Instagram @sarkkuk

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kengät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kengät. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Polttareissa

Eilen (ja ilmeisesti tämänkin päivän puolella?) oli ihanaisen naisen polttarit. Minun matkassa oli taas monta mutkaa (!!), mutta ehdinpäs ja pääsinpäs kuitenkin mukaan, meikit jotenkuten naamalla ja vähän normaalia enemmän ihmisemmännäköisenä.

Kameran takana - ainakin kenkäni olivat todistetusti paikalla ;)

Minä hain puolet porukasta kyytiin, ja ex tempore ohjelmanmuutos oli pieni harhautus. Morsimmen ajatukset ja ilmeet oli jekutuksen arvoiset kun hän tajusi, minne luuli joutuvansa! Mutta pikainen käännös ovella helpotti ihmeellisesti.


Oikea määränpää olikin tämän pikku mutkan jälkeen mennä syömään kiinalaiseen. Suurin osa porukasta ei kai juuri tuossa paikassa ollut käynyt aikasemmin, minä mukaan lukien.


Lähes kaikki taisivat valita buffetin. Itse vältin täyden ähkyn skippaamalla mm. suuren riisiannoksen ja liiat friteeratut pallerot, ja satsaamalla kasviksiin. Ruoka oli kyllä hyvää, kyllä tuo kiinalainen ruoka aina maistuu. (Suolaa sen sijaan ruuassa taisi olla reippaanlaisesti vielä näin aamusella olevasta janon määrästä päätellen).



Minäkään en näköjään ehtinyt viime hetken ohjelmalisäyksiä tapahtumatiedoista lukemaan, sillä seuraava ylläripylläri oli kaikille vähän yllätys. Istahdettiin pikniköimään Oulussa tällä hetkellä olevan Tivolin luokse. Ei sillä, että kenelläkään ois enää nälkä ollut buffan jälkeen...





Pikniköitiin muutama tunti ja sääkin oli kuin morsin (itse): lämmin ja kaunis! :)

Ja saatiinhan me vähän extremeä näihinkin polttareihin!




Maailmanpyörä ei silti ilmeisesti ollut tarpeeksi jännittävä...





Mutta Mega Flippi sen sijaan sai ilmeistä päätellen kai pään pyörryksiin!
Itse jänistin molemmista laitteista.
No ei vaineskaan, ajattelin nuo neljän euron lippumaksut säästää tivoliin kohdistuvaan perheretkeen.


Kuskasin porukan vielä tämän jälkeen illanviettoa jatkamaan saunomisen merkeissä.
Ihan suunnitellusti palasin sitten itse kotiin lapsen nukuttamispuuhiin. Tietysti isi oli just koittanut laittaa Saa yöunille ja tämä heräsi jo hiukan nukuttuaan. Ei sitten sen jälkeen uni ottanut tullakseen millään vasta kuin lähempänä puoltayötä.
Ihan hyvä siis, ettei mennyt oma päivä rillutteluksi, ei sitä nimittäin kaikkea jaksa minäkään.

Toivottavasti polttariseurueella oli ihana ilta! :)

lauantai 14. joulukuuta 2013

14. luukku

Joidenkin mielestä on hirveän hankala ostaa (joulu)lahjoja. Jotkut vielä väittää, että se on kallista. En tiiä, mulla ainakin on jo lahjoja ostettuna tai saatuna vähintäänkin puoli-ilmaiseksi varmaan ensi joulunkin tarpeiksi. Mutta aina sitä jotain pientä tulee mielen päälle, ja niin oon käynyt erinäisiä kauppoja parin päivän sisällä katsastamassa. Joku onkin tainnut olla erityisen kiltti tänä vuonna...

LAHJOJA ITSELLENI


Huomasin tässä yhtenä päivänä kadottaneeni nenäkoruni. Missä ja milloin, ei aavistustakaan. Olihan tuo yksilö kiikkunut nenänpielessä jo vuosikausia, eli oli se aikakin jo ostaa uusi. Kaupungilla kävellessäni kuljin Glitterin ohi ja muistin, että jotain piti ostaa - ai niin, se nenäkoru. Glitterissä oli tarjous "Ota 3, maksa 2", eli pakkohan sieltä oli sitten muutakin ostaa. Mukaan lähti helminenäkorun lisäksi hainhammas - viimeisen ehjän kappaleen hukkasin muutama viikko takaperin uimahallissa, varmaan laitoin sen jonkun toisen pyyhepussiin, kun ei sitä enää missään näkynyt. (Ja viikko tämän jälkeen hukkaan meni myös sormus, jonnekkin lumen, jään ja soran keskelle se tipahti enkä pimeässä sitä enää nähnyt). Ja kun kerran sai, niin joulupallona luokses pompin - joulupallokorvikset.


Pikkujoulukausi kun on parhaimmillaan, niin jotain uutta piti tätäkin aatellen kotiuttaa. Vaatetta mulla kyllä on, ja noita koruja nyt ei voi kauheasti käyttää - pienet kädet kun niihin tarraa ja vetää, niin nepäs olikin sitten siinä (joulupallotkin korvissa sai jo ihailevat näppinsä osakseen). Siksi kannattaakin satsata asusteisiin. Musta-hopeiset ylipolvensukat kotiutin pari viikkoa sitten Lindexistä, ja upea hopeinen huivi löytyi Lidlistä.


Ja asusteiden lisäksi, mitä ei naisella voisi koskaan olla liikaa...


Oho, ostin kengät. Tänään matka suuntasi verkkokauppojen poistomyyntiin, ja vaikka ihan kaikkea muuta menin etsimään, niin eihän näitä upeita yksilöitä voinu jättää kauppaan, kun hintaa näille KipKopin Sandy-kengille kertyi niinkin paljon kuin kymppi. Joskus on hyötyäkin tästä minijalasta, jäljellä kun oli enää kaksi paria koon 36 kenkiä ja nehän istui jalkaan kuin nakutettu. (Ja niitä sukkiakin löytyi, eli sen voi vetää yli joululahjatoivelistalta, jos ei ole jo ennättänyt hankkimaan).


Pakkohan se oli laittaa kaikki uusi päälle, kun kerran oli taas mahdollisuus. Nuo kengät oli jalassa muuten tosi hyvät tuolla liukkaallakin kävellä.


Nuppusen kanssa käytiin taas pikkujouluilemassa. Eka kertaa oli ihan oikea jouluruokakin tarjolla.

(Ja muuttoapu varmaan riemastuu, kehtaanko ees sanoa, että löysin kyllä taas lisää lahjoja itselleni keittiötä varten :)) ).

Etsivä siis löytää joululahjat halvalla!

lauantai 25. toukokuuta 2013

"Vaatteet vaatteet" on mun aatteet

Jonkun iltapäivälehden lööppi tiesi kertoa, että tämä viikko olisi vietetty epävakaassa säässä, ja viikonloppuna "jopa Oulussa" päästään hellelukemiin. Jos pitää sellaista 20-25 asteen lämpötilan vaihtelua epävakaisena ja epähelteenä, niin siitä vaan. Joka tapauksessa, on Oulua hellitty ihanilla säillä ja se näkyy myös minun vaatekaapissa!



Viime viikon vaatteidenvaihtopäiviltä mukaan tarttui pari hametta. Kuvasin nyt kuitenkin sieltä hankkimani vaatteet (eihän noita nyt niin paljo ollutkaan) (oli niitä..). Tuo sininen menee tällä hetkellä päälle. Vihreä hamonen, jossa ihastuin noihin nappeihin (varmaan joku itse tän tehnyt?), odottelee parempia päiviä

Laukku, joka on ollut ahkerassa käytössä, sekä pipo ja kengät.


Ihan perus musta neuletakki viileille kesäpäiville.


Oranssi paljettitoppi. 
Mulla oli tuollanen violettina, mutta olen senkin hukannut jonnekin. :(
Turkoosi toppi.


Valkoinen paitapusero, jossa ihana tuo pitsikaulus.
Violetti huivi.




Pari paitaa, nämäkin odottamaan niitä parempia päiviä.


Pitsipusero (oon hurahtanut näihin pitseihän nyt).





Vauvallekkin löytyi muutama hyvännäköinen vaate.

Niin, sitten pääsin shoppailemaan ja nämä löysin Seppälän Outletista:


Tuon vas. puoleisen mekon/tunikan näittekin jo aikaisemmin. Se oli puoleen hintaan jotain 8 e. Lisäksi oli pakko ostaa tuo pinkki-harmaa mekko. Niitä oli enää kolme kappaletta jäljellä, ja petyin ensin, kun näin vaan S-kokosia. Sitten toisessa vaaterekissä oli yksi numeroa suurempi, ja vaikka se meni nyt nipin napin päälle, en voinu jättää tätä vaan 5 euroa kustantavaa ihanuutta kauppaan! Aikaisemminhan oon ostanut samaa mallia olevan mekon, jonka ostosta haaveilin kauan (joskus se oli vielä niin makkarankuori)! Toivon mukaan tätäkin kehtaa joskus sitten käyttää.

Eikä siinä vielä kaikki...



Lisää kenkiä! Violetit avokkaat oli sittarin poistokorissa vaan kolme euroa, eli pakko-ostos! Nuita sandaaleja etsin ihan vaan siksi, koska sairaalaan kuulemma olis hyvä ottaa mukaan jotkut omat kengät. Nuo vaikutti tarpeeksi mukavilta jalkaan, mutta niitä voi käyttää muuallakin sitten - eikä maksanut kuin vitosen.

Ja tänään vielä Siivouspäivältä (jossa myös möin muutaman oman)...


Koruja. Opiskelukaveri tekee itse koruja, ja häneltä ostin tuon ihanan herkullisen kaulakorun. En ees tykkää Englannin lakritsista (paitsi niistä sinisistä nonparellipäällysteisistä) mutta tää koru tekis mieli syödä. Tässä vähän ilmaista mainostusta hänen blogiinsa Vedenhenki, jos on kiinnostunut itse tehdyistä upeista koruista. Viereiseltä "kojulta" löysin tuollaisen "simpukka"rannerenkaan ja nappikorvikset 50 snt/kpl.


Mekko (3 e).
Mää niin toivon, että nämä ihanat säät jatkuu ja näitä mekkoja pystyis oikeasti käyttämään!
Turkoosi toppi (1 e).
 Tämähän on sama malli, kuin tuolla yllä esitelty oranssi paljetoppi. Mulla löytyy tällanenkin beigenä, mutta se on Kreikassa! Kaipasin myös jotain sinistä.


Toinen kaveri viereisestä kojusta halusi päästä eroon myös vaatteistaan, ja loppuajasta hän kehotti ottamaan ilmatteeksi mukaansa siitä, jos jotain löytyi. Tämä Mangon ihana liehuneule oli pakko adoptoija parempaan talteen!


Takkeja. Kunnon kesätakkia mulla ei ookkaan. Tuon violetin JSFN:n takin ostin toisella katselukerralla, kun se jäi kaihertamaan mieltä (3 e). Beige pellavatakki plus huivi on myöskin ilmaiseksi siltä kaveriltani. Kyllä se kohta mahtuu päälle...??

Siivouspäivältä lisäksi löytyi 50 snt maksava uusi&käyttämätön All in one -kestovaippa sekä vauvan siniset alushousut. Oishan tuolla ollut vaikka ja mitä, mutta niin kuin näkyy, niin kyllä taas alkaa vaatekaapit tursuilemaan! Mutta kun on kesä ja pitää ostaa kesävaatteita...

Kyllä mää jo ootan, että saisin tämän pallon tästä etumuksesta kohta pois ja käyttämään normaaleita vaatteita, nyt kun noita on tullut taas hankittua.


Kuvien kehykset Pixlr-o-matic

lauantai 18. toukokuuta 2013

Kesä!

Astemittari (siis nettimittari) on kivunnut tänään hellelukemiin - aivan täydellinen ilma ollut koko päivän, kuten myös eilen! Aamulla herätessä oli 16 astetta. Miksi ei Suomen sää vois olla aina tällanen?

Eilenkin oli tosi mukava ilma, ja sen kunniksi istuttiin iltaa ulkosalla kaverin terassilla. Vähän sääli oli päivällä heittää hyvä ilma hukkaan, mutta kävin kevään viimeisissä jumpissa, vaikka melkein teki mieli laiskotella pihalla, kuten muutama muu auringonottaja näytti tekevän. Onneksi en, nimittäin oli sellanen tehotreeni että huh! Mutta ihan aiheestakin menin sitten jumppaileen. Ollaan nyt kaks kertaa peräkkäin voitettu Caion tietovisassa, ja koska sieltä saadut ruokaliput on voimassa vaan ens kuun alkuun, niin pitäähän ne nyt syödä pois!


HA eli restan hamppariateria oli, kuten kuulinkin, pienentynyt sitten viime näkemäni (joskus kolme vuotta sitten?). Eipä siinä, hyvää oli ja eipä sen tuota isompi annos ois tarttenut ollakaan, nimittäin ihan täyteenhän tuosta tuli. Kaupan kautta kävin ostamassa itselleni juomat (omenakivennäisvettä) ja menin kaverin tykö, jossa maha oli taas ratketa liitoksistaan. Emäntä taas innostui siellä grillailemaan sellaiset herkut että huhheijaa vaan. Saunottiin, ja vielä fondu'n jälkeen pääsin kämpille nukkumaan kellon ollessa jo lähempänä yhtä. Enkä heti meinannut saada untakaan, nimittäin tuttu vaiva (ei pelkästään raskauteen liittyvä vaan aiemminkin riesanani ollut), tulessa olevat jalkapohjat häiritsi nukahtamista. Onneksi keksin laittaa jotain viilentävää mentol-jalkavoidetta ja avasin ikkunaa yöksi, ja viimein sai nukahdettua (pari kertaa vissiin meinasin Leeviä potkasta yön aikana, kun heräsin siihen, että se meinas kynsillä sivaltaa mun varpaat). Oli muuten tosi hyvät ruuat, mutta niiden jälkiseurauksena on tänään ollut järjetön närästys. Enpä tietenkään sitä Rennietä muistanut käydä ostamassa, oonkin sitten koittanu maitohappobakteereilla ja jugurtilla sitä taltuttaa.

Tälle päivälle kävin jälleen kirppiksellä, myyjän ominaisuudessa. Pikku hiljaa jos tuosta ylimääräisestä pääsisi eroon. On vaan sen verran vähän tuota tavaraa, että ei niiden takia kannata alkaa mitään kirppispöytää makselemaan. Paikalla oli vaan muutama muukin myyjä, sillä vieressä oli samalla vaatteidenvaihtopiste. Vissiin samaan aikaan oleva Museo- ja Ravintolapäivä (ja helle) rajoitti ihmisten kulkemisia, ei tuolla kovin montaa pyörinyt. Siitä huolimatta sain varmaan pussillisen verran omiani menemään. Mutta yksi ulos, toinen sisään - vaatteidenvaihdosta nimittäin löysin muutaman vaatteen itselleni ja naapurin kirppispöydästä vauvalle muutaman tarvikkeen, mm. unipussin, jollaista ei vielä olekaan (tai talveksi on sellanen ihana karvaläjä, muttei sellaista kevyehkömpää).


Mulla kävi vähän köpelösti sen aikaisemmin hankkimani mammahameen kanssa - se nimittäin ratkesi p*rsuksista! :D Jotenkin se onnistui jäämään pyöräillessä siihen penkin reunaan kiinni, ja riks raks poks vaan, sauman vierestä auki.. Aluksi se repeämä oli pieni, mutta siitä se sitten laajeni laajenemistaan. Jonkinlaista hametta siis kaipailin, ja onneksi löytyi yksi yläosastaan resorilla varustettu, joka myös tämän mahan kanssa menee.


Lisäksi löysin kätevän kangaslaukun lempivärissäni purppurassa. Olkaimet ja etuosassa olevan taskun reunat on violettia leopardikuvioista "nahkaa". Oon niin true-muotibloggaaja, että "osaan" katsoa, että kaikki vaatteet ja asusteet on oikein päin kuviin... :D


Ja kengät! (Jep, kolmannet parin päivän sisään.) Olin jo kärsimässä, kun aamulla jalkaani sujauttamat ballerinat alkoi hiertää inhottavasti. Tuollaiset ruskeat nahkaläpyskät oli joku juuri tuonut, ja nehän istui jalkaan ihan täydellisesti. Lisäksi löytyi tuo sininen vyö, jota ei kyllä ole pidetty kertaakaan.

Semmosia ja monenlaista muuta löytyi, mutta eipä tuota jokaista ryysyä kehtaa aina kuvata. Nyt väsyttää ja jalkoja turvottaa (niitä helteen varjopuolia sitten) sen verran, että melkein vois alkaa nukkumaan. Mutta ehei, Euroviisut alkaa kohta. Jääkiekkoa en muuten katsonut vasta kun siinä vaiheessa, kun voittajajoukkueen kansallislaulua alettiin laulamaan. Ja se ei ollut Suomen laulu. Lohdukkeeksi vois vaikka syödä iltajäätelöä, jospa tuo kans samalla vähän viilentäis...

perjantai 17. toukokuuta 2013

Shoppailua

Menin eilen iltapäivästä pian päättyvän projektimme "kenraaliharjoitukseen". Harmi vaan että siellä jo istuessani minut tavoitti viesti, että harjoitus oli peruttu, eli se siitä. Niinpä kun kerran kaupungilla jo olin, päätin piipahtaa katsomassa remontoidun Anttilan avajaisia, josko siellä olis ollut jotain hyviä tarjouksia.

Ja pah. Mitäänhän en oikeasti ees tarttenu, niin ehkä silläkään en mitään löytänyt. Pari meikkituotetta lähti ainoastaan mukaan, kun muistin toisen ripsareista alkavan vetää viimeisiään ja minun luottokajaalin oon jonnekin hukannut jo pari kuukautta sitten toivoen sen vielä jostain ilmaantuvan. Vaan eipä oo näkyny.

Rimmel "Sexy Curves" maskara 3e / Rimmel kajaali 3,40 e.

Vaan ei ole hätä tämän näköinen, kyllä se minäkin shoppailla osaan kun vaan laitetaan tarpeeksi miinusprosentteja hinnan eteen.. Muistin että Kenkämeklarissa olis ollut loppuunmyynti, ja menin sitte sen ohitse "vilkaisemaan", jos siellä vielä olis mitään jäljellä. Ja olihan siellä. Haahuilin kaupan ympäri kolme kertaa miettien ja sovitellen, että minkä - tai siis mitkä - kenkäparit kotiuttaisin. Yllättäen iski taas "tarve" löytää kunnon nilkkurit, ja kesähän nyt tulee, eli keksin sitten että avokkaatkin "tarvin". Pyörittelin muutamaakin avokasparia käsissä miettien, ottaisinko jopa molemmat, mutta hintalappu (ja lompakon tilanne) ratkaisi sen nyt kuitenkin.

Mustat kevätnilkkurit 15,90 e.

Päätin satsata pieniin korkoihin tällä kertaa, kun ei nuo nilkkurit tuntuneet ees pahalta jalassa. Ja yhet samantyyppíset korottomat mulla on jo.


Siniharmaat avokkaat 9,90 e.

Avokkaita ja ballerinoja siellä olis ollut vaikka mitä ihania, ja vähän harmittaa jättää yhetkin ihanat ostamatta... Mutta ne olis ollut mustat, ja ajattelin kerrankin ostaa jotain muuta kuin mustaa. Paria ruskeaa kenkää kans kokeilin, mutta onneksi en niihin päätynyt - tuollahan hyllyssä mulla nimittäin nököttää unohdettuna muutamat ruskeat kävelykengät :D Mutta nämä siniharmaat tosiaan päätyi sitten mukaan, onpahan vaihtelua ainakin.


Ihana kesäsää helliikin juuri sopivasti parinkymmenen asteen lämmöillään. Eilen päädyinkin menemään yliopistolla alumnilähettiläille järjestetylle illalliselle hameen kera (puiden pientä asukriisiä, kun mikään vaate ei istu enää tän mahan kanssa). Samalla uudet nilkkurit pääsi heti kokeiluun, ja hyvinhän nuilla vaappui menemään. Oottelen vaan vielä, jos tilaisuudesta lähetettäis meille enemmän valokuvia, niin pääsen kertomaan, että mikä ihmeen tapahtuma tää taas olikaan.

Innostuin leikkimään ja käyttämään postauksen kuviin Pixlr-kuvanmuokkausohjelmaa.