41+0 (Synnytyskertomus 2/2)

Väsymys alkoi painaa ja supistusten välissä saatoin aina torkahtaa hetkeksi. Jokohan vuorokausi oli vaihtunut? Vilkaisin ranteessani olevaa älykelloa. Olipa hyvinkin, kello oli jo 0.35. Vauvan syntymäpäiväksi tulisi siis todennäköisesti 7.7. Toivottavasti, koska näitä supistuksia ei kyllä enää kauan jaksaisi. Isukki katteli jalkapallo-ottelua sillä välin, kun ite kärvistelin supistusten kanssa. Taisi hän kuitenkin huutaa enemmän ku minä. En tiiä oliko ilokaasusta vai mistä, mutta suuta kuivasi ja alkoi janottamaan tosi paljon ja mies saikin kuskata minulle pari kertaa mehua. Sitä ei kovin paljon kuitenkaan pystynyt juomaan, koska välillä minulla oli tosi huono olo ja oksennuspussi olikin koko ajan vieressä. Tahdonvoimalla sain kuitenkin pahan olon pidettyä aisoissa. Jossakin vaiheessa oli pakko käydä vessassa. Odotin supistuksen ja jätin isukin seisomaan maskin kanssa sängyn viereen siinä pyytäen odottamaan valmiina. Menin vessaan niin äkkiä kuin pystyin, mutta en ehtinyt edes pönttöä vetämään, kun oli pakko juosta takaisin ja äkkiä sieppasin maskin ja ilokaasua hengittämään. Lämpöpussien teho alkoi olla jo ihan yhtä tyhjän kanssa eikä ilokaasusta mennyt kuin pää sekaisin. Roikuin välillä puoliksi sängyn laidalla ja yritin hengitellä (piti pari kertaa pyytää puoliso avuksi vetämään minut takaisin sänkyyn, kun olin ihan tippumaisillaan, ite en siihenkään pystynyt), hengittely oli ilokaasumaskin kanssa kyllä jo vaikeaa.

Kätilö tutki taas tilanteen. Edelleenkään edistystä ei ollut juuri tapahtunut! Samalla kätilö mietti pään asentoa ja arveli sen olevan sivuttain niin, että pää ei mahtunut laskemaan ja siksi synnytys ei edistynyt. Pohdittiin vaihtoehtoja kivunlievitykseen. Nyt olisi hyvä saada kiputilanne helpottamaan niin, että voisin rentoutua ja vauva saisi itse pään käännettyä. Päätettiin, että sitten kun haluaisin, laitettaisiin epiduraali. Sanoin, että jos vielä jonkun aikaa odotellaan ja sovittiin, että soitan sitten kelloa. Olin ajatellut vielä puolisen tuntia odotella. Yritin ajatella lentäviä lintuja ja muuta kuin itse kipua. Laskeskelin mielessä, montako supistusta vielä jaksaisin odotella. Mutta lopulta oli pakko soittaa kelloa kesken kipeän supistuksen. Taasko tähän oli vapaaehtoisesti lähtenyt mukaan - jos nyt olisi joku kysynyt, haluanko sektion, niin kiitos kyllä vaan äkkiä!

Anestesialääkäri oli onneksi ihan lähellä. Silti tuntui, että kesti ikuisuuden, kun tarvikkeet oli valmisteltu ja lääkäri pääsi laittamaan epiduraalin. Jäätiin odottamaan vartiksi sen vaikutusta. Mutta sitä ei oikein tullut. Kätilö yritti mitata verenpaineita, mutta eihän siitä mitään tullut jatkuvien supistelujen takia. Oikean jalan nivusessa oli kauhea jomotus ja oikeastaan supistukset tuntui vielä myös oikealla alavatsalla. Kätilö soitti anestesialääkärille, että vaikutus oli jäänyt toispuoleiseksi. Lääkäri tuli paikalle ja nyt ensimmäistä kertaa en ollut niin tokkurassa, että pystyin kääntymään katsomaan, minkä näköinen lääkäri edes oli. Mietittiin yhdessä, mitä tehtäisiin. Kokeiltiin asennonvaihtoa ja myös lidokaiinia, jos se puuduttaisi myös oikean puolen. Silläkään ei kuitenkaan ollut mitään vaikutusta. Lopulta päätettiin, että kokeillaan epiduraalia uusiksi. Synnytys oli kuitenkin niin alkuvaiheessa, että spinaalin teho olisi todennäköisesti jäänyt kesken eikä se välttämättä olisi supistuksiin tehonnut yhtä hyvin.

Toisella kertaa onnistui. Ei mennyt kuin kymmenisen minuuttia, kun sain höllätä pois ilokaasumaskista. Kätilö katetroi minut, nyt ei tosiaankaan kannattanut mennä vessaan, koska  vasemmassa jalassa oli vieläpä ekstra-annos puudutteita. Paikat puutui niin, että saatoin nukahtaa. Kello kävi jo puolta kolmea.

Sain nukuttua melko hyvin vajaa parin tunnin ajan, vähitellen heräillen. Supistukset alkoi tuntumaan kovetteluina ja jäin niitä seuraamaan. Isukki nukkui sohvalla. Kätilö kävi kokeilemassa tilannetta. Supistusten väli oli harventunut. Jäätiin vielä seuraamaan vähäksi aikaa tilannetta. Kun supistukset ei edelleenkään tihentyneet ja olin auki vain noin 6cm, päätettiin, että lisätään epiduraalia, kun supistukset alkaa tuntumaan mutta ei niin paljon, että menee yhtä kivuliaaksi, mitä aiemmin. Samalla laitetaan oksitosiinitippa pienimmällä tippanopeudella tippumaan.

Jaksoin odotella kello viiteen, mutta sitten piti jälleen turvautua ilokaasuun. Sain lisää puudutetta ja oksitosiini tippui. Sillä olikin heti vaikutusta, supistukset tiheni käyrien mukaan noin 3-5 min välille, itse niitä tuskin tunsin. Kuuntelin, kun ulkona satoi vettä. Isukki nukkui edelleen. Mietin, menisikö tässä vielä aamuvuoron vaihtumiseen saakka. Yhtäkkiä supistuksissa alkoi tuntua painetta. Ihan selvästi tuntui, miten pää lähti laskeutumaan ja tein kaikkeni, että lantiossa olisi tilaa myös laskeutua! Kello oli kuusi, ja vasemmalla lanteella alkoi tuntua jomotusta. Kohta oli pakko soittaa taas kelloa, että voisko puudutetta saada lisää - arvelin, että nyt olisi hyvä hetki, jos vauva vaikka kohta syntyisi. No hyvä hetki oli tosiaan, kätilön tutkittua paikat totesi hän, että pää tuntuu jo ja puudutetta ei tässä vaiheessa kannata lisäillä, jos vauva syntyisi 15min sisään. Isukki availi silmiä ja kätilö ilmoitti hällekin, että nyt saa herätä, vauva syntyy nyt. Sain alkaa ponnistelemaan. Osaa supistuksista en tuntenut, piti katsoa ihan käyriltä, milloin oli supistus menossa. Vasemman puolen lonkkaa jomotti, mutta se loppui oikeastaan jo melko pian, siinä vaiheessa kun vauvan pää laskeutui alas. Kymmenen minuuttia siitä, kun olin soittanut kätilön paikalle, vauva syntyi ensin pää, sitten hartiat ja lopulta koko keho kerrallaan! Ja epiduraalin vaikutus oli tosi hyvä, nimittäin mitään paikkaa ei koskenut. Eihän tässä sitten mennytkään kuin "vain" 30h lapsivesien menosta!

Vauva oli ihan kinassa, mitä kätilö hetken puhdisteli, mutta lopulta sain vauvan syliin. Vielä jäätiin odottelemaan istukan syntymistä. Oksitosiinitippaan pistettiin vauhtia, kun istukka oli vielä ihan kiinni eikä haluttu toistaa samaa, kuin viime synnytyksessä, jossa jouduin istukan käsinirrotukseen ja vuotoakin oli runsaasti. Istukka saatiin lopulta syntymään. Se olikin jännä, että napanuora oli juuri istukan ja kalvojen yhtymäkohdassa ja tätä kätilö arvioi sykelaskujen syyksi. Kalvon reunat oli hieman repaleiset ja siksi jäätiin vielä seuraamaan vuotoa oksitosiinitipan kera, jos sinne oli jäänyt yhtään palasia. Isi pääsi leikkaamaan napanuoran ja vauvelikin pääsi rinnalle ja tiesi heti oikean imuotteen. Aamuvuoron kätilö tuli paikalle. Pikku hiljaa oksitosiinitippaa alettiin pienennellä ja vauvasta otettiin mittoja. Saatiin itsekin aamupalaa ja se kyllä tämän urakan päätteeksi maistui!

Ennen vierihoito-osastolle siirtoa lääkäri vielä varmuuden vuoksi ultrasi, että mitään kalvon palasia ei kohdussa olisi eikä onneksi sellaisia näkynytkään. Katetroida kuitenkin vielä piti, koska ilmeisesti puudutteet tuntui vielä niin hyvin, että vessassa käynti ei oikein onnistunut. Jonkun ajan päästä päästiin kuitenkin jo siirtymään vierihoito-osastolle vauva minun kainalossa - vuorokausi sairaalaan tuloa myöhemmin.

40+6 (Synnytyskertomus 1/2)

 *PLOP*

Miten voikaan samalla sekunnilla herätä kesken syvimpien unien ja tajuta, että siinä se nyt meni, ja vilkaista vielä samaan aikaan kelloa tajuten vuorokauden vaihtuneen, mutta kellon olevan vielä niin vähän, että puoliso oli töissä ja itse olit nukkunut vasta 1,5h yöunet.

Rv 40+5

Kellotaulun punaiset numerot näytti 00.27 ja tajusin, että jos en halunnut jäädä lillumaan lämpimään lammikkoon, oli parasta nousta heti ylös. Sen tehtyäni huomasin, että olisi pitänyt napata jotain suojaksi. Vesi valui lattialle litinällä. Äkkiä kohti vessaa, märkiä jalanjälkiä jäi väkisin lattialle. Vessassa tarkistin, että lapsivesi oli kirkasta. Siellä oleskelu ei kuitenkaan auttanut mitään, vaan nappasin kylpyhuoneesta pyyhkeen itselleni, heitin käsipyyhkeen sängyn viereen makkarin lattialle ja pyyhin lammikon pois, ennen kuin joku siihen liukastuisi. Puhelimen hain katsoakseni, kuinka kiire tässä nyt olikaan lähtöön ja kaivoin synnytysosaston numeron istuutuen samalla saunan jakkaralle soittamaan, ettei kukaan nukkuvista lapsista heräisi. Selittäessäni tilannetta tajusin, että en muistanut taas yhtään, oliko terkkari aamulla tarkistanut pään kiinnittyneen. Ainakin viime viikolla pää liikkui enää vain hieman ja eilen illasta jotenkin ikään kuin tuntui, että maha oli humpsahtanut alas päin, joten ehkä se nyt kuitenkin olisi jo kiinnittynyt?

Puhelun loputtua laitoin puolisolle viestin, että lapsivesi meni mutta supistuksia ei tullut vielä ja aamulla tarvii vasta lähteä. Hän vastasi lähtevänsä heti kotiin. Illalla olin sanonut hänen töihin lähtiessään, että pitää puhelimen lähellä, jos tulee lähtö. Hän oli ollut juuri kesälomalla ja mietti vielä iltapäivästä, lähteekö ollenkaan töihin. En kyllä arvannut, että oikeasti just tänä yönä olisi se yö. Moppasin lattian ja kaivelin kuivaa pyyhettä itseni ja sängyn suojaksi. Synnäriltä oli ohjattu menemään takaisin nukkumaan. Sitä yrittäessäni tuli muutama hento supistus. Puolisokin saapui kotiin ja yritti kohta hänkin asettua nukkumaan. Kahden aikaan alkoi tulla supistuksia tihenevästi, noin kymmenen minuutin välein. Ei kipeitä kuitenkaan, mutta yritäppä siinä nyt nukkua. Neljän aikaan supistukset alkoi vähentyä sitä myöten, kun lapsiveden pulpahtelukin väheni. Kun väli oli jo pidentynyt yli 20 minuutin, aloin viimein torkkumaan, heräten kuitenkin puolen tunnin välein jo hieman napakampiin supistuksiin.

Seitsemän aikaan kuului askelia ja keskimmäinen lapsista tuli herättelemään. Sanoin heti, että äitin pitää lähteä jonkun ajan päästä sairaalaan, koska pikkuveikka saattaa syntyä tänään. Isoveli otti asian tyynesti, ihmetellen, syntyykö se tosiaan tänään. Toinen tulevista isoveljistä havahtui hereille ja kömpi taakseni nukkumaan. Kissa maukui jo aamupalaa. Olihan se noustava ylös kissa ruokkimaan, kahvinkeittoon ja pyykäämään kaikki pyyhkeet, lakanat ja vaatteet, jotka oli ehtinyt yön aikana kastua.

Supistuksia ei tullut juurikaan, muutama pieni silloin tällöin. Sain juotua rauhassa aamukahvit, hikoillen, kuin pieni porsas. Taas sai käydä suihkussa. Kello kävi jo yhdeksää. Ripustin pyykit kuivumaan ja tällä välin oli nuorimmainenkin herännyt. Jäi mietteliään näköiseksi kun kerroin, että äiti lähtee kohta sairaalaan hakemaan pikkuveikkaa. Oli kuitenkin saman tien lähdössä mummille, jonne kerroin serkkujen saapuneen myös hetki sitten. Herätin isin ja saattelin nuorimmaisen mummille, samalla ilmoittaen, että lapsivesi meni jo ja kyllä tästä pian tulee lähteä sairaalaan. Lähtiessä vielä keskimmäisellä oli oikea pohdintavaihe ja kysymystulva päällä, mitä kaikkea synnytyksessä tapahtuukaan. Esikoinenkin heräsi lopulta ja hämmästeli, että oikeastikko pikkuveikka syntyy tänään. 

Sairaalaan päästiin kymmenen aikaan. Synnärin ovella otti vastaan kätilö. Tarkisti, että olihan tosiaan lapsivesi, joka oli mennyt. Pääsin käyrille, jossa olin tunnin ajan. Ekassa supistuksessa oli sykelasku ja ehdin jo päivitellä, että kohta on vauvalla pinnit päässä jne. Onneksi kyljen vaihtaminen auttoi ja vauvakin alkoi heräilemään, kun sain hieman syömistä. Muutamia supistuksia tuli tuossa ajassa. Sitten minut ohjattiinkin osastolle vielä odottelemaan. Isukki lähti kotiin ja itse jäin odottamaan, josko supistukset vielä alkaisi tihentyä ja mitä tulevan piti. Verikokeitakin otettiin tulehdusarvojen seuraamiseksi ja jälleen pääsin käyrille.

Käyrillä vauva oli melko uninen, muutamia supistuksia tuli noin 10-15 min välein. Jonkun sykelaskun teki napakamman supistuksen aikana ja siksi käyrillä olinkin lopulta tunnin ajan. Supistukset jatkui vielä mutta ei mitenkään kipeinä. Väsymystä pukkasi tässä vaiheessa ja yritin välillä torkahtaa, oikeastaan aina saman tien hereille havahtuen. Viiden aikaan otettiin taas käyrää, ja siinä vasta ihan loppuvaiheessa vauva alkoi heräilemään. Jonkun ajan päästä supistukset loppui.

Yritin torkkua osaston sisäpihan keinussa ja vaivuinkin hetkeksi puolihorrokseen. Sitten kätilö ilmoitti, että lääkäri halusi ultrata, koska kone ei ollut sykekäyrää hyväksynyt sen vuoksi, kun vauva oli niin uninen. Ultrassa oli kuitenkin kaikki ihan kunnossa, pieni liraus lapsivettä enää jäljellä. Iltapala oli tarjoiltu, ja sitä syödessä supistukset alkoi uudelleen. Päätin lähteä suihkuun ja samalla vaihdoin sairaalavaatteet päälle - jos nyt kuitenkin vielä tälle yölle pääsisi synnyttämään. Sänkyyn takaisin tullessa supistuksia alkoi tulla tiheämmin ja napakammin. Kun alkoi jo oikeasti tehdä kipeää, soitin hälytyskellosta kätilön paikalle. Taas käyrille ja sain Panadolia. Sen vaikutusta odotellessa katsoin supistusten tiheyttä. 8 min, 5 min. Sai jo tosissaan puhallella ja puristaa täysillä pöydän metallijalkaa. Joitakin sykelaskuja tuli taas supistusten aikana. Tunnin päästä supistuksia alkoi olla jo säännöllisesti 5min välein ja tuskat sen mukaiset. Siitä paracetamolista ei kyllä ollut yhtään apua. Kohta tulikin yövuoron kätilö ilmoittamaan, että nyt oli aika siirtyä synnytyssaliin. Olin ihan samaa mieltä! Sinne minut sai viedä pyörätuolilla, koska supistuksia tuli nyt jopa 3min välein ja tuskin olisin omin jaloin päässyt kävelemään. Ilmoitin isukille kotiin, että nyt sais tulla synnärille takaisin. Mummi meni meille kotiin sillä välin.

Sykelaskujen vuoksi vauvalle laitettiin kuin laitettiinkin pinni päähän. Supistukset ei ollut tehneet vielä oikein mitään, vauvan pää tuntui edelleen tosi kaukana. Kätilö laittoi minulle kanyylin, samalla otettiin verikokeita. Sain ilokaasua, josta jonkun verran apua olikin mutta samalla kun supistukset voimistui, tiheni ja pitkittyi, tuli siitä välillä tosi sekava ja puutunut olo. Sain lämpöpussin alavatsalle. Jonkun kipeän supistuksen aikana isukki saapui paikalle. En varmasti ollut siinä vaiheessa mitään maailman parasta seuraa, ihan tokkurassa ja kipujen kourissa. Supistukset tuntui enenevästi myös selässä, jonne sain toisen lämpöpussin. Kello oli jo puolenyön eli helposti tässä vielä aamuun menisi.

Laskettu aika meni jo

Odottavan aika on pitkä, sanotaan. No mutta vaikka loppuraskaudessa helposti alkaa laskemaan päiviä ja tunteja, niin ei tässä jo kolmen lapsen äitinä keskellä parhainta kesää aika kyllä pitkäksi käy.

Laskettu aika oli kesäkuun viimeinen, 30.6. Vaikka kesävauvasta vielä salaa olen haaveillut pitkään, niin en minä mitenkään suunnitellut, että olisin äitiyslomalla keskellä parhaimpia hellekelejä. Lapset on ainakin olleet mielissään kaikesta kesätouhusta, jota on päiviin keksitty.

 

Ollaan käyty mm. uimassa (eri uimarannoilla vieraillen) ja Vauhtipuistossa, jonne ostin kesän alussa kausiliput. Ja kun hellesäillä rantojen kiertely alkoi käydä (puolison) voimille, niin tadaa, ilmestyi pihalle uima-allas. (Piti olla pienehkö kolmen lapsen menevä allas - lopputuloksena uima-altaaseen täytettiin vettä kolmatta tuntia!) Vaikka hellesäät onkin, niin en nyt oloani ole kokenut sen tukalammaksi kuin mitä ilmankaan, että olisin raskaana. Minun mielestä kesän kuuluu tuntua kesältä - ja eipähän tarvi haaveilla yhtään ulkomaille menosta!

Vauvallekin alkaisi olla kaikki valmiina. Vaikka koko ajan mieleen tuleekin, mitä kaikkea vielä puuttuu (ei nyt mitään kummempaa kuin mitä ei kaupasta saisi). Isommat sisarukset jo kovasti odottaa, milloin pikkuveikka syntyy. Baby no. 4 voisi kyllä syntyä jo! :)