Instagram @sarkkuk

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokailu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Leo's Leikkimaassa

Käytiin muutama viikko takaperin Leo's Leikkimaassa. Lapset on jo pitkään halunneet sinne mennä (= vähintään jokaisen näkemänsä Leikkimaa -mainoksen jälkeen ovat sanoneet, että haluavat Leo Leikkimaahan!). Reissu oli meidän MLL paikallisyhdistyksen järjestämä, ja olin sen verran mattimyöhäinen ilmottautuja, että saatiin peruutuspaikat. Tätä varten kun minun oli odoteltava uuden työharjoittelun alkamista ja työvuorojen tekemistä ja otin varta vasten tämän reissupäivän vapaaksi.


Mentiin reissuun bussilla, joka lapsille oli jo elämys sekin. Minulla oli pienimmäiselle mukana oma kaukalo, niin matkusti hänkin turvallisesti linja-autossa. Perillä rannekkeen saatuaan ensimmäinen lapsista katosi jo jonnekin omille teilleen, ja minulla oli täysi työ pysytellä pienimmäisenkin perässä, niin saivat kaksi isompaa mennä aika lailla omia aikojaan. Ohjeistin heitä, että jos tulee asiaa eikä äitiä heti löydy, voi mennä sinne infoon sanomaan, niin he kuuluttaa äitiä. Kerran kuuluikin sitten kuulutus, tosin eipä tainnut kovin kummempaa hätää olla.












Leo's Leikkimaassa plussaa on siistit ruokailutilat. Pieni miinus siitä, ettei omien eväiden syönti ollut sallittua, minulla oli kaikille lisäksi omaa pientä välipalaa mukana ja erityisesti J:lle, jolle hällekin piti ruuat nyt ostaa kanttiinista. Valikoima kun koostui sitten pääasiassa leivoksista, jäätelöstä, hampurilaisista jne. eikä vauvanruokiakaan ollut kovin montaa sorttia, muutama erilainen sosepurkki. Erityisesti kahvin ystävänä ilahdutti kuitenkin se, että santsikupin (-t) sai juoda veloituksetta. Syötiin myös yhdistyksen puolesta Hot Dogit, jonka pienimmäinenkin sai. Hän pääsi maistamaan nakista pienen murusen ja sämpylästä palasia, mutta ei tainnut kovin maistua, kun alkoi pian viskelemään palasia jo lattialle. Eipä ne isommatkaan malttaneet kovin paljon syödä, kun leikit kutsui jo. Vielä meidän reissulle ei ethtinyt, mutta nythän Leo's Leikkimaa mainosti, että alkaa tarjoamaan entistä terveellisempää ruokaa, kun lisää valikoimiinsa myös erilaisia kasviksia, joten parannusta tähän on tulossa.



Meillä oli kyllä onnistunut päivä! Lapset tykkäsivät ja olisivat halunneet takaisin jo heti seuraavana päivänä... Lupailin kyllä, että käydään me täällä vastakin. Tosin he ovat nyt kinunneet jo toiseen sisäleikkipuistoon, jonne kyllä sinnekin on jonkun loman koittaessa luvattu menemään... HopLopiinhan olisi lisäksi MLL jäsenkortilla alennettu pääsymaksu arkisin, minkä edun voisi ehdottomasti käyttää vastineeksi jäsenmaksuille.

tiistai 9. elokuuta 2016

12 kuukautta (1 vuotta)

11 kk | 10 kk | 9 kk | 8 kk | 7 kk | 6 kk | 5 kk | 4 kk | 3 kk | 2 kk | 1 kk

R täytti vuoden jo reilu kaksi viikkoa sitten ja ihan hurjaa, miten tässä vaiheessa tuo kehitys etenee. Kaksi-kolme viikkoa sitten meillä asui vielä iso vauva, mutta jo nyt havahdun välillä katsomaan, kuinka tuo taapero vaikuttaa ja näyttää päivä päivältä enemmän isolta pojanviikarilta.


1-vuotisneuvolassa saimme virallisesti mitoiksi 76 cm ja 10,3 kg. Pituutta tuntuu tulleen etenkin jalkoihin lisää, vaatteita meillä on hyvin sekalaisesti käytössä aina Noshin 50/56 -koosta muiden vaatemerkkien 80-kokoon saakka. Omia ompeluksia oon tehnyt jo 80-koossa vaikka vähän reiluja ovatkin vielä. Ra on kuvailtu ruumiinrakenteeltaan "tanakaksi", varmasti kun pystyasentoon nousee kävelemään, saattaapi lihaksisto kehittyä erilailla, mutta nyt on paljon käsivoimaa ja harteikkaaksi sanovat.


Syntymäpäiväänsä ennen R jo harjoitteli kovasti kiipeämistä erilaisten pienten esteiden yli ja päälle. Kiipeäminen on tärkeä taito oppia ja se kehittää mm. tasapainoaistia, joka taas on tärkeä kävelemisen oppimisen edellytys. R oikein hinkui portaita kapuamaan, ja oppi myös kiipeämään nojatuolille ja sohvan päälle. Onneksi aikaisemmin tiesi jo, miten päin sieltä tullaan oikeaoppisesti alas, niin että suurempia vahinkoja ei tästä ole seurannut, vaikka alussa saattoikin unohtua, että sohvalla ei voi noin vaan kieriä vaan sieltä kyllä muksahtaa lattialle. Leikkipuistossa liukumäkeä väärään suuntaan sekä erilaisten verkkojen yli meneminen on myös olleet mielipuuhia ja ketterästi se jalka alkoikin jo nousemaan ilman avustusta.


Mielipuuhaa on myös edelleen kaiken tunkeminen suuhun. Mikä vaan joka suinkin mahtuu, menee suuhun. Ulkona syödään kouralla oikein tunkien hiekkaa, pikku- ja vähän isompiakin kiviä. Puhetta kyllä ymmärtää hyvin, kun sanoo, että "ota pois" tai "anna äitille".  Pukkaakin sitten useimmiten kivet pois suusta, mutta onpa niitäkin kertoja, että ottaa jalat alleen ja konttaa pikavauhtia karkuun. Siskon muovailuvahat on olleet vähän jäähyllä, kun niitä löytyy leikkien jälkeen aina lattialta, Rn suusta - ja vaipasta.


Oma tahto on tullut esiin ja sitä kyllä tällä pikkumiehellä piisaa. Auta armias kun kiellät jotain "mukavaa" tekemästä, niin hän kyllä protestoi. Ja kova ääni hänellä on, kun hän sille päälle sattuu. Yhteisleikit isosiskon kanssa päättyy vielä useimmiten nahinaan, totta kai molemmat haluaisi juuri saman lelun ja vielä se yleensä kääntyy Rn tappioksi ja huudoksi. Mielellään R leikkisi Sn kanssa leikkimökissä leikkikeittiöllä, tykkää myös legopalikoista ja erityisesti tehtyjen rakennelmien purkamisesta. Palapelin palaset kiinnostavat suuhun tungettuna. Ja puhelin sekä kaukosäätimet, selvä tekniikan mies kun osaa jo purkaa kaukosäätimetkin osiin. Melko touhukas ja utelias tenava on, ei vierasta ketään. Useimmiten hyväntuulinen ja hymyilee sekä naureskelee paljon.


Rlla on kehittynyt aika säännöllinen päivärytmi. Aamulla heräilee 7-8 välissä, aamupäiväunille väsähtää viimeistään 11 maissa ja silloin me ollaankin yleensä oltu ulkoilemassa niin, että saa nukuttua ½-1 tunnin aamupäiväunet rattaissa. Jos päivä on ollut aktiivinen, niin torkahtaa vielä pienille nokosille alkuillasta. Nukkumaanmeno ajoittuu useimmiten yhdeksän aikaan ja iltamaidon juotuaan nukahtaa kyllä hyörimisen jälkeen hienosti. Vielä hän heräilee yössä 1-2 kertaa maitoa juomaan, pienet havahtumiset saa yleensä tutilla rauhoitettua.


Rintamaidolla hän vielä kasvaa ja nyt kesähelteillä onkin ollut hyvä, että saa ravinteikasta maitoa, kun ei ole aina ruoka maistunutkaan. Maitohetket meillä yleensä vaatii vähän rauhallisemman ympäristön, toisin sanoen kyläillessä en enää aina jaksa edes imetyspaitoja pukea päälle vaan maitoa juodaan useimmiten aamulla 1-2 kertaa ja sitten on iltapäivä-/iltatankkausta muutama kerta. Lapsentahtisestihan me on aina menty niin, että osaa kyllä itse ilmoittaa jo, milloin haluaa maitoa tai milloin sitten vastaavasti onkin vesijano.


Ruokia syö kyllä monipuolisesti, kunhan nälkä vain on. Puurot meillä useimmiten aamulla vähän tökkii, myöhemmin ajoitettuna saattaa maistuakkin. Lempiruokaa on mm. kana ja tortilla. Nyt lähellä syntymäpäiväänsä olen alkanut tarjoilemaan hänelle ihan samaa ruokaa mitä muukin perhe syö, vähäsuolaisenahan minä teen aina kaiken muutenkin, niin eipähän tarvi eri ruokia valmistaa kenellekkään. Syö vaihdellen itse sormin tai lusikalla syötettynä, vähän mielialastaan riippuen vaikka oma tahto on tässäkin alkanut näkymään niin, että mielellään itse tekee. Siksi lautasella onkin yleensä monenkokoisia paloja.



Tässä olisi toistaiseksi viimeinen postaus liittyen meidän vauvan kuukausikehitykseen. Seuraavan isomman katsauksen ajattelin tehdä vasta puolentoista vuoden iässä, mutta tällä kehitysvauhdilla en varmasti malta olla kirjoittelematta meidän kuulumisia myöskään blogin puolella. Jos siis ikävoitte kuulumisia meidän taaperostakin, niin ei hätää, eiköhän niitäkin syksyn mittaan jokunen tule.

tiistai 24. toukokuuta 2016

10 kuukautta

9 kk | 8 kk | 7 kk | 6 kk | 5 kk | 4 kk | 3 kk | 2 kk | 1 kk

Taas on poika kovasti kasvanut. Meillä on neuvola keskiviikkona eli saatte viralliset mitat silloin, mutta jos jo kuukausi sitten povasin kymmentä kiloa ja 70 senttiä, niin onhan siitä taas rytinällä tultu ylös päin. Käytössä on jo hyvinkin 74-koon vaatteet ja itte ompelen pojalle jo suoraan 80-kokoisia vaatteita, jotka nyt ei mitenkään liian suuria ole nekään.



Heti vapun jälkeen eli alkukuusta R oppi konttaamisen taidon. Pikku hiljaa se polvi siirtyi, ensin kolme, sitten viisi, sitten seitsemän kertaa. Seuraavana päivänä kurkisti huoneesta toiseen ja kohta jo meni taloa ympäri. Huomasi selvästi, miten R itsekkin oivalsi liikkumisen yhteyden siihen, että hän nyt pystyy itse tekemään asioita. Jos ei äitiä ollutkaan heti näköpiirissä, niin kurkistus keittiöön ja kas, siellähän se on. Tai jos ei ole siellä, niin käydäänpäs katsomassa kylpyhuoneesta! No, aina ei ole niin hauskaa meidän vanhempien mielestä, kun R ehtii joka paikkaan - ulos olisi menossa heti avoimesta ovesta ja tosiaan ruuanlaitto on välillä haastavaa, kun joku mönkii jo roikkumaan jalkaan kiinni. Samaan aikaan menee joka ikisen roskan tai esineen luo, minkä äkkää maasta, ja pistää kaiken kyllä suuhun. Kissan hiekkalaatikolle menisi saman tien, kun selän kääntää, ja äitin kukkapurkki piti nostaa ylemmälle tasolle, kun siitä kauhottiin mullat lattialle ja suuhun.


Nyt viime viikosta lähtien on R alkanut myös seisomaan tukea vasten ja itse myös nousemaan seisomaan. Aluksi harjoteltiin ihan vaan, että R meni avustettuna takaperin sohvalta alas ja seisoi  sohvaa vasten, vähän etunojassa, meidän tukiessa. Vähän meinasin sitten olla nolona, kun meillä perhekahvilassa oli valokuvaus ja väitin kuvaajale, että ei se vielä osaa seistä... Sitten hetkeksi ajateltiin kokeilla ja siinähän se seistä törötti tukea vasten ihan omillaan. Sen jälkeen R onkin itsekseen alkanut nousemaan seisomaan milloin mihinkin nojaten, välillä hermostuu jos nyt ei saakkaan vedettyä itseään heti ylös mutta pääosin kyllä onnistuu. Nyt on alkanut sitten vähän jo hivuttautumaan pöytää pitkin eli tapailee jo vähän askeliakin ja eilenkin osoitti ihan selvästi menohaluja, kun käsistä vaan otti kiinni.



Viime kuukausipostauksessa unohdin mainita meidän tutin käytöstä. Jostakin aijemmin lueskelin, oliskohan ollut peräti Neuvolakäsikirjasta, että jonkinlainen herkkyyskausi olisi tutista poisoppimiselle n. 8 kk ikäisenä. Niinpä muutin heti noita tottumuksia ja nykyisin tutti on enää käytössä pelkästään nukkuessa. Vaikka kyllä nyt taas huomaa, miten tärkeä tuo tutti on - jos sen vaikka on pöydän kulmalle laittanut, niin R kyllä näkee ja menee se suuhunsa hakemaan.



Uniasioissa meillä ei nyt ole suurempia muutoksia tapahtunut entiseen. Mitä nyt ehkä päiväunien kesto on ennestäänkin vähän lyhentynyt ja aamupäivän unet saattaa jäädä joskus jopa kokonaan välistä. Yöunien ja siihen liittyen yöimetysten kanssa meillä on hyvin vaihtelevaa ollut, välillä pyörii ja hyörii kitisten  koko yön ja sitten taas saattaa nukkua hiljaa läpi yön. Yöimetyksiä yleensä ei ole kuin 1-2 ja en muista joikohan viime yönä kertaakaan - ehkä jotkut pikahömpsyt puoliunissamme.




Imetyksiä vuorokauteen mahtuu siis edelleen, vaikka edelleen vähenemään päin. Kyllä se silti tärkeää edelleen on. Tympeänä ilmiönä vaan nyt on poika alkanut puremaan!! Eihän se nyt kipeää tee, kun kahdella pikkuhampaallaan ottaa kiinni, mutta ei se kivaakaan ole - äidin mielestä, pojalla näyttää sen sijaan olevan hauskaa. Sitä se siis tekee, jos ei maitoa heru heti tarpeeksi nopeasti ja/tai kun lopettaa juomisen / ei haluakkaan juoda vaikka tissiä tunkee suuhun.


Nyt kun R osaa jo itse liikkua ja sitä mukaa vähän suunnitella omaa toimintaansa, on sisarustenkin kanssa alkanut muodostua leikkejä. Vaikka välillä nahistellaankin - S sanoo jo, että "R tulee ottamaan mun jutut", niin välillä S kutsuu Rn leikkimään yhdessä "kotiin" tai muuta mukavaa. S kun on monesti leikkiseuran tarpeessa, niin kohta pikkuveljestä on varmasti vielä enemmän seuraa - vielä ne lelut tahtoo lähinnä mennä suuhun. 



Aijemmin mainitsin myös, että vähän olen yrittänyt meilläkin vessahätäviestintää ottaa käyttöön ja pottaan ollaan alettu tutustumaan. Tai no, en minä tiedä onko tuossa varsinaista "viestintää" kun selvästi vaan huomaa, että nyt kakka tulee. Eli jos vaan hoksaan, niin potalle mennään ja nyt olen aamuisinkin ottanut potalle vaipanvaihdon yhteydessä. Muutamana yönä onkin ollut kuiva vaippa, niin etenkin semmosen jälkeenhän tuo potan käyttötarkotus tulee hyvin tutuksi.


Huomisen jälkeen luvassa vielä siis 10 kk-neuvolakuulumisia!

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Hyvinvointia ja terveyttä edistämässä sekä SOTELI-esivalintakoe

Huh-huijaa, onpahan ollut hektiset viime päivät, mutta nyt ois hetkeksi hommat taputeltu kasaan ja voi keskittyä taas vaikka vähän harrastusten pariin. Minulla alkoi huhtikuun alkupuolella avoimen opintojen kurssi, jonka puitteissa melko tiukalla aikataululla piti tehdä yksilötehtäviä sekä lisäksi ryhmätyöskentelynä pari projektia, joiden toteutuspäivät sattuivat tähän toukokuun alkuun. Lisäksi sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan valtakunnallinen esivalintakoe oli eilen, ja siihen annetun ennakkomateriaalinkin ehdin jopa käymään läpi jossakin tässä välissä. Eli paljon on ollut tekemistä.



Tiedän siellä ruutujen takana olevan harrastusten ja/tai opiskelujen ja/tai työn puitteissa teemasta kiinnostuneita, eli senpä vuoksi kerron nyt, mitä teimme. Kurssin puitteissa muodostimme ryhmät, ja ryhmän kanssa saimme valita annetuista terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä aiheista teemat, joista valmistelimme ensin miellekartan ja lopuksi tästä tehtiin rasti lukiotuutoreiden hyvinvointipäivään. Toinen tehtävä oli pitää pienemmille lukiotuurorryhmille ryhmäytymispäivä. Tähän viimeisempään sain valmistella työt lopulta itsekseni tuossa edeltävänä viikonloppuna (sunnuntai-aamuna), mutta itse ryhmäytymispäivään osallistui muutama vaihto-oppilas, eli aivan yksin ei tarvinnut kuitenkaan lopulta hommaa viedä läpi vaan heistä oli apua tapahtuman vedossa. Tosiaan kurssin osallistujilla useammalla oli niin tiukka aikataulu, että osa jättikin sen kesken heti kättelyssä tai kurssin edetessä, mutta itse halusin tämän kurssin nyt käydä, niin piti vähän aikatauluja vain sovittaa, että se onnistui.

Tutorapahtumaan osallistui kolmen oululaisen lukion tuutoreita, ja ihanasti oli koulussa järjestetty yhteinen aamupala. Vaikka sen nimenomaisesta tärkeydestä itse lukiolaisia hoksautin niin myönnettävä on, että en ehtinyt itse nauttia aamupalaksi kuin useamman kupin kahvia... Oli siis ihanasti kyllä ajateltu. Mainittakoon, että tapahtumapaikkana oli yksi ydinkeskustassa sijaitseva vanha lukio, ja muut osallistujat olivat kaksi muuta keskustassa sijaitsevaa lukiota, Näihin kouluihin on vähän korkeampi arvosanapääsyvaatimus ja on suurilta osin mm. ilmaisutaitopainotteisia ja löytyyhän sieltä kansainvälinen linjakin. Muut kurssin opiskelijat pitivät puolestaan tapahtuman toisille lukioille jo vähän ennen tätä.


Tarkoitus oli tosiaankin ryhmäyttää tuutorit, syventää heidän luottamustaan ja antaa heille pohdittavaksi nuorten mahdollisiin ongelmiin tms. liittyviä tehtäviä niin, että he voisivat niissä auttaa. Netistä löytyi hyviä leikkejä noihin ryhmäytymistehtäviin. Olisi ollut mukava, jos oisin saanut tähän tehtävään apuja vaikka joltakin fysioterapiaopiskelijalta, heillä kun olisi ollut hyviä toimintamuotoja varmasti antaa, mutta nyt mentiin näillä eväillä, mitä minulla on.



Ja eipä siinä, palaute oli hyvää niin opettajilta kuin tuutoreiltakin, eli hyvin käytetty aamupäivä siis. Oli mukava päästä tekemään oikeasti jotain ja olihan tämä nyt omaankin arkeen vähän vaihtelua. Fiksuja ja aktiivisia nuoria sali täynnä eli minun tehtävä oli lopulta sen puolesta helppo.



Tästä kun palautui, niin vuorossa olikin sitten oma henkilökohtainen koitos eli se esivalintakoe, joka järjestettiin aamulla klo 9 netissä henkilökohtaisen kirjautumislinkin kautta. Tämähän on siis historiassa ensimmäinen kerta, kun tämmöinen valintamenetelmä järjestetään, eli ei voinut etukäteen tietää yhtään, mitä kokeessa on muuta kuin ennakkomateriaaliin pohjautuva tehtävä, matematiikka, englannin ja suomen kielen osuus ja aikaa 90 minuuttia.


Kyllähän se meinasi usko loppua viime hetkillä, kun meni lukemaan keskustelupalstoja (!) ja siellä joku mainitsi irtisanotuneensa töistä, että voi opiskella kyseiseen kokeeseen. Ja minä kun hädin tuskin ehdin lukea koko materiaalin läpi. No, toivoin että lukemisen laatu korvaa määrän. Kuten oli spekuloitukkin, niin koe sisälsi monivalintatehtäviä ja, kuten jo ehdimme yhteisesti toteamaan erään kaverin kanssa, joka myöskin kokeeseen osallistui - kyllä näin yliopistotutkinto taskussa oli pienoinen järkytys tämä menetelmä. Itse kun luin kokeeseen keskittymällä suurempiin kokonaisuuksiin ja yrittämällä muodostaa käsityksen isoista linjoista, ja sitten kysytään, millä sanamuodolla jokin kuntayhtymän työntekijä sanoo tekstissä jonkin tietyn asian, ja vaihtoehdoissa on neljä lausetta, joissa on tyyliin yhden sanan vivahde-ero... Tällaisia monivalintoja tuo oli siis täynnä. Käytin tähän tehtävään jo tunnin annetusta ajasta! Lisäksi feilasin varmasti englannin osuuden, kun siinä luetunymmärtämisessä oli sitten oikein-väärin -väittämät ja kahteen kertaan luin väittämät läpi ja olin sitä mieltä, että koko tehtävä on kyllä vaan tulkinnasta kiinni. Matematiikka-osio oli kyllä ihan painajainen ja ihan arvalla heitin muutaman vastauksen, jätin kesken ja vielä lopuksi palasin täydentämään - aikaa oli tässä vaiheessa vissiin 5 minuuttia jäljellä. Välissä täytin suomen kielen osion, joka artikkeliin pohjautuen oli luetun ymmärtäminen sekin ja samaa sanon, että aivan on kyllä tulkinnasta osa niistä vaihtoehdoista kiinni. Palautin tehtävän, kun jäljellä oli aikaa 10 sekunttia. Että semmonen esivalintakoe se. Ei ole kovin itsevarma olo ja nyt toivon vaan jonkun riman ylitystä, että kutsu pääsykokeeseen käy. Tietohan tulee vasta viikkoa ennen varsinaisia kokeita ja oon nyt vähän epävarma siitä, että kannattaako vaikka tuota matikkaa vähän prepata tässä väliajalla vai meneekö ihan hukkaan, jos ei sinne pääsykokeeseen edes pääse.



Eipä siinä, en joutanu tunnelmiani pureksimaan kun piti mennä jo. Hain Sn kerhosta vähän aijemmin kotiin ja lähdin itse jo seuraavaa tehtävää hoitamaan eli sinne hyvinvointipäivään. Paikalla oli siis kaikki oululaisten lukioiden tutor-oppilaat. Koska kurssin osallistujista suurin osa oli joko tuossa esivalintakokeessa, omilla läsnäolopakollisilla kursseillaan tai muuten estyneet, niin aamupäivä oli sitten opettajien ja vaihto-oppilaiden vastuulla ja meidän rastit iltapäivän puolella.



Rasteja ja ryhmiä oli viisi ja pääosissa ne oli hyvin itseohjautuvia em. syystä johtuen. Nämä oli ryhmissä siis valmisteltu, mutta ryhmäkohtaisesti oli osallistujia poissa eli jokaiseen taisi lopulta tulla yksi vetäjä + vaihto-oppilaat ja opettajat+tettiläinen. Minun vetämä rasti oli siis teemasta "Ravinto ja liikunta", sisältäen esimerkiksi sokeripalanäyttelyn sekä tietovisan erilaisilla terveysväittämillä.



Pari tuntia meni tähän rastityöskentelyyn ja täytyy taas kehua, miten hienoja nuoria tämä nykynuoriso on ja päivä oli oikein mukava. Siihen huipentui siis tämä kurssi ja oli kyllä hyvä, että osallistuin, vaikka vähän työtä ja suunnittelua tämä vaati myös kotona. Mutta lisäsi kyllä vielä entisestään kipinää tätä alaa kohtaan ja toivon todella, että se esivalintakoe nyt kuitenkin menisi hyvin. Ja jos ei, niin olen joka tapauksessa ilmoittaunut kesäopinnoille, eli toukokuun lopussa alkaa kaksi kurssia. Syksyllä sitten vaan taas muutama kurssi lisää, jos ei sisään pääse. Ainoa harmi on juurikin tämä, että ei oma aika riitä enempää kotona opiskeluun, eli hidastahan tämä tällaisella tahdilla on. Eikä noille avoimen kursseille ole enempää tilaakaan, kun paikat on täynnä heti kahden minuutin sisällä eli vaan sormiltaan näppärimmät ehtii 1-2 kurssille sisään.


Onko lukijoissa muita, ketkä osallistui tuohon esivalintakokeeseen? Kertokaahan vähän, mitä fiiliksiä teillä siitä jäi?

maanantai 21. joulukuuta 2015

2,5 vuotta

Meidän neitokaisella tuli viikko takaperin ikää jo kaksi ja puoli vuotta. 
Aika siis jälleen vähän kurkistaa, millainen lapsi meillä tällä hetkellä kasvaa.



S on jo pieni iso tyttö ja kovassa esiuhmavaiheessa, joka on tullut ja mennyt vähän enemmän ja vähemmän. Tai sitten kyseessä on ihan perusluonteenpiirre - mikä ei olisikaan mikään ihme, kun katsoo mm. isänsä ja äitinsä luonnetta. ;) (Lisäksi meidän puolen suvun naisilla tahtoo tuo kiivaspäisyys kulkea suvussa... :D ) Kaikessa on kyllä saatava tehdä oman päänsä mukaan. Esimerkiksi pukemisessa alkaa olla kova "ITE"-vaihe - vastapainoksi sitten taas välillä heittäytyy avuttomaksi vauvaksi sanoen "Minä en osaa". Ja taas kohta on äidin oma kultamussukka pyytäen "Äiti auttaa". Pukemisessa on muuten alkanut olla jo prinsessavaihe, kun pitäisi saada monesti pukea mekko päälle. Kaikki mekkoa käyttävät tädit on prinsessoita, ja mekko on myös oltava tanssiessa päällä. :)


Sama juttu syömisessä. Vaikka periaatteessa S onkin kaikkiruokainen, niin välillä pitää ihmetellä, että mistä tuo saa kaiken energiansa kun syö kuin pikku hiiri. Herkut kyllä maistuis ja vähän väliä yrittää sanoa, että "On karkkipäivä" ja sitten ovelana on yrittänyt lanseerata "pikkukarkkipäivän", "sipsipäivän" jne. Toisinaan pitää neitiä siis vielä avustaa syöttämällä, että jotain menisi alas. Onneksi tykkää myös hedelmistä ja marjoista, että ei aina menisi tosiaan sinne karkkien puolelle.


Tässä iässä sitä alkaa myös hoksaamaan niitä luonteenpiirteitä. Minusta tuntuu, että Ssta on kasvamassa melko huomaavainen tyttö. Esimerkiksi kerhossa S kuulemma menee helposti auttamaan kavereita, jos jokin asia ei suju. Kerran auttoi kaverityttöä riisumaan tossuja jalasta, kun hänellä se ei oikein alkanut sujua. Äitiäkin monesti tulee auttamaan, antaa kengät ja jos "meni vähän huonosti" (=laitan lenkkarit puolihuolimattomasti puolittain jalkaan), tulee avustamaan, että menisi kunnolla. Pikkuveljeä kohtaan sisarusrakkaus ja hoivavietti alkaa myös näkymään, S on alkanut kiinnostumaan esim. vaipanvaihdosta ja siinä haluaa avustaa. Tekee myös mielikuvitusruokia Rlle, eli aavistan hänen kohta olevan innoissaan, kun aloitetaan ne oikeat ruoat ja niitä pääseekin varmasti sitten apuna maistattelemaan.


Kotileikit on muutenkin tämän hetken juttu. Viime vuoden joululahja, leikkikeittiö, on päivittäisessä käytössä ja sillä tehdään kyllä monenlaisia ruokia. Välillä menee sotkemisen puolelle, kun mielikuvitus ei enää riitäkkään, vaan kaatelee vesiä, maitoja jne. kupeista toiseen ja senhän tietää, miten siinä sitten käy. Nukkevauvoja hoitaa mielellään ja leikkii käyvänsä niiden kanssa kärryillä kaupassa. Kauppaleikkejäkin välillä "maksaa" ja laskee rahoja, joiksi kelpaa äidin vanhat kortit ja pelinappulat. Ja jotta nyt ei ihan näin sukupuolittunutta olisi kaikki, niin S kyllä tykkää myös leikkiä autoilla ja rakentaa legoilla. Myös palapeleistä on tällä hetkellä kauhean innostunut ja osaa jo itse koota joitakin 6- ja 8 -palasisia palapelejä ja kokeilee kyllä suuritöisempiäkin.


Kirjojen ystävä S on myöskin ja lukee mielellään. Tähän saakka lukeminen on ollut lähinnä sitä, että katsellaan kuvia ja äiti kysyy "Mikä tuo on?" tai "Missä X on?" ja S vastaa, tai vastavuoroisesti kysyy äidiltä samat asiat. Nyt kuitenkin on alkanut pikkuhiljaa kiinnostumaan tarinan kerronnasta, eli vähän aikaa jaksaa seurata tarinan juontakin. Ei kuitenkaan vielä pystytä varsinaisesti lukemaan sitä tarinaa vaan niin, että äiti kertoo tarinan muodossa, mitä kuvissa tehdään. Myös värit, numerot ja kirjaimet on tällä hetkellä kovan mielenkiinnon alla. Itsekseen hän on myös jonkin verran alkanut jo kirjoja tutkimaan ja sielläkin jonkunlaista tarinan tynkää on välillä alkanut kertomaan.


Muita mielenkiinnon kohteita on toki TV ja puhelinsovelluksista YouTube. Suosikkiohjelmia on tietysti PikkuKakkonen, josta ainakin Tuttiritari, "Vaaramummo", ja Hilla&Eetu on jäänyt mieleen. Tunnistaa myös "äidin ohjelmat", joita äidin siis on pakko katsoa päivittäin. Osaa käyttää sujuvasti äidin puhelinta, sieltä etsiä "punaisen" eli YouTuben ja sieltä taas mitä ihmeellisimpiä videoita. Yllätysmuna- ja nukkemainokset on ihan hittejä, mutta onneksi tykkää myös kuunnella lauluja, esim. "Wheels on the Bus", "Jänis istui maassa" ja jotkin intiankieliset (!) laulut. Katsellaan myös DVD:itä ja boksilta streameja, ja niissä suosikkeja on Pipsa Possu/Peppa Pig, TitiNalle, HelloKitty ja Pyjamabanaanit.


S tykkäisi myös kovasti askarrella ja leipoa, mitä onneksi kerhossa tehdään. Olisihan se kotonakin kivaa, mutta mihinpä laittaa sitten kaikki tuotokset? Lahjatoivelistalla on ainakin nuita askartelujuttuja, että jos niitä nyt tulisi ja neiti pääsisi tekemään lisää tauluja seinille. Leipomiseen osallistuisi mielellään syömällä taikinaa, mutta tykkää myös muovailla omia juttujaan. Taikahiekkaakin meillä olisi, mutta se on nyt ollut jäähyllä, koska meni levittämään hiekat joka paikkaan. Joulun jälkeen ehkä saa taas esille... ;)


Liikunnallisuutta toki unohtamatta, S edelleen tykkää käydä leikkipuistoissa, vaikka nyt talvella harvemmin käydäänkin. Mutta kova on laskemaan mäkeä, eli kaikki liukumäet on kyllä koettava. Talvella onneksi ulkona pystyy menemään pulkkamäkeenkin, ja ollaankin nyt jo pari kertaa käyty mäenlaskussa (ja omalle pihalle on tekeillä iso mäki, jos lunta vaan riittää). Uimahallissa on kans käyty uimassa lähes joka sunnuntai, ja se onkin monesti Slle viikon kohokohta, Sielläkin vesiliukumäki on kovassa käytössä. Tahtoisi käydä useamminkin, mutta tällä hetkellä aika ei yhtään veny siihen. Myös tanssiminen on Ssta kivaa ja odotankin, että pääsen hänet laittamaan 3-vuotiaiden tanssiopetukseen. Vaikka kaikesta näistä tykkääkin, on mielestäni S vähän, no jos ei nyt ihan kömpelö varsinaisesti niin ainakin melkoinen kohelo. Hän kun menee yleensä suuna päänä niin, että jalat vie eikä pää pysy mukana ja monesti seurauksena sitten kaatuu, ja häntä siitä jatkuvasti joudun varottelemaan.


Niinpä monestihan ei liikunnallinen ja kielellinen kehitys kulje ihan käsi kädessä, ja meille on saattanut osua se kielellinen lahjakkuus sitten kohdalle, mitä nyt tällä hetkellä voi päätellä. Ssta on nimittäin kehittymässä ei pelkästään kaksi- vaan kolmekielinen. Kotona kun puhutaan kolmea kieltä ja S kyllä ymmärtää sujuvasti sekä suomea, arabiaa että englantia. Äidinkielenä on suomi ja melkoisen hyvä hän on jo puhumaan, ja jos ei jotain sanaa tiedä niin muistaa kyllä opettaessa heti. Puhuu jo ihan täysiä lauseita ja aikamuodotkin alkaa sujumaan. Toki välillä jotkin sanat ja käsitteet sekoittuu, esimerkiksi "kutittaa" on monesti synonyymina raapimiselle. Sitten hauskoja rakenteita on -si -päätteiset imperfektit, ja tajusinkin, mistä se tulee. Kun sanoo, että "S heräsi", tulee tästä muodosta helposti muitakin sanoja, esim. "tippusi". Arabiasta ymmärtää selvästi lähes kaiken, mitä isänsä sanoo (joskus autan asiaa sanomalla saman asian suomeksi, jos ymmärrän itse asiayhteyden), ja osaa jo vaihtaa kieltä vanhempien välillä sen, mitä sanoja osaa (välillä on kyllä sekoittunut niin, että minulle vahingossa sanoo jotain arabiaksi ja joskus sanoo saman asian tuplasti kahdella kielellä esim. "Katso leeki!". No sitten se englanti, niin hän selvästi kyllä ymmärtää kaiken, mitä vanhemmat keskenään puhuu ja selostaa monesti kuulemansa sitten suomeksi. Vielä vahvistukseksi, kun hän katsoon englanninkielisiä ohjelmia ja kuuntelee musiikkia, niin sieltä tarttuu monenlaista. Tällä hetkellä sininen on "[b]luu" ja keltainen "jejjou". Vihreä on muuten "vihjinen". :D Kerhosta oppii sitten lisää "isojen" lasten juttuja, ja onkin melko huvittavaa, kun nyt on oppinut mm., että "Isi on iskä, ja äiti on äiskä". :)


Mites sitten nukkuminen... Tällä hetkellä S nukkuu vielä päiväunia, mutta on selvästi alkamassa niitä harventamaan, kuukauden sisään kun mahtuu useampi päivä, jolloin ei ole nukkunut päikkäreitä ollenkaan. Tai nukkuu ne sitten tosi myöhään iltapäivällä. Tämä kyllä sitten myös illalla näkyy! Yöunille käyminen on välillä hirveä show, kun ei malttaisi, ja haluaa vettä, pissalle, valot päälle jne. Yöthän hän nukkuu pääasiassa isin kanssa huoneessaan. Muutamana yönä tässä äsken halusi itse omatoimisesti mennä nukkumaan omaan sänkyynsä! Mutta sitten on niitä iltoja, että haluaisikin äidin ja Rn viereen. Nykyisin hän saakin meidän kanssa jo nukkua, kun ei niin suurta huolta ole enää siitä päälle menemisestä/potkimisesta ja S onkin jo selvästi rauhallisempi Rn vieressä nukkuessaan. Edelleen S herää useamman kerran yössä tarkistamaan, missä isi/äiti on, mutta rauhoittuu kyllä heti takaisin todetessaan jomman kumman olevan siinä vieressä. Nyt kun ei päivähoidossa enää ole, niin aamullahan me herätään klo 7-8 välissä, millä on silläkin vaikutusta tuolle yöunille asettumiseen... Mutta niin kauan kuin tämä nyt meidän päivärytmiin käy, niin on hyvä.


Niin ja vaippojahan meillä nyt ei ole käytetty enää melkein puoleen vuoteen. Yövaipatkin jätettiin kesän jälkeen pois kokonaan. Osaa jo ihan itsekseen mennä potalle ja sieltä vaan sitten huutelee, kun on asiansa tehnyt. Muutama vahinko on toki sattunut, ja selkeästi ne on olleet jotain huomiohakuisuutta, tai jos on yöllä tullut, niin joko ei ole illalla käynyt vessassa (=nukahtanut "liian" aikaisin) tai on ollut kipeänä. Äitillä vaan ei ihan aina ole ollut ymmärrystä, kun ne vahingot on yleensä käyneet niin, että juuri kun oot aatellut, että onpa mennyt hyvin, niin sitten on pissat housuissa... Mutta kokonaiskuvaa katsoen niin valtavan hienosti tuo kuivaksioppiminen meillä on sujunut ja on kyllä huomattavasti helpottanut tätä meidän pikkulapsiarkea!


Semmoinen taapero meillä! Oliko tässä samoja juttuja, mitä muiden samanikäisten keskuudessa, ja heräsikö jotain näistä mieleen?

perjantai 27. kesäkuuta 2014

12 kk

1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk  | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk



Niin se vain vuosi pyörähti ohi liian nopeasti ja on aika viimeisen kuukausikatsauksen elämään vauvan, joka samalla muuttui taaperoksi.



Neiti on taas kasvanut kovaa vauhtia, ja jos viimeksi sanoin, että vaatteissa housut jää lyhyiksi, niin nyt alkaa kaikki pienemmät koot olla sortsimallia ja saa isompia jo kaivella esiin varsinkin, kun kesä muuttui näinkin kylmäksi. Ei vaan pihalle viitsisi parhaimpia laittaa, nimim. useammat housut jo tuhottu ikilialla. Mutta muuten meillä onkin käytössä sikinsokin vaatekokoja 60-80 ja tarkempi inventaario vaatekaappiin olisi kyllä paikallaan pienimpien pois perkaamiseksi. Vaipoissa ollaan vielä pääosin M-koon kestoissa, tosin mm. Kushiesit vetelee ihan viimeisiään ja joitakin L-kokosiakin on jo käytössä. Sukat on vaihtunut pääosin jarrusukkiin silloin, kun S viitsii niitä käyttää. Kenkiinkin ollaan jo totuteltu, ja S onkin oppinut jo kaivamaan omat ulkoilukenkänsä esiin vähän kuin vinkkinä äidille, että hän haluaa ulos.

(Meillä olis ollut tän viikon tiistaina 1-vuotisneuvola, mutta tämä lahopää äiti unohti sen... Saatiin onneksi uusi aika ens viikolle, mutta ei meidän "omalle" neuvolantädille. Päivitän tänne mitat sitten.)

EDIT NEUVOLA 1.7.14
Paino 9640 g
Pituus 74,5 cm
Pää 44,2 cm

Rokotteet saatiin 1-vuotissynttäreiden jälkeen osana rokotetutkimusta. Vielä olisi pistoskertoja jäljellä, joten näistä saatte lukea vielä omasta postauksestaan.



Kenkien  käyttö onkin alkanut pihalla tulla tarpeeseen kävelyharjoitusten kanssa. Vielä S ei itse kävele muuten kuin kädestä pitämällä. Sentään hän jo toisesta kädestä uskaltaa irrottaa otteen. Kävelykärryjen kanssa mennään, jos huvittaa. Mutta kyllä edelleen eteenpäin liikutaan konttaillen, tai ennemminkin polvilla pomppien - tämä tyyli onkin monia huvittanut. :)


Syönnit meillä sujuu useimmiten hienosti niin, että lähes kaikki kelpaa. Enemmissä määrin ollaan siirrytty siihen, että S syö mitä me syödään, kun ruuasta koppaan vain annoksen pois ennen suolan laittamista. Joskus (okei aika useinkin) hän tosin sitten haluaa sitä, mitä äitin/isin lautasella on, ja se näyttää monesti maistuvankin sitten paremmin. Uusia makuelämyksiä on olleet mm. kaikkien lasten herkut tuore mansikka ja vesimeloni. Ja onpa hän äidin kanssa maistellut mm. jäätelöä. suklaata ja kakkuakin. Välillä on ollut kausia, että ruoka kelpaa vain itse syötynä. Jos ei tuo motoriikka kävelemisen puolesta vielä ole aikaansa edellä, niin hienomotorisia taitoja harjoitellaan sitten senkin edestä mm. juurikin itse lusikkaa käyttämällä. Myös nokkamuki on välillä turha kapistus, kun vesi pitäisi saada juoda oikeasta mukista. Maitotuotteita syödään hapanmaitotuotteiden ja kauramaidon muodossa, nyt tuota kauramaitoa meneekin enemmän minun töissäollessani. Muuten edelleen S on melkoinen tissiapina! Normaalia maitoa ollaan muutama kerta kokeiltu lähinnä uunipuuron kanssa, kun me vanhemmat ei kummatkaan oikein maitoa juoda (minäkin vain kahvin kanssa). Niin nyt pohdituttaa koko lehmänmaidon juonnin tarpeellisuus, se kun on melko suomalaistyypillinen ilmiö, jota isikin ihmettelee.



Nyt kun kerhot/kahvilat on kesätauolla ja itsekin lähdin töihin, eikä olla salin lapsiparkkiinkaan ehditty, niin ei olla kovin paljon ehditty sitten lapsikavereita näkemään. Sen kerran mitä on nähnyt, niin hän on silminnähden ilahtunut muustakin kuin äitin seurasta. Oon koittanu sään salliessa siirtää leikkejä mm. tuohon takapihan leikkipuistoon. S onkin innokas kiikkuja, myös trampoliinilla "pomppiminen" on mukavaa - melkoinen hurjapää siis. Leikkimökissä astioilla leikkiminen ja "kokkaaminen", samoin kuin äitin muoviastiolla, on kans yks hyvä puuha. Lukemisesta tykätään edelleen, suosikkikirjoissa on selkeitä kuvituksia ja ääniä. Telkkarista ollaan kiinnostuttu nyt enemmän, siellä kaikki eläinohjelmat on hittijuttu.


S on melko kova "puhumaan", semmoista omaa "tökötökö" -kieltään. Paljon ei tässä asunnossa hiljaisia hetkiä ole! Uusia sanoja on "kakka", joka tarkoittaa vielä useampaa asiaa, mutta jota oon koittanu ohjata oikeaan merkitykseensä ja ajoitukseen. Hienosti jo vilkutetaan ja sanotaan välillä myös "hei hei". Lisäksi sanoja ja ääniä matkitaan jo todella monipuolisesti, ja ainakin äitiä huvittaa kovasti kaikkien eläinten äänien matkiminen, jossa apuna on vahvasti ollut meidän eläinäänikirja. Äänet yhdistyy myös hyvin eläimiin - koira on "hö-hö" [hau hau]. Hevosen hirnahduskin tulee kimeää ja korkealta, pitäisi vain päästä livenä heppoja näkemään, tällä haavia kun hepan virkaa toimittaa äiti, jonka reppuskaan edelleen kiivetään, jos äiti on kyykyssä lattialla ja silloin pitää leikkiä heppaleikkiä. Leeviäkin matkitaan erittäin onnistuneesti "miu". Lisänä on pihalla lauleskelevat linnut, joita esim. kävelyillä S välillä innostuu matkimaan (ja haluaisi rynnätä vaunuista perään).


Nukkuminen sujuu aikalailla entiseen malliinsa, paitsi että nyt kun itse useimmiten olen kotona vasta kymmenen jälestä, on isi alkanut Sn nukuttajiksi. Alkuyön S nukkuu omassa sängyssään, kun sinne on kannettu, mutta herää edelleen jossain vaiheessa, ja silloin otan hänet viereeni. (Nukkumisjärjestelyissä kuitenkin kaiketi on tarkoituksena kaikkien jaksaminen, ja minä en jaksa keskellä yötä mitään huutomaratonia.) Ja tissiä tuo vielä lupsuttaa yölläkin, joskus enemmän, joskus vähemmän. Yöunet nukkuu noin klo 22-08 välillä, vähän meinasi kesän valosuudesta johtuen alottaa aamuhulinat jo klo 5-6 aikana ja kerran herättiinkin noihin aikoihin. Vissiin S kuitenkin totesi olevan liian aikaista alottaa päivän puuhat, koska tuo aamuherääminen ei onneksi toistunut! Välillä tuo nukkumisajankohtakin on myöhäistynyt, jos alkuillasta on nukuttu vielä pitemmät unet - tämmöstä tää meijän elämänrytmi on. Päiväunet on pikkuhiljaa siirtäneet ajankohtaansa kohti iltapäivää noin klo 14-15 väliin vähän riippuen päiväohjelmasta. Välillä riittää yhdetkin unet, mutta jos ne on lyhkäset olleet, niin alkuillasta S tirsottaa vielä ne toiset (tai joskus vaikka kolmannetkin) pikku-unet.



~*~ ~*~ ~ *~ ~*~ ~*~ ~*~ ~*~ ~ *~ ~*~ ~*~~*~ ~*~ ~ *~ ~*~ ~*~~*~ ~*~ ~ *~ ~*~ ~*~

Tähän päättyi prinsessa Stamme kertova kuukausikatsaussarja! Sn elämään tulette jatkossakin kuitenkin kurkistamaan jossakin muodossa - suunnitelmissa on erilaisia teemapostauksia ja varmasti kuulumiskatsauksia lapsiarkeen. Lapsiblogien lukijatkin voivat siis edelleen jäädä seuraamaan tätäkin blogia! :)