Instagram @sarkkuk

Näytetään tekstit, joissa on tunniste monikulttuurisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste monikulttuurisuus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. joulukuuta 2015

2,5 vuotta

Meidän neitokaisella tuli viikko takaperin ikää jo kaksi ja puoli vuotta. 
Aika siis jälleen vähän kurkistaa, millainen lapsi meillä tällä hetkellä kasvaa.



S on jo pieni iso tyttö ja kovassa esiuhmavaiheessa, joka on tullut ja mennyt vähän enemmän ja vähemmän. Tai sitten kyseessä on ihan perusluonteenpiirre - mikä ei olisikaan mikään ihme, kun katsoo mm. isänsä ja äitinsä luonnetta. ;) (Lisäksi meidän puolen suvun naisilla tahtoo tuo kiivaspäisyys kulkea suvussa... :D ) Kaikessa on kyllä saatava tehdä oman päänsä mukaan. Esimerkiksi pukemisessa alkaa olla kova "ITE"-vaihe - vastapainoksi sitten taas välillä heittäytyy avuttomaksi vauvaksi sanoen "Minä en osaa". Ja taas kohta on äidin oma kultamussukka pyytäen "Äiti auttaa". Pukemisessa on muuten alkanut olla jo prinsessavaihe, kun pitäisi saada monesti pukea mekko päälle. Kaikki mekkoa käyttävät tädit on prinsessoita, ja mekko on myös oltava tanssiessa päällä. :)


Sama juttu syömisessä. Vaikka periaatteessa S onkin kaikkiruokainen, niin välillä pitää ihmetellä, että mistä tuo saa kaiken energiansa kun syö kuin pikku hiiri. Herkut kyllä maistuis ja vähän väliä yrittää sanoa, että "On karkkipäivä" ja sitten ovelana on yrittänyt lanseerata "pikkukarkkipäivän", "sipsipäivän" jne. Toisinaan pitää neitiä siis vielä avustaa syöttämällä, että jotain menisi alas. Onneksi tykkää myös hedelmistä ja marjoista, että ei aina menisi tosiaan sinne karkkien puolelle.


Tässä iässä sitä alkaa myös hoksaamaan niitä luonteenpiirteitä. Minusta tuntuu, että Ssta on kasvamassa melko huomaavainen tyttö. Esimerkiksi kerhossa S kuulemma menee helposti auttamaan kavereita, jos jokin asia ei suju. Kerran auttoi kaverityttöä riisumaan tossuja jalasta, kun hänellä se ei oikein alkanut sujua. Äitiäkin monesti tulee auttamaan, antaa kengät ja jos "meni vähän huonosti" (=laitan lenkkarit puolihuolimattomasti puolittain jalkaan), tulee avustamaan, että menisi kunnolla. Pikkuveljeä kohtaan sisarusrakkaus ja hoivavietti alkaa myös näkymään, S on alkanut kiinnostumaan esim. vaipanvaihdosta ja siinä haluaa avustaa. Tekee myös mielikuvitusruokia Rlle, eli aavistan hänen kohta olevan innoissaan, kun aloitetaan ne oikeat ruoat ja niitä pääseekin varmasti sitten apuna maistattelemaan.


Kotileikit on muutenkin tämän hetken juttu. Viime vuoden joululahja, leikkikeittiö, on päivittäisessä käytössä ja sillä tehdään kyllä monenlaisia ruokia. Välillä menee sotkemisen puolelle, kun mielikuvitus ei enää riitäkkään, vaan kaatelee vesiä, maitoja jne. kupeista toiseen ja senhän tietää, miten siinä sitten käy. Nukkevauvoja hoitaa mielellään ja leikkii käyvänsä niiden kanssa kärryillä kaupassa. Kauppaleikkejäkin välillä "maksaa" ja laskee rahoja, joiksi kelpaa äidin vanhat kortit ja pelinappulat. Ja jotta nyt ei ihan näin sukupuolittunutta olisi kaikki, niin S kyllä tykkää myös leikkiä autoilla ja rakentaa legoilla. Myös palapeleistä on tällä hetkellä kauhean innostunut ja osaa jo itse koota joitakin 6- ja 8 -palasisia palapelejä ja kokeilee kyllä suuritöisempiäkin.


Kirjojen ystävä S on myöskin ja lukee mielellään. Tähän saakka lukeminen on ollut lähinnä sitä, että katsellaan kuvia ja äiti kysyy "Mikä tuo on?" tai "Missä X on?" ja S vastaa, tai vastavuoroisesti kysyy äidiltä samat asiat. Nyt kuitenkin on alkanut pikkuhiljaa kiinnostumaan tarinan kerronnasta, eli vähän aikaa jaksaa seurata tarinan juontakin. Ei kuitenkaan vielä pystytä varsinaisesti lukemaan sitä tarinaa vaan niin, että äiti kertoo tarinan muodossa, mitä kuvissa tehdään. Myös värit, numerot ja kirjaimet on tällä hetkellä kovan mielenkiinnon alla. Itsekseen hän on myös jonkin verran alkanut jo kirjoja tutkimaan ja sielläkin jonkunlaista tarinan tynkää on välillä alkanut kertomaan.


Muita mielenkiinnon kohteita on toki TV ja puhelinsovelluksista YouTube. Suosikkiohjelmia on tietysti PikkuKakkonen, josta ainakin Tuttiritari, "Vaaramummo", ja Hilla&Eetu on jäänyt mieleen. Tunnistaa myös "äidin ohjelmat", joita äidin siis on pakko katsoa päivittäin. Osaa käyttää sujuvasti äidin puhelinta, sieltä etsiä "punaisen" eli YouTuben ja sieltä taas mitä ihmeellisimpiä videoita. Yllätysmuna- ja nukkemainokset on ihan hittejä, mutta onneksi tykkää myös kuunnella lauluja, esim. "Wheels on the Bus", "Jänis istui maassa" ja jotkin intiankieliset (!) laulut. Katsellaan myös DVD:itä ja boksilta streameja, ja niissä suosikkeja on Pipsa Possu/Peppa Pig, TitiNalle, HelloKitty ja Pyjamabanaanit.


S tykkäisi myös kovasti askarrella ja leipoa, mitä onneksi kerhossa tehdään. Olisihan se kotonakin kivaa, mutta mihinpä laittaa sitten kaikki tuotokset? Lahjatoivelistalla on ainakin nuita askartelujuttuja, että jos niitä nyt tulisi ja neiti pääsisi tekemään lisää tauluja seinille. Leipomiseen osallistuisi mielellään syömällä taikinaa, mutta tykkää myös muovailla omia juttujaan. Taikahiekkaakin meillä olisi, mutta se on nyt ollut jäähyllä, koska meni levittämään hiekat joka paikkaan. Joulun jälkeen ehkä saa taas esille... ;)


Liikunnallisuutta toki unohtamatta, S edelleen tykkää käydä leikkipuistoissa, vaikka nyt talvella harvemmin käydäänkin. Mutta kova on laskemaan mäkeä, eli kaikki liukumäet on kyllä koettava. Talvella onneksi ulkona pystyy menemään pulkkamäkeenkin, ja ollaankin nyt jo pari kertaa käyty mäenlaskussa (ja omalle pihalle on tekeillä iso mäki, jos lunta vaan riittää). Uimahallissa on kans käyty uimassa lähes joka sunnuntai, ja se onkin monesti Slle viikon kohokohta, Sielläkin vesiliukumäki on kovassa käytössä. Tahtoisi käydä useamminkin, mutta tällä hetkellä aika ei yhtään veny siihen. Myös tanssiminen on Ssta kivaa ja odotankin, että pääsen hänet laittamaan 3-vuotiaiden tanssiopetukseen. Vaikka kaikesta näistä tykkääkin, on mielestäni S vähän, no jos ei nyt ihan kömpelö varsinaisesti niin ainakin melkoinen kohelo. Hän kun menee yleensä suuna päänä niin, että jalat vie eikä pää pysy mukana ja monesti seurauksena sitten kaatuu, ja häntä siitä jatkuvasti joudun varottelemaan.


Niinpä monestihan ei liikunnallinen ja kielellinen kehitys kulje ihan käsi kädessä, ja meille on saattanut osua se kielellinen lahjakkuus sitten kohdalle, mitä nyt tällä hetkellä voi päätellä. Ssta on nimittäin kehittymässä ei pelkästään kaksi- vaan kolmekielinen. Kotona kun puhutaan kolmea kieltä ja S kyllä ymmärtää sujuvasti sekä suomea, arabiaa että englantia. Äidinkielenä on suomi ja melkoisen hyvä hän on jo puhumaan, ja jos ei jotain sanaa tiedä niin muistaa kyllä opettaessa heti. Puhuu jo ihan täysiä lauseita ja aikamuodotkin alkaa sujumaan. Toki välillä jotkin sanat ja käsitteet sekoittuu, esimerkiksi "kutittaa" on monesti synonyymina raapimiselle. Sitten hauskoja rakenteita on -si -päätteiset imperfektit, ja tajusinkin, mistä se tulee. Kun sanoo, että "S heräsi", tulee tästä muodosta helposti muitakin sanoja, esim. "tippusi". Arabiasta ymmärtää selvästi lähes kaiken, mitä isänsä sanoo (joskus autan asiaa sanomalla saman asian suomeksi, jos ymmärrän itse asiayhteyden), ja osaa jo vaihtaa kieltä vanhempien välillä sen, mitä sanoja osaa (välillä on kyllä sekoittunut niin, että minulle vahingossa sanoo jotain arabiaksi ja joskus sanoo saman asian tuplasti kahdella kielellä esim. "Katso leeki!". No sitten se englanti, niin hän selvästi kyllä ymmärtää kaiken, mitä vanhemmat keskenään puhuu ja selostaa monesti kuulemansa sitten suomeksi. Vielä vahvistukseksi, kun hän katsoon englanninkielisiä ohjelmia ja kuuntelee musiikkia, niin sieltä tarttuu monenlaista. Tällä hetkellä sininen on "[b]luu" ja keltainen "jejjou". Vihreä on muuten "vihjinen". :D Kerhosta oppii sitten lisää "isojen" lasten juttuja, ja onkin melko huvittavaa, kun nyt on oppinut mm., että "Isi on iskä, ja äiti on äiskä". :)


Mites sitten nukkuminen... Tällä hetkellä S nukkuu vielä päiväunia, mutta on selvästi alkamassa niitä harventamaan, kuukauden sisään kun mahtuu useampi päivä, jolloin ei ole nukkunut päikkäreitä ollenkaan. Tai nukkuu ne sitten tosi myöhään iltapäivällä. Tämä kyllä sitten myös illalla näkyy! Yöunille käyminen on välillä hirveä show, kun ei malttaisi, ja haluaa vettä, pissalle, valot päälle jne. Yöthän hän nukkuu pääasiassa isin kanssa huoneessaan. Muutamana yönä tässä äsken halusi itse omatoimisesti mennä nukkumaan omaan sänkyynsä! Mutta sitten on niitä iltoja, että haluaisikin äidin ja Rn viereen. Nykyisin hän saakin meidän kanssa jo nukkua, kun ei niin suurta huolta ole enää siitä päälle menemisestä/potkimisesta ja S onkin jo selvästi rauhallisempi Rn vieressä nukkuessaan. Edelleen S herää useamman kerran yössä tarkistamaan, missä isi/äiti on, mutta rauhoittuu kyllä heti takaisin todetessaan jomman kumman olevan siinä vieressä. Nyt kun ei päivähoidossa enää ole, niin aamullahan me herätään klo 7-8 välissä, millä on silläkin vaikutusta tuolle yöunille asettumiseen... Mutta niin kauan kuin tämä nyt meidän päivärytmiin käy, niin on hyvä.


Niin ja vaippojahan meillä nyt ei ole käytetty enää melkein puoleen vuoteen. Yövaipatkin jätettiin kesän jälkeen pois kokonaan. Osaa jo ihan itsekseen mennä potalle ja sieltä vaan sitten huutelee, kun on asiansa tehnyt. Muutama vahinko on toki sattunut, ja selkeästi ne on olleet jotain huomiohakuisuutta, tai jos on yöllä tullut, niin joko ei ole illalla käynyt vessassa (=nukahtanut "liian" aikaisin) tai on ollut kipeänä. Äitillä vaan ei ihan aina ole ollut ymmärrystä, kun ne vahingot on yleensä käyneet niin, että juuri kun oot aatellut, että onpa mennyt hyvin, niin sitten on pissat housuissa... Mutta kokonaiskuvaa katsoen niin valtavan hienosti tuo kuivaksioppiminen meillä on sujunut ja on kyllä huomattavasti helpottanut tätä meidän pikkulapsiarkea!


Semmoinen taapero meillä! Oliko tässä samoja juttuja, mitä muiden samanikäisten keskuudessa, ja heräsikö jotain näistä mieleen?

maanantai 14. syyskuuta 2015

Nimi

Nimeä aloin miettimään varmaankin heti raskaudesta tiedettyäni. Tytölle olikin helppo löytää sieviä vaihtoehtoja, mutta pojan nimivalinta vei aina umpikujaan. Kriteereinä kun oli mm. A- tai S-alkuinen, 4-5 kirjainta, mielellään D:n sisältävä tai ainakin A:han päättyvä. Pitäisi olla sekä arabian- että suomenkielessä helppo kirjoittaa ja lausua. Vauva syntyi ja edelleen selasin samoja nimilistoja ees taas. Samaan hommaan alkoi isikin, muutaman nimen tyrmäsin heti liian yleisinä tai raamatullisina, tai ne oli jo käytössä kavereiden lapsilla tai jotain ex-poikaystäviä. Pari vaihtoehtoa piirtyi paperille, jopa noilla minun kriteereillä, mutta jokin tökki edelleen eikä esim. r-kirjaimeen päättyvä nimi kuulostanut kovin helpolta minun tai kenenkään suomalaisen suuhun.

Päät(etti)in valita pojalle kolme nimeä kuten siskollaankin ja sukunimihän tulee isältä.



R - - -

Isi ehdotti yhtä nimeä selattuaan suomalaista almanakkaa. Nimi oli kyllä tullut vastaan mibullakin, mutta jonka olin ohittanut, koska ei noihin minun perusteisiin käynyt. Tokihan nimi oli suomalainen JA arabialainen ja jopa eräällä kuuluisalla palestiinalaisella. Vielä kun sanoin, että nimen pitää olla vahva ja komea, sitä se on. Pari päivää nimeä makusteltuani päätin hylätä nuo minun kriteerit tuloksettomina ja poikaa katsoessani hän alkoi jo tuolta nimeltä näyttääkkin. :) (R-kirjain voi olla monelle toki hankala sanoa, mutta itsekin ajattelin tämän olevan ongelma lähinnä itselleni, ja ei edes ongelma vaan erilainen tapa lausua!) Arabiankielellä nimi tarkoittaa jonkinlaista ampujaa (jousiampuja) ja on isin mukaan erään tähden nimi, päättelisinköhän oikein että juuri kyseenomaista tähtikuviota tarkoittaa? Nimi on ollut Suomessakin yleinen erityisesti 70-80 -luvuilla.


A - -

Toinen nimi on isänisän nimi, ja voisi olla ollut sellaiseen etunimikin, mutta on isin puolelta pojan serkun nimi eli ei viitsi sentään samaa nimeä käyttää. Nimi on suomessakin käytössä ja yleinen. Lähin käännös nimelle voisi isin mukaan olla "korkea-arvoisa".


A - - - -

Kolmas nimi (jota välillä kaavailtiin toiseksi nimeksi mutta lopulta käännettiin vielä kerran ympäri) tuotti eniten hankaluuksia ja päätettiin vielä eri kirjoitusasujen väliltä muutama päivä ennen nimiäisiä, kun vein paperit postiin. Tämä nimi tosiaan vaihtuikin vielä, kun sanoin, että haluan sen olevan tasapuolisuuden vuoksi minun suvusta. Vähän siis rikkoo tätä suomalais-arabialaista kaavaa, mutta tämäkin nimi on hieman erilaisessa kirjoitusasussa (mutta suomelle hankalassa) käytössä myös arabiassa. Hirveästi en löytänyt vaihtoehtoja, mutta valittiin kuitenkin minun isän toinen nimi. Se on alkuperältään kreikkalais-roomalainen, ja eri kirjoitusasujen väliltä, vaikka minua houkuttikin tuo alkuperäinen nimikin, niin päätettiin kopioida sellaisenaan isältäni. (Tulevia poikajälkeläisiä ajatellen tätä voi siis vielä käyttää halutessaan myös). Nimi myös päättyy n-kirjaimeen kuten isosiskollaankin eli jotain samankaltaisuutta siinäkin.



- - -

En halua kokonaisuudessaan nimiä julkaista täällä blogissa, mutta uteliaat varmasti voivat vinkeistä tehdä nettihakuammuntaa ja päätellä, mitkä nimet on! :)

sunnuntai 30. elokuuta 2015

1kk neuvola

Keskiviikkona iltapäivästä käytiin pojan 1 kuukautisneuvolassa. Taas tuli vähän kiirus, kun piti olla jo menossa ja esikoisella tietysti vessahätä juuri silloin (parempi kuitenkin näin kuin viime kerralla!). Hämmästyttää edelleen, miten useamman lapsen kanssa voi ikinä pitää aikatauluista kiinni (loistava ennakointitaito?), kun aina lähdön hetkellä pitää mennä vessaan/vaatteet vaihtaa/tavarat on hukassa/jne. Piti siis taittaa 25 min matka 15 minuutissa, kun pidin pääni ja vaunuteltiin. Muutama juoksuaskelhan se piti ottaa ja kuuma kyllä tuli, mutta ehdittiin juuri sopivasti niin, että terkka käveli vastaan käytävän toisesta päästä, kun päästiin sisälle ovesta.


S oli tälläkin kertaa reipas ja leikki leluilla ja tarroilla sillä aikaa, kun juteltiin ja otettiin mittoja. Hyvinhän me ollaan jakseltu, pientä nuhaa nyt ollut kun S oli lentsussa viikonloppuna ja toki se pienemmällekkin tarttui, viime yö juurikin oli melko tukkoisen kuuloinen. Saatiin ohje heti lähteä lastenklinikalle jos siltä tuntuu (onneksi tuo viime yö jäi kuitenkin lentsun "huipuksi" eli pientä aivastelua lukuunottamatta terveempään päin mentiin).


Poika oli hienosti kasvanut, arvelin olevan siinä viiden kilon tuntumassa mutta mentiin jo ylikin. 5110 g, 57,5 cm ja pää 38,8. Terkka muuten tällä kertaa hoksasi - olenkohan täälläkään aiemmin maininnut? - että vauvalla on vasemmassa jalassa noin polven alla pieni mansikkaluomi syntymämerkkinä. Samoin ihasteli entiseen tapaansa "miten joku jaksaakaan noiden kanssa väkerrellä", biimeksi en ees tajunnu mihin tällä viittasi, mutta siis meidän kestovaippoja! Siinäpä sitten kerroin, etgä halvalla olen kaikki ostanut ja kylmä, onhan noita melkoiset määrät kertyneet, lun Sn kestot on tallessa ja olin jo ostanut valmiiksi L-kokoisiakin, mitkä ei ehtiny ollenkaan ees käyttöön [mistä puheen ollen ne pitäisikin myydä jo pois].

Käyrillä hyvää kasvua ja kaikki täysimetyksellä, edes sitä pulloa ei ole vielä käytetty. Tätä se terkka vähän hämmästeli että saanko nukuttua ettei isän tarvitse yöllä hoitaa syöttöjä, mutta kun tosiaan pojalla on alkuyöstä se pitempi unipätkä, niin se varmaan auttaa minun jaksamista. Terkka totesikin minun näyttävän virkeältä eikä yhtään siltä, että olisi pienen vauvan äiti, mutta kehotti myös lepäämään tarvittaessa esim. lasten päiväuniaikaan [voi kun vain osaisi!].


Juteltiin vielä (taas) meidän kulttuuri- ja kieliasioista, S kun kuulemma hienosti puhua pälpätti. Kestopuheenaihe seurassa kuin seurassa, mitä kieliä S puhuu ja osaa. :) Isikin on alkanut nyt ottamaan isoja harppauksia suomen kielessä, kun pääsi sinne kouluun.


Pääsi S vielä keittelemään nukkevauvoille ruokaa leikkihuoneessa, kun imetin jo nälkäisen pojan ennen lähtöä. Ja koska lupasin ja S käyttäytyi tosi hienosti, paluumatka mentiin leikkipuiston kautta. Meidän kylällä ollaan nyt kunnostettu ahkerasti leikkipuistoja ja josta lenkkipolun varrelta löytyi ihan uutuuttaan hohtava leikkipuisto, jossa S on tykännyt mm. laskea mäkeä ja nyt oli uudet kiikutkin laitettu.


tiistai 9. kesäkuuta 2015

2-vuotisneuvola

Onnistuttiin saamaan lyhyellä varoitusajalla neuvola-aika, koko kevään oon aikonut sen varata ja vasta viime viikolla sain asian eteen jotain tehtyä... Ihme tosiaan että näin kesäaikaan järjestyi aika seuraavalle viikolle, ei vielä ole hoitajat ilmeisesti lomilla. Hain neidin hoidosta kesken päivän, oli onneksi ehtinyt vähän aikaa nukkua päikkäreitä - hoidossa oli retkipäivä eli aamulla olivat käyneet paistamassa makkaraa & tikkupullia, hyvä että nukutti siihen päälle.

Neuvolassa meitä oli vastassa kaksi tätiä, toinen heistä harjoittelija. Ensiksi ihmettelivät, miksi S on saanut niin valtavasti erilaisia rokotteita, mukaan lukien hepatiitit ja vesirokko. Kerroin meidän osallistuneen aikaisemmin jopa kahteen eri rokotetutkimukseen ja sieltä saatiin kattavasti kaikkea. Terveenä on pysynyt, vaikka onkin hoitopaikassa ollut, viimeksi oli kuumetta joskus maaliskuussa eikä mitään isompaa ole ollut. S sai ensitöikseen rakennella palikoilla ja heitellä palloa, vähän ensin velmuna hymyili että mitäs tämä nyt on, mutta tottui sitten täteihin (ja loppuajasta puuhasteli jo omiaan, kuten kaivoi äitin lompakkoa laukusta jne.). Palloleikit nyt ei hirveästi kiinnostanu, sen verran huitaisi jalalla palloon että nähtiin, että osaa senkin kaatumatta tehdä. Puupalapelillekin asetteli oikeat eläimet (ne vielä tunnistaen) oikein päin pienen harjoittelun jälkeen. (Meilläkin pitäisi olla kaksi palapeliä kotona, vaan missähän lienee kaikki palikat niihin?!)



Lähinnä neuvolassa sitten kai otettiin selvää perheen voimavaroista. Kyseltiin minun raskausvoinnista (=vähän jo yöunet hankalia) ja miten S suhtautuu vauvan tuloon (=olen puhellut, että äitillä on vauva massussa, kun kysyy missä vauva osaa S sanoa että "tuolla" ja olen kysellyt, leikkiikö tämä sitten vauvan kanssa, vastaus "joo"). Kyseltiin kerhoista että aijotaanko syksyllä käydä, sanoin että käydään kyllä paljon alueen perhekahvilassa ja muissakin, mitä kaikkea sitä nyt on. Terkkari kertoi täällä olevasta varhaiskasvatuksen kerhosta, johon voisi hakea paikkaa, on aamupäivisin pari-kolme kertaa viikossa ja ilmaista. Tuostapa en ollut kuullutkaan ennen, eli tuosta täytyy ottaa kyllä selvää, S varmasti tykkäisi käydä leikkimässä siellä kun äiti olisi vauvan kanssa sen aikaa kotona.

Kyseltiin Sn syömisistä - hoidossa syö hyvin ja saattaa ottaa lisääkin, kotona ei aina jaksa illalla enää syödäkään. Puuroa ei aina syö viikonloppuisin kotona, ihan nyt vasta alkanut kelpaamaan. Kalaa yritän tehdä edes kerran viikossa, hoidossa taitaa olla yksi kalapäivä viikossa. Maitotuotteita pitäisi tässä vaiheessa saada 6 dl/pv, siinä laskeskeltiin että juotu maito, jugurtti ja muutama viipale juustoa taitaa juuri sen täyttää. D-vitamiiniakin syödään, "nallekarkkia" eli apteekin nallenmuotoisia pillereitä. Vettä juodaan janojuomana, mehuja hyvin harvoin ja sitä suositeltiinkin, että ei olisi kovin paljon hyvä antaa, että ei haittaa jos nyt vaikka kesäaikana matkalle ottaa pillimehun mukaan, mutta ei jatkuvasti. Tuttipulloa ei käytetä, mutta se tutti tuli nyt mukaan imetyksen loputtua ja söisi sitä vaikka koko ajan, jos antaisi. Tästä olisi kuulemma hyvä jo luopua, ei ole hyväksi purennalle ja vauvan synnyttyä voi vierottaminen olla entistä hankalampaa. Hampaita tädit kehuivat sieviksi ja valkoisiksi. Aina S ei anna harjata, vaikka olemme kokeilleet monenlaisia jippoja, ksylitolipastilleja yritän sitten edes antaa. Olisi kuulemma hyvä koittaa, että äiti harjaa iltaisin ja lapsi itse saisi harjata aamuisin edes vähän, niin tulisi sitten kerran päivässä edes kunnon puhdistus.

Nukkumisesta kysyttiin, meillä kävi keväällä neuvolan kautta unikouluttaja ja sen seurauksena S kyllä saadaan laitettua omaan sänkyyn nukkumaan, nyt saattaa välillä nukahtaa jopa itsekseen kun lähtee pois. Mutta jossain välissä juoksee äidin kainaloon. On muutenkin levoton nukkuja, puhuu paljon unissaan, kääntyilee, inisee, ja haluaisi välillä juoksennellakin. Ei kuitenkaan itke tuntikausia eli sinällään ihan normaalia, että elää niitä päivän touhuja sitten vielä unissaankin ja jos se ei vanhempia rasita, niin ei hätää.



Pottailuja ollaan harjoiteltu, tämäkin hoitopaikassa on sujunut jo jonkin aikaa hyvin, nyt ihan viime aikoina on kotona alkanut käydä ja jopa ihan oma-alotteisesti. Silti vielä välillä saattaa tulla vahinkopissa housuihin tai lattialle.

Mittaukset saatiin tehtyä hyvin, Slla pituutta 87,5 cm ja painoa 12 kg ja risat. Hyvin sekä paino että pituus kasvaa tasaisesti keskikäyrällä. Pään ympärys 46,2 cm menee aina vaan -2 käyrän myötäisesti. (Ihastelivat muuten myös Sn ihania korkkiruuvikiharoita, jotka kerroin olevan perua isänsä puolelta. Samalla ihmeteltiin kun on vielä niin vaaleat hiukset, vaikka ehkä jokunen tumma suortuva saattaa olla merkki, että hiukset saattaisi tummua iän myötä).



Parhaimpia puhesuorituksia nyt ei nähty, mutta hienosti osasi nytkin sanoa kuvista eläinten nimiä ja jokusen lauseen. Kerroin, että isi puhuu arabiaa ja ymmärtää sitä, jokunen sana tulee sieltäkin, ja vaikka keskenämme vaan puhumme isin kanssa englantia, on sieltäkin S alkanut omaksumaan sanoja, esim. sanoo jo napakasti "Come to eat!".



Reippaasti meni neuvola eikä taas ois pois malttanut lähteä. Hienosti kuitenkin sanoi sitten hei heit. S leikki vielä hetken lelunurkkauksessa, sisään tuli vähän isompi tyttö, joka otti kissapallon. S tietysti heti veti sen pois tytön kädestä, mutta kohta lähtiessä hoksasi itsekin viedä, minun vähän kehoittamana, kiltisti pallon tytölle käteen takaisin.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Sanoja

Tässä viime aikoina on tullut mietittyä suomen kielen kummallisuuksia sattuneista syistä. Täällä meillä kun asuu reilu vuosikas lapsi, jonka sanavarasto tuntuu karttuvan joka päivä enemmän ja enemmän niin, että sekaan on jo eksynyt kaksi (lyhyttä) sanaa sisältäviä "lauseitakin". Tämän lisäksi saa opettaa suomen kieltä taloutemme maahanmuuttajalle (myönnän, pitäisi opettaa aktiivisemminkin, mutta oon tosi huono ope tässä kohtaa, kun englanniksi on vaan niin helppo kommunikoida.)

Itselle toki oma kieli on helppoa, mutta ootteko aatellu, miten monta sanaa onkaan, jossa on vain muutettu yksi kirjain, vaihdettu se kaksoisvokaaliksi tai muutettu parin kirjaimen paikkaa? Puhumattakaan vielä siitä, miten oulun murre kaksoiskonsonanteillaan sekottaa tätä pakkaa entisestään? Ulkomaalaisille tarkotetuissa kielioppikirjoissa hyvä esimerkki tästä on tuli-tuuli-tulli. Samanlaisia esimerkkejä on liuta.



Ensimmäisiä oikeaan merkitykseensä yhdistettäviä sanoja lapsemme suusta oli kakka. Seuraavaksi opittiin kukka. Sitten tuli kiikkuu, mikä neidin suussa vääntyy kiikkaa. (Kakkuakin koitin opettaa, sille ei kuitenkaan onneksi ole arjessa niin paljon käyttöä, että se olisi vielä omaksuttu.) Kenkä on keekä. Syötyään pitää muistaa sanoa "kiitos" - kitoo! Lapsikin jo on oppinut, että äiti juo aina aamuisin isosta mukista kahavia - kaavia osataankin jo pyytää ja matkia äitiä tätä juodessa. Pari päivää sitten katsoimme kissakirjaa - kikka ja kiija. Ikkunan takaa katselemme, kun isi tulee töistä - kuka siellä? tulee jo yhdellä konsonantilla erona kukkaan. Ulos pukiessa puetaan takki ja lakki - kakki osataankin jo pyytää hattulaatikosta päähän.



Kakka kukka kiikkaa keekä kitoo kaavi kikka kiija kuka kakki....

Siinä missä lapsi oppii nämä sanat, oppii toki isi ne myös samalla. Enkä kyllä ihmettele, kuinka hänelläkin menee sanat sekasin - yritäppä sitten opettaa asioista monikkomuoto ja kielen erikoisäänteet (vrt. kenkä - kengät!). Surkuhupaisia esimerkkejäkin löytyy. Puhuppa siitä, että aijot ostaa kaupasta kaalia. Pidennettyjen vokaalien ja parin kirjaimen eroa on ulkomaalaisen korvan varmasti vaikea erottaa, ja helpostihan sanan sekottaa siihen tutumpaan... Voitte varmaan ymmärtää, kuinka helposti tässä talossa syntyy väärinymmärryksiä? :D

tiistai 17. kesäkuuta 2014

1-vuotissynttärit


Synttärit tosiaan oli virallisesti perjantaina, mutta aikataulujen vuoksi päätin pitää itse kemut sunnuntaina. Ihan hyvä, sillä puolta tuntia ennen kutsujen alkamista sain viimeisenkin kakun koristeltua, vaikka olin jo puolittanut aikomani räpöstysten määrän. Välissä kaikki näytti menevän pieleen - jo kovettuneesta sokerimassasta askartelemani ykkönen päätyi älynväläyksestäni mikroon ja suli tietenkin muodottomaksi; kermavaahtoa pursottaessa kerma valui kakun sivuilta alas ja alkoi osoittamaan läsähtämisen merkkejä kukkasissakin; enkä sitä tuorejuustoa osta ikinä tarpeeksi. Hästätessäni löin pikkuvarpaan ovenkarmiin, Slle ruokaa lämmittäessä avasin mikron oven osuen lautasella suoraan huuleen, ja syödessään S heitteli lähes koko lautasen sisällön pitkin pöytää ja lattiaa.


Mutta loppu hyvin, ja kaikki hyvin. Sain tarjottavat valmiiksi ja vieläpä ihan edustuskelpoisena. Menuun kuului lohivoileipäkakkua, minttusuklaakakku, banaanista ja porkkanasta tehty Hello Kitty -kakku sekä marja-lakritsaneliöitä (+ keksejä). Lisäksi äitini värkkäsi pöytään lihapullia, lohta ja voileipää. Juomapuolena oli kahvia, teetä ja kivennäisvettä, aika perus? :) Meillä isi tosiaan ihmetteli aikaisemmin sitä, että mitä meinaan tarjota - että pelkkää kakkua ja kahvia vai?! Että eikö pöydässä pitäisi olla myös paljon erilaisia hedelmiä ja salaattia. :)))







Mitään isoja kemuja en alkujaankaan suunnitellut, ja siitäkin vielä kutsuttujen lista kaventui, kun puolet porukasta eivät päässeetkään tulemaan. Tää kesäaika on ihanaa aikaa juhlille - jotka on tietysti kaikki päällekkäin. Mutta kourallinen ihmisiä vieläpä eri aikaan tulleina mahtui meille hyvin, eipä ollut liikaa tunkua.





Lahjoista teen vielä erillisen postauksen, mutta hyvin neiti sai lahjoja ja juuri toivomiamme asioita! :) Mielenkiintoisinta ensin oli tosiaan nuo rapisevat paperit, eikä tajuttu että niiden paperien sisälläkin on jotain.



Mutta saipa neiti viimein paketitkin auki ja alkoi heti leikkimään saamillaan uusilla jutuilla.




Synttäriasuksi meille valikoitui juurikin se aikaisemmin tilaamani Pomp De Luxin -setti! Hyvin sopi Slle tuo tunika ja hame koossa 80 ja vielä jää varaa kasvaakkin. Ihana prinsessa-asu, ei liian pramea vaan juuri sopiva kotijuhliin. :)



Tosiaan tuon Hello Kitty -kakun tein periaatteella "ei sokeria" lapsille soveltuvaksi versioksi, ja Skin maistoi siitä palasen, mutta ei juurikaan innostunut. Sen sijaan käsiinsä ottama suklaa kyllä maistui! (Ite oon sitten herkutellut enimmäkseen tuolla kakulla, joka kyllä on hyvää).





Kyllä on vuosi mennyt äkkiä! Vasta Skin oli näin pieni kuin syliini tuhisemaan päässyt kummipoika. Kyllä minulle uusi vauva kelpaisi! :)))






Juhlien jälkeiselle päivälle kutsuin sitten äitikavereita lapsineen rääppiäisille. Muutama sentään pääsi paikalle tuhoamaan kakkupöydän sisältöä. S oli innoissaan leikkiseurasta, kuten aina. :) Vesimeloni taisi kuitenkin olla näiden lastenkutsujen hitti.






Semmoiset hurjat bileet meillä.