Instagram @sarkkuk

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Pomp De Lux -hurahdus

Kuten aikaisemmassa postauksessa "Lastenvaatekutsuilla" jo mainitsinkin, niin olin saanut kutsun Pomp De Luxin vaatteita hypistelemään, ja sinne suuntasimme siis aikeena ostaa jotain kesäksi neidille juhlakäyttöön. Pompilla tosiaan vaatekoko lähtee koosta 80, eli pikkuvauvan vaatetta sieltä ei saakkaan.


Menin, näin ja ihastuin ensisilmäyksellä. Just kun sain jo siskolta kommenttia, ettei aina tarttis ostaa kaikkea niin pinkkiä, niin ensimmäinen ihana asia näissä vaatteissa on se, että pääväreinä on roosaa, persikkaa, keltaista ja sinistä, täydennettynä valkoisella ja tummanharmaalla. Ihastuin mm. moneen vaaleansiniseen vaatteeseen, mutta ongelmaksi koituisi sitten myöhemmin yhdistellä niitä muiden vaatteiden kanssa, kun niin harvassa vaatemerkissä on sinistä tytöille... Pojillekkin tuolla oli vaikka mitä ihanaa, ja minun sisäinen unisex-pukija kyllä oli sitä mieltä, että jotkut poikien malliston housuista/sortseista menisi aivan hyvin tytöllekkin. Vaatteita oli ihana hypistellä, ei ne kuvastossa näyttäneet juuri miltään, mutta nuo ihanan pehmoiset kankaat pisti kyllä minunkin pään sekaisin. :)

Mutta suuremmitta puheitta, tässä omat suosikkini pikkutyttöjen mallistosta:

MEKOT
Kuvat Pomp De Lux 


HAMEET ja PAIDAT
Kuvat Pomp De Lux: 1  2  3

Monenlaista ihanuutta olis ollut, kun kriteereinä oli tosiaan etsiä juhlavaatetta. Ajattelinkin sitten etsiä jotain, joka menisi mahdollisimman monet kemut kesällä, eli sopisi mahdollisesti sekä synttäreille, häihin että vielä vähän arkisempaankin käyttöön myöhemmin.


Lopulta pitkien tuumailujen jälkeen keksin meidän neidille sopivat vaatteet ja laitoin ne tilaukseen. Osaako joku arvata, mitkä suosikeista lopulta päätyivät meille, tai mitä olisit itse valinnut?

lauantai 29. maaliskuuta 2014

RIP Beeba

Tahil La-Bee-Ba
s. 29.9.1997
k. 14.3.2014


Rakas pieni tiibetinspanielimme Beeba eli Pöppänä, kuten minä joskus kutsuin, nukkui pois kaksi viikkoa sitten. Beeballa oli takanaan pitkä ja vaiherikas elämä. Jos kissoilla sanotaan olevan 9 henkeä, niin Beeballa oli tuosta varmasti puolet! Beeba oli jo vanha, (miltei) sokea ja loppuajoista kuulokin sillä meni. Hajuaisti toimi hyvin vielä pitkään - esimerkiksi porukoilla käydessäni, vaikkei Beeba enää kuullut tuloani, hetken päästä se havahtui kyllä uniltaan tuttuihin hajuihin. Reipas ja sisukas pikkukoira loppuun saakka, ja luonteensa vuoksi varmasti eli näinkin pitkään. Esimerkiksi lajitoverinsa Iina kuoli vuosia sitten 14-vuotiaana, eli parin vuoden ajan olen kyllä odottanut, että milloin voimat loppuvat.


Muistan vielä, kun 16 vuotta sitten äiti tuli ystävättärensä luota kyläilemästä ja sanoi meille lapsille, että aikoi ottaa koiran. (Mistähän lie tämän spontaaniuden olen perinyt?) En kyllä uskonut, vaikka innoissani olinkin. Vaan kuinkas ollakkaan, heti seuraavana päivänä menimme katsomaan kolmen "pennun" - Bella, Bamba ja Beeba - pikkuperhettä, yksi näistä oli siis jo menossa tälle äitimme ystävättärelle ja saimme valita siis kahdesta pennusta, jotka tuossa vaiheessa olivat jo puolivuotiaita. En muista, miten lopullinen valinta tehtiin, mutta itse olin näistä sen arimman, hieman punertavansävyisen pennun kannalla. Pennulla oli napatyrä, jonka kasvattajat aikoivat leikata (ja jota ei ikinä tullut leikattua, mutta eipä meistä kukaan mihinkään näyttelytoimintaan ollut Beebaa ikinä laittamassakaan, vaikka siihenkin olisi saattanut löytyä aineksia). Tämä me kahdesta vapaasta pennusta valittiin.


Niinpä lähti tämä "arka" koiranpentu saman tien mukaamme. Ja hups, oltiin vissiin vahingossa "unohdettu" kertoa iskälle, että meille tulee koira... :))) Hänhän asiasta riemastui, eikä aluksi tainnut uskoakkaan, että koira oli oikeasti tullut meille jäädäkseen. Meillä oli tuohon aikaan myös kissa, Figaro muistaakseni. Tyhmä lapsi kun olin, opin kantapään, tai oikeastaan käteni kautta sen, että älä ikinä pidä kissaa sylissäsi koiran lähellä. Kissa ei nimittäin riemastunut sekään uudesta perheenjäsenestämme, ja tästä minulla on muistona edelleen arpi kädessäni. Enkä muuten ikinä eläissäni ole nähnyt, että joku pystyy juoksemaan kirjamellisesti pitkin seiniä. Vaan Figaro sekosi sen verran, että veti rallia tuulikaapissa pitkin seiniä. Älä kokeile kotona. Ei viihtynyt Figaro muuten kauan enää meillä, vaan lähti karkuun eikä tullu takaisin. 



Beeba sai myös ensimmäisenä päivänä kotona "tössyn". Se oli pieni, noin Beeban itsensä kokoinen koirapehmolelu. Siitä tulikin Beeballe rakas, tössy kulki mukana matkoilla, ja Beeba nukkui tössyn tassu suussa sitä imeskellen. Tössystä lähti irti nenä, silmät, lopulta vanutkin. Äitini välillä tössyä pesi ja paikkaili. Vaikka tössykin oli lopulta enää vain epämääräinen läjä karvaa, kulki se pitkään Beeban kaverina.


Minä olin innokas opettamaan Beeballe uusia temppuja. Hirveästi sitä ei oltu "koulutettu", mutta namipalojen avulla sain Beeban käskystä istumaan, antamaan tassua, seisomaan (=kahdella jalallaan) sekä mahalleen. Ehkä olisi ollut järkevämpää keskittyä sellaisiin olennaisempiin käskyihin, kuin että "Luokse" tai "Ei hauku" - Beeba nimittäin oli kova karkaamaan ja haukkumaan.


Meillä ei tosiaan aina pidetty "maaseudulla" ulko-ovea lukossa kotona ollessa. Jossakin vaiheessa asiaan tuli muutos, kun Beeba otti hyppimällä ovenkahvaan saamaan oven auki, ja saman tien oli koira karannut. "Muutamia" kertoja Beeban perässä minäkin juoksin, kunnes todettiin asia turhaksi - se vain innostui tästä "leikistä" ja lähti vielä kauemmas. Ja kyllä se routa porsaan kotiin ajaa, aina se sieltä takaisin tuli, kun oli hetken juoksennellut. Muutaman kerran saatiin Beeba kiinni karkureissultansa lähtemällä autolla perään - autossa istumisesta Beeba kun tykkäsi ja olikin heti istumassa takapenkillä, kun oven vain aukaisi.


Beeballa riitti energiaa kyllä myös lenkittämiseen. Minäkin monta kuntokuuria olen aloittanut Beeban (ja hieman hitaamman toverinsa Iinan) kanssa, ja hyvin se jaksoi nuuksutuksiltaan juosta. Beeba oliskohan ollut pariakaan vuotta, kun kävimme kerran kävelyllä, josta lopulta mutkineen tuli parituntinen reissu. Eipä Pöppänä tietenkään sitä jaksanut, ja niinpä sain loppumatkasta kantaa Beeban sylissä kotiin! Kerran Beeban ollessa vielä pieni, lähdimme Beeban kanssa kävelylle. Naapurissa asui "susikoira" (eli saksanpaimenkoira tms.), joka yleensä oli pihalla häkissä. Olimme Beeban kanssa justiinsa tämän talon edustalla, kun tälle koiralle mentiin muistaakseni laittamaan ruokaa. Saman tien kun häkin ovi avautui, ampasi koira ulos ja suoraan Beeban kimppuun. Minä kiljuin hädissäni, kun koira riuhtoi Beebaa niskavilloista, lopulta päästi kuitenkin irti ja minä hädissäni tietenkin juoksin Beeba sylissä kotiin, että nyt se kuolee... Koira oli kuitenkin tosiaan ottanut Beebaa kiinni vaan karvoista, eikä ollut hampailla purrut yhtään mistään, ihme kyllä. (Ja jos oikein muistan, niin joskus myöhemminkin joku hullu rakki kävi jossain Beeban kimppuun...) 


Beeba kulki meillä mukana aina lähes kaikkialle. Lähinnä kauppareissujen ajan se odotteli kotona juoksunarussa haukkuen perään... (Kerran äiti oli tullut kaupasta juuri parahiksi näkemään jonkun irtorakin Beeban kimpussa... Ei-toivottujen pentujen pelossa piti laitattaa jälkiehkäisypiikki.) Mutta esim. mummolareissuille tämä porokoira lähti innoissaan mukaan ja "puksutteli" poroille *puks, puks*. Auton ikkunasta piti aina saada katsella ulos, ja joka pysähdyksellä piti tarkistaa, joko ollaan perillä. (Myös "takapihan" laitumelle kesällä kerääntyneet lehmät oli Beeban mielestä puksutuksen arvoisia!) Mummolassa Beeba kans sai olla aina irrallaan, siellä se ei yleensä lähtenyt pihalta mihinkään. Kerran, oltaisiinko oltu kauppareissulla, jätettiin Beeba pihalle ulos naruun. Tullessamme takaisin, ei koiraa näkynyt missään, naru oli mennyt poikki. Siinä sitten hädissämme lähdimme Beebaa etsimään. Mummola kuitenkin sijaitsee keskellä metsää... Lähdettiin ajamaan autolla tietä pitkin, ja muutaman sadan metrin päässä joku huomasi Beeban. Se oli juuttunut tien reunaan narusta kiinni johonkin oksaan. Onni oli mukana silläkin kertaa - syvemmälle metsään jos olisi mennyt, ei varmasti ihan heti oltaisi tätä löydetty, puhumattakaan siitä perässä viuhtovasta köydestä...



Yksi kesä Beeba oli sitten jälleen karannut kotona. Olin itse lomalla, ja äiti soitti, että Beeba oli jäänyt auton alle. Lähellä menee melko vilkas tie, jonne Beeba olikin sitten lähtenyt ja tietä ylittänyt, kun auto oli tullut ja ajanut Beeban päältä. Naapurista oli kuultu Beeban surkea huuto ja rynnätty paikalle. Aivotärähdys ja verenpurkauma silmässä, oli eläinlääkärin diagnoosi. Uskomaton tuuri, auto oli ilmeisesti ehtinyt juuri väistää ja vain tönäissyt Beebaa - eipä silti pysähtynyt ja jäänyt katsomaan, miten kävi!



Beeba tosiaan tottui alusta saakka elämään kissojen kanssa, ja tuli niiden kanssa toimeen, mitä nyt välillä koitti niitä komentaa (tai kissat komensi sitä). Beeballe otettiin hieman myöhemmin kaveriksi hiukan jo vanhempi lajitoveri Iina, muistaakseni oli jo 6 vuotta, kun se otettiin, ja eli tosiaan sinne 14-vuotiaaksi. Beeba viihtyi hyvin myös lasten kanssa, ainut ettei tykännyt karvojen repimisestä (no kukapa tykkäisi?) ja siitä saattoi ärähtää. Samoin se ärähti, jos sängyssä nukkuessa Beebaa vahingossa huitaisi jalallaan - Beeban lempipaikka kun oli nukkua yöllä milloin kenenkin jalkopäässä sängyllä.


Vanhuuden merkkejä Beeballe ilmestyi melko varhain kuonoon, kun pentuna musta kuononpää alkoi muuttua valkoisemmaksi ja lopulta harmaantui. Viimeisimpinä vuosina silmiin alkoi tulla kaihia. Aivan loppuajasta Beeba oli väsynyt vanhus, enkä ihan totta viimeksi nähdessäni uskonut tämän enää kauan jaksavan. Viikko siitä olikin voimat loppuneet.


Mietimme mitä tekisimme, vaihtoehtoina hautaus tai tuhkaus. Tyrnävällä toimii eläinten krematorio Ouluvetin kanssa yhteistyössä, ja näin päädyimme tuhkaamaan pikkukaverimme. Äiti valitsi sievän puu-uurnan, joka ehkä haudataan ensi kesänä mummolaan johonkin kivaan paikkaan. Kävin hakemassa Ouluvetistä tuon uurnan, nyt se on varastossa. En ihan tosi uskaltanut sitä ottaa sisälle, ties vaikka alkaisi kummittelemaan ja ovia raapimaan, kun huomaa, ettei olekaan vielä kotosalla...



torstai 27. maaliskuuta 2014

Seitsemän euron tähden

Mukavia uutisia taas on tullut telkkarista tässä puolella korvalla kuunnellessa. Juustohöylällä taas leikattiin ihmisiltä tuet pois. Jos jotain positiivista asiasta etsii, niin kaikki kärsii. (Paitsi poliitikot, kyllä sieltä limusiinin sisältä on hyvä huudella, jos kuukausipalkka lähentelee viisnumeroista summaa ja "sattumalta" palkkoja päätettiin heidän osaltaan korottaa parikymppiä kuussa...)



Lapsilisiä leikataan 7 %. Tämä tarkoittaa noin 6-8 euron menetystä kuukaudessa per lapsi. Käytönnössä tämä tarkoittaa säästöä esimerkiksi seuraavista asioista:

- Äiti ei saa käyttää kuukauteen kahvissa maitoa

TAI 

- Isi joutuu kärvistelemään kerran kuukaudessa yhden päivän ilman tupakkaa ja iltakaljojaan

TAI

- Puhelin kiinni kuukaudeksi

TAI

- Kuukauteen emme käy saunassa

TAI

- Jätetään kilon verran karkkia ostamatta (minulla tämä tarkoittaa sitä viikonloppuannosta ;P onneksi ei ihan)



Vuositasolla summa on noin 80 euroa per lapsi. Tämä tarkoittaa käytännössä:

- Olemme kaksi kuukautta ilman sähköä

TAI

- Emme syö kokonaiseen viikkoon ruokaa

TAI

- Olemme ilman nettiä kolme kuukautta

TAI

- Äiti ei käy salilla 1,5 kuukauteen



Ja niin edelleen. Äkkiseltään seitsemän euroa ei kuulosta paljolta. Joillekkin muutamasta eurosta valittaminen saattaa tuntua typerältä, mutta vanha sananlasku sanoo, että pennissä on markan alku. Varsinkin, jos joutuu jo säästämään aivan kaikessa, missä vaan voi. 


Nuo lisäeurot voi toki säästää muun muassa jollakin yllä kuvailemistani tavoista, mutta mistä listan asioista olisit itse valmis luopumaan? (Tiiän kyllä ite mistä ne säästäisin, mutta tämä ei kuulemma tule kyseeseen. Aikuisten oikeasti on mulla kuukausittain jäänyt rahaa säästöön, mutta nyt sitä säästöä siis jää vähemmän).




Joku fiksu sen jossakin ehti kuitenkin jo sanomaan, että mieluusti kustantaa kuukaudessa tämän summan, jos se raha vaan menee johonkin hyödylliseen, kuten palveluihin. Että jatkossa käytän kyllä mielelläni ilmaista/edullista neuvolaa, lääkäriä jne., jos nuo rahat vaan ohjattaisiin tämänlaiseen toimintaan. Aina voi miettiä sitä, että muualla maailmassa asiat on kuitenkin huonommin, meillä sentään on olemassa kaikki, mitä tarvitaan.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Maailmanloppuko?

Kuvitelkaa, että jokin aamu herätessänne, kaikki olisi vaan kadonnut. Kaikki ystävät olisivat hävinneet, ette saisi mihinkään kontaktia, ette tietäisi maailmasta enää mitään.


FACEBOOK EI TOIMI! Argh, rauhallinen aamukahvituokioni on p-i-l-a-l-l-a.


EDIT: Vika on ilmeisesti DNA:n käyttäjillä, ja mm. uutisverkkosivujen lukeminen on "estetty" uutisten päälle lävähtävällä harmaalla boksilla.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Löytö välikauteen

Kuka varasti kevään?!

Kun pari viikkoa takaperin lumet suli ja koitti aikainen kevät, jokaisesta mahdollisesta kanavasta tunki esiin lasten välikausihaalareiden mainoksia. (Nyt olis muuten talven toppavaatteet joka paikassa edulliseen hintaan myynnissä, en vaan uskalla hankkia pukua, joka ehkä menis ens talvella meille). Minäkin eri kauppojen valikoimia olen tarkastellut livenä ja netissä, uutena ja käytettynä. Kun nyt sitten viimein sain asialle tehtyä jotain, oli edellisenä yönä satanut lunta kymmenen senttiä ja pakkasta pitelee.



Tapani mukaan, ajattelin nyt kuitenkin ensin katsoa, löytyisikö kirppiksiltä jotain. Myöhässä vai aikaisessa, riippunee siis siitä, mistä näkövinkkelistä asiaa tarkastelee. Muutaman tunnin kiertelyn ja kaksi kirppistä se vaati, mutta Paljekirppikseltä viimein tuli vastaan löytö. Kun kriteereinä oli sopiva koko, suurinpiirtein oikea väri ja hinta, niin tämä oli todellinen aarre.


Kun meillä tuo eteneminen tapahtuu vielä konttaillen, niin mun mielestä olis ollut silkkaa typeryyttä ostaa hiekkalaatikolla rymyämiseen 50 euroa maksava puku, joka ensimmäisen käytön jälkeen olis jo täynnä poislähtemätöntä likaa ja polvet puhki. Niinpä ei tämänkään haalarin tarttenut olla ihan priimakunnossa, kunhan se pitäisi vettä. Haalarin polvien värien kulumisesta näkee, että puku on käytetty, mutta vielä se on käyttökelpoinen. Täysin sopivaa kokoa (=74/80) ei sitten löytynyt, eli hieman väljäksihän tämä jää, mutta lahkeet ja hihansuut käärimällä mennee tämän kevään (nähtäväksi jää vain se, että kauanko tämä kevät kestää ennen ensimmäisiä helteitä, vai pysyykö haalari päällä vielä juhannuksen seuduille). 


Tällä hinnalla tämä tosiaan oli pakko ottaa mukaan.


PS.

W U
7yhl,k,m



- Terveisin S

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

"Lomilta" "töihin"

Maanantaina loppui tämän äidin "lomat" - vanhempainvapaani siis päättyi. Aika automaattisesti tuli täyteltyä lappuset kotihoidontuelle. Paikallislehden lukijat saattoivat viime viikolla nähdäkin tuttuja naamoja aamukahveja hörppiessään, kun toimittajat tekivät täsmäiskun perhekahvilaan ja kyselivät haastateltavaksi äitiä, joka oli työtilanteesta johtuen jättäytynyt kotihoidontuelle kotiin lapsia hoitamaan.


Ei ole tosiaan häävi tämä arkeologian alan työtilanne. Toki työpaikkoja on, tämän tästäkin tulee sähköpostiin jonkin sortin työpaikkailmoitus. Mutta omaan elämäntilanteeseen on ihan mahdotonta yks kaks muuttaa toiselle paikkakunnalle, parhaimmillaankin parin sadan kilometrin päähän, jonkin muutaman kuukauden sijaispätkän takia. Toinen vaihtoehto on yleensä lähteä Lapin erämaahan samoilemaan pariksi kuukaudeksi - lapsi kantoreppuun ja pilttipurkit rinkkaan, samalla voisin oppia metsästämään omatekemilläni ansoilla pienriistaa ja isojakin eläimiä on metsät täynnä. Havunneulasistakin keittelee hyvät iltateet.


Totta puhuen en haluais laittaa 9 kk ikäistä vauvaa vielä hoitoon, kyllä tuon ikäinen tarvitsee vielä vanhempa/iansa eikä pienessäkään päivähoitoryhmässä hoitajalla ole aikaa keskittyä noin pienen huomioimiseen sitä vertaa, jota tarvitsisi. Kun toinen vanhemmista edes on kokopäivätöissä, niin kyllä sillä pärjää. Sillä aikaa toimettomuutta ei pääse kyllä syntymään, kun taas oon värväytynyt joka "vapaaehtoistoimintaan" mukaan varmuuden vuoksi - eihän sitä tiedä, mihin se elämänpolku vielä kuljettaa.


Jos taas unelmatyöpaikka tulisi eteen, niin voisin lapsen ollessa vuoden ikäinen harkita työelämään sijoittumista. Tai mahdollisesti lisää opiskeluja - joko omalla tai ihan muulla alalla (millä, sitä en oo vielä päättänyt). Mutta sitä ihmettä odotellessa, tykkään kyllä olla kerrankin kotona, kun saa. Siitäkin huolimatta, että neiti on ilmeisesti päättänyt alkaa heräämään auringon kanssa kilpaa, ja päiväunia ei maltettais nukkua (tuolla taas sängyssä kuuluu kitinää puolen tunnin torkkujen päätteeksi). Mulla ois taas miljoona projektia tehtävänä mielen päällä, mutta energiatasot laskee kyllä sitä myötä, mitä enemmän ideoita olisi.

torstai 13. maaliskuuta 2014

9 kk

1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk 5 kk  | 6 kk | 7 kk | 8 kk

Viimeisen erittäin nopeasti kuluneen kuukauden aikana ei suuria muutoksia ole ison vauvamme kehityksessä tapahtunut. Toisaalta ainakin itsestäni tuntuu, että S alkaa saada yhä enemmän lapsimaisia piirteitä vauvamaisuuden sijaan, ja persoonakin alkaa pikku hiljaa näyttäytymään.


Mikäli merkit sekä geenit (x2) pitävät paikkaansa, niin tässä kasvaa itsepäinen tyttö, jonka pitäisi saada tehdä kaikki itse ja juuri kuten hän itse haluaa. Äitin kiellot menee jo nyt monesti ohi korvien, syödä pitäisi saada omin käsin, ja kerhoissakin neiti mennä viipottaa omia matkojaan kaikki paikat tutkien tuskin muistaen, että äiti on olemassakaan. Kun selän kääntää, niin S on ehtinyt jo ties minne. :) Sitten taas toisaalta kotona en pääse ees vessaan yksin, kun toinen alkaa itkemään oven takana...


Kasvua ei varmaan kauheasti ole tapahtunut. Vaatekaapin sisältö on säilynyt lähes täysin ennallaan, koko 68 passaa edelleen ja osa 74:sta odottaa vielä käyttöönottoaan. Joistakin housuista on alkanut lahkeet käymään lyhkäsiksi, eli eiköhän pian pääse taas uusia vaatteita laittamaan tilalle. Se vaatteiden ja vaipan pukeminen tahtoo nykyisin vaan olla melko hankalaa, kun makuullaan ei viihdyttäisi yhtään ja neiti saa yleensä hirveät raivarit pukiessa - ulos lähtiessä tutti on kyllä hyvä apu pukemisessa. Vaipoista puheen ollen S muuten yleensä osaa itse tulla kertomaan, milloin pitäisi vaippa vaihtaa (kun vaan hoksaisi ilmoittaa jotenkin etukäteen, niin vois alkaa pottahommia suunnittelemaan).


Ja juuri kun sen pääsi sanomasta, niin heti 8 kk päätteeksi meillä kasvoi hampaita kuin sieniä sateella. Niitä tulikin sitten 2 päivän välein kolme ylös, eli Slla on nyt yhteensä kuusi hammasta. Ja sen kyllä huomasi - isikin oli saanut työpaikalta korvatulpat, että saa nukuttua yöt Sn itkuilulta. Yksi yö kulmahampaiden tullessa oli erityisesti itkuinen, pari kertaa jouduin kantamaan ja hyssyttelemään Saa takaisin unille.


Motoriikkaan sen sijaan on tullut hienoista kehittymistä. S oppi taitonsa ehkä liikkumiseensa nähden hieman jälkeenpäin, mutta hoksasi nyt viimein itsekkin istumisen jalon taidon. Saipa samalla heittää syöttötuolista pehmukkeena toimineen tyynyn veke. Viikko sitten S oppi myös taputtamaan käsiään yhteen, ja samalla myös näyttämään kieltä. :D


Kerran-pari on S näyttänyt, että seisominenkin alkaa kiinnostaa, jos jotain mielenkiintoista (kuten isin läppäri) on näkösällä juuri käden ulottuvilla. Vielä ei kuitenkaan kahdelle jalalle ole varannut painoaan. S on edelleen kova tanssimaan itsekseen, aina kun musiikkia tai sen tapaistakaan kuuluu, S alkaa keinumaan innokkaasti edestakaisin. Hän monesti meneekin lelukaarensa luo, painaa musiikin päälle ja alkaa tanssimaan ja saattaa lauleskellakkin itsekseen tai vaikkapa radion tahtiin. Muita kivoja "leikkejä" on "puretaan kaikki lelut lelukorista lattialle" ja "räplätään imurin säätönappia", heti perässä olis mukava myös leikkiä kihvelin ja harjan kanssa tai sorkkia kissanruokakuppeja ja -hiekkalaatikkoa - melkoisia patentteja saa siis keksiä, että saa tavarat piiloon.


Syöminen on jatkunut ruokien osalta aika lailla edelliseen malliinsa. Sormiruokailua ei mitenkään aktiivisesti ole "harrastettu", mutta kun S välillä vaan kiukuttelee eikä suostu syömään, niin silloin hän on saanut nälkäänsä esimerkiksi leipää, paistettua kananmunaa, omenaa, banaania jne. Mausteita/yrttejä oon alkanut tekemiini  ruokiin lisämään. Suolaa ei tietenkään periaatteessa anneta, mutta kiukkuun annetut näkkäri- ja tortillapalaset sisältää sitä kyllä himpun verran, vaikka eihän tuo suuria määriä syö... (isin mukaan kuulemma aina on vauvat syöneet leipää ja hänenkin mummonsa eli 90-v saakka, vaikka suolaa söikin.. että kerroppa siinä sitten suomalaisia terveysvalistuksia :) ) Oon myös nyt muutama päivä sitten maistattanut omasta iltapalastani jugurttia ja rahkaa, ja nepäs vaikuttikin olevan herkkua ja alkoi se aamu- ja iltapuurokin niiden kera menemään paremmin alas. Luulen kuitenki, että ne sai mahan kipeäksi, eli maltillisesti jatketaan niiden maistattelua.


Imetyksellä S saa edelleen maitonsa, ostin kokeeksi jotain vieroitusvalmistetta, mutta siihenpä ei S alkanut eli jotain maidon korviketta pitäisi etsiä niille hetkille, kun en itse ole kotona. Lapsenvahti meillä kävi viime viikolla viimeisen kerran, eli siltä osin ei sitä pullomaitoa niin hirveästi enää kulukkaan, eli jospa me sen osalta hetki vielä pärjätään.


Sn oma vauvasanavarasto on kehittynyt, hän keskustelee jo paljon. Opittujen oikeiden sanojen lisäksi on S alkanut ilmeisesti tapailla niitä arabiankin sanoja, todistettavasti ainakin yksi sana sieltä kuuluu (= suom. Anna!).


Hampaiden tulo teki taas pienen takapakin nukkumisrytmiin, mutta kaiken hulabaloon päätteeksi taas on rytmistä alettu saamaan kiinni. Yöunille S ei vaan heti tahtoisi vieläkään asettua, sängyssä möngerretään tutti suussa ja lopulta rinnalle hänet saa nukkumaan. Herää sitten juomaan maitoa ehkä puolenyön aikoja ja sitten aamuyöstä, eli kyllä tässä pitkä pätkä jo nukutaan. Ja siksikin on takaraivooni kehkeytymässä ajatus alkaa viimein tässäkin taloudessa vauva laittaa nukkumaan omaan sänkyynsä. Josta puheen ollen ei kyllä meillä ole virkaa juuri ollut, kun ei S vaan ala siellä nukkumaan, herää saman tien jos yritän laittaa sänkyynsä ja siellä "kaltereiden" takana vaan huutaa sen jälkeen. Eli päiväunet onnistuu vaunutellessa, autossa nukkuessa tai niinkuin isi keksi, niin laittamalla sisälläkin turvakaukaloon nukkumaan.


Ainakin joku viihtyy pinnasängyssä...

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Lastenkirja-ale

Maililootaan oli tupsahtanut mainos Vaukirjan kirja-alesta - kaikki kirjat puoleen hintaan vuorokauden ajan.



Muistan harvoin kaupoilla kierrellessä katsella lastenkirjoja, ja toisaalta kirppiksiltäkään en ole löytänyt toivomiani kappaleita. Klikkasin siis Vaukirjan nettikirjakaupan auki ja voi mitä ihanuuksia sieltä löytyikään. Klik klik, ja olin jo ostokseni tehnyt.

Slurps!










Tällaisia kirjoja neidille olisi nytten tulossa. Vähän pienemmän vauvan kirjaa, ja sitten sopivaa myös hieman isommallekkin. Kuvia, luukkuja, ääniä ja kosketeltavaa. Uskon, että näistä riittää meille huvia taas pitkäksi aikaa.