6-vuotias

Ihana, aurinkoinen, iloinen tyttömme on jo kuusivuotias! Käsittämättömältä tuntuu, että parin kuukauden päästä tämä äitin pieni vauva menee jo eskariin.

Kuudessa vuodessa on meidän neitokaisesta kasvanut iso tyttö. S on sosiaalinen, oma-aloitteinen ja omapäinen lapsi, joka tulee toimeen kaikkien kanssa. Lempiharrastuksia ovat uinti, voimistelu ja tanssi, mutta S tykkää myös askarrella, leikkiä poneilla ja barbeilla sekä katsoa puhelimesta videoita ja pelata vaatepelejä. Liikunnallisuuden lisäksi S tykkää musiikista ja laulaa paljon. Muistan vieläkin, miten jo jokunen vuosi sitten päiväkodin kaveri oli kirjoittanut kaverikorttiin, että S laulaa aina - niin hän nimittäin tekee!

Kuusivuotiaana S osaa jo aakkoset ja numerot, harjoittelee aktiivisesti lukemista ja osaa pieniä laskutehtäviä. Pyörällä ajaminen alkaa sujumaan pikku hiljaa ilman apurattaita. S tykkää uida paljon, vaikka pääosin uiminen tapahtuu vielä sukeltelemalla. S odottaa innolla eskarin alkamista sekä sen vanhoja että uusia kavereita. Eskarivuodesta tulee varmasti opettavainen monella tapaa sekä Slle että koko perheelle!

Onnea S 6-vuotta! ♥

Tunne lukkosi (tunnelukkosi)

Luin pitkästä aikaa jonkun muun kirjan kuin pelkästään opiskelumateriaalia (vaikka tämä nyt vähän opiskeluja sivuaakin). (Itse asiassa olen kyllä viime aikoina aloittanut montakin kirjaa, mutta en ole päässyt niissä juuri etenemään ja sitten ne onkin jo pitänyt palauttaa kirjastoon). Nyt tuleekin vähän diipimpää juttua tähän väliin. Jos tykkää harrastaa itsetutkiskelua tai on jostain muusta syystä kiinnostunut terapiamenetelmistä tai psykologiasta yleensä, niin suosittelen lukemaan tämän kirjavinkin.

Sain kuulla tästä kirjasta - jälleen kerran - eräästä "kaikkitievästä" FB-ryhmästä (tuo ryhmä on kyllä ihan mahtava, toimii kuin oraakkeli), jossa sitä eräässä asiayhteydessä suositeltiin toiselle henkilölle. Nappasin saman tien vinkin myös itselleni ja varasin Tunne Lukkosi -kirjan kirjastosta. Ilmeisesti kirja on kuitenkin suositumpi kuin uskoinkaan, sillä kului kolme kuukautta, ennen kuin kirja päätyi jonosta minulle. Tällä aikaa ehdin suositella tähän kirjaan tutustumista myös muille. Kirja todellakin taitaa olla yksi self help -kirjallisuuden suosituimpia teoksia tällä hetkellä, varsinkin, kun tekijältä sattui ilmestymään teokselle jatko-osa ihan vasta.

Tunne lukkosi - Vapaudu tunteiden vallasta kirjan on kirjoittanut oululainen terapeutti Kimmo Takanen. Kirjan teoriaosuus perustuu skeematerapiaan, jonka puitteissa amerikkalainen Jeffrey E. Young kehitti teorian 18 ajattelu- ja toimintamallin (skeeman) eli tunnelukon (life trap) olemassaolosta. Teoria pohjaa ajatukseen, että jokaisella meistä on menneisyytemme vaikutuksesta opittuja tunnelukkoja, tavallisia ajattelu- ja reagointitapoja, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän, eivätkä ne kaikilla haittaa aikuisiän elämää. Pahimmillaan ne kuitenkin haittaavat elämäämme ja ihmissuhteitamme ja ajavat meidät kerta toisensa jälkeen tilanteisiin, joissa heikot tunnetaitomme pilaavat meiltä mahdollisuuksia. Kirjoittajan mukaan nämä mallit näkyvät etenkin parisuhteessa, jotka kuitenkin myös ovat paras työskentelyalusta haitallisten tapojemme kanssa työskentelyyn.

Ylipäänsä psykologiassa ja mielenterveystyön parissa on tällä hetkellä vallalla teoria, jonka mukaan ihmisen käyttäytymiseen vaikuttaa hyvin vahvasti lapsuuden varhaiset kiintymys- sekä nuoruuden kokemukset. Tästä siis saa hyvää materiaalia myös esimerkiksi kiintymyssuhdeteoriaa pureskeleville. Jos itsellään ei ole kovin vahvoja tunnelukkoja, voi kirjaan tutustua esimerkiksi siltä kannalta, millaiset oman vanhemmuuden tavat ja keinot mahdollisesti luovat tunnelukkoja eli emotionaalisen estyneisyyden tiloja omille lapsille.

Kirjaan on olemassa myös verkkomateriaalia, ja jos ei kirjaa malta heti odottaa, pääsee oman tunnelukkotestinsä tekemään Tunne Lukkosi -verkkosivuilla. Itse oon tehnyt testin pariinkin kertaan netissä ja vieläpä kirjasta, ja aina vaan sieltä nousee ne samat tunnelukot esiin. Jo pelkästään testin perusteella tunnelukkojen kuvauksesta tunnistin itseni ja omat häiritsevät käyttäytymismallini heti. Osa tunnelukoista vaikuttaa enemmän ja vähemmän, vain muutamaa tunnelukkoa en tunnistanut itselleni omaksi. Yleensä vielä niin, että kun pari-kolme tunnelukkoa hallitsee, niin tavallaan vielä pyrkii kompensoimaan tiedostamattomalla ajattelulla ja käyttäytymisellä sitä toista tunnelukkoa. Tunteitaan voi kuitenkin harjoitella hallitsemaan.

Itselläni ainakin kolahti monta juttua kirjasta ja oon alkanut enemmän myös reflektoida omaa käyttäytymistäni. Jonkun negatiivisen ja ahdistavan tunteen äärellä saattaa pysähtyä ja alkaa toen teolla miettimään, mistä tämä tunne nyt kumpuaa ja voi ottaa itselleen vaikka pienen aikalisän. Vaikka ensimmäinen reaktio olisikin syyttää omista tunteista ja reaktiosta toista ihmistä tai olosuhteita, hetken aikaa asiaa mielessä kun pyörittelee, tunteen taustalta helposti erottaa jonkin tilanteen menneisyydestä, johon tunteensa voi samaistaa. Siitä huomaakin, että tunne ja oma reaktio on peräisin esim. vanhoista loukkaantumisen, epävarmuuden, hylkäämisen tai arvostuksen puutteista, joista jokainen meistä on väkisinkin lapsuudessaan joutunut kokemaan. Samalla huomaa, että onkin käyttäytynyt vastaavalla tavalla lukuisissa tilanteissa aikaisemmin ja niistä ei nyt ainakaan mitään hyvää ole seurannut pidemmän päälle. Jos on tunnevajeen ja uhrautumisen tunnelukkoja, vaatii hirveää ponnistusta oppia sanoittamaan tunteensa itselleen ja vajavuuden tai kaltoin kohteluksi tulon pelossa vaatii ison ponnistuksen sanoa tunteensa ääneen. Mutta sitä se vaatii, omien tunteidensa ja tarpeidensa ääneen ilmaisua. 

Jos taas tuntuu siltä, että pyh ja pah, hölynpölyä,  eihän itselläni ole mitään tunnelukkoja, niin kirjan voi lukea ihan vaan oppimismielessä ja ehkä ymmärtää näiden tunnelukkojen kautta omaa puolisoa, lapsiaan, ystäviään, vanhempia, kaupan kassaa, keskustelupalstan kukkahattutätiä tai mielensäpahoittajaa. Tai vaikkapa terveydenhuollon asiantuntijana tästä saa kyllä hyvät eväät (terapia)keskustelun tueksi. Kunhan pitää mielessä sen, että se nyt kuitenkin on vain sinun oma tulkintaasi tilanteesta, jonka syntymisestä ja taustoista tiedät tuskin mitään. Asian ja eri tunnetilojen tiedostaminen käyttäytymiseen on kuitenkin hyvä pitää mielessä.

Väitän, että kyllä siinä sivussa oppii jotain itsestäänkin ja omista reaktiotavoistaan. Kirjassa käytettiinkin esimerkkinä juomalasinsa kaatavaa lasta. Mikä on sinun reaktiosi tilanteeseen ja mitä se kertoo sinusta - ei lapsesta. Miten omilla reaktioillasi välität tunnelukkojen syntymistä eteen päin omassa sosiaalisessa ympäristössäsi. Kirjan yksi sanoma onkin, että sen sijaan, että keskittyisi toisen käyttäytymiseen, pitää muistaa oman toiminnan, tunteiden ja ajatusten (ja ennen kaikkea niiden ilmaisun) vaikutus tilanteeseen.

Kirja ei välttämättä ole kovinkaan helppolukuinen vaan olen arvosteluissa monen jopa sanoneen sen olevan hirveän hidas ja vaikea lukea. Tämä juurikin siksi, että kun kirjaa alkaa lukemaan ja sisäistämään sen ajatuksia, huomaa sieltä niitä omia tunnelukkoja, niin se nostaa ne omat epämukavuuden tunteet pintaan. Jos kirjan sanoman ja opin haluaa sisäistää, on pakko astua omalle epämukavuusvyöhykkeelle. Jos pitää itseään jo nyt täydellisenä tai ei halua kohdata omia tunteitaan, niin kirjaa lukiessa joutuu varmasti pysähtymään monta kertaa epämukavuuden äärellä. Olisikin hyvä silloin miettiä, että mistä se tunne siitä kirjan vaikeaselkoisuudesta kumpuaa? Osuiko ehkä jokin kirjan kuvaus arkaan paikkaan tai toiko se esiin jotain tiedostamattomia tunteita ja ajatuksia, jotka kokee itselleen ahdistavina ja haluaa ne edelleenkin torjua? Puhuuko pään sisällä ehkä emotionaalisen estyneisyyden malli, tunnetko itsesi vajaavaiseksi ja kelvottomaksi sellaisena, kuin olet vai vaivaako sisälläsi epäonnistumisen pelko, etkä uskalla ottaa haastetta vastaan?

Jos mietit, "miksi aina minä" ja otat asiat helposti itseesi, tästä kirjasta saattaa löytyä avaimet sen ratkaisun löytämiseen, että mitä asialle voisi tehdä. Kirja ei pyri syyllistämään vaan kasvattamaan aikuisuuden velvollisuuden- ja vastuunottokykyä.

Aika ajoin kirjassa kuitenkin häiritsi se asenne, että lapsuutta ja parisuhteen kokemuksia lähestyttiin negaatioiden kautta. Ehkä se oma tunnelukko siellä sitten päätään nostelee, kun otin kirjan mainitsemat esimerkit henkilökohtaisina syytöksinä ja osoituksina omasta epäonnistumisesta. Kirjassa kuitenkin painotettiin sitä, että menneisyyden kokemuksia (hyviä tai pahoja) ei tarvitse katua, vaan elää tässä ja nyt ja suunnata katse tulevaisuuteen. Kirjassa ei myöskään otettu sen enemmän kantaa temperamenttieroihin tai persoonallisuushäiriöihin, jotka tietysti vaikuttavat eri tavoin ihmisen ajatteluun ja käyttäytymiseen. Kritisoisin myös näkemystä, jonka mukaan esimerkiksi etäsuhteen valitseva tai muuten vaikeassa elämäntilanteessa olevan henkilön suhteen laatu perustuisi siihen, että toinen osapuoli ei todella haluaisikaan sitoutua vaan pysytellä emotionaalisesti etäällä. Kirja ei huomioi käyttäytymiseen vaikuttavia yksilöllisiä elämäntilanteita, joita jokaisella on erilaisia. Aloin myös miettiä, käykö kirjaa lukiessa niin, että oman käytöksensä tiedostaminen saa meidät käyttäytymään tietyllä tavalla, koska se nyt vain kuuluu asiaan? Vähän samalla tapaa kuin jos luet ennustuksen ja siitä tuleekin sinulle pyrkimys toteuttaa tämä ennustettu asia. Niin tai näin, ei teosta kannata lukea kuin piru Raamattua vaan käyttää sitä työvälineenä tiedostaakseen omia haitallisia tapojaan ja kasvaa paremmaksi aikuiseksi.

(Taas kävi niin, että en ehtinyt kirjaa kokonaan lukemaan, kun se oli jo varattuna ja piti palauttaa kirjastoon. Siispä jonon hännille vaan uudestaan!)

18 kuukautta (1,5 vuotta)

Pitkästä aikaa lastenkin kuulumisia! Tämä lahopää on tietysti unohtanut varata meille puolitoistavuotisneuvolan (on se kalenterissa ylhäällä ollut vaan eipä oo saanut aikaiseksi) eli neuvolapostauksen jälkeen saa sitten vasta mittoja päivitettyä. Viimeksi oon kirjoittanut Rn kuulumisia, kun tämä täytti yksi vuotta ja puolessa vuodessa ehtii kyllä lapsen elämässä tapahtua kaikenlaista.

En ehkä oo aivan puolueeton sanomaan, mutta meillä asuu kyllä semmoinen hurmuripoika, joka tulee sulattamaan sydämiä... ♥ Mukavan rauhallinen lapsi, mutta tarvittaessa on kyllä melkoinen jäärä ja ääntä lähtee. Kävelemään lähti aika tarkkaan 1v 1 kk ikäisenä ja nopeasti sitten kyllä oppikin. Päiväkotihan me kans ollaan aloitettu tässä välissä ja hyvin lähti sinne sopeutumaan. Pari viikkoa oisko mennyt, että aamulla vähän itkeskeli mutta nykyään juoksee innoissaan jo aamupuurolle niin, että ei aina ehdi heippojakaan sanoa kun on jo itsekseen mennyt.

Edelleen R tykkää paljon kiipeillä ja toinen välillä vähän kyseenalainen taito on pomppiminen. R innostuu helposti muiden esimerkistä ja niinpä isosisko saakin Rn mukaan kaikenlaisiin villityksiin. Viime aikojen keksintö on purkaa sängystä kaikki peitot ja patjat ja leikkiä "taikatemppuja", eli pomppia sängyllä, laskea sieltä liukumäkeä ja tehdä kuperkeikkoja. Energiaakin siis löytyy. Selkeästi yksi mielenkiinnon kohde on myös erilaiset pallot, ja tosi taitavasti R osaa jo potkia palloa ja kuljettaa sitä. Taitaa jossain vaiheessa olla ajankohtaista siis alkaa jalkapallon harrastaminen. R osaa myös laulaa tai jotain sinne päin, yksi hitti on "Let it Go" ja Risto Räppääjä&Viileä Venla on yksi suosikki-DVD, ja musiikki kyllä menee jalan alle.

R ei vielä puhu. Pari kuukautta on hokenut sanaa "Anna!", joka onkin erittäin käyttökelpoinen ensimmäiseksi sanaksi. Seuraavaksi on tullut "äiti", "ei", "auto", "Elsa" :D . Yrittää kovasti muodostaa siskonsa nimeä ja toistelee halutessaan joitakin yksinkertaisia sanoja, esimerkiksi "kissa"akin on jo koittanut suhauttaa. Ymmärtää kyllä puhetta tosi hyvin ja osaa toimia käskyjen ja kehoitusten mukaan sekä osoittaa vaikkapa asioita omassa kehossaan (nokka, varpaat, napa - tuo kenkä, hae paperia, herätä S , missä Leevi? jne.). Selkeästi on hiljaisempi, kuin nyt vaikkapa siskonsa, joka tässä iässä puhua pälpätti jo vaikka mitä.

R on edelleen ihan hirveä tissitakiainen ja välillä tuntuu, että äiti on yksi kävelevä tissi vaan... Yöimetyksiä oon koittanut jo toista kuukautta lopetella, kun alkoi oma jaksaminen käydä jo vähän vähiin niidenkin suhteen. Ihan kokonaan ei olla yötissistä siis päästy vielä eroon. Mutta sanotaanko, että jos viikossa on yksi yö, jolloin R herää puoliltaöin eikä rauhotu muuten ku tissitainnutuksella, niin sen nyt vielä jaksan eli tosi paljon nuo nyt kuitenki on lähteny vähentymään. Kuitenkin kun yöunet on alkaneet olla enemmän yhtenäisiä, niin se tissikin on jäänyt ja minä oon kans siirtynyt toiselle puolelle sänkyä nukkumaan, että se nyt ei ainakaan saa lisää ärsykkeitä siitä vierellä ja kainalossa olemisesta. Se imetyshetki on kuitenki hirveän tärkeää, että ilman sitä en kyllä saa poikaa nukkumaan (jännä juttu vaan sitten, että isänsä luona kyllä nukahtaa helposti ilman...) ja päiväkodista kun iltapäivällä lapsia haen, niin olis saman tien repimässä paitaa auki. Illat meneekin monesti siihen, että minä saan olla aika tiukilla, että sitä maitoa ei voi koko ajan juoda. Onhan se selkeästi siis lohtutissiä varsinkin, kun ei se aina ees jaksa sitä juoda kun kaikki ympärillä oleva vie heti mielenkiinnon ja silti on vaan saatava lupsutella.

Tutinkin jätin pois jo muutama kuukausi sitten. Sattuivat kaikki viisi menemään samaan aikaan hukkaan ja kun ei mistään niitä tullut vastaan, niin päätin vaan olla ostamatta uusia. Pari päivää meni kiukkukohtauksilla ja yöunille asettuminen oli vähän rauhatonta, mutta nopeasti tottui kyllä. On tosin välissä tullut mieleen painella saman tien kauppaan tuttiostoksille, kun varsinkin Rn ollessa kipeänä minun tissi onkin sitten ollut se tutin korvike. Mutta oon pitänyt oman pääni asian suhteen. Päiväkodissa tutti on vielä käytössä päikkäreille rauhoittuessa ja antaapa sen siellä olla, jos se siellä hyvin niin toimii. Päikkäreitä tosiaan nukkuu vielä hyvinkin reilut pari tuntia päivässä.

Kaikkia useimmiten kiinnostaa, miten R on suhtautunut nyt kahteen kotiin ja hyvinhän se on mennyt. R nyt tietenkin on sen verran pieni, että ei varmasti kaikkea ymmärrä, mutta selkeästi on välillä havaittavissa jotain levottomuutta ja esim. isin soittaessa puhelimella saattaa saada itkukohtauksen eli ikävoi varmasti välillä. Vastaavasti aina menee ihan innoissaan isin luokse kylään, mutta on myös iloinen, kun tuun lapset sieltä hakemaan. Eli olosuhteisiin nähden tosi hyvin on sujunut.


Semmoista meille kuuluu pikkumiehen taaperoarkeen! Kirjoittelen sitten vaikka neuvolakuulumisia erikseen, kunhan nyt saisin vaan ensin edes sen ajan varattua...

2,5 vuotta

Meidän neitokaisella tuli viikko takaperin ikää jo kaksi ja puoli vuotta. 

Aika siis jälleen vähän kurkistaa, millainen lapsi meillä tällä hetkellä kasvaa.

S on jo pieni iso tyttö ja kovassa esiuhmavaiheessa, joka on tullut ja mennyt vähän enemmän ja vähemmän. Tai sitten kyseessä on ihan perusluonteenpiirre - mikä ei olisikaan mikään ihme, kun katsoo mm. isänsä ja äitinsä luonnetta. ;) (Lisäksi meidän puolen suvun naisilla tahtoo tuo kiivaspäisyys kulkea suvussa... :D ) Kaikessa on kyllä saatava tehdä oman päänsä mukaan. Esimerkiksi pukemisessa alkaa olla kova "ITE"-vaihe - vastapainoksi sitten taas välillä heittäytyy avuttomaksi vauvaksi sanoen "Minä en osaa". Ja taas kohta on äidin oma kultamussukka pyytäen "Äiti auttaa". Pukemisessa on muuten alkanut olla jo prinsessavaihe, kun pitäisi saada monesti pukea mekko päälle. Kaikki mekkoa käyttävät tädit on prinsessoita, ja mekko on myös oltava tanssiessa päällä. :)

Sama juttu syömisessä. Vaikka periaatteessa S onkin kaikkiruokainen, niin välillä pitää ihmetellä, että mistä tuo saa kaiken energiansa kun syö kuin pikku hiiri. Herkut kyllä maistuis ja vähän väliä yrittää sanoa, että "On karkkipäivä" ja sitten ovelana on yrittänyt lanseerata "pikkukarkkipäivän", "sipsipäivän" jne. Toisinaan pitää neitiä siis vielä avustaa syöttämällä, että jotain menisi alas. Onneksi tykkää myös hedelmistä ja marjoista, että ei aina menisi tosiaan sinne karkkien puolelle.

Tässä iässä sitä alkaa myös hoksaamaan niitä luonteenpiirteitä. Minusta tuntuu, että Ssta on kasvamassa melko huomaavainen tyttö. Esimerkiksi kerhossa S kuulemma menee helposti auttamaan kavereita, jos jokin asia ei suju. Kerran auttoi kaverityttöä riisumaan tossuja jalasta, kun hänellä se ei oikein alkanut sujua. Äitiäkin monesti tulee auttamaan, antaa kengät ja jos "meni vähän huonosti" (=laitan lenkkarit puolihuolimattomasti puolittain jalkaan), tulee avustamaan, että menisi kunnolla. Pikkuveljeä kohtaan sisarusrakkaus ja hoivavietti alkaa myös näkymään, S on alkanut kiinnostumaan esim. vaipanvaihdosta ja siinä haluaa avustaa. Tekee myös mielikuvitusruokia Rlle, eli aavistan hänen kohta olevan innoissaan, kun aloitetaan ne oikeat ruoat ja niitä pääseekin varmasti sitten apuna maistattelemaan.

Kotileikit on muutenkin tämän hetken juttu. Viime vuoden joululahja, leikkikeittiö, on päivittäisessä käytössä ja sillä tehdään kyllä monenlaisia ruokia. Välillä menee sotkemisen puolelle, kun mielikuvitus ei enää riitäkkään, vaan kaatelee vesiä, maitoja jne. kupeista toiseen ja senhän tietää, miten siinä sitten käy. Nukkevauvoja hoitaa mielellään ja leikkii käyvänsä niiden kanssa kärryillä kaupassa. Kauppaleikkejäkin välillä "maksaa" ja laskee rahoja, joiksi kelpaa äidin vanhat kortit ja pelinappulat. Ja jotta nyt ei ihan näin sukupuolittunutta olisi kaikki, niin S kyllä tykkää myös leikkiä autoilla ja rakentaa legoilla. Myös palapeleistä on tällä hetkellä kauhean innostunut ja osaa jo itse koota joitakin 6- ja 8 -palasisia palapelejä ja kokeilee kyllä suuritöisempiäkin.

Kirjojen ystävä S on myöskin ja lukee mielellään. Tähän saakka lukeminen on ollut lähinnä sitä, että katsellaan kuvia ja äiti kysyy "Mikä tuo on?" tai "Missä X on?" ja S vastaa, tai vastavuoroisesti kysyy äidiltä samat asiat. Nyt kuitenkin on alkanut pikkuhiljaa kiinnostumaan tarinan kerronnasta, eli vähän aikaa jaksaa seurata tarinan juontakin. Ei kuitenkaan vielä pystytä varsinaisesti lukemaan sitä tarinaa vaan niin, että äiti kertoo tarinan muodossa, mitä kuvissa tehdään. Myös värit, numerot ja kirjaimet on tällä hetkellä kovan mielenkiinnon alla. Itsekseen hän on myös jonkin verran alkanut jo kirjoja tutkimaan ja sielläkin jonkunlaista tarinan tynkää on välillä alkanut kertomaan.

Muita mielenkiinnon kohteita on toki TV ja puhelinsovelluksista YouTube. Suosikkiohjelmia on tietysti PikkuKakkonen, josta ainakin Tuttiritari, "Vaaramummo", ja Hilla&Eetu on jäänyt mieleen. Tunnistaa myös "äidin ohjelmat", joita äidin siis on pakko katsoa päivittäin. Osaa käyttää sujuvasti äidin puhelinta, sieltä etsiä "punaisen" eli YouTuben ja sieltä taas mitä ihmeellisimpiä videoita. Yllätysmuna- ja nukkemainokset on ihan hittejä, mutta onneksi tykkää myös kuunnella lauluja, esim. "Wheels on the Bus", "Jänis istui maassa" ja jotkin intiankieliset (!) laulut. Katsellaan myös DVD:itä ja boksilta streameja, ja niissä suosikkeja on Pipsa Possu/Peppa Pig, TitiNalle, HelloKitty ja Pyjamabanaanit.

S tykkäisi myös kovasti askarrella ja leipoa, mitä onneksi kerhossa tehdään. Olisihan se kotonakin kivaa, mutta mihinpä laittaa sitten kaikki tuotokset? Lahjatoivelistalla on ainakin nuita askartelujuttuja, että jos niitä nyt tulisi ja neiti pääsisi tekemään lisää tauluja seinille. Leipomiseen osallistuisi mielellään syömällä taikinaa, mutta tykkää myös muovailla omia juttujaan. Taikahiekkaakin meillä olisi, mutta se on nyt ollut jäähyllä, koska meni levittämään hiekat joka paikkaan. Joulun jälkeen ehkä saa taas esille... ;)

Liikunnallisuutta toki unohtamatta, S edelleen tykkää käydä leikkipuistoissa, vaikka nyt talvella harvemmin käydäänkin. Mutta kova on laskemaan mäkeä, eli kaikki liukumäet on kyllä koettava. Talvella onneksi ulkona pystyy menemään pulkkamäkeenkin, ja ollaankin nyt jo pari kertaa käyty mäenlaskussa (ja omalle pihalle on tekeillä iso mäki, jos lunta vaan riittää). Uimahallissa on kans käyty uimassa lähes joka sunnuntai, ja se onkin monesti Slle viikon kohokohta, Sielläkin vesiliukumäki on kovassa käytössä. Tahtoisi käydä useamminkin, mutta tällä hetkellä aika ei yhtään veny siihen. Myös tanssiminen on Ssta kivaa ja odotankin, että pääsen hänet laittamaan 3-vuotiaiden tanssiopetukseen. Vaikka kaikesta näistä tykkääkin, on mielestäni S vähän, no jos ei nyt ihan kömpelö varsinaisesti niin ainakin melkoinen kohelo. Hän kun menee yleensä suuna päänä niin, että jalat vie eikä pää pysy mukana ja monesti seurauksena sitten kaatuu, ja häntä siitä jatkuvasti joudun varottelemaan.

Niinpä monestihan ei liikunnallinen ja kielellinen kehitys kulje ihan käsi kädessä, ja meille on saattanut osua se kielellinen lahjakkuus sitten kohdalle, mitä nyt tällä hetkellä voi päätellä. Ssta on nimittäin kehittymässä ei pelkästään kaksi- vaan kolmekielinen. Kotona kun puhutaan kolmea kieltä ja S kyllä ymmärtää sujuvasti sekä suomea, arabiaa että englantia. Äidinkielenä on suomi ja melkoisen hyvä hän on jo puhumaan, ja jos ei jotain sanaa tiedä niin muistaa kyllä opettaessa heti. Puhuu jo ihan täysiä lauseita ja aikamuodotkin alkaa sujumaan. Toki välillä jotkin sanat ja käsitteet sekoittuu, esimerkiksi "kutittaa" on monesti synonyymina raapimiselle. Sitten hauskoja rakenteita on -si -päätteiset imperfektit, ja tajusinkin, mistä se tulee. Kun sanoo, että "S heräsi", tulee tästä muodosta helposti muitakin sanoja, esim. "tippusi". Arabiasta ymmärtää selvästi lähes kaiken, mitä isänsä sanoo (joskus autan asiaa sanomalla saman asian suomeksi, jos ymmärrän itse asiayhteyden), ja osaa jo vaihtaa kieltä vanhempien välillä sen, mitä sanoja osaa (välillä on kyllä sekoittunut niin, että minulle vahingossa sanoo jotain arabiaksi ja joskus sanoo saman asian tuplasti kahdella kielellä esim. "Katso leeki!". No sitten se englanti, niin hän selvästi kyllä ymmärtää kaiken, mitä vanhemmat keskenään puhuu ja selostaa monesti kuulemansa sitten suomeksi. Vielä vahvistukseksi, kun hän katsoon englanninkielisiä ohjelmia ja kuuntelee musiikkia, niin sieltä tarttuu monenlaista. Tällä hetkellä sininen on "[b]luu" ja keltainen "jejjou". Vihreä on muuten "vihjinen". :D Kerhosta oppii sitten lisää "isojen" lasten juttuja, ja onkin melko huvittavaa, kun nyt on oppinut mm., että "Isi on iskä, ja äiti on äiskä". :)

Mites sitten nukkuminen... Tällä hetkellä S nukkuu vielä päiväunia, mutta on selvästi alkamassa niitä harventamaan, kuukauden sisään kun mahtuu useampi päivä, jolloin ei ole nukkunut päikkäreitä ollenkaan. Tai nukkuu ne sitten tosi myöhään iltapäivällä. Tämä kyllä sitten myös illalla näkyy! Yöunille käyminen on välillä hirveä show, kun ei malttaisi, ja haluaa vettä, pissalle, valot päälle jne. Yöthän hän nukkuu pääasiassa isin kanssa huoneessaan. Muutamana yönä tässä äsken halusi itse omatoimisesti mennä nukkumaan omaan sänkyynsä! Mutta sitten on niitä iltoja, että haluaisikin äidin ja Rn viereen. Nykyisin hän saakin meidän kanssa jo nukkua, kun ei niin suurta huolta ole enää siitä päälle menemisestä/potkimisesta ja S onkin jo selvästi rauhallisempi Rn vieressä nukkuessaan. Edelleen S herää useamman kerran yössä tarkistamaan, missä isi/äiti on, mutta rauhoittuu kyllä heti takaisin todetessaan jomman kumman olevan siinä vieressä. Nyt kun ei päivähoidossa enää ole, niin aamullahan me herätään klo 7-8 välissä, millä on silläkin vaikutusta tuolle yöunille asettumiseen... Mutta niin kauan kuin tämä nyt meidän päivärytmiin käy, niin on hyvä.

Niin ja vaippojahan meillä nyt ei ole käytetty enää melkein puoleen vuoteen. Yövaipatkin jätettiin kesän jälkeen pois kokonaan. Osaa jo ihan itsekseen mennä potalle ja sieltä vaan sitten huutelee, kun on asiansa tehnyt. Muutama vahinko on toki sattunut, ja selkeästi ne on olleet jotain huomiohakuisuutta, tai jos on yöllä tullut, niin joko ei ole illalla käynyt vessassa (=nukahtanut "liian" aikaisin) tai on ollut kipeänä. Äitillä vaan ei ihan aina ole ollut ymmärrystä, kun ne vahingot on yleensä käyneet niin, että juuri kun oot aatellut, että onpa mennyt hyvin, niin sitten on pissat housuissa... Mutta kokonaiskuvaa katsoen niin valtavan hienosti tuo kuivaksioppiminen meillä on sujunut ja on kyllä huomattavasti helpottanut tätä meidän pikkulapsiarkea!


Semmoinen taapero meillä! Oliko tässä samoja juttuja, mitä muiden samanikäisten keskuudessa, ja heräsikö jotain näistä mieleen?

Pieni kerholainen

Saatiin siis Slle kerhopaikka kaupungin avoimen varhaiskasvatuksen puolelta. Vieläpä siitä lähimmästä mihin hain, matkaa noin kilometri meiltä. Kerhopaikka on kolme kertaa viikossa kolme tuntia. Käytiin viime viikolla tutustumassa kerhoon muiden uusien lailla. Paikalla oli myös yksi jo tuttu tyttö eli kavereita Slla riittää.

S tykkäsi kovasti paikasta. Tunteroinen tuolla oltiin ja hän lumoutui uusista leluista täysin. Hiirikodissa teki ruokaa hiirille ja nalleille, löysi myös minikissan ruokakuppeineen. Vielä syötti nukkevauvaa valmistaen keittiössä ruokaa. Voitte kuvitella, mikä huuto syntyi, kun piti pois lähteä. Houkuttelin ja maanittelin ties millä keinoilla, ja lopulta sain kantaa raivoavan ja potkivan lapsen poikittain sylissä kantaen ulos ja autoon ilman kenkiä.

Kävimme kerhossa kerran vielä aloituskeskustelussa. Esille nostin mm. alkaneen tavan lyödä ja töniä toisia lapsia. Leikeistä suositumpia on nykyisin kotileikit, ja askarrellakin hän haluaisi kovasti. Kerhossa käydään kerran viikossa ulkona, jossa S viihtyy kiikkuen ja mäkeä laskien myös.

Nyt on tämä viikko kerhoiltu. Eipä tarvinnu aamulla neitiä paljon houkutella nopeasti pukemaan, kun sanoin menevämme kerhoon. "Hiiri ja nalle ja kissa ja leijona", oli toiveikas vastaus - lelut muistissa. Ekana päivänä olin vauvan kanssa mukana. Ei oltu kuin reilu tunti, menin avaamaan perhekahvilan ja otin Sn mukaan, kun paikalle oli tulossa pari kaveria, joiden perään S on paljon kysellyt.

Toisena päivänä jätin Sn jo yksin. Ei edes heiheitä sanonut, kun meni jo kavereiden kanssa leikkimään. Evääksi oli syönyt leipää (jotka hirveässä kiireessä aamulla hänelle mukaan pakkasin - isi oli ottanut Sn eväsrasian ja sitä tietysti yritin etsiä joka paikasta, uusi piti ottaa käyttöön). Myöhemmin kyselin, mitä oli tehnyt. "Askarrella, muovia - vauvalle ruokaa" eli ilmeisesti muovailuvahalla oli askarrellut ja nukkeja syöttänyt". :) Jo iltapäivällä olisi mennyt kerhoon uudestaan.

Kolme päivää meni kyllä nopeasti. Taas hakiessa oli neidillä kova vertailu tyttökaverin kanssa, kummalla on enemmän pipiä. Ylpeästi kertoi myös käyneensä itse pissalla.

Huomaa kyllä Sn tykkäävän kerhoilusta. Tämä neiti kun on sen verran sosiaalinen ja aktiivinen tapaus, että kaipaa seuraa ja puuhastelua. Kerhossa niitä on molempia, puhumattakaan taas uusista taidoista, joita ryhmässä oleminen kehittää.

2-vuotiaamme

Neitimme täytti kesäkuun 13. päivä jo kaksi vuotta. Oon tykännyt aijemmin tehdä näitä aika yleisluontoisia katsauksia eri ikäkausista, niin nyt on hyvä hetki taas katsoa, mitä 2-vuotiaalle Slle kuuluu. 2-vuotias alkaa olla jo iso lapsi, vaikka vielä joitain "vauvamaisia" piirteitä saattaa toisinaan esiintyäkin. Kuitenkin tuntuu, että jos ei jopa joka päivä, niin ainakin viikottain kehitys on huimaa ja välillä saa hämmästellä, miten tuo lapsi hoksaa itsekseenkin jo kaikenlaista.

Kuva: Let's Foto

Iso tyttö sai 2-vuotisneuvolassa mitoikseen lähes 88 cm ja reippaat 12 kg. Onkin tainnut olla keväällä jokin kasvupyrähdys, kun meillä tuntui jäävän hetkessä osa 80-koon vaatteista lyhkäsiksi, etenkin housuissa. Käytössä on siis tällä hetkellä pääasiassa 86-vaatteet, mutta vähän merkistä riippuen menee edelleen jopa kaksoiskoko 74/80 hyvin. Nyt kesäaikaan meillä on ollut käytössä jopa viimekesäisiä tunikoita ja legginssejä, jotka menee hyvin edelleen T-paitana ja 3/4 housuina. Kengännumero meillä on 23 (kumpparit 24) ja lakki taitaa olla pientä kokoa (48-50?), moni vauvalakkikin menee siis vielä.

Pituus 87,5

Paino 12 040 g

Pää 46,2

Vaipoissa meillä olisi käytössä edelleen joitakin S/M-kokoisia kestoja, kertiksissä menisi 4-5 - jos siis niitä tätä nykyä tarvitsisi käyttää! Kevään aikana on S alkanut hoitopaikassaan käydä ensin silloin tällöin, lopulta koko ajan potalla (isomman hoitolapsen esimerkin mukaan). Kotona pottailu pitkän aikaa takkusi ja olinkin jo luopumassa toivosta, että tälle kesää tuloksia syntyisi. Kuitenkin neiti noin viikkoa ennen 2-vuotissynttäreitään ihan itsekseen eräs päivä kävi ensin menestyksekkäästi potalla, illalla vielä ihan oma-alotteisesti. Tämän jälkeen oltiin pari viikkoa kotosalla niin, että ei pidetty vaippaa hoitopäivän jälkeen iltaisin ollenkaan. Muutama pieni vahinko tietysti sattui, isompia senkin edestä eli housupyykkiä kyllä tuli. Nyt tämän viikon aikana on kuitenkin sattunut taas suuri harppaus eteenpäin, S menee useimmiten ihan itsekseen potalle isommallekkin asialle ja yövaipatkin on enimmäkseen olleet kuivia. Nyt vaan toivotaan, että pikkuveljen syntymä ei saa tässä kehityksessä aikaan takapakkia!

S on (muidenkin kuin äidin mielestä) reipas ja puhelias tyttö. Ei ujostele juuri ketään (joskus joku outo "setä" toki saattaa jännittää), leikkimään menisi vaikka kaikkien kanssa. Tosin nyt on ollut jokin tönimisvaihe päällä, vähän isompia leikkikavereita alkaa yks kaks tönimään. Siihen on opetettu sanomaan "anteeksi" ja antamaan hali kaverille, ettei tule paha mieli. Nykyisin kyselee paljon kaikkien kavereiden ja muidenkin tuttujen perään, ja tahtoisi kovasti leikkimään ja/tai leikkipuistoon.

Lempiharrastuksia on edelleen uiminen. Harmi kun nyt kesällä on lähiuimahalli ollut ensin viikonloppuisin ja nyt kokonaan kiinni, niin ei olla sitten käyty siellä uimassa vähään aikaan. Huomaakin, että Slla ois kova hinku mennä "uijaa", vaikka ihan vaan ohimennessä lähijärvelle, jossa on lähinnä lumpeita ja lokkeja... Lisäksi tykkää kiikkumisesta, leikkipuistossa kiikkuisi varmasti monta tuntia, jos jaksaisi vaan seistä ja antaa vauhtia. Kotona kokkailee omalla minikeittiöllään paljon, lähiaikoina mielikuvitusleikkeihin on alettu lisäämään "oikeita" ruokia eli astioista löytyy milloin mitäkin. Yleensä leikin lomassa kans sotketaan, eli omat maidot tms. kaadellaan astiasta toiseen kokkailun merkeissä (ja äiti luutuaa lattiat tämän jälkeen). S myös laulaa paljon, ja nyt alkaa moni lastenlaulu saamaan ihan oikeat sanat ja muistaa yllättävän hyvin semmoisiakin, mitä ei ole kuullut aikoihin. Laulun ohella monesti tanssitaan, ja isi ja äiti käsketään myös tanssimaan. Telkkariohjelmista suosikki on tietysti Pikku Kakkonen, ja nyt on puhelimesta alettu katsomaan TiTiNallea, Muumeja, Teletappeja ja satunnaisia lastenlauluja - näihin jaksaa rauhottua paikoilleen hetkeksi seuraamaan (kunnes hermo menee, kun ei juuri se oma suosikki tulekaan!). Eläimistä pitää paljon edelleen, kaikki koirat ja kissat on ihania (paitsi tuo meijän Leevi, joka juoksee vaan karkuun ja S tietysti hermostuu, kun "sievästi" haluaisi Leeviä hoitaa). Myös autot (ja muut moottorivälineet) kiinnostaa, tykkäisi istua auton kyydissä paljon ja ajaa itsekin.

Puhuminen on tosiaan hyvin hallussa, ja kevään aikana on siinäkin menty hurjia harppauksia. Nyt tulee helposti viidenkin sanan lauseita oikealla sanajärjestyksellä, ja osaa käyttää esim. oikeita omistusmuotojakin (minun äiti, minun kenkä jne.). Muistaa myös hyvin juuri oppimiaan sanoja eli sanavarasto kehittyy jatkuvasti. Äänteistä esim. s alkaa olla hallussa, mm. isi, kissa, sukka jne. tulee jo ihan sujuvasti. Joitakin omia sanoja toki on, esim. "aurinko" yleisesti sanotaan "ai paistaa" (oiskohan kerran sanonut oikein, että "aurinko paistaa".) Arabiaa ymmärtää ja joitakin sanoja sanoo (varsinkin matkia osaa, ja muutama sana kuuluu pysyvästi sanavarastoon, esim. "ankka" on meillä "batta"). Myös englantia ymmärtää, varmasti paremmin ku isi ja äiti ees uskoo - useamman kerran on jonkun meidän englanniksi toteaman asian toistanut perään suomeksi. Sanavarastoon kuuluu myös englanniksi esim. "come to eat" ja "bye bye", "no!" "tänkjuu", ja myös toistelee paljon sanoja. Jonkin verran vielä puhuu omaa kieltään, varsinkin jos innostuu selittämään jotakin pitkää juttua, seasta erottaa muutaman oikean sanan niin, että jutun juonessa kyllä pysyy kiinni, mutta välissä on paljon omaakin hölöpölöä.

Nukkuminen, meidän ikuinen murheenkryyni. Alkukeväästähän meillä tosiaan oli unikoulua, sen verran se nyt sitten auttoi, että nykyisellään S nukahtaa omaan sänkyyn (joskus heti, toisinaan saa kyllä jompi kumpi vanhemmista istua pidemmänkin aikaa sängyn vierellä, että malttaa nukahtaa). Nyt oikeastaan puhekyvyn lisääntyessä oon ite tullut siihen tulokseen, että S vaan näkee niin paljon (pahoja) unia, että heräilee ja siksi kai juoksee joka yö äitin kainaloon nukkumaan. Alussahan palauteltiin S sänkyynsä nukkumaan, mutta eipä tuota enää jaksa. Joku joskus kommentoi tätä asiaa, että tuo huono nukkuminen ja siihen liittyvä turvattomuuden tunne saattaa olla minun kuvitelmia ja perua omista lapsuusmuistoista(?), mutta kyllä tuo yöllinen itkeminen minun mielestä viittaa oikeasti niihin pahoihin uniin. Onneksi siellä on mukaviakin unia joukossa, S saattaa herätä ja osoittaa johonkin, että "missä nalle", tai "lissää mehua" tms. Kerran heräsi hyörimään sängyssä käsillään patjaa haroen ja sanoi "vettä kaatu". Saa nyt nähdä tämänkin kanssa, miten perhepeti vauvan ja taaperon kanssa onnistuu.

Päiväunia nukkuu vielä, hoitopaikassa semmoset 1,5 tuntia oli ihan normaalit, kotona vähän miten malttaa eli kaikkea pikaisista 15 min kauneusunista pariin tuntiin. On kyllä melkoinen känkkäränkkä illalla, jos ei ole päivällä nukkunut, vaikka saattaakin sitten yöunille käydä hieman aijemmin. Nyt kesällä on vähän rytmi muutenkin venähtänyt, aamulla nukutaan niin pitkään ku nukuttaa (vrt. töissäollessani herätys 6-7 aikaan) ja nukkumaanmeno saattaa venähtää hyvinkin klo 23 saakka (norm. 21-22).

Imetys tosiaan meillä loppui keväällä siinä 1v 9kk iässä, sen jälkeen S satunnaisesti ja vähän vitsilläkin yritti saada äidiltä "maitoa" - tätä nyt ei kuitenkaan ole esiintynyt aikoihin (paitsi eilen saunan jälkeen yritti muka haukata maitoa :P ). Sen sijaan samaan aikaan meillä tuli tutti kuvioihin mukaan, ja se onkin ollut niinku liimattuna tuon tytön suussa. Hirveät itkupotkuraivarit saanut monesti, kun ei sitä olekkaan saanut. Nyt tosiaan oon alkanut ottaa lujemman linjan, oon höpötellyt tontut, linnut ja oravat läpi, ketkä vie tutin, jos sen laittaa suuhun. S itsekin jo keksi että "hammaspeikko suuttuu, tutti ei saa ottaa" tms. Ensimmäistä kertaa kuukausiin S on ollut nyt kaksi peräkkäistä yötä kokonaan ilman tuttia, ei edes kysynyt sitä nukkumaanmennessä, puoliunessa kerran havahduttuaan hoki "tutti, tutti..." mutta nukahti heti ilman! Ja kolmatta päivää ei ole ollut suussa ollenkaan, välillä muistuttaa, mutta hammaspeikkotarina taitaa tuottaa tulosta. Ja hammaspeikosta puheen ollen, on hampaidenpesukin ollut yhtä tahtojen taistoa, mutta nyt keksittiin, että suussa on roska ja S auliisti nykyään nukkumaanmennessä sanoo "roska" ja aukaisee suun edes jonkinlaista pesua varten.

Pikkuveljen tuloon S tuntuu vielä suhtautuvan hyvin. Varmasti jo ymmärtää, kun niin monesti on toisteltu, että äitin massussa on vauva. Olen puhellut, että kohta vauva tulee, ja äiti lähtee hakemaan vauvaa ja S tulee isin kanssa sitten katsomaan. Olen sanonut, että S voi sitten leikkiä vauvan kanssa, ja kun laitoin pinnistä kuntoon, kerroin Slle sen olevan vauvalle (S oli sitä mieltä, että "Minun sänky! S nukkuu!", ja tämä voi sitten laulaa vauvalle, kun tämä menee nukkumaan. Välillä S kysyy "missä vauva", tosin voi aivan hyvin tarkottaa myös pikkuserkku(j)aan - lähipiiriin kun syntyi juuri uusi pienokainen, jonka kanssa S oli innokkaasti menossa vaikka heti leikkimään, ja viemään tutin pikkuvauvalle. :)

(Esi)uhmaiästä pahin meillä lienee (toivottavasti) jo ohi. Kevään aikana on kyllä saanut todistaa monta itkupotkuraivaria, pahimmat tietysti esim. aamulla väsyneenä, kun ei oo kelvannut pukea vaatteita ja/tai vaippaa päälle, tai ei saa muuten tehdä just sitä, mitä haluaa. Itsepäinen tapaus kun on muutenkin, niin on välillä saanut kaksin käsiparin olla pitelemässä, että saa nyt vaikka housut tytölle jalkaan. :) Varmaan tuo nukkuminenkin (nukkumattomuus) on osaltaan heijastanut välillä tätäkin - ei halua mennä nukkumaan aina silloin, kun pitäisi.

Melkoinen vekkuli tuo tyttö osaa myös olla välillä. Yksi lempitouhuista on äitin laukun ja lompakon purkaminen. Juurikin eilen otti minun lompakkoni, tapanaan on ottaa ja levittää kaikki sisältö ulos hujan hajan. (Tuleepahan edes joskus siivottua kuittisotkukin pois). Rahaa jos joskus sattuu käteispuolelta löytymään, niin on oppinut jo laittamaan ne "Hippoon" (tai suuhunkin ne menee joskus, poikkeus siihen sääntöön, että ei laita mitään leluja tms. suuhun). En kuitenkaan eilen sitten millään löytänyt noin puolia korteista, mukaan lukien ajokortti, vaikka kaikki laatikot ja maton aluset pengoin. Kunnes tuossa hetki sitten katse osui koristetyynyyn ja sen "päällä" olevaan klubikorttiin. Tyynyä tarkemmin tutkiessa paljastui, että kaikki hukassa olevat kortit oli tungettu koristetyynyn tyynynpäällisen alle, hienosti vetoketjukin suljettuna... (Monikin hukassa oleva asia löytyy nimenomaisesti Sn jäljiltä jostain jännästä paikasta..)

Sataa, sataa ropisee

Sataa, taas. Neljättä päivää putkeen. Maanantaina ehti jo riemuita, että nyt kesä on täällä. Aamusta näytti jo mittari melkein kahtakymppiä, eli kipastiin lähikaupasta ostamassa kauan mielessä ollut lasten uima-allas - päästään ees joskus tälle kesälle uimaan (merelle tuskin vielä tarkenee!).

Illasta sitten, juuri kun sain pyykit narulle ulos kuivumaan, alkoi sataan vettä! Ja niin se sataa vieläkin. Hermot alkaa mennä...  Piti sitten keksiä jotain tekemistä eiliselle sisällä kökkimisen sijaan. Tietysti just parhaimpaan kesäloma-aikaan on kaikki (kaupungin) uimahallit remontissa ja kiinni. Eipä se sitten muu auttanut kuin suunnistaa Nallikariin...

...ja vaikka itse rannalla näky oli aika lohduton, niin onneksi uimahalli on vieressä ja kylpylässä uidessa voi hetken kuvitella olevansa vaikka jossain kauempana lomalla.

Pieni vesipeto olis tietysti halunnut kokeilla kaikki hurjimmat liukumäet. Kaksi kertaa laskettiin siitä tunnelista ja äitiä taisi pelottaa, lapsen ollessa aivan riemuissaan. Mutta tais riittää se kaks kertaa, sen verran kuitenkin hurjaa menoa, että kohta oisin jo syöksysynnyttäny sinne tunneliin. Kylmässä altaassa käytiin myös, lapsi etunenässä sinne oli menossa, mutta sitten sisu meni pussiin ja äitin sylissä hän kuitenkin edelleen siellä halusi käydä. Pyörähdettiin siis ulkonakin mutka uimassa.

Uinnin jälkeen ainakin äitillä oli jo hirveä nälkä, ja yhtäkkiä alkoi tehdä mieli pitsaa ja jäätelöä. Muutamaa eri vaihtoehtoa miettiessäni tulin päätökseen, että mennään kerrankin Raxin buffettiin, sen pehmistä olenkin vähän aikaa halunnut syödä.

"Terveellisen" aterian päätteeksi (itse vedin 2 lautasellista pitsaa - mutta runsaan salaatin kera! - ja pari kupillista jäätelöä (lapsi söi sen vohvelin, mutta tuo lastenmuki toimikin oivana jäätelökuppina), oli kyllä ähky. Lapsen suosikkia oli salaattibuffetin kananpalat, lihapullat, tomaatti, kurkku ja tacolastut - ja jätskistä se vohveli. Mutta on kyllä tuonikäiselle hintaa aterialla, eihän neljä euroa paljon ole, mutta on se pieni ero mitä 2- tai 6-vuotias jaksaa syödä, eli hintapolitiikka ei ihan ole kohdillaan (monissa ravintoloissa buffet tuon ikäiselle on tyyliin 1-2 euroa, ellei jopa ilmainen!) Selvittiin myös ainoastaan yhdellä onnettomuudella, kun S kippasi tuolilla takaperin. Sen lisäksi piti kinastella leikkinurkkauksessa muiden lasten kanssa, ja piti kahdeltakin eri lapsoselta laittaa pyytämään anteeksi tönimistään. (Oikein vielä katsoi hymyssä suin äiti, sanoi että "toni" ja alkoi tönimään yhtä poikaa - mutta onneksi vielä leikkivät senkin jälkeen hetken jotain irvistysleikkejä).

Vielä jaksoi siis tuommoista tekemistä keksiä. Mutta jos nämä ilmat jatkuu tällasina ja itselle tulee ties milloin tukalat oltavat, niin kyllä tulee vaikeus miettiä, että mitäs sitten! Muutamat äiti-lapsitreffit oon sopinut ens viikolle, että saa S ainakin seuraa (ja äiti toki myös) jos ei muuta pääse tekemään.

Juhannus

Keskikesän juhlaa vietettiin ihan vaan kotosalla. En tiiä miten muuallam, mutta meillä ainakin on aurinko paistanut läpi juhannuksen. Lämmön vastapainoksi onkin sitten saanut olla myös sääskien ja mäkäräisten syöttinä, eli ei tämä Suomen kesä nyt niiiin täydellinen ole.

Kävin muka aatonaattona hoitamassa alta pois kaikki ruoka-ostokset, mutta miten voi olla, että aina sitä jotain unohtaa - esim. kahvinkeittimen suodatinpaperit?? Niitä piti sitten lähteä vielä aattona metsästämään, ja totta kai matkalla kertyi ties mitä heräteostoksia. Ja siltikään ei ois grillailuista tullut yhtikäs mitään, kun isi ilmotti vasta kolmen maissa iltapäivällä, ettei meillä muuten ole grillihiiliä... Eli niitä piti vielä erikseen lähteä ostamaan huoltsikalta. Saatiin aattona kans päivävieraita eli lämmitettiin päiväsauna, sitten pystyki loppupäivän rentoutumaan, saunan terassilla istuskellessa aurinko paistoi juuri sopivan lämpimästi.

Illalla seitsemän jälkeen pystyttiin sitten grillailemaan ja syömään (meidän toinen osapuoli täällä viettää erästä uskonnollista juhlakautta), ja olemaan hyttysten syöttinä...

S oli vähän väsynyt illasta, kun ei malttanu päikkäreitä taas nukkua ku max. vartin verran. Eipä siinä, olin kyllä itekki väsyny eikä tosiaan jaksanu mitään keskiyön aurinkoja odotella. Yöllä S jakso vasta puoli viideltä herätä ja kipittää äitin kainaloon. Ite en taas sitte saanu heti unta vaan valvoskelin tunnin ajan.

Juhannuspäivänä käytiin Sn kanssa läheisessä leikkipuistossa vähän leikkimässä ja oleskeltiin aika paljon pihalla muutenkin. Illalla taas grillattiin melko samalla setillä, tällä kertaa muistin jopa perunat.

Semmosta tällä kertaa!