Instagram @sarkkuk

Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kevät Koitelissa

Taas on jonkin aikaa mielessä pyörinyt ajatus pienestä maakuntamatkailusta. Kun lauantaiaamun sää valkeni kirkkaana ja aurinkoisena, ei se voinut tarkottaa muuta, kuin retkipäivää.


Koska myös tuolle isille pitää näyttää vähän tätä suomalaisen luonnon kauneutta, ei parempaa paikkaa näin keväisin ole, kuin Koitelin kosket. Kevättulvia ei tälle vuodelle saatu, kiitos vähälumisen talven, mutta kiva kosken pauhunta tuolla kuului siitä huolimatta.


Pakattiin rattaat auton perään mukaan. Koitelin koskilla on niin hyvät lankkupolut, että niillä pääsi hyvin myös vaunujen kanssa etenemään.


Paikalla oli "yllättäen" myös muita perheitä, nuotiopaikkoja vaikka tuolla hyvin onkin, niin oli kaikki kyllä käytössä. Ei meillä eväitä mukana kyllä ollutkaan (paitsi vauvanruuat toki aina mukana), mutta kyllähän siellä nälkä tuli, kun näki muiden paistavan nuotiolla makkaraa ja vartaita.



Tottakai meille sattui juuri päivän pilvisin ajanjakso, kun tuonne mentiin, eli valokuvat ei ole parhainta laatua. Muutama onnistunut otos siltikin tuli, kun auringon säteet viitsi vähän pilkahtaa pilven raosta. Enhän minä nyt mikään luontokuvaaja ole, kunhan tykkään napsia kuvia kivoista ja kauniista jutuista ja mielellään kuvia mitenkään käsittelemättä, eli hyvää luonnonvaloa se vaatii.



S varmaan oli taas ihan ihmeissään, että mihin se äiti tällä kertaa hänet on tuonut. Mukava silti oli varmaankin tuolta rattaista katella maisemia hänelläkin. Isi myös tykkäsi ja sanoi, että tännehän voisi tulla uudestaan jo seuraavana viikonloppuna ja silloin ottaa nuotiopaistettavia mukaan.





Minä jo niin tohkeissani olin ihanasta kevään tuoksusta, että unohdin jo aivan sen mukanaan tuomat ikävät puolet. Muistui ne taas mieleen, kun näin tämän maa-ampiaispesän ja sen ympärillä kuhisevat pistiäiset. Enpä kauaa viihtynyt samassa kohtaa, muistissa on hyvinkin vielä viimesyksyinen pistos. Yks iljetys yrittikin tulla jo iholle, paniikkihan siitä meinasi iskeä. Hyissss....






Joku oli tullut melomaan ja taistelemaan koskea vastaan. Hyvin näytti sujuvan. :)






Tuolla kyllä viihtyisi retkeilemässä pitempäänkin, varsinkin kun loppuajasta aurinko tuli esiin ja alkoi olla jo lämmintä. Jos nyt Oulun seudulla joku vielä asuu, eikä ole Koitelissa käynyt, niin suosittelen lämpimästi vierailua paikan päälle!


tiistai 14. tammikuuta 2014

Pajunkissat pakkasessa

Talvi yllätti autoilijan. Ensin pari päivää sitten jäätyi vesisateessa pihalla seissyt pyörä, ohjaustangon hieman vastaan hangoittelevasta liikkuvuudesta huolimatta pääsin sillä käymään kaupungilla salireissun. Tänään aamulla mittari oli kuitenkin painunut jo -20 asteen tienoille, ja vaikka eilen vielä ajelin lainaooppelilla mutkan, niin tänään oli pakkasasteet sille jo liikaa. Olisi ollut kielikurssia, perhekerhoa ja äititapaamista, mutta ei onneksi mitään niin tärkeää, että olisi suurempaa vahinkoa sattunut.


Rapeasta pakkasesta huolimatta keltainen mollukka loisti taivaalla, ja pakkohan se oli toppa-arsenaalin kanssa painua pihalle tätä ihmettä kummastelemaan.





Uskaltauduin haistelemaan viimein lähimaastoja, kun pitkästä aikaa pihalla näki nokkaansa edemmäs. Samalla uskalsin myös kävellä järven jäällä rantaa myöten - en vielä luota yhtään tuohon järven jään paksuuteen, että keskemmäs lähtisin. Arvata voitte, ettei isi tahtonut ulos tuolla pakkasella, vaikka illasta saikin autoa lähteä katsomaan. En myöskään tohtinut Saa viedä ulos, toppauksista huolimatta en ollu varma, että kestääkö tuommosta kuivaa pakkasilmaa hengittää kovinkaan kauaa. Näytti kuitenkin joku äiti olevan lastenvaunujen kanssa leikkipuistossa, kännykkää räpläillen, toisen taaperon leikkiessä ympärillä...


Mutta voi luontoparkaa. En ole mikään biologi, mutta ei tämmönen yhtäkkinen radikaali säänmuutos voi tietää hyvää kevään ja kesän kasvukaudelle...

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Koitelin kosket

Luin jostakin syyslomavinkkejä, ja siitä se ajatus sitten lähti. Varsinkin, kun samalla pystyi matkan varrella tekemään pari muuta reissua - kävin ostamassa Slle kakkos(vai ykkös-?)vaunut parvekkeelle halvalla ja katsomassa erästä mahdollista tulevaisuuden projektia.


(Ouluun on muuten tullut jo talvi. Tai ehkä sittenkin kevät - ainakin viikonloppuna sai melko deja vú -kokemukset auringon paistaessa. Jos ei olisi ollut ruskeita lehtiä puissa, niin olisin epäillyt jo seonneeni ja tehnyt jotain aikamatkustamista puolen vuoden säteellä.)


Kohteenamme oli siis n. 20 km Oulusta, Kiimingissä sijaitsevat Koitelin kosket. Niin monesti on ollut mielen päällä lähteä tuonne, mutta lähelle on pitkä matka. Mutta nyt vihdoin ja viimein tehtiin tuonne pieni visiitti.


S matkasi hienosti taas kantoliinassa. Talvipukeutuminen aiheuttaa omat haasteensa kyllä liinailuun (mistä kohti on liikaa topattu ja mistä taas liian vähän). En sitä kantotakkia kuitenkaan ole vielä raaskinut hommata, kun ei tuolle liinalle niin hirveästi ole kuitenkaan ollut käyttöä.


Muutamat muutkin lapsiperheet olivat samaan aikaan retkellä. Ens kerralla mekin otetaan makkarat mukaan - nyt mun "dieetti" ei kuitenkaan antanut tällaiselle periksi. Omenat pakkasin mukaan, mutta unohtui nekin kyllä syödä.


Hienot oli maisemat. Houkuttelee kyllä käydä paikalla kevättulvien aikaan. Juuri ehdittiin missata ruskan aikakin, jolloin värit olisivat varmasti olleet mahtavat.


S jaksoi kyllä yllättävän hyvin. Melkein hänelle tuli harmistus, kun oli jo ollut muutaman tunnin syömättä. Siinä koitin bongailla kyltissä ollutta kahvilaa, mutta ilmeisesti semmonen on toiminnassa vaan elokuussa?? Noh, äitin hassuttelut ja hyppelyt ilahdutti sen verran, että jaksettiin nukkua vielä paluumatka ja oottaa kotiin saakka. (Voi jestas, mitenhän talvella ikinä pääsisi mihinkään retkeilemään imeväisen kanssa [Ei mitenkään]). (Niin, kun tuossa autossakaan ei tosiaan toimi lämpimän ilman puhallin).


Talvella retkeillessä tuolla koskilla on muuten se hyvä puoli, että hyvin näytti tuolla kosken keskellä olevilla kivillä hyppely olevan mahdollista (tosin, jos ne on liukkaita, niin sitten voi olla menoa se!).


PS. Kuka huomasi maanantai-iltana noin klo 19.45 sen uutisissakin olleen valoilmiön? Käveltiin Sn kanssa juuri Tupper-kokouksesta kotiin päin ja puolivälissä matkaa edessä näkyi niin kuin olisi ollut kirkas ilotulitusraketti. Jäin tosiaan odottamaan niitä enemmänkin, ja ihmettelin hieman, että joku pojankoltiainenkohan sen ampui, kun ei muita kuulunutkaan. Mutta kyseessä oli siis ilmeisesti jokin meteoriitti. Jännää. (Nyt kun aattelen, niin ei tuosta tosiaan kuulunut mitään paukahdustakaan.)

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Tunteellinen siili

  Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili, 
olen hyvä, kiltti, hellä. 
 Ja kelläpä, kellä on vastaansanomista? 


 Se vain on surullista, 
että piikkikuoren alla 
siilin hellyys piili.


Oi, sanoi siili, 
olen surullinen siili, 
niin yksinäinen jotta! 


Ja se on aivan totta:
Se yksinänsä eli ja piikein piikitteli,
ja piikkikuoren alla 
sitten itkeskeli.


Kirsi Kunnas


Tällainen piikkipallo tuli vastaan iltaisella kävelymatkalla. Hyvin oli maastoutunut tien reunaan - vähällä oli, että ei jyrätty vaunuilla yli! Tuhahdus jalan vieressä ja pieni tuhisija lyllersi suojaisampaan paikkaan.