Instagram @sarkkuk

Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistoja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Vuosikymmen takana päin

Ihan kokonainen vuosikymmen on jääyt taakse päin, kun uuden vuoden tulon myötä astuttiin vuoteen 2020! Vaikka toki moni almanakkatieteilijä ehti toppuuttelemaankin, että varsinaisesti uusi vuosikymmen alkaakin vasta ensi vuonna ja nollavuosi sisältyisi vielä edeltävään vuosikymmeneen - ainakin yleensä. Moni on jo rientänytkin miettimään, mitä seuraava vuosikymmen voisikaan tuoda tullessaan. Koska tulevaisuutta on vaikea ennustaa, olen itse miettinyt, mitä kaikkea onkaan kymmenessä vuodessa tapahtunut. Aika on siitä jännä käsite, että suurin osa tapahtumista hälvenee muistoista ajan saatoissa. Silti ne mieleenpainuvimmat tuntuvat siltä, kuin olisivat tapahtuneet ihan vasta.

Vuoden 2010 vaihtumisen en muista olleen mitenkään merkittävä, uuden vuoden juhlinta meni aika samoja ratoja kuin moni edeltävä: Bileet ja rakettien ammuntaa. Sen jälkeen voinkin sitten todeta, että kaikenlaista se vuosikymmen onkaan tuonut tullessaan! Eikä ole varmasti ollut yhtäkään samanlaista vuotta.

Vuosi 2010

Vuosikymmenen ensimmäinen vuosi käynnistyikin jo aivan uudenlaisissa kuvioissa. Vuosi 2010 on jäänyt mieleeni erityisesti intensiivisen hallitustyöskentelyn merkeissä oman ylioppilaskunnan parissa. Tämä vuosi antoi varmasti eväitä monenlaiseen tulevassa elämässä. Mieleeni on jäänyt myös kesä, jolloin oli pitkä hellekausi ja jonka aikana työskentelin silloisten opintojen merkeissä museo-oppaana ja työ oli ihanaa.


Vuosi 2011

Seuraava vuosi oli kaiken kaikkiaan mullistava. Viime syksystä lähtien olin kaivannut elämääni taas jotain erilaista ja tulin hyväksytyksi Ateenaan Cimo-harjoitteluun viiden kuukauden ajaksi. Aivan mahtava kokemus ja niin ihana harjoittelupaikka, että monesti olisi toivonut tätäkin ihan oikeaksi työkseen. Puhumattakaan siitä, miten ihanaa oli viettää aikaa ja asua Ateenassa, vaikka välillä koti-ikävä vaivasi ja pahasti! Aikaa oli miettiä ja pohtia omaa elämäänsä taas monelta kantilta ja monien sattumuksien kautta, eräs matka tuli sitten sinetöimään ilmeisesti koko loppuelämäni... Harjoittelujakson jälkeen pääsin myös kaivauksille Arakhamitaihin, ja tämä jäikin toistaiseksi viimeiseksi kaivauskokemuksekseni. Tämän jälkeen kuitenkin palasin jälleen Kreikkaan, viimeistelemään tekeillä olevaa graduani ja, muuten vain elämään.



Vuosi 2012

Seuraavan vuoden alkamista vietin edelleen Kreikassa. Jokseenkin talviaikana kuitenkin tuolla vaivasi kamala koti-ikävä ja siitä huolimatta, että viimeistelin graduani, toimeliattomuus. Suurin osa päivistä meni erilaisia sarjoja katsellen ja juomalla halpaa kreikkalaista viiniä. Aika pian kyllästyin tähän ja toden teolla aloin miettimään, eikö sitä voisi aikaansa muuhun käyttää ja aikaa oli pohtia oman elämäni tarkoitusta. Kirjoittelin blogia, joka tässä vaiheessa oli vain pienen lähipiirin luettavissa, mutta muita blogeja selaamalla ja lukemalla koin jotenkin tarvetta kirjoittaa itsekin suuremmalle lukijajoukolle. Avasin blogin julkiseksi. Kevään ja kesän aikana reissasin useampaankin kertaan Suomessa. Syksyksi palasin jälleen takaisin Kreikkaan.



Vuosi 2013

Vuoden 2013 alussa olin Suomessa ja olin päättänyt Suomeen myös jäädä. Muutin asumaan omaan yksiöön ja viimein myös valmistuin. Kesäkuussa 2013 minusta tuli äiti. ♥ Syksy meni yksinhuoltajana, mutta joulun alla lapsen isäkin pääsi vihdoin Suomeen. Kaiken kaikkiaan vuosi 2013 oli ehkä elämäni paras vuosi.



Vuosi 2014

Uusi vuosi alkoi uudessa kodissa kaikki tavarat hujan hajan. Monessa suhteessa vuosi oli totuttautumista ja sopeutumista kaikkeen uuteen. Kevään ja kesän korvilla kävin jonkun verran töissä - siivoojana ja raksalla. Kesällä oli edessä jälleen uusi muutto ja kokonaan paikkakunnan vaihto - ei sentään kovin kauas kuitenkaan - ja pian myös oman asunnon osto. Vuoden kohokohta oli ehdottomasti se, että aloin odottamaan toista lastamme.



Vuosi 2015

Seuraavan vuoden keväällä odotin lastamme, ja olin töissä raksalla. Remontoimme taloa. Heinäkuussa pääsin käynnistykseen ja synnytin toisen lapsemme. Vuoden aikana innostuin toden teolla myös ompelusta ja ompelinkin aina, kun sihen vain oli pienikin mahdollisuus.



Vuosi 2016

Vauva-arjen keskellä olin alkanut pohtia, mitä sitä sitten tekisi. Ei ollut työpaikkaa mihin palata, eikä esimerkiksi siivoojan vuorotyö napannut ajatuksena yhtään. Kevään aikana opiskelin avoimen ammattikorkeakoulun kautta paria kurssia ja hain kouluun sekä pääsin pääsykokeisiin hoitoalalle. Pääsin sisään opiskelemaan uutta alaa ja lapset aloitti päivähoidon. Samanaikaisesti tein pitkään ilmassa leijuneen päätöksen ja muutin omaan asuntoon lasten kanssa. Loppusyksy olikin sitten opiskeluiden ja perhe-elämän yhteensovittamisen suhteen melkoista sekamelskaa mutta siitäkin selvittiin.



Vuosi 2017

Seuraavana vuonna elämänmuutoksia tapahtui myös paljon; olihan rinnalla uusi rakkaus ja kesällä päätettiinkin lyödä hynttyyt yhteen. Samalla aloin odottamaan kuopustamme. Opiskelutkin sujuivat hyvin ja arki rullasi lopultakin helpommin. Vuoden aikana opiskeluihin sisältyi jo useampi harjoittelu ja pääsin myös harjoitteluiden kautta töihin, mitä olinkin jo kauan toivonut!



Vuosi 2018

Seuraavaan vuoteen sisältyi paljon suuria tunteita, kun samaan vuoteen mahtui sekä syntymän ihme että menetys omassa perheessä. Opiskeluiden parissa tein harjoitteluita pitkälle äitiysloman alkamisen jälkeen, ja lopulta maaliskuussa syntyi kuopuksemme. Kesä jäi mieleeni erityisen ihanana, ei kyllä äitiyslomalle olisi voinut toivoa parempaa kuin millainen hellekesä oli! Opiskeluita jatkoin verkkaisempaan tahtiin äitiyslomallakin mutta pääsin silti mukavasti kirimään hiukan tavotteiden edelle. Syksyä varjosti oman isän sairaus ja niin kuin yleensä tällaisissa tapauksissa, liian pian koittanut kuolema. Joulun aika oli siksi erityisen vaikea mutta siitäkin onneksi yli päästiin.



Vuosi 2019

Vuosi ei alkanut kovin iloisesti, kun piti järjestellä isän hautajaisia ja muita paperiasioita. Ajatukset oli kuitenkin käännettävä saman tien taas opintojen pariin, ja melkein koko kevätlukukausi menikin erilaisten harjoitteluiden parissa. Pienimmäinenkin aloitti päivähoidon ja siellä onneksi meni hyvin vaikka tietysti olin etukäteen murehtinut, joutuuko hän sinne liian varhain. Toinen kissoistammekin kuoli yllättäen alkuvuodesta. Keväällä myös perhe-elämässä piti tehdä hiukan uusia järjestelyitä. Lähes koko kesän olin töissä, mutta onneksi kesätöiden molemmissa päissä oli parin viikon loma ja kävin kahden vanhimman lapsen kanssa mm. Kreikassa lomamatkalla. Syksyllä taas kiivaaseen tahtiin opiskeluita ja harjoitteluita ja aina väliin töitäkin. Välissä on kyllä meinannut väsymys iskeä, mutta sinnikkyydellä ja korkealla pysyvän motivaation turvin tämäkin vuosi päättyi hyvillä mielin.



Mitä vuonna 2020?

Nyt olen taas siinä tilanteessa, että yksi ajanjakso on jäämässä taakse päin ja olen uuden äärellä. Seuraavasta kuukaudesta lähtien en taas tiedä, minne tie vie. Jotain suunnitelmia ja ajatuksia tulevan suhteen kuitenkin jo on, ja kiva olisi tietysti välillä vähän levätäkin eikä aina vain painaa suuna päänä eteen päin. Mutta tästä kuulette ehkä jossain vaiheessas sitten lisää.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Lomalla mummolassa

S heräsi torstai-aamuna ja huusi heti yläkerrasta "Äiti pakataan!". Annoinkin Slle sitten vapaat kädet pakkaamisen suhteen, ja mukaan oli lähdössä hänelle itselleen mm. 7 housut, eriparisukat, mekko, paita, pari puseroa - äidille yksi paita, samoin veljelleen ja nukelle löysi yhden paidan. Piti sitten itse vähän muokata tuota matkalaukun sisältöä.


Lähdin siis lasten kanssa torstaina lomareissulle omaan mummolaani Koillismaalle puolenpäivän jälkeen. Olisi lähdetty jo aijemmin, mutta minulle syntyi idea viime hetken "nopeaan" ompeluprojektiin, joka tietysti muuntui niin, että lähdin muokkaamaan kaavaa ja eipä se sitten niin nopea ollutkaan... Tällä kertaa kun menin omalla autolla (joka kesti koko reissun hyvin) niin ei ollut rajoituksia aikatauluihin, koska sai mennä ja tulla oman mielen mukaan. Niinpä en mennessä vielä edes suunnitellut, mikä päivä lähdettäisiin pois.


Menomatkalla S alkoi kyselemään, että missä se mummolan aita on? Ihmettelin, että mikä aita, että eihän mummulla ole mitään aitaa, meillä kotona on aita ja portti. S kimpaantui ja sanoi, että on aita, tyhmä äiti! Mummolassa sitten vasta älysin, kun S sanoi, että tuu äiti, mennään aitaan. AITTA! Äiti ymmärsi väärin. S olikin kovasti odottanut viime kerran visiitin jälkeen, että olisi päässyt aittaan nukkumaan, mutta todettiin olevan vähän liian kylmä lapsille siellä nukkua.




Sää oli lämmin ja aurinkoinen kun lähdettiin, mutta niin roikkui edessä päin koko matkan ajan tumma pilvi ja niinhän se näytti asettuvan juuri meidän määränpäähän. Kun päästiin mummolaan johtavalle tielle, alkoikin sataa. Koko viikonlopun oli jatkuvasti pieniä sadekuuroja, onneksi suurimmilta sateilta vältyttiin ja pääsin uloskin välillä noiden kahden riiviön kanssa. Mummo on tehnyt menneenä kuuna polttopuita talven varalle ja osallistuin minäkin talkoisiin niin, että saatiin lähes kaikki puut pinottua. Halkokasassa vastaan tuli sisilisko ja sammakko, jotka kuitenkin oli nopeita maastoutumaan, etten ehtinyt kuvaa edes näpsäistä.



Ensimmäisen yön jälkeen mummo kaivoi vanhan navetan kätköistä esille pinnasängyn. Ikää tällä tulee kohta 60 vuotta! Siitä lähtien on sängyssä jokainen seuraava lapsi ja lapsenlapsi nukkunut. Nyt siis vuorossa jo lapsenlapsenlapsi. Hyvin oli säilynyt ikäisekseen ja sen verran R siinä "viihtyi", että hetkeksi sai kädet vapaaksi. Tämä kun keksi reissun aikana mm. kiipeämisen taidon ja olisi koko ajan ollut mummon television nappeja räpläämässä sekä syöksyi ulko-ovelle saman tien, kun ovi aukesi. Minun perässä tuli jatkuvasti ja vessaankaan ei päässyt ilman, että ei hirveä huuto alkanut saman tien. Mummo jaksoi juuri ja juuri nostaa Rn lattialta tuonne sänkyyn, mutta jos oikein juntturaksi alkoi niin ei hälläkään käsivoimat riittäny jos R oikein vänkäsi ja heittelehti mihin sattuu.


S odotti kovasti myös omaa mummoaan, joka saapui perjantai-illasta. Reissussa mukana oli myös naapurin koira, jota S mielellään ulkona sitten kävi rapsuttelemassa kun kerran niin kiltti oli (R innostui koirasta myös, mutta koira ei niin hirveästi välittänyt tästä).



Ehdin myös poimimaan mustikoita. Nythän ne oli vasta kypsymässä ja ihan aukeilta ja auringosta löytyi kypsiä. (Löytyi kuitenkin, vaikka mummoni kovasti väitti, että ei niitä ole.) Sainpahan kuitenkin pari litraa pakkaseen. Lähdettiin lammen rannalle, R onneksi nukahti autoon ja nukkui lähes puolitoista tuntia. S oli sen aikaa mummon kanssa ongella. Itsekkin kokeilin vähän aikaa onkimista, joku siinä kävikin matoa koko ajan haistelemassa. Viimein nappasi pieni särki, joka sätki puolelta toiselle niin, että en saanut siimasta kiinni ja niinhän tuo mokoma sitten lammen penkalta ehti luiskahtamaan veteen.



Sunnuntaina ehdittiin tekemään päiväreissu Posion Muikkumarkkinoille. Samalla reissulla vierailtiin sukulaisten luona. Mulla jäi valokuvat ottamatta, kun tuo minun kännykkä ei nykyään lataa kunnolla ja niin oli lähtiessä jo akku vähissä. Karttasovellus imaisi sitten loputkin, vaikka olikin autolaturissa. Ei auttanut, vaan kiinni pysyi loppureissun ajan.


Slla meinasi jo koti-ikävä iskeä, mutta vielä hän mielensä muutti kun tekemistä löytyi ja jäätiin vielä maanantain yli mummolaan. Sateet onneksi väistyi ja päästiin siis ulos kävelylle ja - uimaan! Järvivesi oli kyllä varmasti kylmää (itsehän en sitä edes kokeillut) mutta niin vaan neiti heitti vaatteet rannalle ja kävi läträämässä edes vähän veden kanssa. R tietysti tahtoi myös, kun näki siskonsa leikkivän ja niinpä hänkin sai vähän aikaa "uida" (= tunki hiekkaa ja kiviä suuhunsa).







Niin ja porojahan matkan varrella näkyi kymmenittäin. Sattuipa hauskoja, kun Sn kanssa lähdettin kävelylle ja mutkan takana poikkesin metsään mustikoita poimimaan. S seisoi tien reunassa ja sanoi yhtäkkiä "Äiti polo!" Vähän ihmetellen kysyin "Mitä?!" ja saman tien kun S toisti uudelleen "POLO", näin puiden välistä, miten tiellä seisoi poro ja tuijotti meitä siinä parin metrin päässä. Näin vieraantuntut luonnosta kun olen, ja kun poro vielä vilkuili taakseen, epäilin sieltä tulevan kohta jonkun pororynnäkön meidän päälle ja lähdin S kädestä pitäen kävelemään rauhallisesti pois päin... Poro tietysti alkoi meitä seuraamaan ja mietin, että pitääköhän meidän juosta vai vauhkoontuukohan se siitä ja hyökkää kimppuun! :D No, päästiin mummolan pihaan niin poro kans seisahtui ja alkoi tuijottamaan meitä. Kuulinkin jo kaukaa, että joku isompi auto lähestyi ja kohtahan poro juoksikin metsään, kun roska-auto tuli mutkan takaa. Olipahan kohtaaminen. Sanoin tämän jälkeen Slle tämän riehaantuessa, että kohta se poro voi tulla kurkistamaan ikkunasta ohi mennessä, että mitä tämä oikein huutaa. Kuinka ollakkaan seuraavana päivänä tultiin kävelyltä toisesta suunnasta, ja näin sen saman poron seisovan siinä mummon postilaatikon edessä. Taisi sen verran säikähtää meidän rattaiden rapinaa, että ehti mennä metsän suojaan piiloon, mutta kun vähän aikaa seistiin ja odotettiin, tuli poro vielä esiin meitä katsomaan. Kuulemma se oli siitä mummon talon ikkunan edestä juuri juossutkin eli en minä ihan väärin Slle sanonutkaan.





Psst. Löydettin mummon aitasta myös "tontun kenkä". ;) Kuulemma sekin on vanha, mummon 50 vuotta vanha aarre. Sai molemmat lapset vähän ihmettelemistä - S siitä, miten pikkutonttu oli kengän mummolle hukannut, R taas tyytyi hetkeksi istumaan hiljaa pinnasängyssä pikkusaappaan kanssa touhuten

maanantai 26. lokakuuta 2015

Syyslomalla mummolassa (perspektiiviä hakemassa)

Pyrähdettiin taas kolmen sukupolven katraalla mummolaan eli isomummulle lomalle. Liian harvoinhan tuolla tulee käytyä.


Kyllä nyt meni ihan laiskottelun puolelle monta päivää. Vaikka hyvähän kait se on joskus olla tekemättä mitään. Aikomuksena oli lajitella valokuvia albumeihin, jotka vielä varta vasten kävin kaupasta ennen lähtöä ostamassa. Kerrankin kun olisi monta käsiparia lapsiakin kaitsemassa. Siinä kertaalleen laukkua purkaessa ja pakatessa kävi sitten semmonen kämmi, että sinnehän ne valokuvat sitten jäi olohuoneen lattialle...


Nettiyhteyskään puhelimella ei oikein pelannut, eli ei voinut blogiakaan päivitellä ajan kuluksi. Tai kirjoitinhan minä tuon kuukausipostauksen, kertaalleen kun di se tallentanut sitä ilman yhteyksiä.. Kuviakaan se ei jaksanut ladata.

S otti kuvia
Mummulla oli vanhoja joululehtiä säästössä jossakin aitan perukoilla. Että ihan ilman en osannut olla vaan selailin lehtiä että keksisin lisää projekteja!


Sää oli sateinen ja sumuinen koko ajan, että eipä sitä oikein ulkonakaan tullut sitten kierreltyä. Rllakin oli yskä, olis mulla ollut varalta kantoliinakin mukana mutta eipä sitä sitten tullut käytyä kävelylläkään.


Varsinkin kun kuulin, että lähistöllä oli nähty karhun jälkiä!

S viihtyi mummolassa hyvin, mutta vika iltana vissiin jo koti-ikävä iski kun sanoi haluavansa isin luo ja kotiin.



Mummolassa käydessä sitä aina hoksaa, että vähemmälläkin pärjäis. Jos on kasvattanut kolme lasta alle 40-neliöisessä pirtissä (piti tokaista isille, kun tämä koulutehtäväänsä oli kirjoittaa, että asutaan pienessä omakotitalossa, että ei tämä nyt mikään pieni ole!) - jonne ei tule lämmintä vettä, tiskivesi keitetään, pesu tapahtuu pihasaunassa, jonne vesi kannetaan (talvella lumesta), pyykkiä varten samoin vesi pitää lämmittää navetassa puilla, ja vessakin on ulkohuussi (maisemavessa, voipi tuijotella vaikkapa harakoiden lentoa asioidessaan). Lähikauppaan on matkaa 40 kilometriä eli ihan jokaista maitopurkkia sieltä ei erikseen lähdetä hakemaan. Varsinkaan ilman ajokorttia. Mummullakin on nyt kaupassakäynti 2-3 viikon välein. Tavallaan pitää siis nähdä enemmän vaivaa asioiden eteen, mutta toisaalta monet nykyajan turhakkeet on poissa. Kyllä itteeniki oikein ärsyttää, miten nykyajan ihmiset on niin laiskoja (ja kyllä vois alottaa vaikka omasta toiminnasta nimim. kaks päivää on tuo kaupasta ostettu pottusäkki ollut kellarin oven edessä lattialla, kun ei tuo isikään jaksa ovea avata ja paria askelmaa ottaa...) Jos tämä nykymaailman meno alkaa liikaa ahdistaa, voi tuonne suunnitella erakoitumista (jos vaan pääsen tuosta karhupelostani pois!)


Mummu kyllä tykkäsi kovasti Rsta ja kehui, ettei noin kilttiä poikaa ole ennen nähnytkään!

Lapsetkin varmasti kasvatettiin aikoinaan perustuen sen ajan tietoon. Niinpä en taaskaan yllättynyt, kun mummu kysyi, että annanko pojalle muuta kuin maitoa, ja että ennen sitä annettiin keitettyä vettä pieni lipaisu. Nykyäänhän suositus on 4-6 kk täysimetystä vauvan yksilöllisen tarpeen mukaan, johon mummu taivasteli, että vaarallistahan tuo jo on. Ettei kannata alkaa antamaankaan, jos noin kauan odottelee. Meidänkin pitäisi jo velliä alkaa syömään, ja viimeistään jouluun mennessä jo syödä puuroa ja pottua.

Jos ei minullakaan tietoa ja kokemusta olisi, niin olisihan tässä paine jo aloittaa turhat mahan täyttämiset. Eli jos vaikka ennen jotkut asiat oliskin ollut helpommin, niin nykyään on saatavilla kuitenkin paljon käypää tutkimustietoa, mitä nyt tulee vaikkapa imetykseen liittyen.