Poni- ja eläintouhuissa

Koitan aina välillä keksiä vapaapäiville muutakin tekemistä lapsille kuin pelkkää kotona istuskelua ja keskenään kisuamista. Niinpä osui jälleen silmiin pieni mainostus Facebookissa Hietasaaren Ponipihan ponitouhuista, ja S oli oikein innokkaasti lähtemään sinne lyhyelle kurssille.

6-vuotiaalle reippaalle ja eläinrakkaalle esikoisellemme oli juuri omiaan 2 h kestävä kurssi, jolla oppisi hoitamaan poneja ja muitakin pihan eläimiä! Mm. yksi hänen tulevaisuuden toiveammateista kun on eläintenhoitaja, niin nytpä hän sai vähän kosketusta siihen, millaista se eläintenhoito saattaisi olla.

Vein tytön Ponipihalle, jossa pari muuta tyttöä jo odottelikin kurssin alkamista. Jätin Sn sinne pienen eväsrepun kera ja lähdin sillä välin poikien kanssa asioimaan muissa touhuissa.

Kun tultiin takaisin, siinä ne kaikki tytöt tuli vastaan heinäpaalua hevosille kantaen. Oli kuulemma ollut oikein mukavaa ja olivat saaneet hoitaa eläimiä ja ratsastaa aasilla. Taisi samalla jännityskin karista isoja eläimiä kohtaan, niin rohkeasti kun S näytti, miten tarjoaa isolle hevoselle heinää. Tuo lienee omasta mielestäni se kurssin kohokohta - oppii, miten käyttäydytään isojenkin eläinten kanssa. Ja voi olla, että pitää vierailla Ponipihalla taas uudemmankin kerran, ehkä ensi kertaa sitten ihan ratsastuksen parissa.

Päivä maalla

Viikonloppuna koitti jälleen meille jo lähes perinteeksi muodostunut retki maatilalle. 6.-7.7. järjestettiin jälleen Päivä maalla -tapahtuma Ylikiimingissä Sortolan tilalla. Me ollaan tuolla käyty jo parikin kertaa aikaisemmin ja on ollut niin mukavaa, että totta kai lähdettiin taas käymään. Vähän viikonlopun sääennusteet meitä pidätteli, ettei menty käymään paikan päällä jo lauantaina, mutta sunnuntaina kuitenkin päästiin tapahtumaan lähtemään.

Tilalla oli poniratsastusta ja kärryajelua, paloauto, erilaisia myyjiä ja arvontapisteitä. Itselleni kuitenkin eläimet oli se näkemisen arvoinen asia: tilan omat lehmät, vasikat, kanat, puput, viiriäiset, lisäksi paikalla oli lampaita.

Nuorimmainen oli ihan innosta soikeana, kun pääsi pois rattaista ja näki vasikat! Olisi halunnut kiivetä aitauksen sisään niitä katsomaan. Kävijoillä oli lisäksi mukanaan omia koiriaan ja niitä J myös mielellään seuraili ja oppi sanomaan "hau".

Lasten mielestä parasta oli tietenkin leikkipaikka, jäätelö ja keskimmäisen mielestä lisäksi traktorit.

Jäätelö oli totta kai hyvää myös. Itse maistoin salmiakkipippuria ja oli kyllä juuri sopivan salmiakkinen!

Nyt kun on tälle kesää kokemusta myös italialaisten jäätelöisten maistamisesta niin kyllä silti pakko sanoa, että suomalainen aito maatilan jäätelö vetää pitemmän korren! Onkohan näitä Sortolan jäätelöitä missään jätskikiskalla myynnissä?

Päivä maalla

Nyt olisi tiedossa kesälomapostauksia! Ollaan oltu jo koko kesäkuu lomalla ja vielä lomailut jatkuu ja vaikka ihana onkin olla öllötellä lasten kanssa ihan vaan kotonakin, niin kyllä noille meidän Duracell-pupuille on pakko keksiä jotain muutakin aktiiviteettia. Käytiin jo pari vuotta sitten Facebookista bongatussa tapahtumassa Ylikiimingin Sortalan tilalla, ja koska kokemus oli positiivinen, niin lähdettiin taas käymään tapahtumassa uusiksi, koska säätiedostuskin näytti pelkkää aurinkoa.

Viime vuonna ei ehditty paikalle, joten sieltä ei vertailukokemusta ole, mutta nyt ainakin oli parkkipaikat sijoitettu järkevämmin ja pelto jopa niitetty - viimeksi jouduttiin vaunujen kanssa kahlaamaan pitkässä heinikossa. Kulkuportin paikka oli samalla muuttunut maatilan toiselle sivustalle niin, että parkkipaikat oli heti vieressä eikä tarvinnut kävellä pitkää matkaa.

 Paikalla oli Ponitouhujen ponit ja oltiin paikalla ilmeisesti ihan hyvissä ajoin, kun ei kovin pitkää jonoa ollut vielä ehtinyt kertymään. S halusi ratsastaa ponilla ja R halusi kärryjen kyytiin. Kilttejä poneja oli kaikki ja meilläkin lapset uskaltautui niitä silittämään.

Pihan leikkikentällä lapset leikki mennen tullen ja niin näytti tekevän muutkin lapset. Samalla vanhemmat (ja lapset toki myös) sai syötyä katetussa teltassa tai pihamaalla istuskellen. Meillä jäi nyt tällä helteellä makkarat ja letut ostamatta, mutta hyvät oli kyllä tuoksut.

Maatilan eläimiä tilalla kyllä riitti sankoin joukoin. Ainoa puuttuva eläin oli kissanpennut, joita ei kuulemma tälle kesälle ollut tullut (ja ehkä hyvä näin päin).

Koneitakin oli tilalla yllin kyllin testattavana. Paikalla oli paloauto, jonka ohjaamossa lapset sai kävästä istumassa. Lisäksi saivat ruutailla paloauton vesiletkulla. Meidän pieni konemies kävi kyllä jokaisen mahdollisen traktorin kyydissä istumassa ja pois sai vain kun sanoi, että tuolla olisi toinenkin, jonka kyydissä voi käydä.

Välissä syötiin toki tilan myyntihittiä eli Sortolan jäätelöä. Makuja oli monia, mutta meidän lasten hitti taisi olla suklaa. Sain syödä Rn jäätelön jämät ja tosi suklaisa tuo olikin. Lopuksi alkoi itselläkin tehdä mieli sitä jäätelöä, niin ostettiin toistamiseen uudet jädet. Kotiinkin olisi voinut tilalta ostaa, mutta meillä ei ollut mitään kylmäsäilytystä mukana ja onhan nämä toki melko arvokkaitakin, niin tyydyttiin nyt vaan ihan näihin maistelukokemuksiin.

Mukava tapahtuma oli taas parin vuoden tauon jälkeen ja jos ilmat on ensi vuonnakin näin suotuisat, niin käydään taas uudemmankin kerran.

Eläinpäivä Muksujen museoviikolla

Eilen perjantaina koitti poutapäivä vihdoin sateiden jälkeen eli sehän meinasi sitä, että ulos piti lähteä. Oulun seudun tapahtumia aijemmin selaillessa tuli vastaan Turkansaaren Muksujen museoviikko, etukäteen ohjelmistoa katsellessa perjantain Eläinpäivä kuulosti meille sopivalta. Sääjumalattaret oli meille taas tällä kertaa suosiollisia, kun lämpölukemat oli kahdenkympin yläpuolella ja aurinko paistoi. Ehdittiin paikalle vasta puolenpäivän jälkeen, koska aamun käytin pyykkien pesuun, eli missattiin historiallinen opastuskierros mutta eipä se mitään, en olis uskonut Sn siihen jaksavan keskittyvänkään.

Kun päästiin paikalle, niin kuului kyllä pauketta ja siellähän ne tummat ukkospilvet väijyi horisontissa. Oltiin kuitenkin onnekkaita, sillä pilvet päätti vaan kiertää Turkansaaren ympärillä eikä missään vaiheessa tulleet päälle.

Ihan ensimmäiseksi ostettiin lippu talutusratsastukseen, mutta ajattelin, että kierreltäisiin kuitenkin ensiksi vähän ympäriinsä katsoen, mitä saarella on. Lampaathan meitä tulikin heti vastaan ja viime kertaisen perusteella lapsia taisi jännittää. Niinpä ei S uskaltautunut edes pois rattaista lampaiden lähellä saatikka silittää niitä. Vaikka lampaat oli kilttejä kuin koiranpennut ja sanonta "lauhkea kuin lammas" tuli mieleen näitä katsellessa. Selvisi, että lampaiden nimet on Karkki ja Sikke (muistaakseni) ja tosiaan, näyttivät vielä hyppivän esteitäkin kuten koirat ikään.

Täällähän olisi tosiaan muinakin päivinä ollut ohjelmaa ja esimerkiksi nyt viikonloppuna olisi ollut TervaTontun teemapäivät, lastenmusiikkokonsertti ja satuja. Mutta en edelleenkään ajatellut, että meidän lapset olisi näihin jaksaneet keskittyä, ehkä ensi vuonna sitten.

Kiipeily kyllä kiinnosti molempia ja niinpä päädyttiinkin Vekaravintille, jonne lapsille oli järjestetty monenlaista puuhailua, väritystehtävää ja askartelua. Täällä käytiin toistamiseenkin, ja Rkin löysi heti itselleen ikäisensä tyttökaverin.

Slta jos kysytään, niin museokäynnin parasta antia taisi silti olla hänelle lupaamani ratsastus - sekä tuulimyllyssä kiipeily. Hauskaa, että pieniä lampaita hän pelkäsi, mutta olisi halunnut ratsastamaan isolla hevosella. Siellä tuulimyllyssä kiipeillessään isompi tyttö ehti kuitenkin meidän vuorolla ottaa isomman hepan, niinpä jäljelle jäi poni, jolla hän sitten suostuikin minun helpotukseksi menemään.

Lisäksi S kuului kaipaavan leikkimökkiä - jokaista aittaa hän nimittäin nimitti tuolla leikkimökiksi. :) Vaan löydettiinpä oikeakin viimein ja siellähän hän olisi viettänyt aikaa vaikka kuinka.

Hetkeksi jätin hänet sinne sitten yksin leikkimään ja kävin kiertämässä Siikasaaren alueen nopeasti. Ihan yllätyin, että museoalue on näin iso, olenhan minä täällä aijemminkin käynyt mutta silloin aika kului kirjaimellisesti Turkansaaren kirkon nurkilla pyöriessä, Tälläkään kertaa ei hirveästi jäänyt aikaa paneutua itse tuohon saaren ja rakennusten historiaan. Todellista historian havinaahan nämä saaret kätkee sisäänsä, ja tuollakin metsäkämppäkartanossa vieraillessa melkein odotti jonkun menneiden aikojen haamun hiippailevan, niin oli aika ja tunnelma pysähtynyt tuonne.

Nälkähän tällä reissulla pääsi yllättämään, ja olisi pitänyt aamulla tajuta pakata eväät mukaan. Onneksi Turkansaaressa oli kuitenkin kahvila, ja pelkkien kahvien sijaan päädyinkin sitten ostamaan Slle lounaan, jonka - lohikeiton - hän sitten popsikin suihinsa hyvillä mielin. Haavereittakaan ei selvitty, kun kiireissäni päädyin leikkaamaan leipäveitsellä melkein palasen pois peukalostani... Tällä kertaa siis itse olin se, joka teloi itseään.

Monenlaista nähtävää ja koettavaa meillekkin siis oli, mutta itseäni kiinnosti erityisesti tuo kuoppa, mikä oli kaivettu tuonne kirkon nurkille.

Tutut ja blogin vanhat lukijat saattaakin muistaa tämän oman kytkökseni saaren menneisyyteen, ja olisi kyllä ollut mielenkiintoista nähdä (tutut) arkeologit työssään ja vähän heitä "haastatella". Mutta nyt ei näkynyt ketään paikalla.

Käykäähän siis vielä viikonlopun aikana paikalla! Meidän tutustuminen alueeseen kesti melkein kolme tuntia, kun rauhassa kierreltiin ja syötiinkin välissä. Ja hei, paikalle pääsee näemmä myös veneellä, jos sellainen löytyy. Pois lähtiessä päästiin näkemään myös aito tilanne häävalokuvaukseen, kun pellon reunalla seisoi hääpari valokuvaajan kera. Tämä on kyllä täydellinen miljöö maalaisromanttisille hääkuvauksille ja häille, ja mieleen tuli tuolla kyllä muitakin valokuvausideoita. Kannattaa siis ottaa hyvä kamera mukaan.