Vanhempainvapaan päättyminen

Blogihiljaisuutta on taas hetki vaikka luonnostelmissa olisikin ollut monta aihetta, mistä tehdä postaus. Mutta arki neljän lapsen kanssa menee kyllä niin nopeaa, että heilahtaa ja moni tekemätön asia odottaa tekemistään. Jäin äitiyslomalle viime kevään ja kesän vaihteessa ja voi että, mitkä ruusuiset kuvitelmat minulla taas oli siitä kaikesta  y l i m ä ä r ä i s e s t ä  a j a s t a , mitä äitiysloma ja sitä seuraava vanhempainvapaa toisi tullessaan.

Nyt kymmenen kuukautta myöhemmin ei voi kuin naurahtaa, että kovatpa oli suunnitelmat. Tuolla ne yli vuosi sitten tilatut valokuvat odottavat yhä albumeihinsa lajittelua keittiön nurkkakaapissa. Ajattelin ommella kasoittain vaatteita lapsille, no kangaskasa on kyllä kasvanut mutta vaatteita on syntynyt ehkä kaksi tai kolme. Luulin pystyväni katsomaan televisiosta kaikki tallennetut sarjat ja Netflixin uutuudet, mutta tällä hetkellä katson Salkkareiden syksyn 2020 jaksoja, joissa Nella oli menossa naimisiin ja Aaro paljastui Nadjan isäksi. Ja ne sata muuta asiaa, mitä olin suunnitellut tekeväni kodin ja lasten kanssa. 

Olen toki ollut aktiivinenkin, ja vaikka moni muistuttaa välillä lepäämään ja vain olemaan, niin minä kuulun niihin ihmisiin, jotka pitkästyvät ja tylsistyvät kotona istuessaan ja neljää seinää tuijotellessaan. Niinpä tänäkin aikana olen yrittänyt opiskella, käydä kuntosalilla, tavata muita samassa elämäntilanteessa olevia vanhempia ja lapsia, olen pyörittänyt perhekahvilaa, ollut aktiivisesti eri yhdistyksissä mukana, ja vielä sivutoimisesti toiminut "siinä sivussa" me&i-jälleenmyyjänä. Lasten harrastuksiin kuluu lisäksi monta tuntia viikossa aikaa.

Tämän kymmenen kuukauden aikana on kuopuksestamme kasvanut iso poika, joka tapailee konttaamista ja osaa sanoa "äittä". Koko kevättalven olen pohtinut erilaisia mahdollisuuksia vanhempainvapaan jälkeen, jäädäkkö kotiin, mennäkkö töihin, pitäisikö keikkailla. Kuun ja tähden asennot olivat kuitenkin suotuisat, kun minulla lykästi ja pääsen tekemään osa-aikatyötä sellaisessa työssä, joka ensisijaisesti olikin toiveenani. Osa-aikatyö tuntuu tässä elämäntilanteessa tosi ihanalta, on mahdollista olla osittain töissä ja kuitenkin useampana päivänä viikosta kotona vielä omien lasten kanssa. Tätä tulee nyt jatkumaan ainakin kesään saakka, jonka jälkeen suunnitelmat ovat jälleen avoinna mutta monenlaisia mahdollisuuksia taas täynnä.

Ihanaa on myös, että on jo kevät ja kesä ihan nurkan takana. Vaikka maailmantilanne on jälleen mitä on, niin kyllä tuo kevätaurinko vain valaa paljon energiaa päiviin. 

💛💛💛

Syksy puolivälissä

Lokakuukin alkaa pian vedellä viimeisiään ja ikään kuin vahvistuksena tälle, satoi Oulun seudulla eilen ensilumi. Melkein kuin tätä ennakoiden ehdin postaamaan Facebookissa kuvan, jossa neljä vuotta sitten seisoin pihalla pikkuruinen S-vauva topattuna vielä vähän liian isoon toppapukuun ja ensilumi oli silloinkin juuri satanut maahan. S oli aamulla kyllä haljeta riemusta, kun kävi päästämässä kissan sisälle ja huusi, että "Mää näin lunta!!!". Jos lapsi olikin riemuissaan, niin itse en niinkään lähtiessäni kesärenkailla suurin piirtein ristinmerkkejä piirtäen ja toivoen, että matka kouluun ei päättyisi ojanpenkalle.

Mutta syksyn puolivälistä kun puhun, niin tarkoitan koulun syyslukukautta, missä tosiaankin kalenterin sivut alkaa kääntymään pikku hiljaa taas voiton puolelle. Tai no, voiton ja voiton, sillä raskaimmat koetukset ne on vasta edessä päin. Juuri päättyi meidän syksyn kolmas lähiviikko, tässä olisi muutama viikko aikaa etäopiskelulle ja sitten onkin kaksi lähiviikkoa putkeen harkkatunteineen ja tentteineen ja sen jälkeen alkaakin jo neljän viikon harjoittelu. Jotta tässä ei olisi tekemistä tarpeeksi, niin minähän oon syksyn taas hopseillut kolmea edellisen vuosikurssin opintojaksoa, jotka totta kai on suunniteltu tälle syksylle niin, että meidän oma ja ed. vuosikurssin lähiviikot kulkee päällekkäin (jossa siis ei ole mitään järkeä), mikä ei todellakaan edistä omaa opintojen suunnittelua ja hopseilua. Tästä on kyllä keskenämme hiuksia revitty ja palautetta annettu ja aion antaa vielä toistamiseenkin. Sen verran tämä on aiheuttanut päänvaivaa, että omaa lukkaria on saanut ihan huolella suunnitella ja koska kaikki harkat ja simulaatiotunnit on pakollisia, niin osa suorituksista jää nyt pakostakin sitten roikkumaan hamaan tulevaisuuteen. Että se niistä nopeutetuista opinnoista siis.

Mutta kaiken kaikkiaan on opiskeltavat asiat kyllä olleet mielenkiintoisia ja pikku hiljaa huomaa, että ehkä sitä jotain alkaa oppimaan (tai lähinnä muistamaan oppimaansa). Kaikki lääkehoitoasiat ei ole enää niin utopiaa ja sairauksienkin tunnistamisessa alkaa jo vähän tulla jonkinlaista tuntumaa, vaikka vielä paljon opittavaa onkin. Ollaan päästy harjoitustunneilla mm. kanyloimaan toisiamme ja sehän ei ollut ollenkaan niin helppoa, mitä luulisi, en nimittäin onnistunut opiskelukaveria kanyloimaan vielä neljännelläkään yrityksellä. Nukeilla ollaan saatu harjoitella nenä-mahaletkun laittoa ja katerointia, vaikka jälkimmäistä olenkin päässyt myös oikeassa työelämässä jo jonkin verran kokeilemaan.

On tässä onneksi niitä edellisiäkin roikkuvia suorituksia ehtinyt paikkamaan. Pääsin läpi ruotsin tentistä (vaikka suorittaja-minä olis ollut enemmän tyytyväinen vielä korkeampaan arvosanaan mutta lukemiset jäi nyt taas yhdelle päivälle) ja kävin juuri eilettäin tenttimässä yhden kurssin ja yhdet lääkelaskut, joissa en taaskaan ekalla päässyt läpi. Näitä lääkelaskutenttejä nyt ropisee, kun useamman opintojakson osasuoritukseen kuuluu lääkelaskutentti eli niitä ei näköjään karkuun pääse.

Meidän kakkosvuodelle kuuluu vielä paljon sairaanhoitajan työnkuvaan kuuluvia opintoja ja moni onkin toteutettu yhdessä sairaanhoitajaopiskelijoiden kanssa. Tälle vuodellehan OPSin mukaisesti kuuluu Mielenterveys- ja päihdehoitotyön, Kliinisen I ja II ja Ikääntyneen hoitotyön harjoittelut. Itse pääsen tällä kertaa hieman vähemmällä, kun oon yhden harjoittelun edellä, keväällä voi sitten vähän hidastaa opiskelutahtia kun muut on harjoittelussa. Edellisen vuosikurssin kanssa on sitten saanut jo keskittyä enemmän terveydenhoitajan työnkuvaan ja kyllä mua edelleen enemmän kiinnostaa juuri tuo puoli, etenkin Naisten ja lasten hoitotyön opintojakso on ollut kiinnostava.

Eli suunta on koko ajan eteenpäin, vaikka välillä meinaa vähän vastustaakin. Opintopisteiden perusteella mulla ois jo 1/3 opinnoista takana päin, mutta paljon opittavaa tässä on ja mm. opinnäytetyön tekeminen ja iso määrä harjoitteluja vielä edessä ennen valmistumista. Opinnäytetyön aihe on vielä vähän hakusalla, meillähän nekin tehdään vähintään kahden hengen porukoissa, mutta jotain kyllä alkaa olla selkeästi mielessäkin joten eiköhän tuonkin kirjoittaminen tule tässä vielä syksyn päälle alkamaan. Hommat ei siis ihan heti lopu eli jos nyt minusta ei näy eikä kuulu mitään, niin voi syyttää ihan näitä opiskeluita! :D

Kolmen viikon kuntoilun tulokset (SECA-analyysit)

Nyt ois taas tuloksia mistä postailla! (Tykkäänköhän mää jotenkin liikaa näistä kaikenmaailman tilastoinneista? :D ) Eli siis minulla kuului tuohon Fressin asiakkuuteen TEHO-valmennuspakkaus, johon kuului viisi PT:n ohjauskertaa. Aloteltiin nuo ohjaukset reilu kolme viikkoa sitten  ja tämä vuodenvaihde sopi itselleni ajallisesti hyvin, kun ei ollut noita opiskelujuttuja häiritsemässä keskittymistä oleelliseen eli tähän harjoitteluun. Ripeällä tahdilla sai myös näitä ohjauskertoja sitten sovittua kalenteriin.

Nyt vikalle kerralle tehtiin myös uudelleen SECA-kehonkoostumusanalyysi ja kyllä oli taas kolmessa viikossa muutoksiakin tullut ja onneksi parempaan päin! Menneen joululoman olisi voinut käyttää muullakin (=huonommallakin!) tavalla, mutta oon päässyt käymään kuntosalillakin sen 2-3 x/vk ja hyvä niin.

Ensimmäisenä ilahduttava seikka oli se, että olin kasvanut pituutta hurjat 7 mm! ;) Nyt voi taas pituuslukemia pyöristää ylös päin vanhoihin tuttuihin lukemiin. Edelleen kuitenkin pysytään alle 160-senttisten kerhossa, niin hurjaa ei sentään tuo pituuskasvu ole kiihtynyt. :D

Muita mukavia juttuja oli se, että painoa on lähtenyt pois kaikkinensa kilon verran ja se on lähtenyt nimenomaan rasvamassan puolelta, kun lihasmassan osuus on aavistuksen noussut.

Viskeraalirasva oli vähentynyt ja sehän on vaan hyvä asia. Samoin oli vyötärönympärys kaventunut viidellä sentillä ja tästä muutoksesta nyt erityisesti tykkään.

Luustolihasmassa oli lisääntynyt "vain" 100 g mutta huomioitavaa on se, että vasemman ja oikean puolen väliset erot on kaventuneet. Esimerkiksi oikeaan jalkaan osuus on -10 g mutta sen sijaan vasempaan on tullut hyvin lisäystä.

BIVA eli biosähköinen impedanssivektorianalyysi taas antaa tietoa kehon solujen lukumäärästä ja kunnosta sekä nestetasapainosta. Verrattaessa on kehon solumassa lisääntynyt ja veden osuus hiukan vähentynyt.

Vaihekulma kertoo kehon solujen määrästä ja kunnosta, mikä taas kertoo henkilön ravitsemus- ja terveydentilaan liittyvästä tilanteesta. Lukeman tulisi siis olla mahd. lähellä 100 %. Tässä kolmen viikon aikana sekin on kasvanut 85 -> 93 %, ehkä olen siis joululomasta huolimatta onnistunut elämään terveellisesti.

Entä sitten pidemmän aikavälin eli tässä tapauksessa lähes kolmen kuukauden seurannassa (18.10.2016-11.1.2017) ?

Koko kehon luustolihasmassa on kasvanut lähes 1,5 kilolla. Kehon nestemäärä (TBV) on terveellä aikuisella noin 60 %, joista solun ulkopuolella (ECW) kaksi kolmasosaa. Tämäkin on parantunut myös pitemmällä aikavälillä eli kehon nestetasapaino on menossa sekin koko ajan parempaan päin. En kyllä edelleenkään keksi järkevää syytä, miten tuo kolmen kuukauden takainen viskeraaliarvo on voinut olla noin matala vrt. nykyiseen - mutta ainakin tuota vyötärönympärystä oli mittaamassa eri henkilö joten hyvinkin voi olla ihan vaan inhimillisiä syitä takana.


Nyt kun sitten on päästy tähän kuntoilun makuun, niin hurahdetaan nyt sitten tähänkin ihan tosissaan. Mikäpä sitä sitten muu paremmin auttais kuin jatkuvat PT:n valmennukset! Eli jos joku lukija siellä on kiinnostunut treenaamisesta ja liikunnasta, niin nyt on sitten tulossa koko kevät jatkuvalla syötöllä asiaa kuntoiluun ja PT:n ohjauksiin liittyen! Eli jos joku muu on yhtä kiinnostunut minun kehityksestä mitä minä itse oon, niin jääkäähän seurailemaan. Kesäkunto - here I come! ;)

Ensimmäinen äitienpäivä ♥

Elämäni tähän saakka parhaimpaan äitienpäivään heräsi muiden vielä kuorsatessa. Meillä kotona aikoinaan me lapset vietiin äitille aina äitienpäivänä kahvit, kakku ja lahjat sänkyyn, muistin tämän laittaessani itse kahvit "tulille". Ehdin noin kupillisen juoda, ennen kuin S päätti uniensa riittävän tältä aamua.

Aamutoimien jälkeen laitoin uunipuuron tulemaan uuniin ja päätin samaan syssyyn lyödä kakunkin uuniin, eli pyörremyrskyn merkit oli ilmassa varsinkin, kun mikään keittiövälineen osa ei toiminut tai oli hukassa. Lopulta sain kuitenkin reseptistä hieman soveltamani Limekakun uunista ulos onnistuneena.

Sain isiltä äitienpäivälahjaksi jo eilen vaahtokarkkikimpun. Pakkohan siitä oli muutama "kukka" syödä, vaikka yritin sanoa, että en saisi syödä näin paljon sokeria... Tälle minun "lakolleni" isi tais vaan naureskella (ja varmaan mietti, että kaikenlaisia hömpötyksiä se minäki keksin).

Meillä oli suunnitelmissa lähteä iltapäivällä äitini luokse, monen mutkan kautta, mutta mutkat menikin lopulta suoriksi, kun ei me lopulta mentykkään. (Olisi meillä ollut korttikin, pitää varmaan postissa laittaa äidille menemään.) Piti sitten keksiä jotain muuta tekemistä iltapäivälle, ja kun isi antoi vaihtoehdoksi sen, että me Sn kanssa joko lähdetään ja hän sillä aikaa siivoaa, tai ei lähdetä ja hän ei siivoa, niin arvaatteko, kumman valitsin. ;)

Sos. mediasta sain vinkin, että Oulun Taidemuseolla tällä hetkellä pyörivä Dinonäyttely olisi nyt sunnuntaina äideille ilmainen. Meillähän olisi ollut tulossa myös ryhmäreissu tuonne parin päivän päästä, mutta hieman kismitti meidän aikataululliset ongelmat, kun ei olisi kuin ehditty mennä ja lähteä. Hetken tuumailtuani lähdettiin Sn kanssa siis dinoja katsomaan! Eli meillehän pääsymaksu tuli ilmaiseksi. Muutama muukin perhe oli ottanut tapahtumavinkin vastaan, ja useampia perheitä oli lähtenyt museoon äitienpäivää viettämään, jonoa museossa oli ruuhkaksi saakka.

S heräsi vaunuissa hetken aikaa fossiileja ihasteltuni. Hirveän iso näyttelyhän tuossa ei laajuudeltaan ollut kyseessä, mutta informaatiota oli sopivasti (minäkään en kaikkia kylttejä jaksanut loppuun saakka lukea). Fossiilien lisäksi näyttely rakentui mm. pätkästä videoa jostakin esihistoriallisesta vesihirviöstä, video oli kyllä hyvin toteutettu. Lapsille oli oheistoimintaa, äitienpäivän kunniaksi saivat askarrella vaikka dinokortteja.

Parasta oli kuitenkin esihistoriallinen eläintarha, kuten minä asiaa luonnehtisin. Tästä taisi esittelymateriaalissa olla jopa maininta, että dinot saattavat pelästyttää perheen pienimmät, ja eräskin pikkutyttö siellä itkua tuhersi, kun dinot liikkuivat. S oli jo onneksi valmiiksi sylissäni, josta oli varmaan turvallisinta katsella näitä isoja eläimiä. Silmät pyöreinä ja suu auki hän niitä tuijottelikin, ja innostui jotain kommentoimaankin. Dinosaurukset oli kyllä niin elävännäköisiä, että itsekin lähes hämäännyin luulemaan niiden olevan aitoja. :)

Kierrettiin Taidemuseolla myös pikaisesti läpi Ajan taju-näyttely. Kahviossa olisi ollut Kakkubuffet! Kylläpä houkutteli, mutta onneksi kotona oli oma kakku odottelemassa, niin ei tohtinut jäädä kakkuja maistelemaan.

Kävin kotosalla mutkan kääntymässä, isi päättikin jäädä Sn kanssa kotiin, kun lähdin vielä yhdelle uudelle harrastukselleni... ;)

Illasta piti vielä keksiä jotain syötävää. Tein pikapitsaa, ja iltapalaksi viimein päästiin syömään sitä kakkua! Maku oli hyvä, ehkä himpun verran liikaa limeä, eli vähempikin riittäisi. Mutta tätä kyllä kehtaa tehdä toistekkin.

♥ ♥ ♥

Parasta päivässä oli ehdottomasti oman ihanan lapsen hymy ja nauru, sekä jälleen kerran omat havaintoni siitä, miten tuo lapsi taas oivaltaa päivä päivältä enemmän asioita.

Ihana lahja oli myös se, että isi siivosi kodin sellaiseen asuun, jota en itse ole ehtinyt/viitsinyt aikaisemmin tehdä.

Mitään materiaa en tähän päivään toivonut enkä kaivannut, nämä aineettomat lahjat teki ensimmäisestä äitienpäivästäni täydellisen.

Toivottavasti muillakin oli ihana äitienpäivä, oman äidin/mummon/lapsen/eläinvauvan kanssa.

Koitelin kosket

Luin jostakin syyslomavinkkejä, ja siitä se ajatus sitten lähti. Varsinkin, kun samalla pystyi matkan varrella tekemään pari muuta reissua - kävin ostamassa Slle kakkos(vai ykkös-?)vaunut parvekkeelle halvalla ja katsomassa erästä mahdollista tulevaisuuden projektia.

(Ouluun on muuten tullut jo talvi. Tai ehkä sittenkin kevät - ainakin viikonloppuna sai melko deja vú -kokemukset auringon paistaessa. Jos ei olisi ollut ruskeita lehtiä puissa, niin olisin epäillyt jo seonneeni ja tehnyt jotain aikamatkustamista puolen vuoden säteellä.)

Kohteenamme oli siis n. 20 km Oulusta, Kiimingissä sijaitsevat Koitelin kosket. Niin monesti on ollut mielen päällä lähteä tuonne, mutta lähelle on pitkä matka. Mutta nyt vihdoin ja viimein tehtiin tuonne pieni visiitti.

S matkasi hienosti taas kantoliinassa. Talvipukeutuminen aiheuttaa omat haasteensa kyllä liinailuun (mistä kohti on liikaa topattu ja mistä taas liian vähän). En sitä kantotakkia kuitenkaan ole vielä raaskinut hommata, kun ei tuolle liinalle niin hirveästi ole kuitenkaan ollut käyttöä.

Muutamat muutkin lapsiperheet olivat samaan aikaan retkellä. Ens kerralla mekin otetaan makkarat mukaan - nyt mun "dieetti" ei kuitenkaan antanut tällaiselle periksi. Omenat pakkasin mukaan, mutta unohtui nekin kyllä syödä.

Hienot oli maisemat. Houkuttelee kyllä käydä paikalla kevättulvien aikaan. Juuri ehdittiin missata ruskan aikakin, jolloin värit olisivat varmasti olleet mahtavat.

S jaksoi kyllä yllättävän hyvin. Melkein hänelle tuli harmistus, kun oli jo ollut muutaman tunnin syömättä. Siinä koitin bongailla kyltissä ollutta kahvilaa, mutta ilmeisesti semmonen on toiminnassa vaan elokuussa?? Noh, äitin hassuttelut ja hyppelyt ilahdutti sen verran, että jaksettiin nukkua vielä paluumatka ja oottaa kotiin saakka. (Voi jestas, mitenhän talvella ikinä pääsisi mihinkään retkeilemään imeväisen kanssa [Ei mitenkään]). (Niin, kun tuossa autossakaan ei tosiaan toimi lämpimän ilman puhallin).

Talvella retkeillessä tuolla koskilla on muuten se hyvä puoli, että hyvin näytti tuolla kosken keskellä olevilla kivillä hyppely olevan mahdollista (tosin, jos ne on liukkaita, niin sitten voi olla menoa se!).

PS. Kuka huomasi maanantai-iltana noin klo 19.45 sen uutisissakin olleen valoilmiön? Käveltiin Sn kanssa juuri Tupper-kokouksesta kotiin päin ja puolivälissä matkaa edessä näkyi niin kuin olisi ollut kirkas ilotulitusraketti. Jäin tosiaan odottamaan niitä enemmänkin, ja ihmettelin hieman, että joku pojankoltiainenkohan sen ampui, kun ei muita kuulunutkaan. Mutta kyseessä oli siis ilmeisesti jokin meteoriitti. Jännää. (Nyt kun aattelen, niin ei tuosta tosiaan kuulunut mitään paukahdustakaan.)