Instagram @sarkkuk

Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. heinäkuuta 2022

1-vuotissynttärit (yhteissynttärit)

Jos kesäkuusta alkaa kesä ja syyskuusta syksy, niin silloinhan heinäkuun puolivälissä eletään keskikesää.💝 Näin myös juhlittiin keskikesän tienoilla meidän kesän lapsien yhteissynttäreitä: 1-vuotissynttäreitä yhdistettynää kesäkuisen 9-vuotissynttäreihin ja toisen heinäkuisen 7-vuotissynttäreihin. Ja menipähän tällä samalla kakulla vielä isinkin synttärit, vuosia liekkö tarpeellista mainita tässä kohtaa. 😁


Synttäreiden valmisteluun käytin taas useamman päivän aikaa. Isommat lapset olivat tällä kertaa valmisteluissa suurena apuna, sillä tehtiin yhdessä sokerimassasta muotilla koristeita ja S sai tehdä lähes kokonaan itse toivomansa kuppikakut. Molemmat lapset auttoivat myös kakkutikkareiden tekemisessä (vaikka sain kyllä patistella R:a osallistumaan myös itse koristeluihin, kun nämä olivat hänen oma toivomuksensa).



1-vuotiaan sankarin kunniaksi tein mansikkamoussetäytekakun. No eihän se mennyt taas lainkaan  niin kuin Strömssössä, kun käytin kakkuun tuoreita mansikoita ja ilmeisesti ne olivat niin mehukkaita, ettei kakku olisi kaivannut muuta kostuketta ollenkaan kun sitä valui nyt kakusta. Kokeilin kakun päälle myös kaupasta ostamaani glitterväriä tarkoituksena tehdä valumakakku, ja ohjeita noudattaen valmistin tomusokeriseoksen. Eihän se pysynyt ollenkaan sitten kakun päällä, vaan lähti todellakin valumaan kakun päältä pois. Lisäsin seokseen vielä tomusokeria ja ei sekään auttanut. Ja vielä laitoin toisesta pussista lisää glitterjauhetta, sillä itse tuote jähmettyi mutta ei sekään pysynyt juurikaan sen paremmin kakun sivuilla. Alla oli voikreemi että en tiedä, oliko pinta vaan niin liukas, ettei siihen yksinkertaisesti ole tarkoituskaan minkään tarttua. Pelastin lopputuloksen joten kuten kermapursotuksilla mutta eihän tuo nyt silti aivan minun visiota vastannut. Kiva lopputulos joka tapauksessa vaikka vähän erilainen tulikin, valmiit tilatut koristeet olivat onneksi piste iin päälle!


Lisäksi oli päärynäkinuskijuustokakkua ja muita herkkuja platterin tapaan. Myös näiden tarjoiluasetteluissa isommat lapset auttoivat ja ihanasti asettelivat keksit ja muut herkut tarjolle.


Lohivoileipäkakun tein semmoisena nopeana versiona, sisällä savulohi+tuorejuusto+majoneesitäyte. Koristelun suhteen menin nyt melko yksinkertaisilla ainesosilla, kun aika meinasi loppua kesken tuon täytekakkuprobleeman vuoksi, mutta näinkin lopputuloksesta tuli ihan kiva. Juomaksi tein sitrusboolia niinkin yksinkertaisista aineista kuin Juissin sitruuna-limemehua, sitruslimsaa ja sitruunan makuista kivennäisvettä. Tästä tykkäsivät niin lapset kuin aikuiset.





Niin ja tosiaan päivänsankari itse sai vielä sokerittomia porkkana-banaanimuffinsseja. Nämäkin minulla oli tarkoitus alun perin kuorruttaa jollakin vauvaystävällisellä kuorrutuksella, mutta en enää oikein ehtinyt (kuinka moni muu juhlien järjestäjä vielä luutuaa lattioita suihkunraikkaana kylpytakki päällä sillä kellonlyömällä, kun juhlat pitäisi jo alkaa?). Mutta sankarille maistui näinkin vaikka huuli pyöreänä hän kyllä katseli pöydän muita tarjottavia siihen malliin, eikö niitä saa maistaa. No maistui hänelle toki mm. mansikat, pensasmustikat ja maissinaksut. Vaikutti näinkin olevan hyvin tyytyväinen.

Lähes kaikki kutsuvieraat pääsi paikalle, läheiset (sisarukset, kummit yms.) ja lapsilla oli jälleen odotettua leikkiseuraa serkuista ja pikkuserkuista. Kaikki synttärisankarit saivat ihania lahjoja ja saipa niitä vielä koplan neljäskin 4-vuotias vaikka hänen synttärit juhlittiinkin jo maaliskuussa. Mutta varmasti ilahtui hänkin kun ei osannut edes odottaa saavansa mitään. Ja ihanasti osallistui hän juhlintaan mm. haluten puhaltaa pikkuveljen synttärikynttilän ja halusi avata pikkuveljen apuna lahjoja.

Tarjoiluista jäi toki osa yli ja onneksi olin ennalta viisas ja kutsuin meille seuraavalle päivälle muita heinäkuisia kylään, niin saatiin tuhottua suurin osa kakuista. Mutta jossakin vaiheessa muistin, että minulla olisi ollut vielä ne porkkanabanaanimuffinssit jääkaapissa...! Pitää ne vissiin syödä kuitenkin nyt M:n ja muiden lasten kanssa ehkä kuorrutteen kera.





tiistai 16. kesäkuuta 2020

7-vuotissynttärit

Onneksi olkoon meidän 7-vuotiaalle neitokaiselle! Virallinen syntymäpäivä oli lauantaina mutta synttäreitä juhlittiin sunnuntaina.





Synttärikakkua tein ihan sankarin toiveiden mukaisesti. Hän halusi kakun, joka maistuu suklaalta ja mansikalta ja päällä piti olla Lumikin kuva. Kakut ei onnistunut ihan niin täydellisesti kuin olisin halunnut ja pöytään päätyikin kakusta versio kaksi, kun alkuperäisessä meni kaikki mahdollinen pieleen. Itkin henkisesti pieleen mennyttä kakkua ja olin aamulla pinna kireällä, kun koristelun sijaan pitikin alkaa täyttämään uutta kakkua, onneksi sentään olin yöllä paistanut jo toisen kakkupohjan.




Maku onneksi päihitti kakun epätäydellisyyden ja jopa lapset tykkäsivät. Ja mikä tärkeintä, kakku oli synttärisankarin mieleen. Lisäksi lapset halusi muffinsseja.




Vieraita saapui paikalle kourallinen. Pidetään vielä kaverisynttärit erikseen, nyt juhlittiin läheisten kanssa.




Enää kaksi kuukautta ja esikoinen lähtee jo kouluun!! Mihin tämä aika menee?

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

6-vuotissynttärit

Juhlittiin viime viikonloppuna meidän 6-vuotta täyttävän syntymäpäiviä. Olen ensi vklp töissä ja viime viikko oli vielä kesälomaa, eli siksi pidettiin synttärit näin hieman etukäteen. Juhlittiin ensin lauantaina päiväkotikavereiden kanssa ja sunnuntaina sukulaisten ja lähesten kera. Lauantaina kotimme siis täytti kourallinen iloisia viskarityttöjä sekä yksi pieni poika, joka on ottanut esikoisemme ihailun kohteekseen.♥



Kaikki kutsutut eivät tietenkään paikalle päässeet, nämä kesäviikonloput on siitä aina hankalia kun osa on jo kesälomilla, mökkeilemässä jne. tai sitten sattuu muuten vain sairastelemaan. Mutta järjestelijän kannalta paikalla oli juuri sopivasti lapsia, mahtuivat kaikki juuri ja juuri saman pöydän ääreen istumaan.






Leipomukset tehtiin itse, ainoastaan erittäin herkulliset mokkapalat taikoi pöytään Jn mummi. S sai itse valita, mitä haluaa synttäripöytäänsä ja siihen inspiroi hänen joululahjakseen saamansa Pinky Pie leipoo -kirja. Oli kyllä itselläkin hauska yrittää tehdä kirjan mukaisia leivonnaisia vaikka kaikki ei ihan onnistunutkaan täydellisesti... Perjantaina Oulu oli Suomen kuumin kaupunki ja tunnelmat keittiössä sen mukaiset. Kakkutikkareiden kanssa valui jo tuskanhiki, kun lastenkin nukkumaanmenoaika oli käsillä ja pallot alkoivat sulamaan ja tippuivat tikuista pöydälle. Koristeltiin loput leipomukset lauantaina yhdessä lasten kanssa, lähinnä niin, että minä laitoin koristeet esille ja kerroin, mitä pitää tehdä. Tämä sujui jo paremmin!






Lasten synttäreille en leiponut lainkaan täytekakkua, koska aiempien kokemusten perusteella sitä ei monikaan lapsi lopulta syö. Toki sain ensimmäisen kolauksen leipojan itsetuntooni heti lasten istuessa pöytään, kun ensimmäinen kysymys oli, että missä kakku on. :D Tarjolla meillä oli kuppikakkuja, mokkapaloja, kakkutikkareita, lisäksi Lidlin pikkupitsoja, sipsejä ja popcorneja, suolakeksejä ja -tikkuja, muutamaa erilaista keksiä, pikkupuusteja ja karkkia. Ja tokihan huomasin vasta synttäreiden jälkeen, että se sateenkaarileipomus unohtui laittaa esille kokonaan. Kattaus oli ehkä hieman yliammuttu silti! Kaikista suosituimpia olivat tällä kertaa kuitenkin ehkä popcornit ja Prinsessa-keksit.






Siispä sunnuntain synttäreille leivoin ainoastaan lisäksi täytekakun, vaikka olin myös juustokakkua mielessäni suunnitellut. Näiltä synttäreiltä jäi kuitenkin sen verran yli leipomuksia, että kaksi kakkua olisi ollut jo liikaa.




Kesäinen Frozen-kakku oli ainakin synttärisankarin mieleen! Täytteenä on mansikkamoussea, sillä meidän perheen suosikki on mansikka eli mihin sitä hyvää vaihtamaan. Kaikki vieraat eivät sunnuntainakaan päässeet tietenkään paikalle, mutta siihen nähden tarjoiltavaa oli riittävästi eikä täytekakustakaan lopulta jäänyt kovin suurta palaa jäljelle, vaikka iso kakku olikin.



Synttärisankari sai myös itselleen mieluisia lahjoja. Kaikista paras lienee ollut kummitädin ostama Bloom-keijunukke! Lisäksi erilaiset My Little Pony -hahmot, tarrakirjat ja pehmolelut pääsivät heti leikkeihin mukaan. Vielä lienee muutama synttärivieras tulossakin käymään ja itse vielä annan Slle varsinaisena syntymäpäivänä yhden pienen lahjan, joten juhliminen jatkuu vielä...

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

5-vuotissynttäreitä


Kesäkuussa S täytti 5 vuotta. Juhlittiin sitä sitten pitkin viikkoa, kun varsinaisena syntymäpäivänä käytiin Tivolissa ja seuraavana päivänä kävi pari vierasta kahvilla. Lauantaina pidettiin synttärijuhlat päiväkotikavereille ja sunnuntaina sitten sukulaisille ja kavereille.



Minulta neiti sai lahjan heti synttäriaamuna. Ompelin Kangaskapinan Frozen-kankaasta mekon ja lisäksi paketissa oli Wings-keiju, jota S on toivonut jo pitemmän aikaa. Ilmeisen mieluinen oli, kun keijua kanneltiin mukana koko päivä.





Lauantaina tuli päiväkodista kourallinen kavereita. S sai itse päättää, ketä kutsuu ja kirjoitettiin kutsut jo toukokuussa, kun jäätiin lomille. S olikin ehtinyt jo ikävöidä kavereitaan ja erityisesti synttäreiden lähestyessä kyseli jatkuvasti, milloin kaverit tulevat ja pohti, ketkä kaikki pääsevät tulemaan.






Sn toivomuksesta synttäreille tehtiin Frozen-muffinseja, joissa oli vadelmaa ja valkosuklaata. Pääsi neiti itsekin näitä koristelemaan. En lapsille leiponut muuta, vaan tarjolla oli jäätelöbuffet ja keksejä, karkkeja, popcornia yms. Ohjelmaa ei ollut sen kummempaa kuin saippuakuplien puhallusta ja ongintaa, lapset kyllä leikki sitten hyvin keskenään sekä sisällä että pihalla - onneksi sattui hyvä sää niin että saattoi ulkonakin olla.






Sunnuntaille oli kutsuttu sukulaiset ja muut ystävät. Kaikki ei tietenkään näin kesäaikaan päässeet, mutta suurin osa kuitenkin. Leivoin täytekakun, jossa oli Sn toivomuksesta mustikkatäyte ja koristeltiin lisää Frozen-kuppikakkuja.





Vieraita kävi ripotellen pitkin päivää ja hyvä näin, ettei kaikki pölähtäneet paikalle samaan aikaan vaan lapsilla oli seuraa koko päivän ajan ja saattoivat keskittyä ehkä näin paremmin leikkimään aina muutaman kaverin kanssa. Lahjaksi neiti sai ainakin koruja, tarroja, lisää tarroja, värityskirjoja ja kyniä. Trampoliinilla riitti pomppijoita ja lapset oli melko sippeinä loppuillasta. S oli tyytyväinen synttäreihinsä, toki alkoi heti jo odottaa, milloin täyttää 6 vuotta...

lauantai 29. heinäkuuta 2017

2-vuotissynttärit

Pikkumiehellä oli viikko sitten sunnuntaina synttäripäivä. Alun perin olin ajatellut pitää juhlat silloin, mutta sainkin pitkän työvuoron ko. päivälle, eli suunnitelmaa piti vähän muuttaa. Seuraava vapaapäivä sattuikin heti maanantaille ja kun vieraillekin päivä tuntui sopivan jopa paremmin kuin viikonloppu, niin juhlittiin sitten maanantaina.



Työvuorojen vuoksi piti ajoittaa leipomisetkin useammalle päivälle. Lauantai-iltana tein kakkupohjat, sunnuntai-iltana täyttelin ja maanantai-aamuna leipasin vielä broileripiirakan, juustokakun ja täytin kaksi muuta kakkua. Lisäksi piti maanantaina vielä ajella kaupasta ostamassa tuoreita mansikoita, koska eipä nuita sunnuntaina enää seitsemän jälkeen illasta kaupassa ollut.



Synttärisankarillakaan ei onneksi aika tullut tällä välin pitkäksi. Tämä kaikista moottorikulkuneuvoista kiinnostunut poika pääsi ajamaan traktorilla ja ei tietenkään olisi halunnut enää poiskaan tulla!



Vieraita kutsuin reipas parisenkymmentä ja ihan kaikki kuitenkaan eivät paikalle päässeet, mutta hyvin riitti hulinaa silti iltaan saakka. Tarjolla oli monen sortin keksiä ja herkkuja. Juustokakussa oli kinuskipäärynä-vadelma-vaniljakerrokset, ja muut kakut olivat mokkakakku ja mansikkatäytekakku. Vaikka hyvin kakut kävivätkin kaupaksi, niin jäihän noista itselle silti taas syötävää. Mansikkakakku onneksi on jo tuhottu, mutta voi olla, että muita kakkuja ei pysty kokonaan syömään mitenkään itse pois.






Synttärisankari tykkäsi kyllä saamastaan huomiosta ja kaikista tutuista vieraista, ketä kylässä kävi. Päikkärit pojalla jäivät vartin mittasiksi juuri ennen vieraiden tuloa, joten taattua oli, että molemmat lapset nukahtivat illalla jo kahdeksan jälkeen sohvalle.




Kaikenlaisia lahjoja tuli sopivasti. Itsehän panostin asiaan jo viikko sitten ostamalla lapsille trampoliinin ja tämä tosiaan oli ikään kuin synttärilahja sitten. Synttärivieraat toivat Rlle monenmoista autoa, kaivuria ja traktoria ja hyvä niin, koska ei meillä ennestään näitä vielä ollutkaan. Lisäksi R sai kirjan, merirosvolaivan, karkkia, parikin jalkapalloa sekä hiekkalelusetin, jota varten (kuulemma) pitäisi alkaa hiekkalaatikkoa tuohon pihamaalle tekemään.


Nyt on kesän synttäriputki onneksi taas vähäksi aikaa ohi, onhan tässä tullut juhlittua monet serkut, pikkuserkut ja vanhat ja uudet sukulaiset läpi parin viime kuun aikana. Seuraaviin omiin juhliin on taas onneksi pitkä aika, sitä odotellessa jos saisi tämän sokeriputken katkaistua. :P