Kuulumisia opiskeluista

Taas pukkaa vähän tekstiä opiskeluihin liittyen. Muistelin jo, että vastahan jotain kirjoittelin, mutta niin se aika rientää ja siitä viime postauksestakin on aikaa jo pari kuukautta. Aikaisemmin jo mainitsin, että meillä on kunnon harjoitteluputki päällä ja sillä tiellä ollaan edelleen. Sain juuri päätökseen Ikääntyneiden hoitotyön harjoittelun, jonka kävin hieman etuajassa sairaanhoitajaopiskelijoiden aikataululla, kun meidän omalla ryhmällä tämän aloitus ois vuorossa vasta ensi kuun puolella. Ilmeisesti kaikki saikkuopiskelijatkaan ei tehneet tätä samaan aikaan ja niinpä oli kyllä hyvä mahikset saada mieleinen harjoittelupaikka. Siitäkin huolimatta, että surullisen kuuluisa Jobiili-järjestelmä, josta harjoittelupaikat varataan, ei toiminutkaan kuten piti (kenen idea oli uuden järjestelmän lanseeraus juuri samaan aikaan, kun koko Suomi varaa harjoittelupaikkoja...) ja monelle tästä koitui ylimääräistä työtä ja harmia. Oman paikan onneksi sain kuten pitikin eli ei siitä sen enempää.

Tämä harkka siis käytännössä tehdään kotihoidossa, pääasiassa asiakkaana iäkkäät vaikka toki kotihoidon tarvetta on muillakin erinäisten syisten vuoksi. Avoimin mielin lähdin tähänkin harjoitteluun mukaan ja niin kait sitä parhaiten oppii, kun ei mitään ennakkokäsityksiä laadi itselleen. Harkan tavoitteet tulee pitkälti kurssisisällöstä, mutta itse enemmän painotan aina kliinisiä kädentaitoja, teoriaa kun oppii kirjoistakin mutta kliinisiä taitoja vaan tekemällä. Niinpä nyttenkin tuli opittua ihan uusia asioita, esimerkiksi nyt vaikkapa suoniverinäytteiden ottoa ja INR-mittarin käyttöä. Paljon sai kerrata myös lääkeasioita ja ihan perusterveyteen liittyviä asioita ja tutkimuksia. Neljä viikkoa oli tämän harjoittelun kesto ja se on kyllä lyhyt aika siihen, jos ajattelisi, että kaikki pitäisi tuossa ajassa oppia ja sisäistää... Eli pitkälti ehtii oppia lähinnä tutustumista työnkuvaan, ikääntyneiden hoitoon kotona ja terveyeen/toimintakykyyn liittyviin asioihin.

Minä kuljin koko ajan sairaanhoitajan mukana, toki työssä on paljon myös mm. lähihoitajia. Vähän ilmeisesti paikasta riippuu tehtävien painotus ja lisäksi pakkaa sekoittaa se, että on olemassa erikseen vielä kotisairaanhoito, mutta aika hyvän käsityksen sain siitä, mitä ikääntyneiden hoitotyö kotihoidossa on. Asiakkaat on ihania ja kyllä edelleen vahvistuu tunne siitä, että itse oon parhaimmillani juuri ihmisten kanssa tekemisissä. Paljon sh:n ajasta vie myös toimistotyö, kirjaukset ja muut hoitoon liittyvien asioiden järjestelyt. Tykkään myös tämäntyyppisestä työstä, mutta toisaalta tuntuu, että itse haluaisin työskennellä jossakin tässä välimaastossa, eli siellä toimistollakin/vastaavassa paikassa olla vastaanottamassa asiakkaita, eikä pelkästään tekemisissä puhelimen ja tietokoneen kanssa. Minulla kuitenkin on edelleen mieli avoinna kaiken suhteen, eikä niin, että ehdottomasti sulkisin jotakin hoitotyön haaraa pois. Tähän perään aloitin saman tien kliinisen hoitotyön harjoittelun osastolla, siitäpä voisin kirjoittaa myöhemmin taas ihan oman postauksen. Aikataulua vähän pääsi venyttämään oma sairastuminen, olin harkan puolivälin paikkeilla ihan kanttuvei sohvalla, ääni poissa, loppuviikosta oli pakko mennä töihin ja sainkin pitää asiakkaiden lähellä maskia loppuviikon ajan. Paljonhan nyt on sairauksia ja ihan influenssaakin ollut liikkeellä. Piti siis korvata sitten myöhemmin poissaolotunnit, kun harjoittelussa pitää aina saada se tietty tuntimäärä kasaan vaikka mikä ois.

Eli opiskelut vielä jatkuu ainakin toistaiseksi, niin kauan kuin tämä oma olotila sen sallii. Saapa nähdä, ehdinkö siis nykyistä harkkaa käydä loppuun asti vai meneekö suorittaminen sitten hamaan tulevaisuuteen... :)

Yhden imetyksen loppu

Pitkästä aikaa tämmöistä aihetta ja kun viimein sen voi ääneen sanoa: Meidän imetystaival on toistaiseksi päättynyt. Kovin pitkää taukoahan tässä nyt ei ole luvassa, mutta yhden lapsen osalta taas näin.

Mulla on pitkään kyllä ollut imetystä kohtaan hyvin ristiriitaiset ajatukset. Vaikka koko ajan olenkin ollut lapsentahtisuuden kannalla, niin kyllä vuoden päivät jo ehdin toivoa, että se loppuisi. Varsinkin raskauden edetessä alkoi tulla ns. nursing aversion eli suomeksi, imetys alkaa tuntua vastahakoiselta. Monella tämä tapahtuu luonnollisesti juuri raskauden aikaan (mutta on heitäkin, jotka pystyy jatkamaan vielä tandemimetystäkin). Totta kai siihen vaikutti raskauden fyysiset oireet mutta myös henkisesti alkoi ärsyttää pikku hiljaa koko touhu. Saa imetin pikkuisen reilut 1v 9kk ja se päättyi sitten sen hetkisen raskauden puolivälissä. Niin kuin kävi nyttenkin. Tällä kertaa imetyksen kestona siis huimat 2v 5kk! Viimeiset imetyshetket osuivat joulun alle, jolloin R vielä kävi kokeilemassa, tulisiko kummastakaan mitään ja itsekin totesi ääneen, että ei tule mitään. Yöimetykset meillä jäi pois kokonaan joskus loppukesästä mikä oli helpotus kyllä itellekin ja Rkin on nukkunut yöt (pääosin) katkeamatta sen jälkeen.

Ei sillä, että tuo pieni tissipoju olisi imetystä unohtanut! Harva se päivä huutaa, että tissiä, joko vitsaillen tai sitten kiukkupuuskissaan ihan tosissaan. Melkein olen jo heltynyt kokeilemaan, oisko maidontuotanto taas alkanut, mutta pitänyt kuitenkin pääni tähän saakka.

Uusi vauveli syntyy kohta ja sitten toivottavasti saa taas imettää pitkän tovin. Oon ajatellut, että jos R vielä haluaa, saa hän kokeilla kyllä vielä tissimaitoa mutta saattaa olla niinkin, että imetysote ois jo muutaman kuukauden sisällä unohtunut. Mutta tätäkään asiaa ei voi etukäteen tietää. Vähän pelkään, että R ois sitten vauvaa kohtaan jopa mustasukkainen, mutta jospa se siitä hellittäisi, jos näin käy.