Instagram @sarkkuk

Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Pitkä kesäloma

Viime postauksesta on näemmä vierähtänyt taas aikaa. Kevät on kulunut pitkälti töiden ja lasten harrastusten parissa joten lienee sanomattakin selvää, että ylimäärästä aikaa ei ole ollut. Siispä blogikin on jäänyt välillä ihan unholaan. Vai vieläkö joku edes seuraa blogeja? Itse kun vietän aikaa enemmän Instagramin ja Facebookin parissa eikä perinteistä somemediaa tule oikeastaan seurattua kuin ehkä aivan yksittäisiä postauksia harvakseltaan lukiessa.


Tarkkaavaisimmat seuraajat ja toki lähipiiri sen tietysti myös tietävät, että muutenkin keväällä on saattanut olla väsymyksen merkkejä ilmassa. Jäin viime viikolla äitiyslomalle ja jospa sitä ainakin näin alkajaisiksi olisi sitä aikaa ja energiaa kodin laitolle hitusen enemmän.


Neljättä lasta odotellessa on koko raskaus mennyt melko lailla omalla painollaan. Siinä missä ekassa raskaudessa joka hetkenkin rekisteröi, niin hyvä, että nyt suunnilleen pysyn kärryillä siinä, missä raskausviikossa tai ennemminkin kuukaudessa mennään! Perinteisten alkuoireiden jälkeen (joita jatkui aika lailla oppikirjan tyyliin toisen raskauskolmannen alkuun saakka) ei raskaus ole ollut koko ajan muistuttelemassa, paitsi ehkä öisin liitoskipujen ja närästyksen vaivatessa.


Sisarukset odottaa jo pikkuveikan syntymistä innoissaan. Mikään pikkuveijari ei liene tulossa olevan. Jouduin käymään ylimääräisessä ultrassa SF-käyrän huidellessa koko ajan 2-käyrän yläpuolella. Ihan normaalikokoinen vauva siellä massussa köllötteli, mutta edellisen tavoin ei mitään kolmikiloista kyllä ole tulossa, mikäli ajallaan syntyy.


Lapsillakin on pitkä kesäloma edessä. Eivät ole tainneet näin pitkää lomaa viettääkään sitten esikoisen syntymän jälkeen. Töissä on ollut kiva olla, mutta kyllä tämä ihana kesäaika kotona lomaillen voittaa töiden teon. Onko siellä muita kesävauvaa odottelevia?

tiistai 16. kesäkuuta 2020

7-vuotissynttärit

Onneksi olkoon meidän 7-vuotiaalle neitokaiselle! Virallinen syntymäpäivä oli lauantaina mutta synttäreitä juhlittiin sunnuntaina.





Synttärikakkua tein ihan sankarin toiveiden mukaisesti. Hän halusi kakun, joka maistuu suklaalta ja mansikalta ja päällä piti olla Lumikin kuva. Kakut ei onnistunut ihan niin täydellisesti kuin olisin halunnut ja pöytään päätyikin kakusta versio kaksi, kun alkuperäisessä meni kaikki mahdollinen pieleen. Itkin henkisesti pieleen mennyttä kakkua ja olin aamulla pinna kireällä, kun koristelun sijaan pitikin alkaa täyttämään uutta kakkua, onneksi sentään olin yöllä paistanut jo toisen kakkupohjan.




Maku onneksi päihitti kakun epätäydellisyyden ja jopa lapset tykkäsivät. Ja mikä tärkeintä, kakku oli synttärisankarin mieleen. Lisäksi lapset halusi muffinsseja.




Vieraita saapui paikalle kourallinen. Pidetään vielä kaverisynttärit erikseen, nyt juhlittiin läheisten kanssa.




Enää kaksi kuukautta ja esikoinen lähtee jo kouluun!! Mihin tämä aika menee?

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Meidän joulu

Taas se joulu mennä jolkotti ohi yhtä nopeasti kuin tulikin. Lapset tosin ehti jo kyselemään, miksei joulu voisi olla joka päivä? Näin äidin näkökulmasta riittää aivan hyvin tuo yksikin päivä, johon moni tuntuu lataavan aivan liian paljon ja liian suuria odotuksia. Omat jouluvalmistelut meni tänä vuonna vähän niin ja näin, kun edeltävästi olin kolme iltavuoroa töissä ja luonnollisesti ei sitten ehtinyt turhia laitella ja nipottaa.





Lahjoja käärin kuitenkin edeltävästi joka ilta yöllä yhteen saakka, kunnes silmät ristissä oli pakko luovuttaa, ja aatonaattona ehdin tuhannen muun lailla joulun ruokaostoksille. Onneksi joillakin kaupoilla oli jatkettu aukioloaika, ehdin nimittäin tulomatkalla töistä käydä vielä viime hetken hankintoja ostamassa. Sen jälkeen ehti vielä kinkkukin sopivasti uuniin, niin että sen sai jouluaattona herätessään ottaa uunista ulos. Aattoaamuna ehdin vielä tehdä juustokakun sekä siivottiin pahimmat pölyt nurkista pois. Perinteisesti käytiin mummin tykönä syömässä riisipuurot ja kaikille onneksi maistui, kun toimitti samalla lounaan asemaa.









Lapset tietysti odotti koko päivän jännittyneenä, milloin Joulupukki tulee. Lisää vettä myllyyn lisäsi se, että nähtiin ikkunasta, miten Joulupukki tuli ulos valkoisesta pakettiautosta ja meni naapuriin. Joulupukki kuulemma ajelee sitten postiautolla, ettäs tiiätte! :D Mutta vieraat ehtivät tulla ja me ehdittiin kuitenkin syödä jouluruoka, ennen kuin pukki tulla kolkutteli sisään ja oli siinä lapsilla kyllä into piukeena! Pienimmäinen jonon jatkona juoksi saman tien äidin kainaloon, kun hoksasi, millainen vieras meille asteli sisään.






Lahjaröykkiöstä päätellen meillä oli oltu oikein kilttinä! Vaikka muistutettiin kyllä lapsia, että eihän sitä tiedä, kuinka paljon enemmän lahjoja olisi tullut, jos olisi muistanut olla vielä kiltimpi... Lapset kuitenkin sai monta asiaa, jota olivat toivoneetkin, ja niiden muutaman toiveen kohdalla kerrottiin, että ei aina voi saada kaikkea mitä haluaa - tontuilla oli varmaan juuri se asia justiinsa loppunut, kun muut olivat toivoneet ihan samaa!




Joululahjojen availun jälkeen ehdittiin (ja ennen kaikkea maltettiin) vielä käydä saunassakin. Lapsethan toki olisi leikkineet uusilla leluilla pitkin yötä, mutta lopulta oli vihellettävä pelit poikki ja mentävä nukkumaankin. Monta uutta lelua ja peliä jäi kuitenkin tutkittavaksi myös seuraaville joulun päiville. Vaikka itsestä tuntuukin, että joulu oli ja meni parissa päivässä, niin on onneksi noista uusista leluista sen verran puuhaa, että niillä kun leikkii, jospa se tuntuisi siltä, että lapsilla joulu jatkuu vaan.



Joulunpyhät otettiin ihan rauhallisesti ja kyläillen. Toki näille muutamille vapaapäiville olisi suunnitteilla paljon menoa ja touhua, mutta todennäköisesti ei ennätetä tehdä puoliakaan! Lapsille on luvattu ainakin elokuvissa käyntiä, uimista ja johonkin sisäleikkipuistoon menoa, lisäksi on puheissa ollut hiihtoa, luistelua, mäenlaskua ja lisää kyläilyä - mutta tosiaan, aika on rajallinen eli päivä kerrallaan katsotaan, mihin kaikkeen innostusta (ja aikaa) riittää.

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Joulun viettoa

Joulukin se taas tuli ja meni. Lapset tietysti sitä innoissaan odottivat, S muisti mainita harva se päivä, ettei jaksa enää odottaa. Itselläni kiire meinasi tulla jouluvalmisteluiden kanssa ja esimerkiksi viimeisen lahjaompeluksen ompelin kinkunvalvojaisten aikana aattoa edeltävänä yönä puolisolle. Olin sitä juuri paketoimassa, kun tämä tuli töistä kotiin ja piti hissun kissun hiippaillen se sopivassa välissä käärästä pakettiin...




Aattoaamuna lapset onneksi nukkui pitkään. Joulupukin kuumaalinjaa katsoessa syötiin pieni aamupala ja siinä keksin laittaa saunan jo aamusta päälle, että ehdittäisiin käymään joulusaunassa. Juuri kun pääsin lasten kanssa saunaan, tuli viestiä, että Sn tyttökaveri tulisi käymään kylässä. Sai siis lapset leikkiseuraa aamupäivälle.






Mentiin mummilaan joulupuurolle ja siellä viivyttiin muutama tunti, kun J uuvahti jo joulun viettoon ja otti päiväunet mummin sohvalla. Samalla sai itsekin pienen hengähdystauon.





Oli sovittu, että Joulupukki tulisi meille kuudelta. Sitä ennen oli tarkoitus syödä jouluateria. Meille tuli minun sisko ja äiti, jokainen toi vähän ruokia tullessaan. Omalle kontolle jäi lähinnä kinkun kuorrutus ja salaatin teko sekä pöydän kattaus. Ehdittiin juuri sopivasti syödä, kun pukki jo kolkutteli ovella. Pukkia katsomaan tuli meille myös miehen kotiväkeä.





Lapset oli lahjoista päätellen muistaneet olla kilttejä. Joulupukki toi jopa sellaisia lahjoja, joita ei lapset olleet edes toivoneet. ;) Lahjojen jakamisessa ja aukaisussa kesti sen verran aikaa, että jäi jopa jälkiruokakahvit keittelemättä.








Joulupäivänä lapset sai vielä isänsä luona pari tonttujen tuomaa pakettia lisää. Uusien lelujen kanssa leikkiessä se aika onkin sitten mennyt joulun aikana. Ihana joulu siis kaiken kaikkiaan. Ainoastaan joulun viettoa varjosti suru siitä, ettei isä enää ollut sitä meidän kanssa viettämässä. Sitä suuremmallakin syyllä ainakin minun kohdalla se oman perheen kanssa vietetty aika on entistä merkityksellisempää. Joulu jos mikä on ennen kaikkea perhejuhla, ja vaikka lahjoilla muistaminen ja niiden antaminen on tietysti mukava asia, niin joulun merkitys on hiljentyä ja rauhoittua yhdessä perheen kanssa sitä viettämään. ♥ ♥ ♥



torstai 9. elokuuta 2018

3-vuotissynttärit

Perheen keskimmäinen täytti pari viikkoa takaperin jo kolme vuotta. Koska varsinainen synttäripäivä sattui maanantaille, ei juhlittu kuitenkaan kuin vasta seuraavana viikonloppuna.











R toivoi itselleen synttärikakuksi Spiderman-kakkua, mutta kun kaupasta sopivasti löytyi Salama-auton kakkukuva, oli hän tyytyväinen myös Salama Auto -kakkuun. Autokakun välissä oli mansikkamousse. Lisäksi tein vadelma-lakritsivalkosuklaajuustokakun, johon idean sain Fazerin suklaalevystä. Päälle tein hopeatoffeesta kuorrutteen ja päälle tuoreita vadelmia ja Kicks vadelma- ja lakritsivaahtokarkkeja.





Vielä tässä vaiheessa ei pidetty mitään kaverisynttäreitä, vaan paikalla kävi lähinnä läheisimpiä sukulaisia. Aavistelen, että ensi vuonna voi olla jo ihan toinen ääni kellossa... Ohjelmaakaan ei siksi ollut sen kummempaa, mutta kun vieraat toivat mukanaa piñatan, oli synttärisankarilla (ja vierailla) kova yritys saada se rikottua. Eihän se oikein onnistunut, vaan lopulta piti repiä pahvit auki.



Synttärisankari vaikutti tyytyväiseltä. Lahjaksi hän sai mm. vesipyssyjä (minulta), pyöräilykypärän, puhuvan valomiekan, laserpyssyn, Autot-tarroja, Spiderman Lego Friendsit jne. - kaikkea mieluista 3-vuotiaalle pojalle. Ehdin myös juuri ja juuri ompelemaan Rlle synttärivaatteet, olkoot se sellainen epävirallinen lahja.



Meidän lasten osalta juhlat on tälle vuodelle onneksi juhlittu, mutta vielä riittää ainakin vielä elokuun puolella pyöreitä juhlia, joten ihan ei tämä kakkudieetti ole vielä osaltani ohi.