaan vaikkapa retkelle tai muuten välipalaksi.


Organixin maissinaksut on myös muodoltaan kehitetty jännittävämpään suuntaan. Perinteiset maissinaksut ovat renkaan muotoisia, kuitenkin sen verran suuria, että pienempi saa niistä kiinni eikä se mahdu sellaisenaan suuhun, vaan tuotetta voi rauhassa imeskellä tai pureskella. Meidän lapsoset ei tätä keksineet, mutta muita kampanjakuvia seuratessani olen nähnyt, miten jotkut lapset ovat keksineet leikkiä näillä sormuksia.


Porkkanan maksuiset maissinaksut sen sijaan ovat muotoilultaan tavallisia naksuja, tuollaisia suikeroita. Jos ideat on tuotekehittelyssä käyneet vähiin, niin mieleeni tuli, että naksuja voisi olla kirjaimen muotoisia. Meidän isompi lapsi mielellään opettelee tässä vaiheessa aakkosia ja kaikki kirjaimet, numerot ja esimerkiksi aakkosranskanperunat on kyllä opettaneet myös ruualla leikkimistä. Toisaalta pienempi ei niiden päälle vielä paljon ymmärrä ja ihan yhtä lailla voi leikkiä näköjään niinkin, että laittaa maksinaksut uiskentelemaan vaikka maitomukiin...

 

Paprikanmakuiset naksut ovat ihastuttavia sydämiä ja näitähän voi hienosti käyttää hyväkseen tarjoilussa ja esillepanossa.




Entä sitten se maku? Meidän lapsilla ei kyllä kauan nokka tuhissut, kun pussi oli tyhjä. Lisääkin olisi haluttu mutta pussillinen illassa kyllä riittää. Maku itsessään oli tosiaan tuoteominaisuuksien mukainen, porkkanassa oli päällä porkkanajauhetta ja paprikassa mietoa paprikajauhetta ja olivathan nuo omastakin mielestä tervetullutta vaihtelua. Kaikista nopeimmin kauppansa tekivät porkkananaksut ja jostakin syystä sitten paprikanaksuja jäi vielä yli eikä ainakaan tuo isompi tainnut niitä syödä sitten kovin montaa. Makuasioita! Luulen kyllä, että kunhan kaupan hyllyllä näihin törmätään, niin todellakin ostan näitä vaikkapa sitten retkievääksi tai herkkupäiväksi.




Buzzadoriksi? 

Buzzador vie sinut ja ystäväsi moniin jännittäviin kohtaamisiin uusien tuotteiden ja palveluiden parissa. Se on ilmaista! 

"Buzzadorina toimimisen pääajatus on juuri se, että kerrot ajatuksistasi ja kokemuksistasi eteenpäin."

Jos haluat tietää enemmän mitä Buzzadorina oleminnen tarkoittaa, voit lukea lisää täältä, ja samalla mainita minut buzzaamisen vinkkaajaksi (käyttäjätunnuksella Shine_S)
http://www.buzzador.com/fi?refstr=Shine_S

lauantai 1. lokakuuta 2016

Lähiviikko ja ensimmäiset harkkatunnit takana

Kiireinen viikko takana! Meillä oli vaihteeksi opiskeluissa taas lähiviikko ja päivät sen mukaiset, pahimmillaan koulua oli 8-17.30 eli pitkiä päiviä on tehty. Toistan taas itseäni, mutta mielenkiintoisia juttuja ollaan käyty läpi!


Meillä alkoi viikko niinkin mielenkiintoisilla asioilla kuin infektiotorjunnan infoluennolla ja harjoituksilla. Saatiin vetää siis jo hoitsuvaatteet päälle. Oikeassa elämässä pitäisi vielä olla asialliset kengätkin ja niiden hommaaminen on vasta ajatuksen asteella. Kengissäkin on eroja, mm. vakuutus ei korvaa jos ei ole oikeanlaiset kengät jalassa ja jotain esim. liukastuessa sattuu.


Infektioiden torjuntaan liittyen, en varmaan ikinä enää pysty pesemään käsiäni ns. vanhasta tavasta nyt kun käsien pesu ja käsidesin laitto on opetettu perusteellisesti. Käsidesiä onkin jo kulunut harkkatuntien aikana melkoisia määriä. Päästiin kokeilemaan erilaisia käsineitä ja hengityssuojaimia ja kuinka ne puetaan ja riisutaan oikeaoppisesti. Ei sitä maallikkona ole tullut mieleenkään ajatella tuollaisia asioita. Viimeistään keväällä meille tulee nämä asiat ajankohtaiseksi, kun ollaan harjoittelussa vuodeosastoilla ja missä kukainenkin on.



Loppuviikosta päästiin myös ns. tositoimiin kun harjoiteltiin ihopistonäytteiden ottoa ja näytteiden lukemista. Koitin kaivella mieleni sopukoista varhaisimpia muistoja terveydenhoitajan neuloista, mutta en kyllä saanut millään mielikuvaa siitä, millaisia neulat on olleet ennen vanhaan. Pitkäänhän on olleet käytössä mukavammat neulat ja itse kyllä aina jännitän sitä pistämistä, mutta turhaan kun eihän nuo  neulat nykyisin edes satu. Ennen meidän harkkatuntia minusta tuntui inhottavalta ajatus pistää toista, mutta kerran kun senkin oli tehnyt niin oma epämukavuuskin asian suhteen väistyi pois. Pistonäytteistä mitattiin hemoglobiinia ja verensokeria ja lisäksi päästiin tutkimaan virtsanäytteitä! Terveydenhoitajatyön perusjuttuja, että jos jostakusta tuntuu ajatuskin jotenkin hirvittävältä, niin sitten ei kyllä kannata miettiä itselleen hoitoalan työjuttuja. ;)


Meille jaettiin myös harkkapaikat niille, jotka ei itse hankkineet niitä jostain vähän kauempaa. Vaikka aluksi kuulosti, että harkkapaikkoja ei riitä kaikille kun tosi niukasti niitä on ollut jaossa ja moni kauempikin paikka on sanonut, ettei heille oteta harjoitteluita, lopulta kaikki kuitenkin sai paikan. Itsellenikin vielä sattui niin onnekkaasti, että pääsin omaan ykköstoiveeni mukaiseen paikkaan. Meillä on jo tälle syksylle vajaa kahden viikon hoitotyön harjoittelu, joka on pääasiassa työhön tutustumista ja neuvolatyön seurantaa, mutta varmasti päästään jo ainakin noita edellä mainittuja ihopistonäytteitä tekemään.


Käytännön harjoittelujutuille vastapainoksi on ollut myös teoriatunteja ja niihin liittyviä harkkoja. Muutama ryhmätyökin on saatu onnistuneesti eteenpäin ja samalla parin tehtävän palautuksen deadlinet selätettyä eli hyvin etenee opinnot. Meillä olisi sitten jo tämän kuun loppupuolella ensimmäinen tentti ja siihen opeteltavana ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa, ja voin sanoa että itselleni aihealueen oppiminen aiheuttaa kyllä ponnisteluja kaikkine kemiallisine reaktioineen ja latinan sanoineen.


Vähän keveämpääkin oppimista on ollut. Lukkariin mahtui yksi vapaaehtoinen opintojakso, jossa muutamalla tunnilla käydään läpi raskaudesta ja synnytyksestä palautumista sekä mm. vauvan hoitoon liittyviä ergonomisia asentoja fysioterapian opiskelijoiden näkökulmasta. Itseä aihe kiinnostaa sekä omasta henk.koht. että ammatillisesta näkökulmasta, kun ei tuo oma palautuminen ole vieläkään ehkä täysin kondiksessa ja tuon 12-kiloisen imettäminen ja kantaminen käy kyllä niskan ja hartioiden päälle. Tunnusteltiin jo mm. lantionpohjalihaksia ja niiden treenausta sekä linea albaa. Useamman synnyttäneen omakohtainen kokemus oli, että näihin ei laitoksella tai neuvolassa anneta riittävästi/ollenkaan ohjausta, joten tässä on koppi itselleni pitää nämä jutut mielessä.


Tämmöisiä juttuja! Kirjoitan näistä opiskeluistakin jotain tämmöistä yleistä aina silloin tällöin, koska tiedän lukijoissa olevan sekä hoitoalan työntekijöitä että muuten asiasta kiinnostuneita. Jos tässä omien opiskeluiden edetessä lukijoille tulee mieleen jotakin asiaan liittyvää, josta tahtoisitte minun kirjoittavan, niin saa ehdottaa vapaasti.

perjantai 29. heinäkuuta 2016

1-v. neuvola

Maanantaina käytiin Rn yksivuotisneuvolassa. Ajoitettiin se viime kerralla juurikin synttäreiden jälkeen, jos rokotteista tulisi jotain oireita, niin ei sattuisi sitten olemaan juhlien kanssa yhtä aikaa.

Ehdittiin juuri ja juuri paikalle kymmeneksi. Kotona täyttelin yhtä tärkeää lappua, jonka ajattelin viedä samalla reissulla postiin (ja jonka lähetin myöhemmin mailitse). Selkäni siis käänsin ja sillä aikaa... Kello oli kahtakytävaille kymmenen, oltiin siis jo lähdöstä myöhässä ja sanoin, että No, mennäänpä jo, mennen olohuoneeseen ja seuraavana kommenttina minulta oli tyrmistynyt O-ou...


Se jugurtti, jonka otin jääkaapista aikeenani syödä aamupalaksi, kun R alkoi tyytymättömästi kitisemään ja aloin vaihtaa hänelle vaippaa ja vaatteita. Laskin jugurtin siis käsistäni jonnekkin unohtaen sen olemassaolon saman tien. Taisinpa sen jättää siihen olohuoneen pöydälle ja nyt, kippoa en ehtinyt nähdä missään, sen sijaan mustikkajugurttia oli ympäri lattiaa, mattoa ja poikaa. Tilannearviointi, en ehtisi enää mitenkään siivoamaan. Äkkiä heitin maton suihkun alle ja samalla hinkkasin sappisaippualla päällä olleet vaatteet, juoksin yläkertaan hakemaan uusia ja vaihdoin ne pikaisesti Rn päälle. Samalla S sai laittaa itse kengät jalkaan, meni väärin päin mutta olkoot, pitäisi olla jo menossa. Viisi minuuttia myöhemmin oltiin ulkona eli juoksuksi meni ja neuvolan penkille ehdittiin istumaan, kun terkkari jo pyysikin meidät sisään.

Neuvolassa oli kesälomasijainen paikalla, eli juttua ei jatkettu siitä mihin viimeksi jäätiin, vaan ihan peruskuulumiset vaihdettiin. Nopeasti vaihdettu nekin, kun meillä ei mitään huolia ole. Terkkari kysyi, että mitä maitoa juo ja myöhemmin vasta tajusin, että mullahan oli imetyspaita päällä. Kerroin siis, että edelleen juo tissimaitoa, lehmänmaitoa on käytetty ruuanlaitossa ja vähän olen alkanut antamaan esim. smoothiessa mutta muuten ei ole siihen vielä totutettu. Terkkari sanoikin, että ei ole vielä tarvistakaan vaan rintamaito riittää juomaksi hyvin. Yöheräämisiä meillä vielä on, poskihampaan kulma on alkanut pilkistää ja sitä on herätty itkemään muutamana yönä. Mutta ilman hammasongelmia nukkuu kyllä muuten, välillä havahtuu ottamaan tuttia tai maitoa. Konttaa vielä, tukea vasten ottaa askelia, osaa jo hetken seisoa ilman tukea.

Pituutta ja painoa oli tullut hyvin, käyrät menee kyllä tosi tasaista kasvua. Pituutta oli 76 cm, pikkuisen oli pituutta tullut siihen nyt lisää eli kahdessa kuukaudessa tasan sentti. Painoa reipas 10 kg eli reilu puoli kiloa painonlisäystä. Pää kasvaa myös erittäin tasaisesti käyrällään.


S oli mukana, ja halusi mennä leikkimään leluilla leikkihuoneeseen. Nyt olikin hyvä hetki hänen poistua, kun annettiin Rlle rokotteet. Nythän niitä tuli rokotusohjelman mukaisesti kolme kerralla eli MPR (tuhkarokko, sikotauti, vihurirokko), viitosrokote ja PCV-rokote. Itkuhan niistä tietenkin tuli mutta loppui onneksi myös pian. Seuraavan kerran ei tarvitse rokottaa kuin vasta 4-vuotiaana.



Itkujen jälkeen R pääsikin vaunuun ja torkahti kärrytellessä aamupäiväunille. Jälkioireina on ollut vähän ärtyisyyttä ja yhteen pistoskohdista tuli laajempi punainen alue pari päivää myöhemmin, kestäen noin päivän verran. Vähän on nyt ollut iltalämpöisyyttä ja siihen liittyen ruokahaluttomuutta, mutta toistaiseksi alle viikon sisällä ei tämän kummempaa. Tulevia oireita voi olla kuumetta noin viikko pistoksesta eli vielä siis ensi viikko katsotaan.



Seuraava neuvolakäynti on vasta 1,5 vuoden iässä eli silloin saadaan seuraavan kerran virallinen katsaus taaperomme kehitykseen. Blogin puolelle on kuitenkin tulossa vielä laajempi katsaus 1-vuotiaamme elämään. Lisäksi on jäänyt suunnitteluasteelle myös 3-vuotiaamme kuulumiset, eli niitä odotellessa, pysykäähän linjoilla!