1-vuotissynttärit (yhteissynttärit)

Jos kesäkuusta alkaa kesä ja syyskuusta syksy, niin silloinhan heinäkuun puolivälissä eletään keskikesää.💝 Näin myös juhlittiin keskikesän tienoilla meidän kesän lapsien yhteissynttäreitä: 1-vuotissynttäreitä yhdistettynää kesäkuisen 9-vuotissynttäreihin ja toisen heinäkuisen 7-vuotissynttäreihin. Ja menipähän tällä samalla kakulla vielä isinkin synttärit, vuosia liekkö tarpeellista mainita tässä kohtaa. 😁

Synttäreiden valmisteluun käytin taas useamman päivän aikaa. Isommat lapset olivat tällä kertaa valmisteluissa suurena apuna, sillä tehtiin yhdessä sokerimassasta muotilla koristeita ja S sai tehdä lähes kokonaan itse toivomansa kuppikakut. Molemmat lapset auttoivat myös kakkutikkareiden tekemisessä (vaikka sain kyllä patistella R:a osallistumaan myös itse koristeluihin, kun nämä olivat hänen oma toivomuksensa).

1-vuotiaan sankarin kunniaksi tein mansikkamoussetäytekakun. No eihän se mennyt taas lainkaan  niin kuin Strömssössä, kun käytin kakkuun tuoreita mansikoita ja ilmeisesti ne olivat niin mehukkaita, ettei kakku olisi kaivannut muuta kostuketta ollenkaan kun sitä valui nyt kakusta. Kokeilin kakun päälle myös kaupasta ostamaani glitterväriä tarkoituksena tehdä valumakakku, ja ohjeita noudattaen valmistin tomusokeriseoksen. Eihän se pysynyt ollenkaan sitten kakun päällä, vaan lähti todellakin valumaan kakun päältä pois. Lisäsin seokseen vielä tomusokeria ja ei sekään auttanut. Ja vielä laitoin toisesta pussista lisää glitterjauhetta, sillä itse tuote jähmettyi mutta ei sekään pysynyt juurikaan sen paremmin kakun sivuilla. Alla oli voikreemi että en tiedä, oliko pinta vaan niin liukas, ettei siihen yksinkertaisesti ole tarkoituskaan minkään tarttua. Pelastin lopputuloksen joten kuten kermapursotuksilla mutta eihän tuo nyt silti aivan minun visiota vastannut. Kiva lopputulos joka tapauksessa vaikka vähän erilainen tulikin, valmiit tilatut koristeet olivat onneksi piste iin päälle!

Lisäksi oli päärynäkinuskijuustokakkua ja muita herkkuja platterin tapaan. Myös näiden tarjoiluasetteluissa isommat lapset auttoivat ja ihanasti asettelivat keksit ja muut herkut tarjolle.

Lohivoileipäkakun tein semmoisena nopeana versiona, sisällä savulohi+tuorejuusto+majoneesitäyte. Koristelun suhteen menin nyt melko yksinkertaisilla ainesosilla, kun aika meinasi loppua kesken tuon täytekakkuprobleeman vuoksi, mutta näinkin lopputuloksesta tuli ihan kiva. Juomaksi tein sitrusboolia niinkin yksinkertaisista aineista kuin Juissin sitruuna-limemehua, sitruslimsaa ja sitruunan makuista kivennäisvettä. Tästä tykkäsivät niin lapset kuin aikuiset.

Niin ja tosiaan päivänsankari itse sai vielä sokerittomia porkkana-banaanimuffinsseja. Nämäkin minulla oli tarkoitus alun perin kuorruttaa jollakin vauvaystävällisellä kuorrutuksella, mutta en enää oikein ehtinyt (kuinka moni muu juhlien järjestäjä vielä luutuaa lattioita suihkunraikkaana kylpytakki päällä sillä kellonlyömällä, kun juhlat pitäisi jo alkaa?). Mutta sankarille maistui näinkin vaikka huuli pyöreänä hän kyllä katseli pöydän muita tarjottavia siihen malliin, eikö niitä saa maistaa. No maistui hänelle toki mm. mansikat, pensasmustikat ja maissinaksut. Vaikutti näinkin olevan hyvin tyytyväinen.

Lähes kaikki kutsuvieraat pääsi paikalle, läheiset (sisarukset, kummit yms.) ja lapsilla oli jälleen odotettua leikkiseuraa serkuista ja pikkuserkuista. Kaikki synttärisankarit saivat ihania lahjoja ja saipa niitä vielä koplan neljäskin 4-vuotias vaikka hänen synttärit juhlittiinkin jo maaliskuussa. Mutta varmasti ilahtui hänkin kun ei osannut edes odottaa saavansa mitään. Ja ihanasti osallistui hän juhlintaan mm. haluten puhaltaa pikkuveljen synttärikynttilän ja halusi avata pikkuveljen apuna lahjoja.

Tarjoiluista jäi toki osa yli ja onneksi olin ennalta viisas ja kutsuin meille seuraavalle päivälle muita heinäkuisia kylään, niin saatiin tuhottua suurin osa kakuista. Mutta jossakin vaiheessa muistin, että minulla olisi ollut vielä ne porkkanabanaanimuffinssit jääkaapissa...! Pitää ne vissiin syödä kuitenkin nyt M:n ja muiden lasten kanssa ehkä kuorrutteen kera.

Vanhempainvapaan päättyminen

Blogihiljaisuutta on taas hetki vaikka luonnostelmissa olisikin ollut monta aihetta, mistä tehdä postaus. Mutta arki neljän lapsen kanssa menee kyllä niin nopeaa, että heilahtaa ja moni tekemätön asia odottaa tekemistään. Jäin äitiyslomalle viime kevään ja kesän vaihteessa ja voi että, mitkä ruusuiset kuvitelmat minulla taas oli siitä kaikesta  y l i m ä ä r ä i s e s t ä  a j a s t a , mitä äitiysloma ja sitä seuraava vanhempainvapaa toisi tullessaan.

Nyt kymmenen kuukautta myöhemmin ei voi kuin naurahtaa, että kovatpa oli suunnitelmat. Tuolla ne yli vuosi sitten tilatut valokuvat odottavat yhä albumeihinsa lajittelua keittiön nurkkakaapissa. Ajattelin ommella kasoittain vaatteita lapsille, no kangaskasa on kyllä kasvanut mutta vaatteita on syntynyt ehkä kaksi tai kolme. Luulin pystyväni katsomaan televisiosta kaikki tallennetut sarjat ja Netflixin uutuudet, mutta tällä hetkellä katson Salkkareiden syksyn 2020 jaksoja, joissa Nella oli menossa naimisiin ja Aaro paljastui Nadjan isäksi. Ja ne sata muuta asiaa, mitä olin suunnitellut tekeväni kodin ja lasten kanssa. 

Olen toki ollut aktiivinenkin, ja vaikka moni muistuttaa välillä lepäämään ja vain olemaan, niin minä kuulun niihin ihmisiin, jotka pitkästyvät ja tylsistyvät kotona istuessaan ja neljää seinää tuijotellessaan. Niinpä tänäkin aikana olen yrittänyt opiskella, käydä kuntosalilla, tavata muita samassa elämäntilanteessa olevia vanhempia ja lapsia, olen pyörittänyt perhekahvilaa, ollut aktiivisesti eri yhdistyksissä mukana, ja vielä sivutoimisesti toiminut "siinä sivussa" me&i-jälleenmyyjänä. Lasten harrastuksiin kuluu lisäksi monta tuntia viikossa aikaa.

Tämän kymmenen kuukauden aikana on kuopuksestamme kasvanut iso poika, joka tapailee konttaamista ja osaa sanoa "äittä". Koko kevättalven olen pohtinut erilaisia mahdollisuuksia vanhempainvapaan jälkeen, jäädäkkö kotiin, mennäkkö töihin, pitäisikö keikkailla. Kuun ja tähden asennot olivat kuitenkin suotuisat, kun minulla lykästi ja pääsen tekemään osa-aikatyötä sellaisessa työssä, joka ensisijaisesti olikin toiveenani. Osa-aikatyö tuntuu tässä elämäntilanteessa tosi ihanalta, on mahdollista olla osittain töissä ja kuitenkin useampana päivänä viikosta kotona vielä omien lasten kanssa. Tätä tulee nyt jatkumaan ainakin kesään saakka, jonka jälkeen suunnitelmat ovat jälleen avoinna mutta monenlaisia mahdollisuuksia taas täynnä.

Ihanaa on myös, että on jo kevät ja kesä ihan nurkan takana. Vaikka maailmantilanne on jälleen mitä on, niin kyllä tuo kevätaurinko vain valaa paljon energiaa päiviin. 

💛💛💛

Matka joka meni jo

Sattuipa kerran meidän perheessä lasten sekä aikuisten lomat samaan aikaan semmoisessa elämäntilanteessa, että saatettiin suunnitella lähtevämme koko perheen kanssa syysloman viettoon. Vuokrattiin puolison työpaikan kautta mökki Kuusamosta ja vietettiin siellä kokonaiset kolme yötä.

Viimeisestä koko perheen reissusta laskin olevan tasan sen neljä vuotta. Silloin oltiinkin aivan eri lähtötilanteessa, kun lapsia oli mukana vain kaksi. Silloin lomalla oli mukana myös minun vanhemmat ja isäkin oli vielä elossa. Nyt lapsia on jo neljä ja juuri ja juuri mahduttiin autoon matkalaukkujen ja tavaroiden kanssa.

Menomatka sujui yllättävän leppoisasti. Olin juuri syöttänyt M:n ennen lähtöä, joten hän nukkua torsotti autosta. Pysähdyttiin Kiimingissä kaupassa, mies oli bongannut sieltä makuupusseja ja ostettiin niitä muutama mukaan, kun ei jaksettu koko sakille roudata omia lakanoita erikseen mukaan. M heräsi tässä välissä vähäksi aikaa itkeskelemään mutta torkahti itsekseen kuitenkin pian. Jatkettiin matkaa ja 10min jälkeen alkoi ensimmäiset *Äiti millon me ollaan perillä?" -kyselyt. Onneksi alkumatkalla koko sakki taisi hetkeksi torkahtaa autoon, itse selailin somea ja kuuntelin hetken Nextorysta äänikirjaa, jonka olin aikonut jo pidemmän aikaa ottaa kuunteluun. Jotenkin kirja oli kuitenkin pitkäveteinen eikä oikein lähtenyt käyntiin, niin en jaksanut kauaa keskittyä kuunteluun. Kohta oltiin sitten Pudasjärvellä, jossa kävin nopeasti tekemässä ruokaostokset, vaikka pitikin pyöriä vähän hyllyjen välissä etsimässä sitä sun tätä ja ehdin jo ajatella, että autossa on jo hirveä huuto käynnissä. Ei kuitenkaan ollut, M nukkui vielä ja päästiin jatkamaan matkaa. Syötteen tienhaarassa nähtiin poroja ja kyytiläiset olivat sitä mieltä, että kyseessähän olivat Joulupukin porot. Aloin jostain syystä tutkimaan kauppakuittia ja huomasin, että croisantit, jotka olin ostanut, oli veloitettu 1,99€/kpl! Yritin muistella, mikä se hinta oikeasti oli, joka tapauksessa ei kyllä kahta euroa tai kauppaan olisi jääneet! Kirjottelin siitä saman tein reklamaatiota sähköpostilla (alan oleen jo melko hyvä näissä, ei nimittäin ollut eka eikä toka kerta!). Ajokeli oli muuten hyvä, maisemat muuttuivat sitä lumisemmaksi mitä pohjoisemmaksi käytiin, mutta 20km ennen määränpäätä alkoi tien pintakin olla jäinen ja luminen. Ei paljon satasta autoletka enää mennä poksotellut. Itsehän, jos olisin ollut ratissa, oltaisiin hädin tuskin körötelty 80:aa... Ehti tulla jo pimeäkin. Vauveli alkoi heräilemään ja itki taas jonkin aikaa. R kyseli ensin 15 min välein, sitten 10min välein, 1min ja lopulta 30s välein"Äiti joko me ollaan perillä".

Oltiinhan me viimein perillä mökillä. Pimeä oli jo, joten ei paljon maisemia nähnyt, ja kiire oli muutenkin vauvelia syöttämään että mentiin vaan äkkiä sisälle, mies purki autoa sillä välin, kun sain syötettyä pikkumiehen. Mökissä oli ihana pieni takka, tehtiin tulet ja iltaruuaksi paistettiin makkaraa. Lapset oli ihan täpinöissään mökissä olevasta yläkerrasta ja alkoivat sinne rakentamaan omia nukkumissijojaan. 

Mökillä lämmitettiin joka ilta ihana puusauna ja saunottiin ennen nukkumaanmenoa. Lapset löysi lautapelejä ja pelasin R:n kanssa Pomppivat kanit peliä, johon minulla ei ollut aavistustakaan mikä logiikka pelissä oli mutta jotenkin omilla säännöillä saatiin kuitenkin monet hyvät pelit pelattua. 

Toisena päivänä sää oli tuulinen. Yritettiin siitä huolimatta käydä ulkoilemassa lasten kanssa, vaikka eipä pihalla kovin kauaa tarennut ollakaan. Käytiin vähän käveleskelemässä eri suunnissa katsomassa, mitä näkyy. Löydettiin monet poron yölliset jäljet, samoin pienempiä eläimiä ja jäniksiä oli yön aikana jättänyt jälkiään lumihankeen.

Lasten kanssa olin suunnitellut käyntiä myös kylpylässä. Muitakin mielenkiintoisia kohteita olisi ollut, mm. Kuusamon Suurpetokeskus, mutta se olikin kuulemma nyt kiinni, koska karhut olivat alkaneet talviunille. Näin myös jonkun vaellusreitin olevan melko lähellä Hossan kansallispuistossa, mutta tällä kokoonpanolla tähän aikaan vuodesta ihan hullu ajatus. Päästiin kuitenkin siellä kylpylässä käymään - osittain. Meillä on viimeisen kuukauden ajan ollut kukin lapsista vuorollaan erinäköisissä flunssissa ja edeltävästi oli J ollut koko viikon poissa hoidosta räkätaudin takia. Vielä kun vähän niiskutti ja köhä oli päällä, ja koska puoliso oli nyt vuorostaan napannut saman taudin, jätettiin heidät mökille puuhastelemaan ja menin kahden vanhimman ja pikkumiehen kanssa kylpylään. Hieman etukäteen jännitti, miten tuo reissu vauvan kanssa tulisi onnistumaan, mutta hyvin meni. S osaa kuitenkin näköjään uida jo tosi hyvin ja Rkin sen jälkeen, kun itse sekä äiti rohkaistui, pystyi uimaan jo jonkin matkaa, kellukkeet kuitenkin laitettiin hänelle varalta. M oli hyvin tyytyväisenä koko uimareissun ajan, lopussa sitten kun nälkä iski oltiinkin jo poislähtöä tekemässä. Kuusamon Tropiikista sai kassalta vauvalle uimavaippoja, kun enhän minä muistanut lähtiessä niitä kotoa ottaa mukaan, vaikka varta vasten tätä reissua varten olin niitä ostanut. Hankalinta oli kuitenkin saada itselle uikkarit suihkutiloissa päälle, kun suihkuhuoneessa ei ollut yhtään tasoa mihin laskea vauvaa, edes vessan pesuallastaso ei ollut riittävän leveä, että siihen ois pystynyt vauvaa laskemaan. Yritä siinä sitten kiskoa märälle iholle yhdellä kädellä tiukkaa uimapukua. Ei onnistunut se, ainoa vaihtoehto oli laittaa vauva hetkeksi pyyhkeen päälle saunan lauteille ja äkkiä kiskoa uimapuku päälle, sauna nimittäin oli kuuma. Jos jotain vinkkiä siis antaa, niin oma ja vauvan uikkari kannattaa pukea päälle jo pukuhuoneessa! Muitakin pieniä uimareita kylpylässä oli paljon samaan aikaan.

Parasta reissussa oli se, että sai nukkua aamulla just niin pitkään kuin nukutti, eikä ollut mitään aikatauluvelvotteita mihinkään suuntaan. Hammasten kiristelyltäkään ei tietenkään vältytty, kun kuusi ihmistä ahtautuu pieneen tilaan. Kyllä meidän perheellä kaatuisi seinät päälle (ja varmasti vieläpä kirjaimellisesti), jos pitäisi jatkuvasti hengata keskenään 50 neliön tiloissa!

Maisemat oli puolestaan niin nätit, että melkeinpä täytyy paikalla käydä keväällä tai kesälläkin, kun järvelle pääsee soutamaan, kalastamaan ja uimaan.

Ja kylpylään tai johonkin olisi joskus ihan kiva mennä koko porukalla, ja ehdotinkin jo, että mitäs jos käytäisiin jossain joululomalla. Lapset kommentoi kyllä siihen, että "AI TAASKO?!", eli nähtäväksi jää seuraavan reissun ajankohta!

Ensimmäiset viikon vauvan kanssa

Elämä nyt näin neljän lapsen äitinä on lähtenyt käyntiin yllättävänkin luonnollisesti. Toki alussa meni useampi päivä tottuessa ajatukseen että minä, neljän lapsen äitikö? En ikinä varsinaisesti ole kiveen hakannut ajatusta, että haluaisin lapsia näin monta, mutta kyllä se ajatus jossakin takaraivossa on kulkenut läpi koko elämän, vaikka jokaisen lapsen jälkeen olen tietysti ajatellut ja ollut onnellinen siitä, että minulla on yksikin terve, ihana lapsi. ♥

Instagram-seuraajat tietävätkin, että oltiin lopulta useampi päivä sairaalassa. Tiistai-aamuna sairaalaan lähtiessäni toki toivoin, että takaisin kotona oltaisiin viimeistään seuraavana päivänä, mutta pitkä synnytys ja vauvan varhainen kellastuminen aiheutti sen, että päästiin kotoutumaan vauvelin kanssa vasta perjantaina iltapäivästä. Katsoin jo melko pian synnytyksen jälkeen, että vauvalla oli melko kellakat kasvot ja vähän kyllä jo aavistelin, että saattaa sinivalohoitoa jossain vaiheessa tarvita. Jo illan 12h mittauksissa BIL-arvo lähenteli sen verran valohoitorajaa, että jouduttiin kuin jouduttiinkin 24h valohoitoon ja itse asiassa vielä kotouduttuamme kontrollikäynnillä oli arvo sen verran valohoitorajoilla jälleen, että saatiin Bil Soft -laite kotiin ja siinä hän vietti jälleen vuorokauden tunnit. Paino onneksi nousi kovaa vauhtia kotiutumisen jälkeen (n. 70g/vrk) ja toisella kontrollikäynnillä oli Bil-arvo jo sen verran laskussa, että ei tarvinnut enää kontrolleissakaan käydä.

Kotona arki vauvan kanssa on lähtenyt pyörimään aika hyvin. Isukki oli kotona useamman viikon ehti sillä aikaa mm. katsoa isompien lasten perään. Itse olen vauvan kanssa pitänyt paljon imetysmaratoneja etenkin iltaisin, jolloin vauveli tykkää tankkailla maitoa yöunia varten. Ensimmäiset päivät pidin herätyskelloa herättämässä varmuuden vuoksi 3h välein yön ensitunteina ja sen kyllä tarvitsikin vauvan herättääkseen yösyötölle. Senkin jälkeen on kello soinut ja soi välillä edelleenkin neljän tunnin välein, sillä tuon ensimmäisen yöunipätkän vauva tykkäisi vedellä hirsiä. Kuitenkin öisin itse heräilee noin 2- 2 ½ h välein ja vaikka alkuun itse olin melko tokkurassa siihen, että miksi pitikään taas herätä, alkaa tuohon jo melko lailla tottua. Vauva nukkuu "sivuvaunussa" pinnis kiinni meidän sängyssä, joten siitä on hänet helppo ottaa öisin vierelle ja takaisin nukkumaan,-jos en ole sattunut itse nukahtamaan (tätä onneksi nyt useimmiten käy eikä tarvitse valvoskella koko syönnin ajan).

Sisarukset ovat ottaneet "pikkuveikan" tosi hyvin vastaan. Vaikka kolmivee on muutaman kerran todennutkin, että ei olisi halunnut, että äiti hakee pikkuveikan sairaalasta (kerran jatkoi tosin, että olisi halunnut pikkutytön sen sijaan), ovat sisarukset vauvaa innoissaan hoitamassa ja paikalla yleensä ensimmäisinä, kun vauva heräilee tai vähän itkeskelee. Isosisko suunnittelee jo kuljettavansa aikuisena pikkuveljiään autolla kouluun ja tuleepa häneltä tämän tästä toivetta vielä uudestakin perheenjäsenestä. :D 

Kevät

Hiljaiseloa on eletty blogin puolella. Yksityiselämässä taas ei, ja vahvasti nämä kaksi asiaa liittyy toisiinsa. Tuntuu taas, ettei vapaa-aika riitä omien asioiden hoitamiseen ollenkaan. Arki kuluu töitten parissa. Vaihdoin tosiaan tammikuun lopussa työpaikkaa ja olen kulkenut päivätöissä. Haasteensa toki siinäkin, aamulla kuskata kolme lasta ensin hoitoon ja itse yrittää ehtiä ajallaan töihin. Mutta olen kyllä uudesta työpaikasta tykännyt vaikka vaihtuvaa työtä teenkin.

Meidän kuopuskin täytti viime viikolla jo 3 vuotta. Koronarajotteista johtuen ei olla vielä juhlittu. Ajatus oli pitää synttärit pääsiäisenä, mutta näyttää siltä, että pystyykö sittenkään, jos kerta suositusten mukaan on yksityistilaisuudet rajattava edelleenkin 6 henkilöön. Eli meidän perheessä tarkoittaa, että meille voisi tulla yksi vieras kerrallaan. Näillä rajoituksilla voi olla, että juhlitaan sitten kaikki synttärit ja juhlapäivät kerralla...

Tässä tämmöiset pikakuulumiset. Kevät kun kuluu ja arjessa voi tehdä muutakin, kuin olla kotona, niin lupaan taas postailla enemmän. Aiheita kyllä olisi mutta vietetäänpäs vielä toistaiseksi hiljaiseloa ja paljastetaan meneillään olevia asioita hieman myöhemmin ;)

Hyvästi vanha, tervetuloa uusi vuosi

Uusi vuosi ja uudet kujeet, joiden parissa on mennyt aika taas niin, että tämäkin postaus on kuukauden päivät odottanut viimeistelyään. Uskoisin, että useimmille maailman ihmisille vuosi 2020 oli omituinen vuosi ja monen asian soisi olevan tänä tulevana vuonna toisin. Olin itse vielä vuosi sitten tammikuussa tekemässä opintojen viimeistä harjoittelua, ja muistan lounastauolla lukeneeni paikallisesta sanomalehdestä artikkelin Suomen Lapissa 100 vuotta sitten jyllänneestä espanjantaudista. Kovin tuntui tuolloin kaukaiselta ajatus, että jokin influenssa alkaisi jylläämään pandemian lailla ja kaatamaan ihmisiä. Ja kuinkas ollakkaan, aivan kuin enteenä tästä vain reilu kuukausi myöhemmin tämä kaikki oli todellisuutta myös täällä Suomessa, 2020-luvulla.

Onneksi tuo harkka oli viimeinen ja valmistuin helmikuussa. Olin "lomalla" reilu pari viikkoa (sen jälkeen ei ole lomia näkynytkään) ja sittenpä alkoi keikkavuoroja tupsahtaa toinen toisensa perään, kun yleinen ohjeistus oli, että pienessäkään nuhassa tai ulkomaan matkan jälkeen ei saanut tulla töihin, vaan piti pysytellä kotona omaehtoisessa karanteenissa kaksi viikkoa. Toisten epäonni oli minun onni, nimittäin töitä kyllä riitti enemmän kuin ehti tekemäänkään.

Lapset oli keväällä paljon kotona, aina kun itselläni vain oli vapaapäivä. Vapaapäivät käytettiin suurissa osin lasten kanssa ulkoilemalla - eihän muualle oikein päässytkään, kun kaikki sisäleikki- ja harrastuspaikat oli suljettu. Kaiken yllä leiju pelko siitä, että milloin tännekin korona jysähtää ja kunnolla. Onneksi kesään mennessä voitiin jo hiukan huokaista. Vaikka kesälläkään ei kyllä käyty oman paikkakunnan ulkopuolella, eipä siinä että ois ehtinytkään, kun koko kesänkin olin tosiaan töissä. Onneksi on lähileikkipuistot ja uimarannat ja lasten synttäreitä pystyi juhlistamaan lähes normaalisti, niin paljon iloa sisältyi kesäänkin.

Syksy meni melkeinpä normaalin elämän puitteissa. Mitä nyt uusi normi oli käydä nenätikkutesteissä jonkun lapsen kanssa melkeinpä kuukausittain, aina jonkun pienen flunssaoireen kohdalla. Ahdisti, vaikka melko varmuudella tiesi sen olevan tavallista flunssaa. Se ahdisti, että entä jos ei ollutkaan ja pitäisi jäädä kahdeksi viikoksi kotiin neljän seinän sisälle ja ilmoittaa jokaiselle mahdolliselle kontaktille altistumisesta. Onneksi joka kerta ollaan selvitty negatiivisella tuloksella eikä lapsetkaan kovin paljon lopulta ole olleet kipeinä.

Loppuvuodesta taas rajoitukset iski. Töissä oli ihan normaalia käyttää koko ajan maskia ja jännityksellä odotettiin, milloin keväällä luodut uhkakuvat täydestä koronaosastosta täyttyisivät. Onneksi ei täyttynyt vaikka monta jännitysmomenttia töihin sisältyikin. Vapaa-ajallakaan nenän tai kurkun kutistessa ei uskaltanut aivastaa saatikka yskiä ilman, että oli pelko siitä, että joku ajattelee heti sen olevan k-tautia. Kukapa meistä ei olisi joutunut aivastelun tai yskäisyn jälkeen selittelemään, että ei tämä ole SITÄ vaan... 

Joulukuussa lasten harrastusmenot loppui kuin seinään. Tavallaan helpotuskin, niin ei harva se päivä tarvinnut olla johonkin menossa eikä lapset lopulta olleet moksiskaan. Joulu tosin olisi ollut paljon kivempi, jos ihan kaikki perheenjäsenet olisivat voineet osallistua, tai Joulupukki tulla sisään eteistä pidemmälle. Mutta täytyy sanoa, että hyvin pieniä on nämä murheet verrattuna siihen, että tauti olisi ryöpsähtänyt kunnolla päälle.

Aloitin helmikuussa uutena työnä me&i -vaatemyyjän työt ajatuksena, että kävisin paaaljon kutsuilla. Se tässä koko vuodessa ehkä harmittaa eniten, että tämä uusi ura nyt ei lähtenyt käyntiin mitenkään helpoimman kautta. Eikä vielä sekään harmita niinkään paljon kuin se, että oikeasti ihmiset pelkää oman tai läheisensä hengen edestä niin paljon, että eivät ole kohta vuoteen uskaltaneet edes kaupassa käydä.

Toivon todellakin tälle vuodelle aivan erilaista elämää meistä jokaiselle. Korona-aiheesta voisi varmasti jokainen kirjoittaa omat mielipiteensä ja keinonsa asian ratkaisuun, mutta jätetään nyt ainakin tällä kertaa asia tähän. Minulla on alkanut uudet työt ja monenlaista uutta pitää tämä vuosi sisällään joten ihan varmaa ainakin omalla kohdallani on se, ettei vuosi 2021 tule olemaan kopio edellisestä. 

Talvi oli hetken ainakin

 Ulkona on pimeää, vesi tippuu räystäältä ja koko päivän on tasaisen harmaa keli. Marraskuu on siis tullut. Onneksi jälleen kerran aivan ajallaan saimme kuitenkin nauttia jo hetken ensilumesta. Syyslomaviikolla, joka aina täällä Oulun seudulla on viikko 43, satoi lunta niin, että sitä oli muutaman päivän ajan ihan maassa asti. Minulla oli keskellä viikkoa pari vapaapäivää ja niinpä esikoisen syyslomaviikon kunniaksi otettiin pieni irtiotto kotioloista ja käytiin ihan minireissussa.

Aika menee menojaan ja viime käynnistä mummolaan on vierähtänyt taas tovi. Muistaakseni viime syysloman aikaankin olin töissä ja samoin koko vuoden enemmän ja vähemmän. Tänä aikana on ehtinyt tapahtua tietysti monenlaista. Mummolakaan ei ole enää entisellään kun sieltä puuttuu tuttu isomummo. Lapsillakin oli hirveän vaikea ymmärtää, että vaikka mennään mummolaan, isomummo ei enää asu siellä vaan käytiin häntä katsomassa eri paikassa.

 Tuolla pohjoisessa lunta tulikin sitten jo reippaammin. Lapset pääsi tekemään lumiukkoja, heittelemään lumipalloja ja tekemään lumitöitä. 

Oon aina varoitellut lapsia siitä, etteivät söisi lunta. Siellä voi olla linnun kakkaa, hiiren kakkaa, koiran pissaa, hämähäkkejä... Nytpä ainakin isommat lapset taitavat uskoa tämän, kun metsässä kävellessä lumihanki oli täynnä sääskiä ja nähtiin ihan järjettömän iso hämähäkki kävelevän lumen päällä. Vaan lienekköhän muistavat tuon kovin kauan...

Heinäkuussa

Heinäkuussa hellesäät, ja vesisadetta päälle. Jos kesäkuu hellikin meitä helteillä niin on tosiaan heinäkuun kelit olleet vähän mitä sattuu. Onneksi useimmille vapaapäiville on sattunut kuitenkin hyvät ilmat ja on päästy käymään muuallakin kuin kotona olla möllötelty.

Ollaan käyty ainakin muutaman kerran uimassa. Vähille on kuitenkin uintikerratkin jääneet tälle kesälle. Sen sijaan on käyty usein leikkipuistossa, kun ihan meidän lähistölle tehtiin talvella uusi leikkipaikka ja sitä on kesän aikana täydennetty mm. hiekkalaatikolla. Kun lapset on innostuneet pyöräilystä ja pienimmäinenkin kulkee vauhdilla potkupyörällä on tämä ollut juuri sopivaa aktiiviteettia arkipäiville.

Ehdittiin myös käymään Suomen Tivolissa, kun sellainen Ouluunkin saapui! Sattui olemaan hyvä ilma ja monella muulla oli ilmeisesti ollut ihan samanlaiset aatokset, nimittäin parkkipaikkaa sai hakea ja laitteille jonottaa. Turvaväleistä ei kyllä ollut tietoakaan enkä kyllä nähnyt kenenkään käyttävän käsidesiä muuta kuin jäätelökopilla, vaikka käsidesiä oli tarjolla usean laitteen edustalla. Vaikka täällä Oulussa ei koronaa juuri olekaan ollut, niin ehkä silti vähän turhan huolettomasti ihmiset asiaan nyt kuitenkin suhtautuu? Isommille ostettiin jo rannekkeet, viime vuonna tuli jo selväksi, että irtolipuilla lysti loppuu kesken ennen kuin kunnolla alkoikaan. Itselle ostin aikuisen saattolipun ja pienimmälle meillä oli muutama ilmaislippu ja lisäksi ostettiin hänelle vielä yksi irtolippu, kun hän niin kovasti tahtoi vielä uudelleen autolla ajelemaan.

Meillä lapset on olleet tämän viikon lomalla. Minulla kuitenkin on ollut töitä muutamaa vapaapäivää lukuunottamatta. Sää on ollut epävakainen, mutta onneksi aurinkoakin on riittänyt. Pieni vesisadekaan ei haitannut, kun päästiin katsomaan kesäteatterinäytöstä, lapset tykkäsi! On ehditty myös käydä mustikassa nuorimman ja esikoisen kanssa, leikkipuistossa ja vieläpä Vauhtipuistossa. Olisin toivonut, että Vauhtipuistoon olisi ehditty useammankin kerran tänä kesänä, toivottavasti elokuussa vielä on vapaita, että ehdittäisiin.

On jo elokuu ja esikoisen kouluunlähtökin alkaa olla käsillä. Siitä vielä lisää myöhemmin!