Instagram @sarkkuk

Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdintaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdintaa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. maaliskuuta 2020

Kielivalinta

Jouduin ihan ensimmäisen koululaista koskevaa valinnan eteen. Kyllä vain, minun pieni vauva aloittaa syksyllä jo koulun! Sitä varten on eskarilaisten vanhempia alettu vastuuttamaan jo hyvissä ajoin eri tehtäviin. Ensimmäiseksi piti päivittää lapsen perustiedot ja siinä samalla tehdä päätös siitä, millaista uskonnonopetusta lapsi tulee saamaan.



Kuinkahan paljon vanhemmat yhdessä pohtivat näitä asioita? Ei niinkään perustietoja, vaan esimerkiksi uskonnonopetuksen järjestämistä. Meneekö suurin osa lapsista edelleenkin tavan mukaan evankelisluterilaisen opetuksen mukaiseen uskonnon ryhmään, vai valitseeko jo iso osa vanhemmista uskontokuntaan kuulumattomille elämänkatsomustiedon? Kaikille eri uskonnon tunnustajillekaan ei taida löytyä oman uskonnon mukaista opetusta, koska ryhmään tarvitsisi useamman oppilaan. Aika heikosti näistä asioista löytyi asiallista tietoa, kun yritin internetin ihmemaasta sitä etsiä.

Toinen iso päätös oli tehtävä kielen opiskelun suhteen. Ensi vuonna koulunsa aloittaville A1 -kieli kun aloitetaan jo ekaluokalla. Vaihtoehtoja ei ollut mitenkään liikaa - englanti, ruotsi ja saksa - mutta silti aiheutti harmaita hiuksia. Tottahan toki olin ensin englannin kannalla. Mutta kun tytöltä itseltään kysyin, hän halusi oppia ruotsia. "Pystyn sitten puhumaan serkkuni kanssa." Lisätietoa miettimiseen sain, kun osallistuimme kaupungin järjestämään kieli-iltaan. Siellä painotettiin, ettei ehkä englanti olisikaan nykylapsille järkevin A1-kieli, kun sitä lapset oppii sujuvasti jo muualtakin.


Ainakin Oulussa oli tarjolla monipuolinen valikoima muita kieliä sitten B-kielten opiskeluun. Kuitenkin kansainvälistyvässä maailmassa minua jäi surettamaan se, että kuitenkin monen suuremman kielialueen kieli ei valikoimiin kuulu. Varsinkin kielten eurooppasentrisyys jäi päällimmäisenä mieleen. Päteviä kieltenopettajia löytyisi varmasti muillekin kansainvälisille kielille, joita tulee tarvitsemaan tulevaisuudessa varmasti yhtä suurella todennäköisyydellä, kuin englantia, puhumattakaan ruotsista. Ymmärrän, että kyseessä on varmasti resurssiasia. Ehkä meidän pitää siis tyytyä tähän valikoimaan ja mahdollisesti tarkkailla opistojen kielikursseja, jos haluamme oppia lapsille muita tärkeitä kieliä.

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Ohi on!

Kyllä se vaan koitti tämäkin päivä, kun saa herätä aamulla ja todeta, ettei ol kiire mihinkään - ei kouluun, ei töihin eikä varsinkaan koulutehtävin pariin! Neljän vuoden taivallus on ollut pitkä eikä aina kovin ruusuinen, vaikka motivaatio on kyllä säilynyt (lähes) kaiken aikaa. Kun vuoden 2016 tammikuussa aloitin opintoja avoimen ammattikorkeakoulun puolella, niin eipä sitä osannut edes aavistaa tulevien vuosien työmäärää!


Ja jos olisin osannut, niin voisiko jopa olla, että ehkä olisi jäänyt hakematta kouluun? Heti jo ensimmäinen syksy oli haasteita täynnä ja mahdollisesti kaikki hankalimmat ja laajimmat opintokokonaisuudet opiskeltiin heti alkuun! Opiskelutavoissa oli vielä hakemista ja kaikki nippelitieto ei millään jäänyt päähän. Koulutehtäviä sai herätä tekemään kolmelta yöllä. Ja kun tenttipäivänä lapsi oli sairas, niin kyllä harmitti sekä itsensä että lapsen puolesta - silloinkin koulutehtäviä oli pakko tehdä. Oli kyllä monesti huono omatunto sekä sen osalta, että ei ehtinyt opiskella niin paljon kuin olisi pitänyt, ja sen puolesta, ettei ehtinyt olla lasten kanssa niin paljon, kuin olisi halunnut.



Kaikki myöhäisiltapäivään venyvät luennot, harjoittelut vuorotöissä sekä lasten sairastelut on tuoneet oman haasteensa, joista en millään olisi selvinnyt ilman läheisten apua ja tukea. Suuri kiitos opiskeluiden onnistumisesta kuuluu siis myös heille. Ja totta kai myös muille opiskelutovereille, sillä suuri osa opinnoista on kuitenkin ryhmätöitä ja yhdessä niitä on paiskittu eteen päin ja kaikkien työpanos on ollut suuri.



Näin uutena, aloittavana terveydenhoitajana suunta tulevaisuudesta on vielä epäselvä. Paljon olen laittanut työhakemuksia ja paljon aion vielä laittaa. Tosin pieni hengähdys- ja lepotauko tässä välissä ei ole sekään yhtään pahitteeksi. Työrintamalla on siis toistaiseksi vielä hiljaista, mutta sen rinnalle olenkin aloittanut ihan uudenlaisen osapäivätyön vaatemyynnin parissa tämän kerran nyt, kun siihen on sopiva väli!

maanantai 8. lokakuuta 2018

Kaverisynttärit

Jos joskus, niin nyt erityisesti tuntuu. että 5-vuotiaiden keskuudessa kaverisynttärit on alkaa olla jo iso juttu. Meillä esikoinen kävi ensimmäistä kertaa itsekseen kaverisynttäreillä, kun päiväkotikaveri täytti 4-vuotta, ja oli se jo silloin iso juttu. Mutta nyt etenkin tuntuu, että kavereilla on iso rooli elämässä ja se, että saa synttärikutsun, on ollut ainakin meidän 5-vuotiaalle todella tärkeä juttu.




Ihanaa myös, että tässa vaiheessa lapsi jo tajuaa sen, että synttäreille mennessä annetaan lahja. En sano, että kuuluu antaa lahja, ainakin omilleni olen koittanut aina sanoa, että ei haittaa vaikkei heille joku lahjaa toisikaan, kunhan itse saapuisi paikalle. Meillä onkin lelukaupassa asioidessa yritetty ties mitä lelua ehdottaa lahjaksi. Kuitenkin mitä yleistä ajatusmaailmaa seuraa, on kaverisynttäreiden lahjan hintahaarukaksi ollut hyvä sellainen 5-10 euron lahja. On kyllä ihana seurata, kun lapsi oppii epäitsekkyyttä ja antamisen iloa. Siksi onkin harmillista torpata joku lapsen ehdottama lahja ihan vaan sen hinnan vuoksi. Toisaalta, hyvä paikka opettaa myös sitä kohtuuta ja että lahjan ei tarvitse olla iso ja arvokas ollakseen saajalle mieluisa.



Ihanaa, että meidänkin lapset on löytäneet uudesta hoitopaikasta mieluisia kavereita. Varmasti vanhemmatkin vähän rajoittavat sitä, montako kaveria saa synttäreille kutsua. Onhan se tietysti ikävää, jos joku ei sitten saakaan synttärikutsua. Mutta en itse näe mieltä siinäkään, että kaikki kutsutaan synttäreille, vaikka ei kaveri olisikaan. Sitten onkin toisen keskustelun paikka se, että millä perusteella kaverisuhteita luodaan.



Ja luultavasti kun vuosia tulee lisää, kavereiden merkitys synttärijuhliin osallistumisessa vaan korostuu. Luultavasti ensi kesällä meilläkin on jo ihan omat mielipiteet siitä, millaiset juhlat täytyy järjestää. Mutta eipä siinä, juhlat ja synttärit on aina kivoja ja mielellään niitä myös järjestän.

torstai 10. toukokuuta 2018

Vappukuvia ja pohdintaa bloggaamisesta

Niin tämä aika menee, blogin luonnoksiin tulee aina useampi kirjoitus ja sitten kun olisi aikaa niitä työstää, on niiden aiheet jo menneen talven lumia. Moni bloggaaja näyttää kokevan saman ikuisuuskysymyksen ruuhkavuosien äärellä: aikaa ei vain ole kirjoittaa blogiin niin paljon, kuin haluaisi. Silti tämä edelleen on minulle vain harrastus ja teen tätä hommaa aina silloin, kun huvittaa, jaksaa ja ehtii.



Vappupostauksenkin osalta aika meni jo. Oli aikomus kertoa meidän vapun vietosta, mutta siitäkin on jo yli viikko aikaa. Istuin parikin kertaa alas kirjoittamaan, mutta aina vauva heräsi kesken kaiken ja oli aika lähteä muihin hommiin.



Instagram-tili kyllä täyttyy hyvää tahtia, jotenkin on helppo napsaista kiva kuva ja postata se samoilla tulilla Jaa-napin kautta someen. En käytä enää edes Facebookia niin paljon, kuin instaa. Jotenkin minulla on sellainen tuntuma, että kaikki pikaviestin ja -somepalvelut on lyömässä ohi blogien. Perinteiset päiväkirjamaiset blogit on jäämässä toiseksi, kun eri yrityksillä on tarve kerätä mahdollisimman paljon seuraajia mainoksilleen eikä ihmisillä välttämättä ole enää edes aikaa seurata useita blogeja. (Ei ainakaan minulla ole).



Toinen bloggaajia askarruttava ja jakava seikka on yksityisyys ja mihin sen rajan vetää. Etenkin perheblogien puolella lapsien yksityisyys. Itse olen koko ajan tullut entistä enemmän tietoisemmaksi asiasta ja mietin aina monta kertaa, haluankohan tätäkään kuvaa tai asiaa julkaista. En halua jonkun  stalkkerin tietävän itsestäni oikeastaan mitään. Vielä vähemmän omista lapsistani, joilla heillä on oma oikeutensa yksityisyyteen ja jota edes minä huoltajana en voi heiltä viedä pois.



Silti samalla minulla on kuitenkin sisäinen palo kirjoittaa ja kertoa ihan tavallisia arkipäivän juttuja. Olen aina ajatellut tämän jotenkin vertaistuellisena ja siksi tykkään myös itse lukea blogeja, joissa ollaan samassa elämäntilanteessa. Moni blogi on pysynyt lukulistallani jo useita vuosia samasta syystä. En tykkää seurata vain yhtä tietynlaista blogia, ja hyvin harvakseltaan käyn niitä edes lukemassa. Eniten kuitenkin luen postauksia ihan tavallisista arjen tapahtumista höystettynä mukavilla kuvilla. En jaksa lukea mitään, jossa paistaa läpi se, että postaus on tehty vain mainokseksi. Ihan toisesta vinkkelistä seuraan sitten esim. käsityöblogeja, joista etsin vinkkejä ja ohjeita ompeluun, mutta kyllä niistäkin täytyy oma persoona nousta esiin. En jaksa kauaa seurata sellaista, jossa se yksityisyys on vedetty niin tiukille, ettei lukijalle oikeastaan jää enää mitään käteen. Toisaalta myös vierastan sellaisia, joissa on way too much information - ei minunkaan nyt ihan kaikkea tarvitse tietää.



Tämä nyt oli tämmöistä pohdintaa, koska olen viime aikoina törmännyt useampaan postaukseen, jossa aihetta jollain tapaa sivutaan. Varmaakin myös tieten tahtoen olen valinnut luettavakseni näitä, kun olen itse pohdiskellut aika ajoin, onko tässä kirjoittamisessa mitään järkeä. Mutta niin kauan kuin itse siitä tykkään, niin kirjoittelen omia kuulumisiani ja paloja arjestani.




Mitä mieltä te lukijat olette aiheesta?

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Liikunnat vk. 13

Tästähän kehkeytyi lopulta ihan mukava viikko.



Ma-Ti: -

Ke:
1,4 km | 11 min 30 sek | Crosstrainer (alkul).
40 min |  HIIT-treeni (4 x 8) (PT:n ohjaus)
1,1 km | 10,0 min | Crosstrainer (loppul.)

To:
4,7 km | 28 min | Juoksu
4 km | 30 min | Vaunujuoksua

Pe:
0,91 km | 7 min 30 sek | Crosstrainer (alkul.)
50 min | Toiminnallinen sali sis. mm. mave 37 kg (4x10), vatsat (PT:n ohjaus)
1,3 | 10 min 5 sek | Crosstrainer (loppul.)

La:
10,4 km | 1 h 5 min | Juoksu

Su:
1 km | 15 min 44 sek | Vaunukävely/-juoksua/ulkoilua
1,4 km | 27 min | Vaunukävely


"Yhteenveto:

Urheilit 12 kertaa, yhteensä 5 tuntia 5 minuuttia."





Alkuviikosta meininki näytti vähän hitaalta, mutta onneksi loppuviikkoa kohden tuli liikuttua enemmänkin. Keskiviikkona oli taas sovitut treenit PT:n kanssa ja taas vuorossa HIIT:tiä (High Intensity Interval Training). Vaikka ne aina on pahoja, niin ei kuitenkaan ollut niin paha, etteikö ekan kierroksen jälkeen ois pikkusen muokattu ohjelmaa ja lisättiin sinne sekä painoja että yksi piste lisää ja johan alkoi tuntumaan. Aikasemmat pari kertaa ollaan tehty puolentunnin HIIT, nyt lisättiin sitten neljäs kierros ja saatiin kymmenen minuuttia lisää treeniä.

Kyllähän se seuraavana päivänä hieman tuntui, mutta ei niin paljon, ettenkö ois iltapäivällä tympiintyny sisällä istumiseen ja hoksasinkin sitten käydä hakemassa lapset päiväkodista lenkkeillen. Tiet alkoi olla jo tosi hyvin sulaneet, paikka paikoin oli enää jäätä. Näitä nyt pitäisi ehdottomasti lisätä viikko-ohjelmaan. Perjantaille taas kävin salilla, tällä kertaa treenattiin PT:n kanssa sitten vähän taas enemmän jalkoja ja keskivartaloa. Alkaakohan muuten kesäkiri poltteleen ihmisiä, en oo nimittäin puoleen vuoteen nähnyt salilla noin paljon ihmisiä, mitä oli perjantaina iltapäivästä. Sain taas uutta saliohjelmaa, ongelmana nyt siis lähinnä ois, että mihinhän väliin minä ehtisin lisätä näitä itsenäisiä salikäyntejä...





Viikonlopulle en oikeastaan ollut suunnitellut sen kummemmin mitään, ajatuksena oli, että jos lauantai-illalle olis ollut hyvä ilma, niin oisin saattanu vaikka jonkun hiihtoretken vetästä. Tuli päivän mittaan kuitenkin enemmän ja vähemmän lunta ja jotain sen tapasta, joten ei oikein se hiihtohomma houkutellut. Kotijoukoilta onneksi tuli ehdotus käydä lenkillä, ja olihan se mentävä sitten. Alkaa olla illat jo sen verran valoisia, että on oikeastaan mukavakin taas tehä tuollasia myöhäisiä lenkkejä. Lunta oli tosiaan tullut ja sen kyllä huomas, enkä uskaltanu ees tiellä kovin täysiä juosta, kun vaikutti olevan melko liukasta. Jospa tämä vielä kuitenkin kevääksi tästä muuttuis.



Sunnuntaina kävin ulkoilemassa lasten kanssa. Ohjelmassa oli makkaranpaistoreissu Nallikarissa ja otin onneksi vaunut mukaan ja jätin auton sen verran kauas, että sai itsekin vähän kävellä. Minulta kysyttiinkin, että ikävöinkö koskaan kaupunkiin asumaan ja kyllähän sitä oikeastaan tuollakin rannan suunnassa taas vähän haikealta tuntui nuo hyvät ulkoilureitit ja maisemat ja se, että kaikki on silti lähellä. Mutta tässä meren äärellähän sitä asuu edelleenkin, joten en kyllä koe menettäneeni mitään, paljon täälläkin on mahdollisuuksia ja alan olla jo ihan kotiutunut tänne seudulle. Ja itse asiassa suunnitelmissa oiskin taas vähän laajentaa tätä kotiseututuntemusta ja retkeillä ihan uusissa paikoissa vielä, kun tämä talvi kantaa!


Tässäpä vielä kuukausitasolla tilastoja. Eri sovelluksilla tämä askelmäärä taas vaihtelee mutta onpahan suuntaa antavaa dataa tän mun aktiivisuusrannekkeen perusteella. Jos jotain yhteenvetoa tässä katselee, niin vaikka kuinka liikunkin paljon, niin ei tuo askelmäärä lopulta kauhean korkea ole. Pitäis käydä viikottain siis 1-2 juoksulenkkiä tekemässä. PT:n kanssa myös vähän tuumailtiin, että mikäs on kun paino on ollut nyt pitkän aikaa hieman noususuhdanteessa ja kyllähän se vaan on niin, että nukkua pitäisi enemmän. No tässä elämäntilanteessa se nyt ei vaan oo mahdollista. Enkä minä todellakaan ole mitään 8-9 tunnin unia nukkunut, kaikki lepo vaan rekisteröityy unitilastoihin... Mutta onhan se paikallaan oleminenkin kai välillä ihan hyväksi.



Näin siis uutta kuukautta kohti. Vielä ois tosiaan vielä mahdollisuuksia talviliikuntaan ja minun hiihtokilometreihin täytyy nyt saada vielä jokunen kilometri lisää, eli saapa nähä, ehtiskö tälle viikolle lyömään tavoitteet.

torstai 9. maaliskuuta 2017

Liikunnat vk. 9

Eipä se mennyt tämäkään viikko ihan suunnitelmien mukaan, kun huono tuuri jatkui...



Ma:
11,2 km | 1 h 9 min | Juoksu

Ti:
3,4 km | 45 min | Kävely
4,1 km | 27 min | Juoksu
4,8 km | 53 min | Vaunulenkki

Ke:
4,8 km | 44 min | Vaunulenkki
4,1 km | 48 min | Lenkkeily

To:
Ulkoilua ja mäenlaskua lasten kanssa, sis. 38 min kävelyä

Pe:
1,7 km | 15 min 20 s | Crosstrainer (alkul.)
45 min | Sali sis.mm. kyykyt 60 kg 3x8 (PT:n ohjaus)
3,0 km | 25 min 10 s | Crosstrainer (loppul.)

La:
Ulkoilua lasten kanssa sis. kävelyä yht. 38 min (2400 askelta)

Su:
LEPOpäivä

"Yhteenveto:
Urheilit 11 kertaa, yhteensä 7 tuntia 27 minuuttia"




Viikko alkoi ihan hyvin aivan mahtavilla juoksufiiliksillä ja ihan kevyesti heitin reilun 11 kilometrin juoksulenkin merelle. Seuraavana aamuna kuitenkin auto sammui kesken matkan, kun vein lapsia aamulla päiväkotiin (onneksi heidät kuitenkin olin jo saanut vietyä). Siinäpä sai sitten perua siltä päivältä PT:n tunnin, kun ei olisi aikataulu millään myötäillyt joukkoliikennevälineilläkään kulkemista. Siinä tuli sitten tiistaille reippaasti käveltyä ja askeleiden määrä kohosi ennätykselliseen yli 16 000:een. Ei auttanut keskiviikkoaamullakaan kuin lumituiskussa viedä lapset reippaasti hammasta purren kohti tuulta ja tuiskua vaunuilla päiväkotiin, onneksi sain jo samalle päivälle auton pois korjauksesta, niin ei ihan kävelyhommiksi koko viikko mennyt. Torstaina käytiin sitten illansuussa lasten kanssa pulkkamäessä ja siinä alas mäkeä juostessa R perässä pulkassa taitoin ensin nilkkani, joka onneksi hetken päästä siitä tokeni. Seuraavana aamuna oli kuitenkin saman jalan polvi kipeänä, siedettävissä määrin kuitenkin, että onnistuttiin vetämään ihan normaali salitreeni PT:n kanssa. Tai ei se ehkä ihan "normaali" ollut, kun taas saatiin painoja korottaa, kun eihän nuo edelliset painot tuntuneet enää missään... ;) Kyykkysettiin kokeiltiin ensin sillä mun polvella 40 kg, seuraavaksi 55 kg ja kun sekään ei riittänyt, niin tehtiin sitten lopuksi 60 kg 3x8. Myös ylätaljalla todettiin, että vaikka en oo itse ehtinyt salin puolella ollenkaan treenailemaan, niin TRX-treenit on uponneet ja sielläkin saatiin lisätä hyvinkin painoja.



Vaikka välillä tosiaan itelläkin meinaa motivaatio hukkua ja sitä miettii, että minkä ihmeen takia tätäkin hommaa jatkaa, niin näillä pienilläkin etenemisillä ja onnnistumisilla on kyllä vaikutusta sinne omaan pääkoppaan. Sitten kun vielä pitää mielessä sen faktan, että nuoremmaksi tästä ei enää muututa ja itekki istumisen vastapainoksi tartten sitä liikkuvuutta ja lihasvoimaa ihan jo pelkästään ennaltaehkäistääkseen tulevia vanhuuden vaivoja. ;) Ja vaikka terveyssyyt onkin se eniten liikuttava voima, niin eipä ne ulkonäköasiatkaan haitaksi oo, kyllähän tässä puhutaan kuitenkin isommassa mittakaavassa kehonmuokkauksesta ja kehonhuollosta, jotka vaikuttaa koko fyysiseen olemukseen.



Tästä taas pienin askelin jatketaan!

torstai 23. helmikuuta 2017

Kädet täynnä hommia

Jotenkin kaikkensa antanut fiilis, kun ei oikein saa päästänsäkkään puristettua ulos yhtään järkevää ajatusta.



Se nyt ei sinällään ole ihme, kun flunssahan se sieltä nyt koittaa iskeä päälle. Heti se sieltä tulee, kun vähän levähtää... Viime viikko oli kyllä koulupäivien osalta taas aika täyttä ja iltapäivistä tuntui, että uutta asiaa tuli niin nopeasti ja paljon, että jäiköhän niistä lopulta mitään mieleen.



Näiden opintojen aikana oon varmistunut enemmän siitä, että ite kyllä opin enemmän ihan käytännön harjoitteluissa. Onneksi nykyään kirjoista pänttäämisen avuksi on tulleet opetusvideot, eli jos ei kaikkea pääsekään heti itse tekemään niin ainakin näkee, miten asiat tulisi käytännössä hoitaa. Hauki on kala -tyylinen pänttääminen on varmasti hyvä tyyli tietyissä asioissa ja tietenkin teoriat pitää olla hallussa, mutta käytännön hoitotyössä ainakin itelle jää asiat paremmin mieleen, kun saa pistää omat kädet likoon.



Omia käsiä saatiinkin käyttää viime viikon harjoitustunneilla, kun päästiin mm. elvyttämään ja harjoittelemaan defibrallaattorin käyttöä SEKÄ pistämään injektioita - tosin vain natriumkloridiliuoksella. On muuten aika yllättävää se, että meillehän ei opintoihin kuulu edes pakollisena Ensiapukurssia, vaan sitä suositellaan vapaaehtoisesti suoritettavaksi. Minun kohdalla taitaa vaan valitettavasti käydä (taas) niin, että en saa kaikkia mielenkiintoisia vapaasti valittavia kurssseja millään mahtumaan tutkintoon, eli täytynee käydä EA-kurssi ihan omana ylimääräisenä kurssinaan. Ehkä se EA-kortti on kuitenkin semmoinen asia, mikä olis ihan hyvä löytyä jokaiselta hoitoalan ammattilaiselta...



Harjoiteltiin myös ihonalaisten injektioiden laittoa ja vaikka periaatteessa en neuloista mitenkään pidä, niin suostuin jopa vapaaehtoiseksi näytöskappaleeksi - kävinhän kuitenkin edeltävällä viikolla ihan oikeissakin rokotuksissa, eli tuoreessa muistissa oli tämäkin homma. (Piti käydä laitatuttamassa meille suositeltu hepatiitti A&B kolmas tehoste, koska missään ei näkynyt, olenko ikinä kolmatta annosta rokotetta käynyt laitattaan [tosin joissakin paperiversioissa kuitenkin näkyy, että ehkä se oli sitten kuitenkin jo olemassa?? No, nytpä on sitten tehosteet ainakin kunnossa] ja uusimassa jäykkäkouristusrokotuksen, josta viime kerrasta kuitenkin olisi pian ollutkin jo se kymmenen vuotta aikaa). Tässäpä pieni välimuistutus jokaiselle muistella ja tarkistaa, että onko ne kaikki rokotteet ajan tasalla! Ite en tunnilla ehtinyt laittaa kuin yhden pistoksen ja jännitti kyllä ihan hirveästi sen laittaminen, vaikka eipä se lopulta kovin paha ollutkaan...



On taas tullut taisteltua myös omien riittämättömyyden tunteiden ja perfektionismin kanssa, kun ei kaikki mene taaskaan niin kuin oppikirjoissa. En päässyt läpi ensimmäisiä lääkelaskun kokeita, enkä päässyt läpi niiden uusinnastakaan. Nyt kerään motivaatiota harjotella noita laskuja edelleenkin sen sijaan, että tästä lannistuisin ja heittäisin koko opinnot mäkeen... Omissa kauhukuvissani sekoan laskuissa ja pistän väärän annoksen lääkettä johonkin potilaaseen ja sehän se vasta riemukasta olis. Tukipetustahan näihin laskuihin saa vissiin sitten kolmannen feilaamisen jälkeen, mutta kun mun nyt kuitenkin pitäis saada nämä laskut läpi vielä hyvissä ajoin tälle keväälle, että ois edellytykset päästä harjoitteluun, niin vähän alkaa ahdistamaan nämä laskut.



Onneksi muut kurssit ei näin toivottomia ole ja välillä tulee vastaan niin mielenkiintoisia juttuja, että sitä eksyy väen väkisinkin etsimään lisätietoja aiheesta X ja kuinka voin soveltaa asiaa käytännössä vaikkapa omaan terveyteen ja hyvinvointiin liittyen. Siinä ainakin piilee oman motivaation kulmakivi. Meillä on nyt taas tässä nelisen viikkoa etäopiskelua ja sitä opiskelua muuten sitten kans on ennen seuraavaa tiukkaa lähiviikkoa. Alkaa tämä kevät menoineen ja harrastuksineen olla melkoista priorisointia eikä esim. tällaiseen sairastamiseen olisi todellakaan aikaa. Pitää nyt toden teolla koittaa muistaa välillä kuitenkin myös levätä ja pitää mielessä, että ei aina tarvi edes yritä revetä joka mahdolliseen suuntaan.

maanantai 20. helmikuuta 2017

Liikunnat vk. 7

Tämä viikko on kyllä ollut pohjanoteeraus...



Ma:
2,9 km | 23 min | Crosstrainer (alkulämppä)
60 min | Bodypump

Ti-Su:
-



Oli tosiaan lähiviikko koululla taas vaihteeksi ja parhaimmillaan meillä oli opetusta klo 8.00-17. Maanantaina ehdin sopivasti käymään taas pienen tauon jälkeen BodyPumpissa. Viime kertaisesta oli jo jonkinlainen tuntuma, millaisia levyjä kannattaa laittaa tähän uuteen ohjelmaan. Sain kuin sain kuitenkin kyykkyyn menemään vihdoin 20 kg painot! Mitä siitä, vaikka jalat olikin kolme päivää ihan jumissa... Varsinkin, kun uusi ohjaaja innostui ja unohti ajan kulun kokonaan niin, että me tehtiin vielä vatsalihasliikkeitä kun tunti olis pitänyt jo loppua, eli venyttelyt jäi kyllä tekemättä. 

Muilleppa päiville en sitten vaan ehtinyt tehdä mitään, näköjään palapelissä kun on paljon palasia niin ei vaan yksinkertasesti ehdi joka suuntaan repiämään. PT:n tunteja en ehtinyt ottaa yhtään tälle viikolle ollenkaan. Viimeksi hän peräänkuulutti, että tällä viikolla pitäis treenata aerobista... No jäi nyt sekin välistä. Viikonlopulle nyt sentään jonkinlaista happihyppelyä sai aikaiseksi ulkoillessa, ei kait sitä aina tarvi mennäkkään sata lasissa. Ehkä se nyt vaan on ihan hyvä vaan, että ei ota tästäkään liikaa stressiä ja sitä paitsi - nyt luulis olevan taas energiaa uuteen tehoviikkoon.



Alkavalle viikolle onkin suunnitteilla taas monenlaista liikuntaa. Eli ei anneta nyt yhden lepoviikon katkaista hyvää motivaatiota vaan mennään uusilla sykkeillä eteenpäin!

tiistai 14. helmikuuta 2017

Liikunnat vk. 6

Ei mulla näköjään oo vähään aikaan ollut muuta elämää, kuin liikkua... Ainakin, jos blogia uskoo. ;) Viime viikko tuli kyllä kieltämättä vedettyä täydellä teholla kuntoilun suhteen ja muut arjen kiireet huomioiden, niin eipä sitä kauheasti muuhun olekkaan jäänyt aikaa. Jotta nyt ei aivan yksitoikkoiseksi kävis nää jutut, niin pitää alkaa taas kehitteleen vaikka tikusta asiaa, jos näyttää muuten elämä ja sitä myöten jutut käyvän tylsiksi...



Ma:
3,0 km | 23 min 17 s | CrossTrainer alkul,
50 min | Sali (Jalat, Ylä- ja keskivartalo)
1,25 km | 10 min 5 s | CrossTrainer (loppul.)

Ti:
1,5 km | 12,0 min | CrossTrainer (alkul.)
55 min | BodyAttack
1,5 km | 12 min 40 s | CrossTrainer (loppul.)

Ke:
LEPOpäivä

To:
1,5 km | 12 min 5 s | Crosstrainer (alkul.)
50 min | Sali | Jalat, selkä, vatsa (PT) Sis. mave+kyykyt yht. 90: 50 kg x 12 - 55 kg x 12 - 57 kg x 12 - 57 kg x 10 - 55 kg x 10 - 50 kg x 10
3,0 km | 23 min 57 s | Crosstrainer (loppul.)

Pe:
1,0 km | 8 min 13 s | CrossTrainer (alkul.)
50 min | Sali | Kädet, keskivartalo  (PT)
1,5 km | 12 min 5 s | CrossTrainer (loppul.)

La:
~3,2 km | 27 min | Kävely
~3,2 km | 34 min | Kävely

Su:
LEPOpäivä



Yhteenveto:
Urheilit 14 kertaa, yhteensä 6 tuntia 18 minuuttia


heiaheia.com


Viikko kyllä on ollut kaikkea muuta kuin tylsää, ennätykset on paukkuneet ja alan pikkuhiljaa itekkin huomata hieman kehitystä tapahtuneen. Pääsin pitkästä aikaa käymään ryhmäliikuntatunnilla ja sopivasti oli luvassa BodyAttackia ja kyllä oli hapokas tunti. Tykkäsin. PT:n kanssa salilla lisäiltiin taas painoja kyykkyihin eikä ne nyt vieläkään mitään mahdottomia olleet. Parhaimmillaan oli painot 57 kg eli kyllä ne siitä alkaa nekin nousemaan. Ja mitä siitä, että viikon lopulla suoritetussa kehonkoostumusanalyysissa oli tullut lisää lihasta mutta niin myös läskiä... Seuraavaksi pitäisi laittaa ruokavalio kuntoon (nimim. epäsäännölliset syömisajat...) ja kattoa, oisko siellä siis petrattavaa vai mistä lie tähtien asennoista ja hormoneista on kiinni?! Viikonlopulle PT kehotti käymään lenkillä, ja saatiinhan sitä iltalenkkikin tehtyä, minäkin maltoin jopa kävellä.



Nyt tosiaan on taas vaihteeksi kevyempi viikko luvassa ja tähän PT taas ohjeisti aerobista liikuntaa. Saa nyt sitten nähdä, ehtiikö liikkumaan muuten kuin autolla kodin ja koulun väliä...


maanantai 2. tammikuuta 2017

Liikunnat vk. 52

Vuoden viimeiseen viikkoon sisältyi monipuolisesti liikuntaa, mutta ennen kaikkea myös rentoutumista ja nukkumista. Tilastoihin sai vielä tämän vuoden puolelle lisättyä jopa kaksi uutta liikuntamuotoa eli aika hyvältä näyttänee vuositarkastalun tasolla, vissiin pitää siitäkin joku koonti tehdä blogin puolelle.



Ma:
-

Ti:

15 min crosstrainer alkulämppä
30 min kuntosali

Ke:

55 min kuntosali selkä+rinta (PT:n ohjaus)
35 min crosstrainer 4,08 km
55 min BodyAttack

To:
-

Pe:

1h 37 min vaunukävelyä/juoksua 7,7 km
20 min vaunukävelyä 1,3 km

La:

40 min koiran kanssa kävelyllä merenrannalla

Su:
-



Viikko-ohjelmassa oli tällä kertaa myös PT:n ensimmäinen ohjauksellinen kuntosali. PT oli tosiaan sen viimekertaisen kartoituksen jälkeen laatinut minulle saliohjelman, ja siitäpä alettiin sitten harjoittelemaan selkää ja rintaa. Heti löytyi liikkeitä, jotka otti semmosiin lihaksiin, joiden olemassaolosta ei ole ollut tietoakaan. Noita liikkeitä tekemällä luulis jo ryhdinkin paranevan, ihan parasta vastapainoa tuolle istumatyölle, mitä mm. opiskelujen parissa välttämättä tulee.

Keskiviikko oli muutenkin kunnon liikuntapäivä, kun kerran sattui olemaan sellainen sopiva aikarako, niin samahan tuo oli sitten kuntoilla urakalla. Hiukan ennakkoluuloisesti menin osallistumaan myös BodyAttack-tunnille. Sen verran tykkäsin, että kyllä tuonne pitää koittaa vähintäänkin toistamiseen päästä, jos vaan sattuu aikatauluihin mitenkään käymään.



Viikonloppuun huipentui sitten tämä vuosi mm. kombinaatiolla juhlimista hyvällä porukalla, koiran kanssa kävelyä ja ihan rehellisesti vaan sohvalla makoilua ja olemista. Kuluneen viikon aikana on myös stressilevelit kääntyneet laskuun. On saanut nauttia mukavista asioista ja nukkuminenkin on taas vähän parantunut - sain nukuttua jopa parhaimmat unet pitkästä aikaa.



Vuoden 2017 tavoitteisiin kuuluukin jatkaa liikunnan puolella ihan samalla tahdilla, mutta vastapainoksi muistaa myös rentoutua ja olla välillä tekemättä yhtään mitään.

lauantai 31. joulukuuta 2016

Jäähyväiset vuodelle 2016

Kulunut vuosi on ollut melkoinen vastakohtien vuosi. Viime vuoden loppupuolella muistan selvästi ajatelleeni, että en jaksaisi enää toista samanlaista vuotta samana toistuvine asioineen. Ajatuksena oli jo tuolloin jollakin tavalla jatkaa opiskeluja, vaikka en ehkä tuossa vaiheessa ollutkaan 100% varma hakevani kouluun sisään (saatikka sinne pääseväni) vielä tulevalle vuodelle. Paljon kuitenkin tapahtui vuoden 2016 aikana. Saavutin elämässäni omia tavoitteitani ja eteen tuli asioita, joita en edes villeimmissä unissani voinut kuvitella kokevani.



Vuosi 2016 on ollut ylä- ja alamäkeä. Olen tavannut mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia ja ennen kaikkea, vanhoja tuttuja... Osa ihmisistä on jäänyt pysyvästi elämään, osan ollessa pelkkiä nopeita kohtaamisia. Vuoden aikana olen kokenut varmasti kaikki ihmiselämän tunteen kirjot. Olen ollut pohjattoman surullinen ja äärettömän onnellinen. Olen tuntenut ahdistusta, epätoivoa, pelkoa, raivoa, vihaa - toivoa, helpotusta, iloa, onnea, rakkautta. Välillä on mennyt liian lujaa - sitten taas on olen rauhoittunut. Olen tehnyt paljon harkintoja sekä suuria, lopullisia päätöksiä. Toisaalta olen välillä antanut virran viedä mukanaan luottaen vain intuitioon. Olen vetäytynyt, olen ollut utelias. Olen astunut kauas pois omasta kuplastani, oppinut paljon itsestäni ja muista, ja oppiminen jatkuu edelleen.



En kuulemma ole sama ihminen, kuin viisi vuotta sitten. Vaikka kyseinen lausahdus olikin ehkä tarkoitettu loukkaukseksi, minulle se oli suuri kohteliaisuus, En todellakaan ole edes se sama ihminen, joka olin vuosi sitten. Tuntuu, että kuluvan vuoden aikana olen kasvanut ihmisenä ainakin metrin henkisesti, jos se ei fyysiseen olemukseen olekaan vaikuttanut. Kuitenkin on ollut jopa lohduttavaa kuulla, että minussa on kuitenkin olemassa edelleen samoja asioita kuin kymmenen vuotta sitten.



Vähän aikaa sitten olin hyvin skeptinen sen suhteen, että voisiko loppuvuodesta koitua mitään hyvää vai kaatuuko vain lisää ongelmia päälle. Vaati hieman itsetutkiskelua ja uskallustakin, mutta se kannatti. Vuoden viimeinen kuukausi on ollut ihana kuukausi.


Vuoden 2016 voin päättää tyytyväisenä ja todeta, 
että se on ollut paras vuosi. ♥




Hyvää Uutta Vuotta!


torstai 22. joulukuuta 2016

Kehonkoostumusmittauksen tulokset (2 kk)

Pari kuukautta ehti vierähtää viimeisestä kehon kuntokartoituksesta, josta kirjottelin täällä. Kävin siis lokakuussa Fressillä tutustumiskäynnillä ja sen aikana tehtiin SECA-kehonkoostumusmittaus. Sain nyt taas sellaiseen saumaan sovittua PT:n kanssa tapaamisen, että puolivahingossa tasan kaksi kuukautta ehti olla näissä mittauksissa väliä.


Fressille jäseneksi liittymisen yhteydessä otin tarjouksessakin olleen TEHO-paketin, johon sisältyy PT:n ohjaus. Viimeksi pari vuotta sitten, kun minulla oli PT:n laatima ohjelma, niin tykkäsin siitä ja tuloksia tuli. Joten tällaiselle noviisille on kyllä ihan hyvä olla tuommoinen palvelu näin alkuun olemassa.


Niin kuin mainitsin, niin jotta näistä mittauksista nyt mitään hyötyä olisi, niin oon minä koittanut tässä välissä jotain tehdäkin. PT alkoi hieman empimään jo, kun sanoin, että edellisestä mittauksesta on niinkin vähän aikaa, mutta oli kyllä tosi hyvä, että tilannetta kuitenkin kartoitettiin ja verrattiin tuohon edelliseen. Näinpä myös omin silmin sen, että kyllä siellä jotain tapahtuu.


Pituutta en valitettavasti ollut kasvanut vaikka miten koitin ryhtiäkin ojentaa, ennemminkin suunta on kutistumaan päin... :D Toinen silmiinpistävä juttu oli viskeraalirasvan nousu(!), joka oli aika huomattavaa. Piti sitten yhdessä tuumin vähän pohtia, että mitä sitä oikein on tullut viime aikoina tehtyä! Olen kuitenkin syönyt suhteellisen terveellisesti, vaikkakin säännöllisyyteen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota sekä siihen, että ylipäänsä muistaa syödä. Kahvia tulee juotua ihan liikaa, ja vähän ennen näitä mittauksiakin join pienen kupin. Vettä pitäisi vastaavasti muistaa juoda yhtä paljon. Vaikka paljon sitä meneekin, niin esimerkiksi koulupäivinä sen juonti helposti jää vähiin. Vyötärönympärys oli samaten noussut ja olen kyllä itsekin huomannut pientä turvotusta viime aikoina olevan... Arvatenkin isoin syy taitaakin sitten löytyä tuolta viime aikojen juhlimisen puolelta, ei sitten vissiin useamman peräkkäisen viikonlopun riennoista palautuminen ole vielä onnistunut... Toisekseen mietittiin minun liikuntatottumuksia, ja pääosin olen nyt käynyt Bodypumpissa ja juoksemassa. PT kehottikin hieman hillitsemään juoksemista ja sen sijaan suosia pitkiä, reippaita kävelylenkkejä, sillä juokseminen polttaa rasvaa kuitenkin hieman eri tavalla (päivittäiset hiilihydraatit) mitä taas reipas kävelylenkki.

Nestetasapaino oli kunnossa, ja sen suunta on parempaan päin. Toisin sanoen solut voivat hyvin ja imevät hyvin nestettä ja ravintoainetta, eli siitä ainakaan turvotus ei johdu.

Paino oli noussut ja tätä kehityskulkua oonkin tässä useamman viikon aikana vähän harmitellut. Painoindeksiin PT kuitenkin sanoi, että sitä ei kannata tuijottaa. Tuli myös esiin, että opiskelen TH:ksi ja samaa tuumattiin, että koko painoindeksi on nykyään melkoisen vanhentunut mittari. Kuitenkin positiivista oli se, että rasvamassan osuus oli vähentynyt 400 g ja rasvattoman massan osuus puolestaan kasvanut lähes kahdella kilolla. Koko kehon luustolihasmassan nousu oli 1,3 kg. Kehitystä on tapahtunut molemmin puolin kehoa ja esimerkiksi vasemman ja oikean käsivarren osuudet ovat nyt melko tasaisia.



Rasvamassan indeksi oli hyvin kehittynyt niin, että lihasmassa on lisääntymässä päin ja rasvamassa vähenee. Samoin solumassa on lisääntynyt. Vaihekulman tulisi olla mahdollisimman lähellä 100 % ja sen nousu oli nyt 56 -> 85 %. Toisin sanoen elimistön ja koko kehon kunto on huomattavasti parantunut.


Katsottiin PT:n kanssa myös vähän minun kehon lähtötasoa noin niinkuin lihaskunnon perusteella ja aika äkkiä hän sieltä äkkäsikin sen heikon kohdan, jota itsekin vähän jo osasin odottaa. Toisin sanoen keskivartalololla lantion alue ja etenkin syvät pakaralihakset on nyt se minun kehon heikoin kohta ja niitä taidetaan tästä lähteä vähän kohentamaan. Eli pylly piukaksi jne. :D Tääkin on semmonen seikka minkä oon itse havainnut, esim. kyykkyliikkeissä tasapaino ei pidä eikä liikeradat mene ihan niin kuin pitäisi. Kun lihakset ei pidä, niin polvet kääntyy. Kiertoa tulee ja pitemmän päällehän tuollainen vääränlainen asento tulisi rasittamaan polvia ja  niveliä.


Semmoiset tulokset siis kahdessa kuukaudessa! Kehitys on kuitenkin oikeaan suuntaan ja kuulemma olen tehnyt ihan oikeita asioita tässä välissä. Nyt ilmeisesti pitää itsellä vähän kiinnittää huomiota tuohon liikunnan laatuun, eli vähemmän rehkimistä ja enemmän pitkäkestoista liikuntaa, palautumista unohtamatta. Stressiä on kans sisältynyt näihin viime viikkoihin ja toivon mukaan nyt alkais sekin puoli helpottamaan. Veden juontia pitäisi entisestäänkin lisätä ja muutenkin katsoa vielä tarkemmin, mitä sitä suuhunsa laittaa.