Instagram @sarkkuk

Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkakertomus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkakertomus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. marraskuuta 2021

Matka joka meni jo

Sattuipa kerran meidän perheessä lasten sekä aikuisten lomat samaan aikaan semmoisessa elämäntilanteessa, että saatettiin suunnitella lähtevämme koko perheen kanssa syysloman viettoon. Vuokrattiin puolison työpaikan kautta mökki Kuusamosta ja vietettiin siellä kokonaiset kolme yötä.

Viimeisestä koko perheen reissusta laskin olevan tasan sen neljä vuotta. Silloin oltiinkin aivan eri lähtötilanteessa, kun lapsia oli mukana vain kaksi. Silloin lomalla oli mukana myös minun vanhemmat ja isäkin oli vielä elossa. Nyt lapsia on jo neljä ja juuri ja juuri mahduttiin autoon matkalaukkujen ja tavaroiden kanssa.

Menomatka sujui yllättävän leppoisasti. Olin juuri syöttänyt M:n ennen lähtöä, joten hän nukkua torsotti autosta. Pysähdyttiin Kiimingissä kaupassa, mies oli bongannut sieltä makuupusseja ja ostettiin niitä muutama mukaan, kun ei jaksettu koko sakille roudata omia lakanoita erikseen mukaan. M heräsi tässä välissä vähäksi aikaa itkeskelemään mutta torkahti itsekseen kuitenkin pian. Jatkettiin matkaa ja 10min jälkeen alkoi ensimmäiset *Äiti millon me ollaan perillä?" -kyselyt. Onneksi alkumatkalla koko sakki taisi hetkeksi torkahtaa autoon, itse selailin somea ja kuuntelin hetken Nextorysta äänikirjaa, jonka olin aikonut jo pidemmän aikaa ottaa kuunteluun. Jotenkin kirja oli kuitenkin pitkäveteinen eikä oikein lähtenyt käyntiin, niin en jaksanut kauaa keskittyä kuunteluun. Kohta oltiin sitten Pudasjärvellä, jossa kävin nopeasti tekemässä ruokaostokset, vaikka pitikin pyöriä vähän hyllyjen välissä etsimässä sitä sun tätä ja ehdin jo ajatella, että autossa on jo hirveä huuto käynnissä. Ei kuitenkaan ollut, M nukkui vielä ja päästiin jatkamaan matkaa. Syötteen tienhaarassa nähtiin poroja ja kyytiläiset olivat sitä mieltä, että kyseessähän olivat Joulupukin porot. Aloin jostain syystä tutkimaan kauppakuittia ja huomasin, että croisantit, jotka olin ostanut, oli veloitettu 1,99€/kpl! Yritin muistella, mikä se hinta oikeasti oli, joka tapauksessa ei kyllä kahta euroa tai kauppaan olisi jääneet! Kirjottelin siitä saman tein reklamaatiota sähköpostilla (alan oleen jo melko hyvä näissä, ei nimittäin ollut eka eikä toka kerta!). Ajokeli oli muuten hyvä, maisemat muuttuivat sitä lumisemmaksi mitä pohjoisemmaksi käytiin, mutta 20km ennen määränpäätä alkoi tien pintakin olla jäinen ja luminen. Ei paljon satasta autoletka enää mennä poksotellut. Itsehän, jos olisin ollut ratissa, oltaisiin hädin tuskin körötelty 80:aa... Ehti tulla jo pimeäkin. Vauveli alkoi heräilemään ja itki taas jonkin aikaa. R kyseli ensin 15 min välein, sitten 10min välein, 1min ja lopulta 30s välein"Äiti joko me ollaan perillä".



Oltiinhan me viimein perillä mökillä. Pimeä oli jo, joten ei paljon maisemia nähnyt, ja kiire oli muutenkin vauvelia syöttämään että mentiin vaan äkkiä sisälle, mies purki autoa sillä välin, kun sain syötettyä pikkumiehen. Mökissä oli ihana pieni takka, tehtiin tulet ja iltaruuaksi paistettiin makkaraa. Lapset oli ihan täpinöissään mökissä olevasta yläkerrasta ja alkoivat sinne rakentamaan omia nukkumissijojaan. 

Mökillä lämmitettiin joka ilta ihana puusauna ja saunottiin ennen nukkumaanmenoa. Lapset löysi lautapelejä ja pelasin R:n kanssa Pomppivat kanit peliä, johon minulla ei ollut aavistustakaan mikä logiikka pelissä oli mutta jotenkin omilla säännöillä saatiin kuitenkin monet hyvät pelit pelattua. 





Toisena päivänä sää oli tuulinen. Yritettiin siitä huolimatta käydä ulkoilemassa lasten kanssa, vaikka eipä pihalla kovin kauaa tarennut ollakaan. Käytiin vähän käveleskelemässä eri suunnissa katsomassa, mitä näkyy. Löydettiin monet poron yölliset jäljet, samoin pienempiä eläimiä ja jäniksiä oli yön aikana jättänyt jälkiään lumihankeen.




Lasten kanssa olin suunnitellut käyntiä myös kylpylässä. Muitakin mielenkiintoisia kohteita olisi ollut, mm. Kuusamon Suurpetokeskus, mutta se olikin kuulemma nyt kiinni, koska karhut olivat alkaneet talviunille. Näin myös jonkun vaellusreitin olevan melko lähellä Hossan kansallispuistossa, mutta tällä kokoonpanolla tähän aikaan vuodesta ihan hullu ajatus. Päästiin kuitenkin siellä kylpylässä käymään - osittain. Meillä on viimeisen kuukauden ajan ollut kukin lapsista vuorollaan erinäköisissä flunssissa ja edeltävästi oli J ollut koko viikon poissa hoidosta räkätaudin takia. Vielä kun vähän niiskutti ja köhä oli päällä, ja koska puoliso oli nyt vuorostaan napannut saman taudin, jätettiin heidät mökille puuhastelemaan ja menin kahden vanhimman ja pikkumiehen kanssa kylpylään. Hieman etukäteen jännitti, miten tuo reissu vauvan kanssa tulisi onnistumaan, mutta hyvin meni. S osaa kuitenkin näköjään uida jo tosi hyvin ja Rkin sen jälkeen, kun itse sekä äiti rohkaistui, pystyi uimaan jo jonkin matkaa, kellukkeet kuitenkin laitettiin hänelle varalta. M oli hyvin tyytyväisenä koko uimareissun ajan, lopussa sitten kun nälkä iski oltiinkin jo poislähtöä tekemässä. Kuusamon Tropiikista sai kassalta vauvalle uimavaippoja, kun enhän minä muistanut lähtiessä niitä kotoa ottaa mukaan, vaikka varta vasten tätä reissua varten olin niitä ostanut. Hankalinta oli kuitenkin saada itselle uikkarit suihkutiloissa päälle, kun suihkuhuoneessa ei ollut yhtään tasoa mihin laskea vauvaa, edes vessan pesuallastaso ei ollut riittävän leveä, että siihen ois pystynyt vauvaa laskemaan. Yritä siinä sitten kiskoa märälle iholle yhdellä kädellä tiukkaa uimapukua. Ei onnistunut se, ainoa vaihtoehto oli laittaa vauva hetkeksi pyyhkeen päälle saunan lauteille ja äkkiä kiskoa uimapuku päälle, sauna nimittäin oli kuuma. Jos jotain vinkkiä siis antaa, niin oma ja vauvan uikkari kannattaa pukea päälle jo pukuhuoneessa! Muitakin pieniä uimareita kylpylässä oli paljon samaan aikaan.




Parasta reissussa oli se, että sai nukkua aamulla just niin pitkään kuin nukutti, eikä ollut mitään aikatauluvelvotteita mihinkään suuntaan. Hammasten kiristelyltäkään ei tietenkään vältytty, kun kuusi ihmistä ahtautuu pieneen tilaan. Kyllä meidän perheellä kaatuisi seinät päälle (ja varmasti vieläpä kirjaimellisesti), jos pitäisi jatkuvasti hengata keskenään 50 neliön tiloissa!


Maisemat oli puolestaan niin nätit, että melkeinpä täytyy paikalla käydä keväällä tai kesälläkin, kun järvelle pääsee soutamaan, kalastamaan ja uimaan.

Ja kylpylään tai johonkin olisi joskus ihan kiva mennä koko porukalla, ja ehdotinkin jo, että mitäs jos käytäisiin jossain joululomalla. Lapset kommentoi kyllä siihen, että "AI TAASKO?!", eli nähtäväksi jää seuraavan reissun ajankohta!

perjantai 9. elokuuta 2019

Santorinilla lasten kanssa

Päästiin viimein pitkän odotuksen jälkeen käymään lomamatkalla Santorinilla!



Omasta viime kerrasta ehti nimittäin vierähtää melkein seitsemän vuotta ja lapsetkin on odottaneet Kreikan lomaa kuin kuuta nousevaa. Alunperin varasin matkat kesän alussa itselleni ja kolmelle lapselle, kun perheen aikataulut varmistui. Päädyttiin kuitenkin lopulta siihen, että lähdin matkaan kahden isomman lapsen kanssa pienimmän jäädessä kotiin isin kanssa.



Lapsille tämä oli myös ensimmäinen lentokokemus. Itse olen saanut vuosien varrella kehitettyä jonkin sortin lentopelon ja kaikki maailman uhkakuvat minulla oli mielessä lentoa ajatellessa. Oikeastaan kaikki pelonrippeetkin vaihtui lopulta kentällä jännityksen sekaiseen innostukseen ja kaiketi vakaan luottamukseen lentohenkilökuntaan, kun en enää edes lentokoneeseen mennessä osannut pelätä juuri muuta kuin myöhästymistä. (Kotimaan lennot olivatkin mennen tullen myöhässä).



Samalla tämä oli myös ensimmäinen pakettimatka, jonka koskaan olen ostanut. Eri hintoja vertaillessa oli nimittäin mahdotonta saada lentoja järkevillä aikatauluilla Oulusta saakka, lentojen vaihtoajat olivat nimittäin pienten lasten kanssa matkustaessa ihan järjettömiä. Kuitenkin Aurinkomatkojen kautta sai Finnairin liittymälennot samaan pakettiin ja matkalaukut siis samalla tsekattua Oulusta lopulliseen kohteeseen. Jouduttiin toki ensimmäisenä matkapäivänä lähtemään Oulusta illansuussa ja lento Santorinille lähti vasta neljän jälkeen aamulla. Niinpä varasin meille hotelliyön lentokenttähotelli Scandicista, jotta lapsetkin saivat edes muutaman tunnin nukuttua lentojen välissä. Myös hotelliyö oli lapsille oma kokemus jo sellaisenaan ja sijaintinsa puolesta hotellista aamuyöllä poiskin lähteminen todella helppoa.



Aika pian osottautui hyväksi ratkaisuksi se, ettei matkassa ollut enempää kuin kaksi lasta. 4- ja 6-vuotiaiden kanssa oli sikäli jo helppo kulkea, että mitään rattaitakaan ei tarvinnut mukaan ja lapset pystyivät jonkin verran kulkemaan ja kävelemään pieniä matkojakin. Saaren pääkaupungissa Firassa käydessämme lapset jaksoivat kävellä juuri sen verran, että saimme tehtyä ostokset ja käveltyä tämän kaupungin päästä päähän ja takaisin. Sen sijaan seuraavaan kaupunkiin tai saaren päähän Oian kaupunkiin olisi saanutkin varata toisen päivän lasten kanssa ollessa. Firassa lapset olisivat halunneet käydä satamassa, jonne on tarkkaan ottaen 580 askelmaa yhteen suuntaan ja portaat paikoitellen jyrkät ja todella liukkaat. Lapset tietysti halusivat sitten mennä aasin kyytiin ja olihan se elämys käydä aasilla ratsastamassa portaat ylös ja alas! S oli omalla aasilla meidän perässä ja R istui minun edessäni omalla aasilla, joukkiota johdatti aasien omistaja. Minua kyyti jännitti ehkä eniten... Portailla näkyi kyllä useampia lapsiperheitäkin olevan, mutta siellä näkyi myös tuupertunut mies ja toistensa päälle portaita liukuvia ihmisiä ja olikin hyvä ratkaisu, ettei lähdetty portaita edes yrittämään vaikka nyt ei ihan satamassa asti päästy käymäänkään.





Uima-altaalla ja meressä uidessa sai kyllä olla tarkkana jo näiden kahden vesipedon kanssa ja uimataidottoman taaperon kanssa olisi vedessä tietysti pitänyt olla itsekin koko ajan. Santorinilla rannat ovat äkkisyviä ja täysin uimataidottomille niitä ei kyllä voi suositella. Kovin paljon meressä ei lopulta uitukaan, mutta esimerkiksi Kamarissa veneretkellä käydessämme merivesi tuntui ainakin olevan hiukan lämpimämpää, mitä vuoren toisella puolella Perissassa ja Perivoloksessa. Niinpä lapset innostuivat sielläkin uimaan meressä, kun sain heidät houkuteltua veteen ja olin itse seisomassa ja ohjaamassa vieressä. Melko rohkeasti muut ihmiset tosin näyttivät päästävän tämänkin ikäisiä itsekseen rannalla menemään. Lapsille sopivia uima-altaita saarelta toki löytyy useita sekä hotellien että ravintoloiden yhteydestä ja ehdottomasti kannattaakin lasten kanssa lomaillessa tähdätä sellaisten löytämiseen.



Oma lukunsa oli tietenkin myös veneretket. Kävimme yhden veneretken Thirasian saaren edustalla, ja aika hyvin tämän ikäiset malttoivat jo keskittyä retkeen varsinkin, kun pääsivät itse myös ohjaamaan venettä! Ainoastaan kun pysähdyksissä ollessa alkoi tylsyys ja väsymys tulemaan, oli kaikki kiellot ja kehotukset mennä kuuroille korville. Osa turisteille suunnatuista retkistä onkin lapsilta kielletty ja esimerkiksi itse Thirasian saarelle suuntautuvaan retkeen on ikäraja syystäkin 12-vuotta. Ajatuksissani oli käydä toisellakin saarella laivaretki, mutta näitä lapsia se ei ainakaan voinut vähempää kiinnostaa, joten tältä erää jäi se retki toteuttamatta.




Etukäteen oltiin suunniteltu paljon uimista ja esimerkiksi vesipuistossa käyntiä. Näihin seitsemään vuoteen toki on saarellakin mahtunut paljon muutoksia ja vesipuisto olikin suljettu. Sen sijaan oli viime kesänä Perissaan avattu lapsille leikkipaikka, jonne nämä tietenkin innoissaan mankuivat menemistä monta päivää. Käytiin lopulta ravintolan yhteydessä olevassa leikkipaikassa, jonne sisäänpääsy oli edullinen 5€/lapsi ja paikassa olisi saanut olla vaikka koko päivän. Oli tarkoitus mennä tänne toisenkin kerran, mutta tekemistä riitti lomallamme muutenkin sen verran, että valitettavasti ei enää ehditty ja tämä ehkä eniten jäi lapsia reissusta harmittamaan.



Toinen hitti Perissa-Perivolos -akselilla oli hupijuna! R kommentoi junaa, että ihan kuin tivolissa olisi ja sinnehän piti päästä monta kertaa ajelemaan. Juna siis kulki Perissasta aina Vlichadan satamaan saakka ja hinta aikuisilta 8 €, lapset puoleen hintaan. Kieltämättä tällä oli myös kätevä liikkua Perivoloksen ja Perissan väliä, kun muuten matka olisi kahdelle lapselle helteessä käveltäväksi ollut liian pitkä.





Kaiken kaikkiaan lapsillekin siis riittää Santorinilla tekemistä ja kokemista! Kunhan vain varaa matkaan iloista lomamieltä ja kärsivällisyyttä sekä perehtyy hiukan matkakohteeseensa. Aivan pienimmän kanssa olisi jäänyt monta kokemusta toki väliin, esimerkiksi Firassa rattaillakin kävely olisi ollut haastavaa portaikkoja pitkin ja turistien puristuksissa. Sen sijaan tämän ikäisten kanssa pystyi jo näkemään ja tekemeään monenlaista mukavaa.



Seuraavassa postauksessa kerron vielä vähän lisää meidän lomamatkasta, eli jääkää kuulolle, jos Santorini tai meidän perheen lomareissu kiinnostaa.


maanantai 16. tammikuuta 2017

Ostosmatka Ottobreen

Kun joskus viime vuoden puolella eräässä oululaisessa ompeluryhmässä kyseltiin, olisiko innokkaita lähtijöitä jo perinteeksi muodostuneelle vuotuiselle matkalle Ottobreen, niin minähän olin heti kiinnostunut. Äkkiseltään arveltuna näytti siltä, että samalle päivälle tammikuun puoliväliin ei osuisi mitään akuutteja muita menoja, joten ilmaisin olevani kiinnostunut lähtemään. Lähtövarmistuksia kysellessä sitten aloin vähän jahkailemaan, että jaksaako sittenkään... Kuitenkin autossa oli yhden naisen mentävä aukko ja oma rahatilanne kerrankin suotuisa niin päätin, että kun ei varmasti itsellä tulisi lähdettyä tämmöistä reissua ehkä ikinä tekemään Rovaniemen suuntaan, niin messissä olen!



Omat yöunet jäi taas vissiin viiden tunnin mittaiseksi. Osittain siitä syystä, että illalla vein lapset isälleen hoitoon ja muutama tunti omaa aikaa tarkoitti taas sitä, että minähän alan lyhentämään jo ompelupöydällekin kasaantuvaa kangaspinoa nyt, kun uusiakin on taas tulossa. Sain kuin sainkin vielä hyvinkin saman vuorokauden puolella inspikseni ommeltua ja päälle saakka. Aamuyöstä heräsin varttia ennen herätyskelloa, jonka olin asettanut soimaan viideltä. Meseen oli tullut viesti, jossa yksi matkaseurueen jäsen oli yön aikana sairastunut ja joutui perumaan matkansa, eli hullujen oululaisten joukkiomme kutistui neljään. Ehdin hyvin juoda aamukahvit ja syödä aamupalankin ennen lähtöämme. Ensimmäinen matkailija joutui lähtemään kotoaan etelämpää jo aikaisemmin, jättääkseen autonsa Ouluun ja kuuden maissa starttasi matka-automme. Mutkien jälkeen viimeiseksi he poimivat minut kyytiin ja motarille päästiin kiihdyttämään hieman ennen seiskaa.



Matka Rovaniemelle sujui kyllä leppoisasti, vaikkakin lumisade ja edessä pöllyävä lumi haittasi näkyvyyttä melkoisesti. Ihmeteltiin, millaisella riskillä meidätkin ja edessämme ajava rekka ohitettiin näkyvyyden ollessa nolla, vaan sen vuoksi, että pääsivät ajaa kihnuttamaan täsmälleen samalla vauhdilla sinne vain hieman edemmäs. Onneksi päivänvalo alkoi sarastamaan jossakin vaiheessa. Tervolassa pidettiin pieni tauko ja sieltä huoltsikalta löysin jo kauan etsinnässäni olleita CD-levyjä itselle autoon kuunneltavaksi. Tänne asti piti niitäkin lähteä ostamaan mutta ei se mitään, kun kerran löytyi.

Kolmen tunnin ajomatkan aikana ehdittiin jutustella kyllä vaikka ja mitä. Muut seurueesta olivat hyvinkin tuttuja tai ainakin jossakin tavanneet, mutta minähän en heistä ketään tuntenut aikaisemmin. Osottautui kuitenkin, että meillä oli yhteisen harrastuksen lisäksi paljon muutakin yhteistä ja hyvä siinä oli saada vertaistukea mm. samanikäisten lasten nukutukseen tai potatukseen liittyen. Oli näillä nuorilla naisilla kerrottavanaan myös romanttisia tarinoita omista kosimiskokemuksistaan ihan ilmatilarikkomuksiin saakka. ♥



Oltiinkin ihan hyvissä ajoin jo puoli kymmenen maissa perillä Rovaniemellä ja ihan ensimmäiseksi ajeltiin parkkiin ja jaloiteltiin kauppakeskuksessa. Kymmeneltä liikkeiden auettua löydettiin yksi avoinna oleva lounaskahvila, josta saatiin jonkunlaiset salaatti-patonkicombot ostettua varhaiseksi lounaaksi. Tästäpä ei sitten ollutkaan enää kovin pitkä ajomatka varsinaiseen määränpäähämme eli Ottobren tiloihin, jotka sijaitsivat Rovaniemen keskustan laidalla tavallisella kerrostaloaluueella. Kauppa on semmoinen, että sinne ei ihan tavallisella kävelyreitillä ehkä eksyisi, eli kyllä sinne ihan asiakseen täytyy lähteä ostoksille, jos mielii paikan päälle löytää.




Puoli yhdentoista aikaan päästiin siis kauppaan sisään. Ottobren tilat sijaitsevat kahdessa eri kerroksessa, katutasossa on pieni liike, jossa on kassa, ompelutarvikkeita, resorit ja pieni otos kaupan kankaista. Alakerran kellaritiloissa sijaitsee sitten se varsinainen ompelijoiden paratiisi, jossa on hyllykaupalla kankaita.



Pieni hetki meni orientoituessa siihen, että mitäs kaikkea hyllyillä onkaan ja mistä sen selailun alottaisi. Kaikki Ottobre Shopin kankaat on ostettavissa myös Etsyn verkkokaupasta, mutta minä en etukäteen ehtinyt valikoimaa selaamaan. Ainoastaan yksi täsmäisku minulla oli mielessäni sen perusteella, millaisia kuvia kaupan kankaista ehdin näkemään ja mikä itse asiassa oli sitten se varsinainen syy, miksi ylipäänsä kannatti tänne saakka lähteä kankaita ostamaan...!





Sieltähän se sitten lopulta tuli vastaan, erään hyllyrivin päätteeksi. Noshin kankaat ♥. Kesti kyllä monta ihastelu- ja hiplailukertaa, ennen kuin alkoi mielessä selkiintymään, mitä näistä on ehdottomasti ostettava. Joku kuosi iskee enemmän ja toiset taas ei ollenkaan, mutta kyllä sieltä seasta jokunen verkkokaupaussa jo aikoja sitten loppuunmyyty juttu löytyi.



Ihan näin merkkikohtaisesti ei kyllä oltu kankaita järjestetty, vaan aina jostakin välistä pompsahti esille lisää Noshin aarteita. Itelläni henk.koht. olikin vähän semmoinen Bongaa Nosh -leikki täällä menossa. En vaan voi mitään sille, että juuri nämä kankaat on itelle se ykkösommeltava.




Jos näistä olisin jo voinut ostaa kaikki, niin kauppa oli kyllä täynnä toinen toistaan ihanempia kankaita. Hyllyt tuli kyllä selailtua läpi useamman kerran ihan ajatuksen kanssa ja jotain inspiraatiota etsien. Montaa juttua ehti kyllä pyöritellä mielessään, käsissään ja peilin edessä.






Jostakinhan se leikkuu oli lopulta aloitettava, että ei menisi koko päivä pelkkään ihasteluun ja jahkailuun. Ja jos itellä on taipumusta siihen jahkailuun, niin ihan yhtä lailla muutkin ostosmatkailaiset pyöritteli kankaita ja ideoita päässään, että ei tämä todellakaan ollut mikään kauppaan sisään ja kohta ulos -tapahtuma.




Hiljalleen siinä sitten alkoi kangaspakat lisääntymään pöydällä. Ei toki oltu putiikissa päivän ainoat asiakkaat, vaan muitakin ompelijoita oli ostoksilla ja myös heitä oli palveltava välissä. Kaupassa oli töissä kaksi työntekijää ja välillä meitäkin palvellut rouva joutui poistumaan yläkertaan näyttämään asiakkaille esim. resoreita. Sillä välin meillä taas leikkuupöydän kangaspakkapino vaan kasvoi kasvamistaan.











Oli kyllä hauska nähdä sekin, millaisia kangasvalintoja ja mätsäysideoita muut ompelijat näistä kankaista sai. Selkeästi on näillä kokeneemmilla ompelijoilla hyvä värisilmä ja oliki ihan loistavaa päästä ostoksille sellaisten kanssa, jotka osaa sanoa jotain esimerkiksi kankaiden laadusta eikä osta jotain, joka todennäköisesti ei tule nyppääntymättä kestämään.







Tuntien kuluessa ehti omakin mieli muuttua moneen kertaan. Oli muutama Must have-juttu ja sitten sellaisia hetken mielijohteesta syntyneitä ajatuksia. Etsin kankaita itselleni, lapsilleni ja lisäksi ajatellen mahdollisia lahjaksikin päätyviä juttuja. Mielessä oli myös eritoten kotona jo odottelevat kankaat ja jos niihin saisi mitään mätsättyä. Ihan akuutti tarve minulla oli mustille kankaille, sekä trikoolle että joustocollegella ja lisäksi resorille. Muut kankaat tulikin sitten valittua fiilispohjalta omia mieltymyksiä kuunnellen. Erityinen aarre oli käytävässä olevat palakangastarjoukset. Sieltä löytyikin monta mukavaa juttua. Harmi, että ei se lottovoitto kuitenkaan ole osunut kohdalle, eli jonkulainen järki nyt oli päässä pidettävä. Aika äkkiä oli kuitenkin selvää, että minun itselleni asettama budjettiraami paukkui yli jo ensimetreillä mutta eipä tänne asti kannata parin metrin tähden edes lähteä..!






Mutta lopultakin, kun muut asiakkaat olivat jo lähteneet ja liikkeellä oli sulkeutumisaika, saatiin meidänkin viimeiset kankaat leikattua ja päästiin tutustumaan yläkerran valikoimaan..! Sielläkin olisi ollut vaikka ja mitä, mutta tällä kertaa itelle riitti vaan metri(!) mustaa resoria. Näiden meidän kangaspinojen hinnan laskemisessakin meni tietysti tovi. Semmoinen huomionarvoinen seikka on hyvä mainita, että Ottobre Designin tilaajat saavat ostoksistaan -10 % alennuksen. No, itelleni ei kyseistä lehteä tule mutta sainpahan kuitenkin paikkaan kanta-asiakaskortin ja siihen jo ihan hyvän määrän leimoja. Toisin sanoen, ostoksille on päästävä uudemmankin kerran omat alennukset lunastamaan... ;)


Lopulta reilu VIIDEN TUNNIN ostoskierroksen jälkeen päästiin poistumaan myymälästä auto täynnä kangaskasseja! Paluumatkalla Ouluun oli tietysti ajettava ulkomaiden kautta, eli pysähdyttiin vielä Haaparantaan ostoksille. Ite kävin ihan ensimmäiseksi Candy Worldissa hakemassa karkit seuraavan vuoden tarpeisiin (ehheh.... liekkö kestää kauan) ja Ikean läpi mentyä tein vain muutaman pienen ostoksen sieltä. Kaiken päälle käytiin vielä syömässä paikallisessa Leilani-ravintolassa, josta saatiin kyllä hyvää thaimaalaista ruokaa.

Kaikkinensa päästiin lopulta lähtemään kotimatkalle kellon ollessa jo kymmenen! Itse olin kotona siis hieman ennen puoltayötä, mutta muut toki joutuivat vielä jatkamaan matkaansa eli hyvinkin reissu venyi yli 18 tunnin mittaiseksi. Pitkä päivä pitkän kaavan mukaan, mutta oli todellakin käymisen arvoinen reissu. Kanssaseurue ansaitsee hyvästä seurasta vielä erityismaininnan ja viisi tähteä!




Oma saalis oli lopulta siis tämän näköinen. Äkkiä vaan kankaat esipesuun ja ompelupuuhiin - näissä riittääkin puuhailtavaa taas vähäksi aikaa.