Hyvästi vanha, tervetuloa uusi vuosi

Uusi vuosi ja uudet kujeet, joiden parissa on mennyt aika taas niin, että tämäkin postaus on kuukauden päivät odottanut viimeistelyään. Uskoisin, että useimmille maailman ihmisille vuosi 2020 oli omituinen vuosi ja monen asian soisi olevan tänä tulevana vuonna toisin. Olin itse vielä vuosi sitten tammikuussa tekemässä opintojen viimeistä harjoittelua, ja muistan lounastauolla lukeneeni paikallisesta sanomalehdestä artikkelin Suomen Lapissa 100 vuotta sitten jyllänneestä espanjantaudista. Kovin tuntui tuolloin kaukaiselta ajatus, että jokin influenssa alkaisi jylläämään pandemian lailla ja kaatamaan ihmisiä. Ja kuinkas ollakkaan, aivan kuin enteenä tästä vain reilu kuukausi myöhemmin tämä kaikki oli todellisuutta myös täällä Suomessa, 2020-luvulla.

Onneksi tuo harkka oli viimeinen ja valmistuin helmikuussa. Olin "lomalla" reilu pari viikkoa (sen jälkeen ei ole lomia näkynytkään) ja sittenpä alkoi keikkavuoroja tupsahtaa toinen toisensa perään, kun yleinen ohjeistus oli, että pienessäkään nuhassa tai ulkomaan matkan jälkeen ei saanut tulla töihin, vaan piti pysytellä kotona omaehtoisessa karanteenissa kaksi viikkoa. Toisten epäonni oli minun onni, nimittäin töitä kyllä riitti enemmän kuin ehti tekemäänkään.

Lapset oli keväällä paljon kotona, aina kun itselläni vain oli vapaapäivä. Vapaapäivät käytettiin suurissa osin lasten kanssa ulkoilemalla - eihän muualle oikein päässytkään, kun kaikki sisäleikki- ja harrastuspaikat oli suljettu. Kaiken yllä leiju pelko siitä, että milloin tännekin korona jysähtää ja kunnolla. Onneksi kesään mennessä voitiin jo hiukan huokaista. Vaikka kesälläkään ei kyllä käyty oman paikkakunnan ulkopuolella, eipä siinä että ois ehtinytkään, kun koko kesänkin olin tosiaan töissä. Onneksi on lähileikkipuistot ja uimarannat ja lasten synttäreitä pystyi juhlistamaan lähes normaalisti, niin paljon iloa sisältyi kesäänkin.

Syksy meni melkeinpä normaalin elämän puitteissa. Mitä nyt uusi normi oli käydä nenätikkutesteissä jonkun lapsen kanssa melkeinpä kuukausittain, aina jonkun pienen flunssaoireen kohdalla. Ahdisti, vaikka melko varmuudella tiesi sen olevan tavallista flunssaa. Se ahdisti, että entä jos ei ollutkaan ja pitäisi jäädä kahdeksi viikoksi kotiin neljän seinän sisälle ja ilmoittaa jokaiselle mahdolliselle kontaktille altistumisesta. Onneksi joka kerta ollaan selvitty negatiivisella tuloksella eikä lapsetkaan kovin paljon lopulta ole olleet kipeinä.

Loppuvuodesta taas rajoitukset iski. Töissä oli ihan normaalia käyttää koko ajan maskia ja jännityksellä odotettiin, milloin keväällä luodut uhkakuvat täydestä koronaosastosta täyttyisivät. Onneksi ei täyttynyt vaikka monta jännitysmomenttia töihin sisältyikin. Vapaa-ajallakaan nenän tai kurkun kutistessa ei uskaltanut aivastaa saatikka yskiä ilman, että oli pelko siitä, että joku ajattelee heti sen olevan k-tautia. Kukapa meistä ei olisi joutunut aivastelun tai yskäisyn jälkeen selittelemään, että ei tämä ole SITÄ vaan... 

Joulukuussa lasten harrastusmenot loppui kuin seinään. Tavallaan helpotuskin, niin ei harva se päivä tarvinnut olla johonkin menossa eikä lapset lopulta olleet moksiskaan. Joulu tosin olisi ollut paljon kivempi, jos ihan kaikki perheenjäsenet olisivat voineet osallistua, tai Joulupukki tulla sisään eteistä pidemmälle. Mutta täytyy sanoa, että hyvin pieniä on nämä murheet verrattuna siihen, että tauti olisi ryöpsähtänyt kunnolla päälle.

Aloitin helmikuussa uutena työnä me&i -vaatemyyjän työt ajatuksena, että kävisin paaaljon kutsuilla. Se tässä koko vuodessa ehkä harmittaa eniten, että tämä uusi ura nyt ei lähtenyt käyntiin mitenkään helpoimman kautta. Eikä vielä sekään harmita niinkään paljon kuin se, että oikeasti ihmiset pelkää oman tai läheisensä hengen edestä niin paljon, että eivät ole kohta vuoteen uskaltaneet edes kaupassa käydä.

Toivon todellakin tälle vuodelle aivan erilaista elämää meistä jokaiselle. Korona-aiheesta voisi varmasti jokainen kirjoittaa omat mielipiteensä ja keinonsa asian ratkaisuun, mutta jätetään nyt ainakin tällä kertaa asia tähän. Minulla on alkanut uudet työt ja monenlaista uutta pitää tämä vuosi sisällään joten ihan varmaa ainakin omalla kohdallani on se, ettei vuosi 2021 tule olemaan kopio edellisestä. 

Syksy saapuu

*Sisältää mainoskuvia ja mainoslinkin

Näin se taas päivät menee menojaan ja hyvän tovin ollaan oltu jo syyskuun puolella. Tuntui, että elokuu oli ohi ennen kuin alkoikaan - päiväkodin, koulun ja lasten harrastusmenojen aloitus sekä työt päälle, niin ei kyllä ehdi tuskailemaan sitä, että aika jotenkin matelisi.

Meidän arki on kyllä muuten lähtenyt hyvin rullaamaan, kun uuteen rytmiin on taas tottunut. Ekaluokkalainen on lähtenyt innoissaan kouluun, saanut uusia kavereita, tekee mielellään koulutehtäviä. Viskarilaisesta on yhtäkkiä kasvanut iso poika, vaikka toisinaan edelleen pienen pojan koltiaisia sattuukin. Ja meidän kaksivuotias on jo iso poika hänkin, vahva "minä ite" -vaihe menossa ja paljonhan hän jo tekeekin itse! Välillä mieleen tulee, tarvitseeko äitiä kohta mihinkään lasten kasvaessa, mutta kyllä vaan edelleen riemuissaan kiljuvat, kun ajan heitä päiväkodista hakemaan, ja itkemään jäävät perään, kun yötä vasten lähden toisinaan töihin.

On tämä korona-aika haasteensakin tuonut. Jokainen lapsi oli vuoronperään flunssassa ja vaikka 99% varma olinkin siitä, että koronaa se ei ole, niin viikonlopun päivät tuntuivat välillä silti pitkiltä miettiessä koronatestiin hakeutumista. Samalla viikolla tosin sitten tuli päivitys suosituksiin, että ei edes koko kolmen koplan olisi tarvinnutkaan testeissä käydä. Mutta aina toki pitää mennä sen hetken suositusten mukaan. Niin negatiivisethan ne tulokset oli ja muut perheenjäsenet säästyivät räkätaudilta, mutta pistäähän tuo aina mietityttämään silti kaikenlaista, kun maailmalta tulee niin sekavia viestejä tilanteeseen liittyen.

Niin tai näin, kyllä tämä loppuvuosi taitaa edelleen mennä enemmän tai vähemmän poikkeuksellisissa ja odottavissa tunnelmissa. Kaikki epävarmuus ihan varmasti stressaa meistä jokaista, mutta toivon mukaan tässä valoa jo näkyisi tunnelin päässä.

*Kuvien vaatteet uudesta me&i:n syysmallistosta

http://party.meandi.com/fi 

Koodillani: 9fnh0o

Ei kahta ilman kolmatta?

Kylläpä nyt mahtuu viime viikkoihin koettelemuksia! Meidän keskimmäinen lapsista alkoi valittaa toissa viikolla eräänä iltana korviaan. On joskus aiemminkin ollut itsestään nopeasti ohimenevää korvakipua, jota kuvittelin nytkin olevan. Seuraavana päivänä olikin jo myös kurkku kipeä ja illasta, kun me muut hästättiin kotona erilaisen makuuhuoneen huonejärjestyksen kanssa, meni poika kovin vaisuksi ja kuumettahan se sitten tiesi. Korkeaa kuumetta. Yleistila onneksi pysyi väsymyksestä ja kuumeilusta huolimatta sen verran vakaana, että en arvellut nuita korviakaan lähteä näyttämään. Lapset oli kotona, itse olin aamut töissä ja iltapäivällä tehtiin puolison kanssa vuoron vaihto. Meni vappusuunnitelmatkin ihan mönkään, kun olin lapsille suunnitellut vappubileitä ja ne bileet muuttuikin sitten siivousbileiksi, kun huono olo yllätti lapsen ennen nukkumaanmenoa... En oikeastaan isommin huolestunut ennen kuin vasta viimeisen kuumepiikin kohdalla, jolloin olin jo viittä vaille viikonloppuiltana lähdössä päivystykseen, jos ne korvat kuitenkin vaatisi antibiootit. Se kuume onneksi laski nopeasti ja poika virkustui niin, että kuitenkin ajattelin odottaa seuraavaan päivään. Ja olo olikin jo huomattavasti parempi seuraavana päivänä.

Saman tien kun tämä episodi oli ohi ja istuin nukkuva poika sylissäni keittiössä, alkoi makkarista kuulumaan hirveä huuto. Nyt oli nuorimmainen hypännyt sängyltä vanhimman jalan päälle. Aluksi näytti, että nilkka oli vain kipeä, mutta parin tunnin päästä jalka oli jo melko turvoksissa eikä tyttö edelleenkään voinut liikuttaa ja näkihän tuon silmilläkin, että jalka oli ihan epäluonnollisessa asennossa.

Onneksi perhepiirissä on lääkäri, jolta kysyä neuvoa (sitä onkin joutunut kysymään viime aikoina melko tiheään..!) No, vielä soitto yhteispäivystykseen ja heidän mielestään pystyi odottamaan vielä aamuun. Eipä siinäkään vielä mitään, mutta aamulla minulle itselleni oli varattuna aika viisaudenhampaan poistoon! Tietysti aivan hätätilanteessa tuo operaatio olisi hyvinkin saanut jäädä vaikka peruuttamattakin käymättä, mutta sattumalta minulla oli myös vapaapäivä ja ajan peruuttaminen tietäisi, että uutta aikaa saisi taas odottaa useamman kuukauden, tässä maailmantilanteessa jopa hyvinkin pitkälle syksyyn... Sai tyttö siis nukkua aamulla pitempään, onneksi jalka levossa pysyi hyvin kivuttomana.

Viisurinpoisto sujui nopeasti ja hammas lähti suht hyvin irti, hyvillä puudutteilla koko operaatio ei juuri missään tuntunutkaan. Muiden viisaudenhampaiden poiston suhteen saanee odotella sitten sinne syksyyn. Kotiin takaisin ja tilannearvio. Lähdettiin saman tien päivystykseen, kun jalan pienikin liikuttaminen teki kipeää. Päivystyksessä käynti oli ripeää, olin varautunut tuntikausien odotukseen mutta koko homma oli ohi parissa tunnissa. Päästiin röntgeniin ja murtumahan siellä oli! Kipsi jalkaan ja vielä käytiin hakemassa oikean kokoinen kenkäkin ja päästiin kotiin harjoittelemaan kipsin kanssa kävelyä.

Tokihan viisurin poiston jälkeen olisi pitänyt välttää ponnistuksia, kanteluita ja pidettävä kylmäpussia poskella... Oli kuitenkin tuota muuta tekemistä, niin ehkä se 25 kiloa painavan lapsen kantaminen ei niin vakavaa ole? Kipulääkkeitä on kyllä saanut ottaa mutta kaikista kamalinta on ollut se turvotus, mikä tuosta tuli! Puhumattakaan mustelmasta, joka levisi koko toisen puolen leukaperään. Nyt kuudennen päivän aamuna alkaa vihdoin suukin aukeamaan normaalilla tavalla.

Että jos noiden loppujen viisaudenhampaiden poistojen kanssa hyvinkin voisi odottaa sinne syksyyn!

(Tuo murtumaan johtanut tapahtuma ei muuten mennytkään ihan niin, kuten tyttö aluksi kertoi... Pienimmällä ei siinä siis ollut sittenkään osaa eikä arpaa pelissä)

Cancel everything

Parin viime päivän tapahtumat ja varsinkin eilinen kuulostaa kuin jostakin B-luokan kauhuelokuvasta. Virus, joka julistettiin pandemiaksi, valtasi lopulta tämän Peräpohjolankin ja sai aivan valtion tasolta ohjeistuksen, jonka mukaan perutaan kaikki ylimääräinen liikkuminen ja toiminta. Kaupoissa on ollut aivan maailmanlopun meininki, kun sieltä on hamstrattu kotiin vessapaperia ja säilykkeitä monen kuukauden tarpeiksi.

Hassuinta tässä on, että pari viikkoa sitten asialle vielä naureskeltiin, eihän tämä tule koskettamaan Suomea millään lailla - tavallinen flunssa. Nyt samat ihmiset hamstraavat kaupoista käsidesiä, suunenäsuojuksia ja kuivatarpeita. Silti pieni osa ihmisistä aikoo vielä uhmata viranomaissuosituksia ja matkustaa ulkomaille sinne, missä tiedetään virusta erityisesti esiintyvän - sitähän esiintyy nyt oikeastaan kaikkialla.

Osa suhtautuu virukseen ja karanteeneihin huvittuneena. Eihän parin viikon karanteeni nyt mitään, ylimääräinen loma, josta parhaimmillaan maksetaan vielä ansiopäivärahaa, jos joutuu olemaan poissa töistä. Ihan hyvin voi päiväkodit ja koulut sulkea pariksi viikoksi ja lapset tehdä kotona kotitehtäviä sinä aikana. Samaan aikaan kuitenkin unohdetaan, että yhteiskunta ei pyöri vain heidän varassaan, jotka tekevät toimistotöitä. Kuka istuu kaupan kassalla, kuka hoitaa sairastuneet sairaalassa, kuka vartioi yleistä järjestystä kaduilla jos kaikki toiminta suljetaan? Heikki Valkama ehti jo aiheesta kirjoittamaan: yli puolentoista miljoonan suomalaisen on käytävä töissä huolimatta siitä, mikä virus maailmalla jylläisi. https://yle.fi/uutiset/3-11251506?utm_source=facebook&utm_campaign=yleuutiset&utm_medium=social&fbclid=IwAR0rhhuXpPYlLeN1mFAfgwMm8yUwFFa-T83ucbGELcOhs3x2jTVGkUUInv4

Tietysti kaikki riskiryhmiin kuuluvat ovat kaikista herkimmässä asemassa. Varsinkin, kun virus mitä ilmeisemmin tartuttaa jo oireettomana, on varotoimenpiteet tietysti perusteltuja. Sairaaloiden varautuminen tautiryppääseen on jo täydessä käynnissä. Kuitenkin, jos perusterveet ihmiset kuvittelevat käyttävänsä kahdessa viikossa kahden kuukauden edestä vessapaperia tai etteivät tuona aikana syö muuta kuin hernekeittoa, menee mielestäni touhu jo vähän liiallisuuksiin. Hyvä käsihygienia ja flunssaoireisena julkisten paikkojen välttäminen ovat hyviä keinoja ennaltaehkäistä viruksen leviämistä, joka jokaisen tulisi tehdä. Samoin tarkennetut suositukset matkustusohjeisiin ja ulkomailta töihin paluuseen ovat mielestäni täysin perusteltuja, sillä näinhän juuri virus lähti alunperinkin leviämään ympäri maapalloa - matkailijoiden välityksellä.

Itse vielä viime syksynä haaveilin, että olisin helmi-maaliskuussa loikoillut jossakin aurinkotuolissa, mutta nyt näiden viime aikaisten tapahtumien valossa lieneekin onni potkaissut, ettei matkaa tullut kuitenkaan suunniteltua haaveita pidemmälle.

Vauvelin ensimmäinen viikko

Ei mennyt vauvan ensimmäinen viikko ihan suunnitelmien mukaan. Jos raskausajan ennakkotietoihin kirjoittelinkin, että toiveenani on ympärivuorokautinen vierihoito ja täysimetys, niin ei lähtenyt tämä arki vauvan kanssa ihan näin käyntiin.

Vauvalla siis todettiin vierihoito-osastolla jo matalat verensokerit. Vauva oli hieman alilämpöinen ja labroissa vs oli puolenyön aikaan vain 0,4. Sen vuoksi vauva vietiin heti lastenosastolle hoitoon. Menin seuraavana aamuna vauvaa katsomaan, ja verensokerit oli hänellä edelleen alhaiset ja vauva niin väsynyt, ettei alkanut edes tuttipullosta juomaan maitoa. Siksi hänelle oli täytynyt laittaa nenämahaletku ja siitä joka toinen tunti sai maitoa massun täytteeksi. Lisäksi verensokerien korjaamiseksi vauvalla meni nestetipassa glukoosia.

Pikkuhiljaa verensokeri alkoi nousemaan, mutta edelleen heitteli paljon suunnilleen joka toisella mittauksella. Sen vuoksi vauva kirjattiin parin päivän päästä tehohoitoon eli käytännössä joutui tarkempaan seurantaan ja sai mm. EKG-lätkät ja kytkettiin monitoriin kiinni. Oli vauvelissa siis monenlaista johtoa kiinni. Vielä sen lisäksi bilirubiiniarvot sekä hemoglobiini olivat korkeat, jonka vuoksi vauva joutui vielä sinivalohoitoon, ja natriumarvotkin olivat alhaiset, mistä johtuen sai lisäksi keittosuolaa.

Kävin joka päivä vauvan luona ja ilmeisesti vauveli onneksi äitin tunnisti, kun yleensä aina heräsi minun tullessa. Huolimatta siitä, että vauva sai maitoa letkun kautta, imetys lähti hyvin käyntiin. Hain heti toisena päivänä, kun selvisi, että vauva joutuisi viettämään osastolla useamman päivän, äidinmaitokeskukselta lainaan rintapumpun ja aktiivisella pumppauksella sain maitomäärät nousuun ja niitä vein mukanani äidinmaitokeskukseen. Vauva joi hyvin myös tissistä maitoa aina siellä ollessani ja syöttöpunnituksissa oli maitomäärät tosi hyviä.

Mikä sitten oli syynä näihin alhaisiin verensokereihin, niin osittain menee arvailun puolelle. Aika tavallista kuitenkin kuulostaa olevan tämä, että verensokerit notkahtaa ja aika tyypillistä on viikon hoitojakso tuolla lastenosastolla. Yleensä syynä on äidin RADI, mutta minullahan ei ole ikinä ollut mitään diabetekseen viittaavaakaan vaan verensokerit oli tosi hyvällä tasolla. Meidän tilanteessa voi arvailla, kuten lääkärikin sanoi, että "tarjoutuva syy" oli kalvokiinnitteinen napanuora, kun jo raskausaikana siellä aiemmissa ultrissa näkyi epäilys siitä, että istukasta lähtenyt napanuora kulki osittain sieltä kalvojen kautta. Sen vuoksi vauva ei olisi saanut tarpeeksi omia sokerivarastojaan massussa ollessaan täyteen. Vauvalla oli hyvin viikkoja kasassa syntymähetkellään (41+3) ja syntyi siihen nähden lievästi pienipainoisena, kun jäi juuri alle kolme kilon. Myös pienipainoisuus on yksi tekijä, mikä monesti johtaa alhaisiin verensokereihin.

Lisäksi, kun vauvallahan oli synnytyksen aikana niitä sykemuutoksia ja syy lienee ollut se, kun vauva syntyi napanuora kaulan ympärillä (selvisi synnytyskertomuksesta, itse olin synnytyksessä niin keskittynyt, etten onneksi tajunnut koko asiaa, vaikka siinä hetkessä kun sitä irti kiepsauteltiinkin, niin vähän kyllä epäilin asiaa mutta kun tilanne meni niin nopeasti ohi, niin en kysynyt) ja ehkäpä siitä johtuen oli ahdistuksissaan kakkinut lapsiveteen ja niellyt sitä. Ei se ainakaan edesauttanut tilannetta.

Tuntui kyllä kurjalta lähteä kotiin ja olla viikko kotona ilman vauvaa. Onneksi oli nuo kaksi isompaa lasta, niin ei ole ehtinyt juuri murehtia asiaa. Mutta ikävä oli ja kaikki sukulaisetkin huolissaan joka päivä kyselleet, mikä vauvan tilanne on. Onneksi ei asuta sairaalasta kovin kaukana, että oli joka päivä ollut mahdollisuus käydä, kaikilla kun tilanne ei ole sama. Ja jos vielä jotain positiivista tilanteesta etsii, niin kyllä tämäkin kokemus on lisännyt omaa ammatillista kiinnostusta nimenomaan vauvoihin ja lapsiin liittyen.

Pääsin onneksi viikonloppuna myös yöpymään vauvan kanssa. Isommat lapset oli isänsä luona niin oli hyvä mahdollisuus itelläkin, isukilla oli yövuoro niin ei valitettavasti hän päässyt mukaan, vaikka molemmat vanhemmat tuolla tietysti saa yöpyä. Meille järjestettiin kahvihuoneeseen nukkuminen, kun normaali perhetila oli muussa käytössä. Ehdoton sääntö lastenosastolla oli, että vauva nukkui omassa sängyssään. Minun sängyssä ei ollut edes laitoja, niin helppo oli noudattaa tätä ohjetta. Sain hoitaa vauvaa lapsentahtisesti ja pärjättiin koko aika ilman tuttipulloa. Vauva heräsi yöllä syömään hyvin tasaisin väliajoin ja sain onneksi aina siinä välissä nukuttua, vaikka melkoista koiranunta nukuinkin ja heräsin vauvan joka inahdukseen. Mutta hyvin meillä meni ja oli ihana olla vauvan kanssa kaksistaan.

Reilun viikon joutui meidän vauva olemaan lastenosastolla, mutta pääsi viimein viikonloppuna kaikista piuhoista ja kanyyleistä eroon. Kun sokerit tasaantuivat ja bilirubiiniarvokin tippui, niin viimein saatiin kotiinlähtölupa maanantaina. Kotiinlähtötarkistuksessa lääkäri totesi vauvalla kaiken olevan hyvin. Toivottavasti tästä lähtee normaali vauva-arki rullaamaan!

Liikunnat vk. 8

Ei ihan mennyt taas suunnitelmien mukaan tämä viikko.

Ma: 
2,5 km | 20 min 25 s | Crosstrainer
55 min BodyPump

Ti:
1,3 km | 11 min 40 s | Crosstrainer (alkul.)
40 min | Sali: Ylävartalo (PT)
1,1 km  | 10 min | Crosstrainer (loppul.)

Ke-To:
Flunssa

Pe:
7,6 km | 1 h 10 min | Lenkkeily (41 min kävely 29 min juoksu)

La:
Ulkoilua (kävelyä 21 min)

Su:
Ulkoilua (kävelyä 29 min)

Yhteenveto:

Urheilit 6 kertaa, yhteensä 3 tuntia 27 minuuttia

heiaheia.com

Viikko alkoi ihan hyvin ja innolla kävin taas BodyPumpissa. Ihmettelin jo siinä crossarilla lämmittelyjä tehdessä, kun tuntui jotenkin jähmeältä se meno ja keuhkoissa saakka tuntui hengen vetäminen... Pumppailut itessään meni kyllä tosi hyvin nyt, kun on hyvä tuntuma niihin omiin painoihin. Tiistaina sitten kuitenkin heräsin flunssaisena ja salilla PT:n ohjaustunnilla muutettiinkin suunnitelmaa ja tehtiin vähän "kevyempi" ylävartalotreeni. Huomasi kyllä siinä lämmitellessä CrossTrainerilla, että ei ehkä ihan kannatakkaan (eikä pysty) täysillä revitellä... Vielä keskiviikkona oli flunssaa ja leposykkeetkin sillä mallilla, että koin viisaammaksi perua torstain PT:n tunnin ja koittaa lepäämällä saada sairastelun jäämään lyhyeksi. Lisäksi mulla oli niska niin kipeenä, ettei pää kunnolla kääntyny, ja oonkin miettiny, että millähän ilveellä sen oon niin jumiin saanut ja missä vaiheessa esim. tuota pumppia oon tehnyt liikkeet väärin. Perjantaina oli jo sen verran olo kohennut ja happi lopussa monen päivän sisällä olon jälkeen, että heti aamulla kävin pikkuisen ulkona kävelemässä ja vähän koitin sitä juoksuakin jo, vaikka täysiä ei kyennyt vieläkään menemään. Viikonlopun otin ihan levon kannalta, vaikka käytiinkin taas ulkoilemassa - huomaattehan ihan uuden harrastuksen tilastoissa. ;) Ei se sekään ihan onnistunut, kun palelluin ja sain ihan järettömän päänsäryn lauantai-illaksi, mutta ainakin ilma oli hieno ja sai oltua ulkosalla.

Pidin PT:n arviointia varten pari viikkoa takaperin vähän syömispäiväkirjaa muutaman päivän ajan. Esimerkeissä oli päiviä viikölta, jolloin olin kotona ja sitten oli viikko, jolloin oli koulussa lähiopetusta. PT kommentoi, että ihan hyvältähän se näyttää. Mutta sitten siellä oli ne asiat, mitkä itsekkin jo tiedostin. Kotona ollessa ei tahdo muistaa sitä säännöllistä syömisrytmiä, kun taas koulussa se lounas automaattisesti tulee keskellä päivää. Vielä kun muistaisi aina niitä sopivia välipaloja pitää mukana. Jos minulla jää aamupala ja/tai lounas välistä, niin se syöminen on sitten hyvin iltapainotteista ja siinä verensokerien heilahdellessa tulee syötyä sitten vähän mitä vaan epämääräistä... Proteeinilisät yms. PT kehotti jättämään kokonaan pois, koska minunkaan treenimäärällä niistä ei ole mitään hyötyä. Yhtä mieltä oltiin siitä, että se proteiini tulisi saada monipuolisesta ruuasta. Se ylimääräinen proteiini kun pakkautuu joko lihakseksi tai rasvaksi ja lihaksiin mennäkseen se vaatii aika paljon lihastreeniä... Minun maitotuotteiden käyttö on välillä vähän huonoa, koska maitoa en juo muuten kuin kahvissa, jonkun verran syön rahkaa ja oon käyttänyt kasvimaitoja minun myslimössöissä ihan vaan siksi, kun ei tosiaan tule tuota tavallista maitoa juotua. Tätä puolta pitäisi vähän muistaa petrata. Summa summarum: Pitäisi muistaa syödä säännöllisesti ja etenkin kiinnittää huomiota siihen aamupalan ja lounaan syöntiin.

Nyt kahden viikon löysäilyn jälkeen tuntuu siltä, että tää homma menee ihan lorvailuksi. Huolettaa, että kunto tässä jo rapistuu ja se päänsisäinen kynnys taas saada itsensä kunnolla liikkeelle kasvaa sekin... Ulos juoksemaan lähtö houkuttaa kyllä, mutta taas on sääennusteet vähän huonot minun suunnitelmille. Hiihtoonkin on tullut nyt aivan liian pitkä tauko eli sinnekkin pitäisi yrittää johonkin väliin joutaa. Oon tuntenut itteni todella saamattomaksi, kun oon katsonut naapurin käyneen hirveessä lumimyräkässä hiihtolenkillä ja itse vaan sisällä kökötän. Onneksi tämä kevät alkaa tässä pikku hiljaa etenemään, eli kovat pakkaset toivon mukaan hellittää jossakin vaiheessa ja jokakeväinen juoksuinnostus purasee taas, kun lumet alkaa vähän sulamaan.

Nyt vaan positiivista mieltä tulevaan viikkoon!

Kurjuuksien viikonloppu

Kuullunymmärtämisessä vai missähän vika, mutta perjantai-iltana sisko laitto viestiä ja kohta selvisi, että elän ihan väärässä viikossa... Eli seuraavaan viikonloppuun ajattelemani reissu olikin tänä viikonloppuna. Tai huovattiin kerran jo koko reissukin, kun lapset on olleet sairaana ym. ja isomummu soitteli, että kannattaakohan meidän lähteä ollenkaan... No mutta kuitenkin, lauantai-aamuna pakkasin kimpsut ja kampsut kasaan ja lähdin lapset+vanhempani kyydissä matkaan.

S tietysti oli ihan onnessaan, kun pääsi isomummun luokse kylään. Muisteli vielä, kun "viime kerralla" siellä käytiin - tasan neljä kuukautta sitten.

Olipa asiat silloin vielä vähän eri mallilla. Eipä sitä arvannut, missä merkeissä taas ens kerralla tullaan.

Yö oli melkoinen. R heräsi puolilta öin hulinoimaan, ei meinannut millään asettua nukkumaan vaan istuskella piti. Sitten puoli kaksi heräsin tajuten samalla Sn oksentavan tyynylle... Onneksi oli ämpärintapainen sisällä, niin ei tarvinnu sotkea ihan joka paikkaa. Tunti meni siinä, ja huonostihan sitä nukkui, kun aistit valppaana olin valmiina ojentamaan ämpäriä seuraavan oksun tullessa. Vielä aamulla S oksensi kaikki ulos, mutta onneksi sitten helpotti sen puolesta.

Sunnuntai meni kurjissa merkeissä siis aamusta alkaen. Lähdettiin kuitenkin matkaan koko porukalla, kun Sn olokin koheni. Lapset oli ensi kertaa hautajaisissa. Ei tietenkään käsittäneet, mitä tapahtui. S puheli jälkeen päin, että kirkon kelloista kuului pom, pom, ja tätillä oli ikävä äitiä, koska tämä itkesi...

Jäätiin vielä kylään maanantaille saakka. Aamulla ehdittiin vähän ulkoilla. Skin koitti suksiaan, mutta hermostui äkkiä touhuun.

Kävin heittämässä pikkukiekan itse suksilla tietä pitkin kun. Tulipahan hiihtokausi nyt ainakin ees avattua tälle vuodelle.

Kotona sitren illalla alkoi oma olo olemaan vähän hutera, yöllä heräsin monta kertaa vatsakipuun mutta koitin psyykata itteeni, ettei tarvi juosta vessaan. Aamulla kun oli lopulta pakko nousta ylös, niin luovutettava oli... Piti jäädä siis kotiin potemaan omaa vatsatautia, mutta onneksi tuo oli tuon puolesta kerralla ohi, vaikka loppupäivän olinkin aika uupunut. Seuraavana yönä R oksensi (tosi mukavia nämä viimeöiset heräämiset siis!) mutta vain kerran hänkin. Eli kumma vatsatauti tämmöinen, mutta nopeasti ohi.

Levoton yö

Piti herätä virkeänä tähän päivään, mutta olipa vaan semmoinen yö!

Nukkumaanmennessä R jo nukahdettuaan heräsi kunnon huutoitkukohtaukseen, johon ei auttanut kuin syliin otto ja hytkyttely. Puolilta öin, itsekkin jo unessa, heräsin kun R taas havahtui hirveään itkukohtaukseen eikä huolinut ees tissiä. Vähän aikaa heijasin, lopulta noustiin ylös ja menin samalla katsomaan, mihin S oli mennyt. Siellä tämä istui olohuoneen sohvalla piirrellen, isin pilkkiessä vieressä. R onneksi rauhottui ja nukahti, mutta S tuli kohta yläkertaan suklaamuna kädessään. Oli kehveli kantanut tuolin ja kiivennyt karkkikaapille! Sain tytön onneksi houkuteltua sänkyyn takaisin ja nukahtikin heti. Kohta taas heräsin Rn huutoon. Skin vähän havahtui ja pyöri unissaan.

Vielä tämän jälkeen piti herätä siihen, että S pyörähti - ja tippui sängystä alkaen itkemään. (Ei itse muistanut tästä seuraavana päivänä mitään). Isi taisi herätä sohvalta tähän ja tuli hakemaan Sn viereensä omaan huoneeseen (luuli vain Sn lyöneen päänsä tai jotain, mutta selvitin myöhemmin päivällä, että putosi sängystä).

Viiden maissa R huusi taas. Samalla tajusin, ettei tämä ollut edes maitoa juonut koko yönä - normaalistihan lupsuttaa varmaankin tunnin välein. Kun ei se tissi kelvannut vieläkään, annoin pojalle vähän Panadolia, sitä onneksi otti lähes koko annoksen, ja nukahti kohta. Itse kukuin hetken aikaa, mutta kuuden jälkeen väsymys vielä voitti ja oli pakko ummistaa silmät.

Tunnin päästä, taas huutoa. Annoin jo suosiolla uudestaan Panadolia. Tämän päälle R jäi vähän jo hereille, ja sain sylissä tissille ja maitoa juomaan. Sitten vielä hetkeksi nukahti, kunnes S kahdeksan jälkeen tuli pirteänä "S heräti" ja Rnkin samalla herätti, tämän jo hymyillessä. Maitokin onneksi kelpasi, eikä päivällä huutanut ollenkaan.

Mitä diagnoosia tässä sitten keksisi. Massu? Korvat?? Hampaat???

Pääsiäinen mummolassa

Oltiin siis pääsiäisen vietossa mummolassa, eli minun mummolla. Neljän sukupolven naisväki samassa pirtissä. Minua tosiaan vaivasi pieni flunssa lähtiessä, torstain vastaisesta yöstä saakka oli kurkku kipeä, ja vaikka illalla se tuntui jo hellittävän, niin kipu oli kahta kauheampi pe-aamuna. Sopivasti tabletteja ja juotavaa niin kipu sen verran helpotti, että tunsi ittensä ihmiseksi. Sen lisäksi tosiaan autosta hajosi vinkkari, eli ei ihan parhaat lähtökohdat loman alulle, mutta päästiinpä kuitenkin perille.

Vaikka tulo- ja menomatkalla satoi vettä ja räntää ja jotain siltä veliltä, oli säiden valtiatar lomalaisten puolella ja saatiin nauttia yks päivä jopa ihanasta auringonpaisteesta. Vielä lauantaina minun nenä alkoi valumaan niinku seula, mutta sunnuntaina alkoi sekin olla tiessään ja pääsi reippailemaan kunnolla ulos aurinkoon.

Innostuin väsäämään jopa pienen lumiukon, mutta pikkuapurin mielestä lumiukon porkkana kuului hänen syötäväkseen, eikä hiiletkään saaneet koristaa ukon naamaa, niin jäi ukko vähän rumilukseksi.

Kävin tosiaan pikkuneidin johdolla heittämässä sunnuntai-aamusta pikkuruisen kävelylenkin, ennen mummun kanssa pulkkailua. Itte kävin tässä välissä vähän hiihtelemässä, ja hanki oli täydellisen kova hiihtämistä varten yöpakkasten jäljiltä. Iltapäivällä kävin vielä vetämässä neitiä pulkalla, eikä enää luistanutkaan niin hyvin mäessä. Illalla käytiin vielä yks kävely, neiti istu pulkassa ja minä vedin, ja kun koitin samaa kelkanjälkeä mennä pellolla, niin jalka uppos jo kymmenen senttiä, äkkiä se hanki muuttuu.

Kokeili myös S ensi kertaa hiihtämistä! Minun suksilla ois ensin yrittäny mennä, mutta isomummun vanhanmallin sukset oli sopivasti hollilla eli saatiin kenkäkin sukseen kiinni, ja sillä pari metriä harjoteltiin. Selkeästi heti kiinnosti, kun näki että äitikin hiihti! Ens talveksi sitten omat sukset jalkaan!

Vielä ehittiin maanantai-aamulle käydä pulkkamäessä ja minä hiihtämässä. Nyt ei vaan jalat meinannu totella ollenkaan, sukset meni ristiin ja ite kompuroin ja kaaduin kerran mahtavasti polvilleni tielle, mustelma näyttää olevan toisessa polvessa.

Semmonen pääsiäinen meillä! Sopivasti tuli liikuttua ja liikaa syötyä. Neidillä tuntui olevan mukavaa mummujen kanssa, ja pulkassa ois istunu vaikka koko loman. Niinhän tuo nyt kotona sippasi minun syliin jo ennen iltakahdeksaa, eli selkeästi touhuttu on!

Ai niin, pakko vielä kertoa hauska oivallus. Neiti näki illalla kun isomummu vaihtoi yöpaitaa päälle, ja sieltä vilahti kaksi tutun näköistä kapistusta. Siinä sitten kuiskaili "maitoa, maitoa" ja hyppäsi sängystä ylös mummun luokse kipittäen, että onkohan sitä maitoa tarjolla. Ei tainnut olla. :D

Liikunnat maaliskuu

Liikuntakärpänen se jatkoi surinaansa lähestyvän kevään alla (en allekirjoita väitettä, että nyt ois mikään takatalvi, ainakin Oulun seudulla maaliskuu on kyllä ihan täyttä talvea vielä!).

Yks aktiivisuuteen suoraan vaikuttanut asia oli tuo kaksiviikkoinen aikuisten uimatekniikkakurssi, jonka puitteissa kävin uimassa kolme kertaa viikossa. Opittiin vapaa-, rinta- ja selkäuinnin perusteet. Nyt voi sanoa, että enhän minä ennen tuota kurssia osannu uida laisinkaan! Jos opit on sieltä 7-vuotiaan kesäuimakoilusta, niin voitte kuvitella, mitä se on ollu. Tärkeimpänä itelle opin hengitystekniikan, eli uimaan pää veden alla. Hankaluuksia tuotti alkuun suuhun menevät (etu)hiukset, eli sen verran piti välineitä hankkia, että uimalasien lisäksi ostin uimalakin! Uimatyyleistä ite suosin vapaauintia, siinä on silti edelleen hiottavaa eikä rintauinnin potkutkaan suju ihan ammattilaisten lailla. Kunnon uimataito vaatii siis paljon harjoittelua!

Harmiksi en oo päässy kurssin jälkeen treenaamaan ku kerran, kalenteri on ollu täynnä kaikkea muuta ohjelmaa. Ja hei, meidän kurssilla oli parikin naista, jotka ei aijemmin oo tykänny uida laisinkaan ja nyt tekniikat opittuaan puhkuivat intoa aloittaa uimaharrastus. Eli suosittelen tuollaista kurssia aivan kaikille!

Hiihtämässäkin oon taas käynyt kun totesin latujen olevan vielä aivan hiihtokelpoiset. Pusersin jo 10 kilsan lenkin ja kun sekin jo tuntui helpolta, lisäsin matkaa ja hiihdin tuon ladun pätkän päästä päähän ja takaisin, 12 km. Oli kyllä tahmeaa plussakelissä pehmeässä lumessa, olin jo parin kilsan kohdalla väsyny. Sisulla mentiin ja kun vielä rankaisin itteeni ed. illan sipseistä niin pakko oli mennä! Tahmeaan oloon (=sykkeet pilvissä) saattoi vaikuttaa myös lähestyvä flunssanpoikanen, koko viikon on kurkkukipu tehny tuloaan ja nyt viime yönä se iski kunnolla!

Saa nähdä oliko hiihdot siinä vai vieläkö pääsiäisenä ehtis hiihdellä vähän pohjoisempana Koillismaan maisemissa. Ajellaan esim. Syötteen ohi, jos terveenä oon ja sää suosii niin vois vaikka siinä tehdä pienen pysähdyksen ja happihyppelyn.