Instagram @sarkkuk

Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteistyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteistyö. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. joulukuuta 2020

Testissä Lindt Lindor maitosuklaakuulat

*Yhteistyössä Buzzadorin kanssa*


Pääsin mukaan buzzaamaan Lindtin Lindor maitosuklaakonvehteja! Varsinkin näin joulun alla tämä on oikein maistuva kampanja johon oli ilo osallistua.



Olen maistanut Lindor -maitosuklaakonvehteja aiemminkin sen verran, että voin sanoa kyseessä olevan todellakin ylellinen maitosuklaakonvehti. 


Tässä maitosuklaapallossa on suussa sulava maitosuklainen täyte. Lindors-suklaakuulia on saatavissa myös useaa muuta makuvaihtoehtoa ja jopa usean eri maun lajitelmapakkauksia on myynnissä. Nämä punaiset tietysti sopivat värityksensä ansiosta erinomaisesti vaikka joulupöytään.



Meidän perheen makuraadista 4/5 tykkäsi ja oli ehdottomasti sitä mieltä, että tätä tulee ostaa myös jatkossa meille kotiin. Näiden kanssa ei kyllä kauan nokka tuhissut!




 "Suussa sulavaa suklaata! 

Kauniit punaiset paperikääreet tuo tuotteeseen luksuksen tuntia.

Sopii hyvin lahjaksi mutta ennen kaikkea syötäväksi."

keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Buzzador: Love Beauty and Planet

 * Yhteistyössä Buzzadorin kanssa *

* sisältää mainoslinkkejä*

On vain hyvä juttu, että nykyään kiinnitetään huomio ympäristöasioihin. Ihmisten kulutustottumukset ja ympäristön muokkaaminen on asia, johon mielestäni meidän jokaisen olisi syytä kiinnittää huomiota ja miettiä, voisiko itse tehdä jotain toisin. Varsinkin länsimaissa olemme erioikeutetussa asiassa, kun meillä on kaikkea yllin kyllin. Niinpä on hyvä, että tähän on alettu kiinnittää huomiota ja tuottaa entistä enemmän ympäristöystävällisiä ja vastuullisia tuotteita.

Love Beauty and Planet -tuotesarja on kehitetty vastaamaan juuri näihin asioihin. Tuotteet ovat vegaanisia ja pullot on valmistettu 100 % kierrätysmuovista. Tuotteissa käytetyissä ainesosissa pyritään käyttämään kestävästi tuotettuja ja sertifioituja ainesosia. Tuotteissa ei käytetä keinotekoisia väriaineita tai silikonia.

Sain testattavaksi kookosvettä ja mimosankukkaa sisältävät Love Beauty and Planet -shampoon ja hoitoaineen. Tuotteet saapuivat juuri sopivasti, kun edellinen shampoo olikin juuri lopussa ja mietin ostavani uutta kaupassa käydessäni. Yleensä tykkään tilata hiustenhoitotuotteita eri kosmetiikkayrityksiltä mutta nyt kaikki oli päässyt loppumaan. Love Beauty and Planet -shampoon ja hoitoaineen hinta hieman vaihtelee kaupottain noin 7,90 - 10,40 e. Shampoo- ja hoitoainepullo sisältää tuotetta 400 ml eli on jopa puolet tilavampi kuin normaalituotteet. Tämäkin on toki ympäristön kannalta myös hyvä asia, kun yhteen pulloon on sisällytetty enemmän tuotetta ja näin se tuottaa myös vähemmän jätettä sen sijaan, että joutuisi jatkuvasti ostamaan uusia pulloja.

Tuoksullaan tämä tuotesarja vie suihkussa käydessä ajatukset ja mielikuvat turkoosinsinisen meren äärelle palmupuiden katveeseen. Ei ollenkaan hassumpi ajatusmatka tällaisina aikoina! 

Tuotetta nyt muutaman viikon käyttäneenä voin todeta, että hiukset tuntuvat puhtailta ja raikkailta suihkun jälkeen. Tästä ei jää rasvaisen tahmaista pintaa hiuksiin, kuten monista muista shampoista, eikä hoitoaine lässäytä hiuksia vaan seuraavanakin päivänä hiukset ovat luonnollisen tuuheat. Nyt Love Beauty and Planet -tuotteita kokeiltuani aion ostaa näitä tuotteita jatkossakin.

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Encore-kissanruuat (Buzzador)

Yhteistyössä Buzzadorin kanssa.

Buzzador

Saimme testattavaksi kaksi erilaista kissanruokaa: Kananrinta & Villiriisi pussissa ja Tonnikala & Katkaravut tölkissä. Encoren mukaan kissanruuat on valmistettu parhaista raaka-aineista kissan parhaaksi. Ne eivät sisällä lisäaineita tai keinotekoisia maku- ja väriaineita. Niissä on aitoja liha- ja kalapaloja. Encore mainostaa, että tuotteet maistuvat taatusti kaikille nelijalkaisille... mutta kuinkas meillä?



Testattiin ensin pussiruokaa, jonka jaloin kissoille kahteen kuppiin. Sulo ei malttanut kunnolla edes odottaa, että ruoka oli kupissa ja söi omansa alta aikayksikön. Leevi istui kupin vieressä odottamassa ruokaa, ja kun se oli kupissa, nosti hännän pystyyn ja käveli tiehensä. Sulo söi omansa jälkeen Leevinkin annoksen. Kun Sulolla myöhemmin oli nälkä, annoin sille koko pussin ja ruoka hävisi kupista hetkessä.



Purkkiruokien kanssa kävi hieman samalla tavalla. Annoin ensimmäisen purkin Sulolle ja se söi sen saman tien. Toisen purkin kanssa piti odotella, kunnes Leevi saapuisi ruokaa kerjäämään. Laitoin purkkiruuan kuppiin - ja Leevi ilmaisi mielipiteensä jälleen poistamalla paikalta. Ruoka jäi kuppiin, mistä Sulo kävi sen myöhemmin syömässä.



Edellisen perusteella väittäisin, että Sulo antaa Encore-kissanruualle arvosanaksi täyden kympin. Leeviä taas ei voisi vähempää kiinnostaa ja hänelle kelpaa edelleen vain kahden eri kissanruokavalmistajan ruoka. Valitettavasti jatkossakin mennään siis ruuan suhteen Leevin ehdoilla ja tuskin ostamme näitä tuotteita, mutta muiden buzzanneiden käyttäjäkokemusten perusteella nämä on kyllä yleensä kelvanneet myös nirsoille kissoille eli suosittelen ainakin kokeilemaan.



#encorepet #encorecatbuzz #encore #buzzador

tiistai 4. joulukuuta 2018

Marli SHOT -vitamiinijuoma - lisää vastustuskykyä

Käsi ylös, kenen perheessä EI OLE ollut vielä flunssaa tälle syksylle? Ainakin meidän perheessä joku on jatkuvasti nuhainen tai yskässä ja erityisesti tuo oma mies tuntuu olevan aina kurkku kipeänä. Itse olen toistaiseksi tältä kaikelta vielä välttynyt... *kop kop* Sen lisäksi, että pyrin saamaan tarpeeksi vitamiineja ruuasta, otan varsinkin flunssakausina kaikki keinot käyttöön. Yksi näistä keinoista on vasta kaupoin hyllyille ilmestynyt Marli SHOT-vitamiinijuoma, jonka saimme testattavaksi Hopottajat-kampanjan kautta.



Näitä Marli SHOT-uutuusmakuja on kolme:  Inkivääri-kurkuma-acerola, Karpalo-puolukka-acerola ja Granaattiomena-acerola. Tuotteet ovat  lisäksi makeuttamattomia, eivätkä ne sisällä lisättyä sokeria, lisä- tai säilöntäaineita. Ja mikä parasta, tuotteet ovat 95 -prosenttisesti mehuja, joissa on korkea luontainen C-vitamiinipitoisuus!



1 annos eli 4 cl sisältää 80 mg 

eli 100 % päivän C-vitamiinin saantisuosituksesta






Meillä näistä on tykännyt koko perhe. Aikuiseen makuun suosittelen inkivääriä, jossa on inkiväärin polttavuus mukana. Inkivääri auttaa erityisesti flunssaan, joten tämä on erinomainen vitamiinijuoma nuhaan, kuumeeseen ja kurkkukipuun. Maussa oli todellakin potkua ja mies sanoi, että polte säilyi suussa pitkän aikaa vielä mehun juomisen jälkeenkin. Lasten makuun meillä oli granaattiomenajuoma. Helppo homma saada lapset nauttimaan vitamiinilisästä!



Juomia löytyy ainakin K-Citymarkettien ja K-Supermarkettien valikoimista. Meidän lähikaupasta onnistuin löytämään vain kaksi makuvaihtoehtoa, mutta mielelläni testaan kyllä kolmannenkin, kun sellainen vastaan tulee. Hinta yhdelle tetralle on noin 2 euroa.

Lisätietoa: www.marli.fi/shot

#Marlishot #hopottajat


Yhteistyössä Hopottajat

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Vitamiinilisä lapsille?

Saatiin Buzzadorilta testattavaksi uusia Happy Me -ravintolisiä. Ravitsemussuositusten mukaan monipuolisen ruokavalion lisäksi ei terve lapsi tarvitse D-vitamiinin lisäksi muita vitamiineja. Mutta kun nyt testausmahdollisuus tuli, niin eihän näistä liene haittaakaan. Happy Me- ravintolisä sisältää omega 3-rasvahappoja, D- ja E-vitamiinia. Näitä ravintolisiä ei suositella alle 3-vuotiaille. Onneksi meidän keskimmäinen täytti juuri testausaikana kolme vuotta eli pääsi hänkin sitten näitä testailemaan. Hän sattuukin olemaan perheen huonoin syömään eli siltä kantilta ei hänelle pieni vitamiinilisäys ole pahaksi.



Makuvaihtoehtoja pakkauksessa on kolme: mansikka, appelsiini ja sitruuna. Valitettavasti pakkauksesta eikä geelitableteista voi päälle päin päätellä, mikä maku on kyseessä.

Maistui ainakin kolmivuotiaalle ja hän itsekin jo keksii välillä pyytää "kalavitamiinia". Sen sijaan viisivuotiaamme on syönyt näitä hieman nihkeämmin ja sanoi, että ei pidä jälkimausta ja että meinasi oksentaa... Muutaman olen itsekin kokeilumielessä maistanu ja geelitabletin hieman kumimainen koostumus ja liivatemainen jälkimaku on kyllä hieman epämiellyttäviä. Hedelmien maut on hyviä, mutta ei täysin peitä alleen em. seikkoja.



Ei nämä ravintolisät meilläkään päivittäisessä käytössä ole, olen antanut lapsille, jos olen muistanut. Kuitenkin ensisijaisesti yritetään upottaa ne vitamiinit ruuasta saatavien sekaan ja nämä olkoot sitten varmuuden vuoksi satunnaisessa käytössä.

Lue lisää Happy Me -ravintolisistä: happyme.fi

Yhteistyössä Buzzador

torstai 28. syyskuuta 2017

Kädentaito- ja Hyvinvointimessut jälleen Oulussa 14.-15.10.

Muutaman viikon päästä pääsee jälleen hullaantumaan ihanista kankaista, kun Kädentaitomessut ovat Ouluhallissa kahtena päivänä! Viime vuonna kävin paikan päällä ja kulutin kankaita ja käsityötuotteita ihaillen parikin tuntia. Viime vuoden tunnelmia voit lukea postauksestani täältä.





Itse ainakin ootan Kädentaitomessuilta juurikin hyviä kangastarjouksia ja toivottavasti mukaan tulee myös joitakin uutuustuotteita. Ainakin viime vuonna kivasti tuli messuille myyntiin jo joulukankaitakin, eli hyvissä ajoin voisi tehdä hankintoja jouluakin silmällä pitäen. Ainakin näytteilleasettajien lista on pitkä ja joukosta bongaa hyviä kangas- ja käsityötarvikeliikkeitä.



Omat tärpit varmaankin menee juuri tuonne kangaspuolelle, kuten viime vuonnakin. Pitää tällä kertaa varata sopivasti käteistä vaan mukaan, ettei harmita lähteä arpomaan monen hyvän ostoksen väliltä. Lisäksi voisi katsoa tällä kertaa enemmän myös muita käsityötuotteiden myyjiä, ainakin viime vuonna myynnissä oli ihania valmiita koruja ja koru- sekä askartelutarvikkeita. Varmasti jokaiselle käsitöiden ja kädentaitojen harrastajalle jotakin.





Unohtamatta tietenkään samassa paikassa olevia Hyvinvointimessuja. Viime vuonna näytteillelaittajia oli silläkin puolella paljon, jospa joukko olisi vain entisestään lisääntynyt? Oma "saalis" viime vuodelta oli sopia tutustumiskäynti Fressille ja sillä tiellä ollaan edelleen kuntosalijäsenyyden kera. Eli uusia kuntosaleja ei niinkään itsellä ole hakusessa, mutta sen sijaan muut hyvinvointituotteet kyllä kiinnostavat.




Kannattaa siis tulla paikan päälle, jos kumpi tahansa puoli messuista kiinnostaa. Ja kannattaa kurkata myös messujen Facebook-sivuille, jossa näkyy olevan käynnissä myös lippuarvonta. Lippuja saa myös itse ostettua Media Pro-messujen verkkosivujen kautta, huomatkaa, että alennusryhmille kuten esim. opiskelijoille liput on normaalia huokeammat.


Yhteistyössä MediaPro -messut

Oulun Kädentaito- ja Hyvinvointimessut Facebookissa

(Postauksessa esiintyvät kuvat viime vuoden messuilta.)

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Buzzador: Testissä Cheerios Kauramurot

Olen Buzzador ja mukana buzzaamassa Cheerios-muroista.




Tällä kertaa Buzzador-kampanjassa saimme testattavaksemme Nestlé Cereals -sarjan Cheerios Kauramuroja. Saimme omaan postilaatikkoomme kuljetettuna muropaketin sekä kampanjasta kertovan infolehdykän.



Aamiaisen tulisi olla päivän tärkein ateria, sillä yöunien jälkeen verensokeritaso on alhaalla. Jos ei aamulla syö mitään, käy helposti niin, että väsyy ja ruokahalu kasvaa seuraavaan ruokailuun mennessä. Helposti käy niin, että lounaalla tulee syötyä liikaa tai tulee napsittua suuhun sitten sellaista, mikä vie nopeasti nälän mutta ei ehkä ravitsemuksellisesti ole järkevää. Kun aloittaa päivän täysjyvällä, niin myös vatsa voi paremmin ja kylläisyyden tunne säilyy pitempään.



Cheerios Kauramurot sisältävät runsaaasti kauraa ja kuituja. Suomalaisina me ollaan totuttu syömään aamuisin kaurapuuroa, mutta joskus niihin puuroihinkin kaipaa vaihtelua. Itse en arkiaamuisin paljon joudu puuroja keittelemään ja viikonloppuinakin monesti sitä haluaisi keksiä jotain muuta lasten aamupalalle, päiväkodissa varmasti puuroja tulee heilläkin syötyä ihan tarpeeksi. Siksi 92 % kauraa sisältävät murot on hyvä vaihtoehto muroaamiaiselle.



Jos ei aamuisin yleensä kokoonnutakaan saman pöydän ääressä, niin iltaisin sitäkin useammin. Meillä lapset on iltaisin aina kovin pieniruokaisia ja jos heille jotain laittaakin, niin monesti jää syömättä. Sen sijaan useimmiten kun heiltä kysyy mielipidettä iltapalaan, yleensä vastaukseksi saa, että he haluavat syödä muroja. Cheerios Kauramurot sopii siis aivan hyvin myös iltapalaksi ja miksei myös välipalana. Meidän lapsille kauramurot on kyllä kelvanneet ihan hyvin vaikka aina eivät kaikkea jaksakkaan syödä.



Muroja voi aivan hyvin syödä aikuisetkin. Omaan makuuni kauramurot on kuitenkin liian makeita, ainesosaluettelossa sokeri on mainittuna heti toisena. Sen sijaan murojen mukana Buzzador-kampanjassa kuului reseptivinkkejä, ja sieltä teinkin heti kokeeksi kauramurosämpylöitä. Sämpylöiden teossa ylipäänsä on kyllä aina hirveän tarkkaa se sopiva koostumus ja että sämpylöistä tulee sopivan pehmeitä. Täydellisiä sämpylöitä en vielä ole onnistunut tekemään, mutta kyllä nämä syötäväksi kelpasivat ja osa riitti pakastimeenkin. Ite taisin syödä näistä suurimman osan kaikki.



Cheerios kauramuroissa ainesosaluettelossa heti toisena on tosiaan mainittu sokeri, murot sisältävätkin sokeria lähes 10 % eli 9,3 g / 100 g. Kysymys kuuluukin, että minkä vuoksi nämäkin murot täytyy kyllästää sokerilla, sillä makeus kyllä puski liiaksi maussa läpi näidenkin murojen kohdalla. Onhan tämä silti parempi vaihtoehto kuin moni muu kaupan hyllyiltä löytyvä muropakkaus, Esimerkiksi mainittakoon meilläkin usein syötävät Frozen-murot, joissa sokeria löytyy jo yli tuplamäärä, 21 g/100 g (Lähde).


Cheerios Kauramurot on saaneet kuitenkin sydänmerkin, ja siksi uskallankin suositella tuotetta sellaisille, jotka haluaa vaihtoehtoja pieniin välipaloihin ja jotka eivät pienestä sokerin määrästä välitä. Aivan perheen pienimmille en näitä muroja antaisi juuri edellä mainitusta syystä, mutta toisaalta murorinkula silloin tällöin tuskin haittaakaan tekee. Uskoisin kyllä, että meille tulen ostamaan näitä myös jatkossa vaihtelun vuoksi. 





* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Buzzadoriksi? 

Buzzador vie sinut ja ystäväsi moniin jännittäviin kohtaamisiin uusien tuotteiden ja palveluiden parissa. Se on ilmaista! 

"Buzzadorina toimimisen pääajatus on juuri se, että kerrot ajatuksistasi ja kokemuksistasi eteenpäin."

Jos haluat tietää enemmän mitä Buzzadorina oleminnen tarkoittaa, voit lukea lisää täältä, ja samalla mainita minut buzzaamisen vinkkaajaksi (käyttäjätunnuksella Shine_S)
http://www.buzzador.com/fi?refstr=Shine_S

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Hopottajat: Testissä Skyr laktoosittomat rahkat

Pitkästä aikaa pääsin taas mukaan johonkin testauskampanjaan. Nämä ruokajutut on kyllä kivoja. Nyt siis vuorossa Skyr laktoosittomat rahkat, joita kampanjaan sai testausmielessä ostaa 3-4 kappaletta. Meidän K-Supermarketissa rahkat maksoivat 1,59-1,69 € / kpl.



Skyr laktoosittomat rahkat on valmistettu Islannissa. Laktoosittomana rahkat ovat tulleet tuoteperheeseen tämän vuoden alusta. Ne sisältävät runsaasti proteiinia, vähän hiilihydraatteja eikä niissä ole lisättyä sokeria. Koko 170 g rahkaan mahtuu proteiinia 16-17 g eli tämä on hyvä proteiinilisä täysipainoiseen ja terveelliseen ruokavalioon. Makuvaihtoehtoja on neljä: mango-meloni, mansikka-banaani, wanhanahan vanilja sekä veriappelsiini. Tuote on laktoositon ja gluteeniton.



Skyr laktoosittomien rahkojen mukana tulee lusikka, eli rahka on helppo ottaa mukaan välipalaksi mihin vaan. Rahkat kestävät paistamista ja niitä voi käyttää mm. smoothieiden tekoon. Tuote on varsin makea, ja joissakin tuotteissa, esim. vaniljassa, makeutukseen on käytetty asesulfaami K:ta.

Skyr-rahka ei varsinaisesti ole rahka, vaan hapatettu maitotuote. Skyr-tuotteiden historia ulottuu kauas viikinkiaikaan ja alunperin tuote on ollutkin juusto, josta syystä Skyr-tuotetta kuvataan myös rahkan kaltaiseksi tuorejuustoksi. Valmistuksessa käytetään toisenlaista maitohappobakteerikantaa kuin Suomessa. Omanlaisensa hapate vaikuttaa tuotteen koostumukseen ja makuun. Tuotantoteknisistä ja lainsäädännöllisistä syistä tuotteet tuodaan Suomeen Tanskasta. Lähteet: Viikonkuvalehti.fi | mtv.fi | Innolact


Mango-meloni



Energiaa.................................296 kJ/71 kcal
Rasvaa.......................................................2,0 g
– josta tyydyttynyttä.............................1,2 g
Hiilihydraatteja.......................................3,9 g
– josta sokereita.....................................3,7 g
Proteiinia..................................................9,2 g
Suolaa......................................................0,14 g




Wanhanajan vanilja



Energiaa.................................317 kJ/75 kcal 
Rasvaa......................................................2,0 g
 – josta tyydyttynyttä............................1,2 g 
Hiilihydraatteja......................................3,7 g
 – josta sokereita...................................3,3 g 
Proteiinia...................................................10 g 
Suolaa.....................................................0,14 g





Veriappelsiini


Energiaa................................246 kJ/58 kcal 
Rasvaa......................................................0,2 g 
– josta tyydyttynyttä...........................0,1 g 
Hiilihydraatteja.....................................4,4 g 
– josta sokereita....................................4,1 g 
Proteiinia.................................................9,5 g 
Suolaa......................................................0,11 g



Itse tykkään syödä rahkoja aamu- tai iltapalaksi, toisinaan myös välipalaksi ja siihen tarkoitukseen nämä Skyr laktoosittomat rahkat sopivatkin hyvin. Oma suosikkini mauista oli vanilja, myös veriappelsiini oli melko veikeän makuinen. Mango-meloni oli näistä mauiltaan ehkä perinteisin.

Tuotteet menevät meillä ehdottomasti jatkoon! Seuraavaksi täytyykin testata myös Skyrin normaalit rahkat, makuvaihtoehtoja näyttäisi olevan moneen lähtöön, esim. Cookies and Cream tai Crème Brülée kuulostaa aika jännittäviltä. Varsinkin aion käyttää näitä leivonnassa, näillä kun saa tehtyä ihania laktoosittomia rahkaleivonnaisia ja -kakkuja, varsinkin vaniljan makuisena rahka sopii hyvin leivonnaisiin. Esimerkiksi valejuustokakkuun nämä sopii täyteläisyytensä ansiosta varmasti hyvin, harmi kun en tajunnut tätä ostaessani. Seuraavaksi aikomus olisikin leipoa näistä jokin keväinen herkku. Muita reseptejä pääsee katsomaan sivulta http://skyr.fi/reseptit.



maanantai 28. marraskuuta 2016

Beauty Spotin Black Friday -kauneustapahtuma

KULUMILLA-blogiyhteisön kauneus- ja lifestybloggaajat kutsuttiin mukaan oululaisen Beauty Spotin kauneustapahtumaan, jossa teemana oli päivän mukaisesti BLACK FRIDAY.




Tapahtuman tarkoituksena oli esitellä uudet ihonhoito- ja meikkitrendit, ja varsinkin näin talvella ja pikkujouluaikaan ihmisiä varmasti taas kiinnostaa, miten oma iho voi ja miten meikkaisi ulos lähtiessään. Ihmiset ylipäänsä ovat nyt tällä aikakaudella jotenkin valveutuneempia ja panostavat omaan hyvinvointiinsa, sekä sisäiseen että ulkoiseen.



Pääsimme tutustumaan Beauty Spotin uusiin tiloihin Oulun keskustassa Stockmannin rakennuksessa. Beauty Spot on kauneushoitola, jossa hoidot ovat kokonaisvaltaisia ja asiakas voikin samalla kertaa saada hoidot päästä varpaisiin - sekä niiden väliltä koko vartalon hoitona. Palveluista löytyvät esimerkiksi kynnet, kulmien kestopigmentointi ja ripsienpidennykset, mutta lisäksi on mm. erilaisia vartalo- ja kasvohoitoja, esimerkiksi Detox-hoidot ja mikroneulaus, sekä erilaisia vartalohoitoja ja pigmentointeja. Näitä palveluita tekee ammattitaitoinen tiimi, ja kauneushoitolan omistajalla Aulilla on hoitamisesta itsellään yli 20 vuoden kokemus. Kaikkiin hoitoihin pääset tutustumaan nettisivulla kohdasta hoidot.









Beauty Spot on myös lanseeraamassa aivan uuden tuotteen, joka tällä kertaa on BB-jäsenyys. Esitteet olivat tulleet kaksi tuntia sitten painosta eli pääsimme tutustumaan tuotteeseen heti tuoreeltaan. Jäsenyyteen on otettu mukaan mahdollisimman monta oululaista yhteistyökumppania. Jäsenyys kattaa liikunnan, kauneudenhoidon, pukeutumisen ja stailauksen. Tuote on tulossa myyntiin ja nettikaupan valikoimaan aivan lähiaikoina.





Saimme myös nähdä kauden upeimmat meikkivinkit. Suortuva-blogin Nanni pääsi meikattavaksi ja sai kyllä itselleen todella kauniin meikin Artdeco-meikkiuutuuksilla. Näin talveen ja pikkujoulukauteenkin sopien on uusi juttu laittaa glitteriä, ja vielä vähän lisää glitteriä - kuitenkin niin, että lopputulos on klassisen tyylikäs.




Erityisesti ihastuin glitterrajauskynään, joka toimii samalla myös mascarana. Vielä kimallusta vähän huuliin - ja lisäksi vartalolle. Meikkauksen ohella saimme itsellemme myös muutaman meikkausvinkin. Kuulemma myös tumman huulipunan käyttö on tällä hetkellä trendikästä ja sitä voi käyttää myös päivällä, ei pelkästään iltameikkinä.








Myös me muut saimme halutessamme huulimeikin. Tartuin tilaisuuteen. Oon vasta ihan viime aikoina alkanut ylipäänsä käyttämään huulipunaa, mutta kaavoihin kangistuneena oikean värisävyn valinta on tietysti vaikeaa. Nyt saikin ammattilaisen näkemyksellä sävyn, joka kuulemma korostaa vielä oikein hyvin silmieni väriä.






Meille bloggareille oli järjestetty kuohuviinitarjoilut ja Black Fridayn kunniaksi pientä mustaa tarjottavaa. Uusi juttu oli lakritsin makuinen tuorejuusto, enkä ole ainut, jolle heti tuli mieleen käyttää sitä erilaisten juustokakkujen tekemiseen.





Kotiinviemisiksi saimme yllätystuotteen, minä sain Diego dalla palma -meikkisarjan vartalokimalteen. Oli kyllä itselleni mieluinen ja tuote pääsee ihan varmasti käyttöön jo ihan lähiaikoina.



Kiitos mukavasta illasta muille Kulumilla-bloggareille sekä Beauty Spot Oulun väelle!

Yhteistyössä Beauty Spot Oulu
Kirkkokatu 16,6k.krs