Instagram @sarkkuk

Näytetään tekstit, joissa on tunniste uinti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uinti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. marraskuuta 2021

Matka joka meni jo

Sattuipa kerran meidän perheessä lasten sekä aikuisten lomat samaan aikaan semmoisessa elämäntilanteessa, että saatettiin suunnitella lähtevämme koko perheen kanssa syysloman viettoon. Vuokrattiin puolison työpaikan kautta mökki Kuusamosta ja vietettiin siellä kokonaiset kolme yötä.

Viimeisestä koko perheen reissusta laskin olevan tasan sen neljä vuotta. Silloin oltiinkin aivan eri lähtötilanteessa, kun lapsia oli mukana vain kaksi. Silloin lomalla oli mukana myös minun vanhemmat ja isäkin oli vielä elossa. Nyt lapsia on jo neljä ja juuri ja juuri mahduttiin autoon matkalaukkujen ja tavaroiden kanssa.

Menomatka sujui yllättävän leppoisasti. Olin juuri syöttänyt M:n ennen lähtöä, joten hän nukkua torsotti autosta. Pysähdyttiin Kiimingissä kaupassa, mies oli bongannut sieltä makuupusseja ja ostettiin niitä muutama mukaan, kun ei jaksettu koko sakille roudata omia lakanoita erikseen mukaan. M heräsi tässä välissä vähäksi aikaa itkeskelemään mutta torkahti itsekseen kuitenkin pian. Jatkettiin matkaa ja 10min jälkeen alkoi ensimmäiset *Äiti millon me ollaan perillä?" -kyselyt. Onneksi alkumatkalla koko sakki taisi hetkeksi torkahtaa autoon, itse selailin somea ja kuuntelin hetken Nextorysta äänikirjaa, jonka olin aikonut jo pidemmän aikaa ottaa kuunteluun. Jotenkin kirja oli kuitenkin pitkäveteinen eikä oikein lähtenyt käyntiin, niin en jaksanut kauaa keskittyä kuunteluun. Kohta oltiin sitten Pudasjärvellä, jossa kävin nopeasti tekemässä ruokaostokset, vaikka pitikin pyöriä vähän hyllyjen välissä etsimässä sitä sun tätä ja ehdin jo ajatella, että autossa on jo hirveä huuto käynnissä. Ei kuitenkaan ollut, M nukkui vielä ja päästiin jatkamaan matkaa. Syötteen tienhaarassa nähtiin poroja ja kyytiläiset olivat sitä mieltä, että kyseessähän olivat Joulupukin porot. Aloin jostain syystä tutkimaan kauppakuittia ja huomasin, että croisantit, jotka olin ostanut, oli veloitettu 1,99€/kpl! Yritin muistella, mikä se hinta oikeasti oli, joka tapauksessa ei kyllä kahta euroa tai kauppaan olisi jääneet! Kirjottelin siitä saman tein reklamaatiota sähköpostilla (alan oleen jo melko hyvä näissä, ei nimittäin ollut eka eikä toka kerta!). Ajokeli oli muuten hyvä, maisemat muuttuivat sitä lumisemmaksi mitä pohjoisemmaksi käytiin, mutta 20km ennen määränpäätä alkoi tien pintakin olla jäinen ja luminen. Ei paljon satasta autoletka enää mennä poksotellut. Itsehän, jos olisin ollut ratissa, oltaisiin hädin tuskin körötelty 80:aa... Ehti tulla jo pimeäkin. Vauveli alkoi heräilemään ja itki taas jonkin aikaa. R kyseli ensin 15 min välein, sitten 10min välein, 1min ja lopulta 30s välein"Äiti joko me ollaan perillä".



Oltiinhan me viimein perillä mökillä. Pimeä oli jo, joten ei paljon maisemia nähnyt, ja kiire oli muutenkin vauvelia syöttämään että mentiin vaan äkkiä sisälle, mies purki autoa sillä välin, kun sain syötettyä pikkumiehen. Mökissä oli ihana pieni takka, tehtiin tulet ja iltaruuaksi paistettiin makkaraa. Lapset oli ihan täpinöissään mökissä olevasta yläkerrasta ja alkoivat sinne rakentamaan omia nukkumissijojaan. 

Mökillä lämmitettiin joka ilta ihana puusauna ja saunottiin ennen nukkumaanmenoa. Lapset löysi lautapelejä ja pelasin R:n kanssa Pomppivat kanit peliä, johon minulla ei ollut aavistustakaan mikä logiikka pelissä oli mutta jotenkin omilla säännöillä saatiin kuitenkin monet hyvät pelit pelattua. 





Toisena päivänä sää oli tuulinen. Yritettiin siitä huolimatta käydä ulkoilemassa lasten kanssa, vaikka eipä pihalla kovin kauaa tarennut ollakaan. Käytiin vähän käveleskelemässä eri suunnissa katsomassa, mitä näkyy. Löydettiin monet poron yölliset jäljet, samoin pienempiä eläimiä ja jäniksiä oli yön aikana jättänyt jälkiään lumihankeen.




Lasten kanssa olin suunnitellut käyntiä myös kylpylässä. Muitakin mielenkiintoisia kohteita olisi ollut, mm. Kuusamon Suurpetokeskus, mutta se olikin kuulemma nyt kiinni, koska karhut olivat alkaneet talviunille. Näin myös jonkun vaellusreitin olevan melko lähellä Hossan kansallispuistossa, mutta tällä kokoonpanolla tähän aikaan vuodesta ihan hullu ajatus. Päästiin kuitenkin siellä kylpylässä käymään - osittain. Meillä on viimeisen kuukauden ajan ollut kukin lapsista vuorollaan erinäköisissä flunssissa ja edeltävästi oli J ollut koko viikon poissa hoidosta räkätaudin takia. Vielä kun vähän niiskutti ja köhä oli päällä, ja koska puoliso oli nyt vuorostaan napannut saman taudin, jätettiin heidät mökille puuhastelemaan ja menin kahden vanhimman ja pikkumiehen kanssa kylpylään. Hieman etukäteen jännitti, miten tuo reissu vauvan kanssa tulisi onnistumaan, mutta hyvin meni. S osaa kuitenkin näköjään uida jo tosi hyvin ja Rkin sen jälkeen, kun itse sekä äiti rohkaistui, pystyi uimaan jo jonkin matkaa, kellukkeet kuitenkin laitettiin hänelle varalta. M oli hyvin tyytyväisenä koko uimareissun ajan, lopussa sitten kun nälkä iski oltiinkin jo poislähtöä tekemässä. Kuusamon Tropiikista sai kassalta vauvalle uimavaippoja, kun enhän minä muistanut lähtiessä niitä kotoa ottaa mukaan, vaikka varta vasten tätä reissua varten olin niitä ostanut. Hankalinta oli kuitenkin saada itselle uikkarit suihkutiloissa päälle, kun suihkuhuoneessa ei ollut yhtään tasoa mihin laskea vauvaa, edes vessan pesuallastaso ei ollut riittävän leveä, että siihen ois pystynyt vauvaa laskemaan. Yritä siinä sitten kiskoa märälle iholle yhdellä kädellä tiukkaa uimapukua. Ei onnistunut se, ainoa vaihtoehto oli laittaa vauva hetkeksi pyyhkeen päälle saunan lauteille ja äkkiä kiskoa uimapuku päälle, sauna nimittäin oli kuuma. Jos jotain vinkkiä siis antaa, niin oma ja vauvan uikkari kannattaa pukea päälle jo pukuhuoneessa! Muitakin pieniä uimareita kylpylässä oli paljon samaan aikaan.




Parasta reissussa oli se, että sai nukkua aamulla just niin pitkään kuin nukutti, eikä ollut mitään aikatauluvelvotteita mihinkään suuntaan. Hammasten kiristelyltäkään ei tietenkään vältytty, kun kuusi ihmistä ahtautuu pieneen tilaan. Kyllä meidän perheellä kaatuisi seinät päälle (ja varmasti vieläpä kirjaimellisesti), jos pitäisi jatkuvasti hengata keskenään 50 neliön tiloissa!


Maisemat oli puolestaan niin nätit, että melkeinpä täytyy paikalla käydä keväällä tai kesälläkin, kun järvelle pääsee soutamaan, kalastamaan ja uimaan.

Ja kylpylään tai johonkin olisi joskus ihan kiva mennä koko porukalla, ja ehdotinkin jo, että mitäs jos käytäisiin jossain joululomalla. Lapset kommentoi kyllä siihen, että "AI TAASKO?!", eli nähtäväksi jää seuraavan reissun ajankohta!

tiistai 30. kesäkuuta 2020

Kesäkuu

Vaikka aina kevään tullen miellän itseni ennen kaikkea kevään lapseksi, on kesän auringossa ja valossa kuitenkin se voima, millä täällä Pohjolassa jaksaa vuodesta toiseen läpi vuoden. Tämä kesäkuu on ollut kyllä poikkeuksellisen lämmin kelien suhteen ja hyvä niin, kun ei mitään ulkomaanreissujakaan pääse tälle kesälle tekemään.



Tämä kesä menee vahvasti töissä enkä edes tiedä, milloin seuraavan kerran mahdollisesti olisi lomaa tiedossa, mutta oon onnellinen siitä, että töitä vihdoin on. Niin monta vuotta olen kuitenkin kärvistellyt pätkätöissä tehden sitä sun tätä ja haaveillut pitempijaksoisesta työsuhteesta ja tässä sitä viimein ollaan pitkällisen sinnikkyyden tuloksena!



Muuten kesäkuu meillä menee yleensä vuodesta toiseen juhlahumuissa, kun varmaan yli puolilla lähipiirin ihmisistä syntymäpäivät sattuvat olemaan juuri kesäkuussa. Jos koronakiloja tuli kevään aikana niin kesäkuussa niitä kiloja vasta tuleekin. Vastapainoksi olen yrittänyt käydä salilla, ehkä tässä kuussa olen päässyt sinne jopa yhden kerran? Vuorotyöperheessä oma vapaa-aika on kortilla ja näin se näköjään kostautuu. Kun vielä esikoisen jalka oli kipsissä kuun alussa ja liikuntakiellossa vielä alkukuustakin, niin ei oikein olla päästy lastenkaan kanssa mihinkään kunnolla touhuilemaan. Tähän suunnittelen kyllä muutosta ensi tilassa!



Olen yrittänyt vapaapäivinä touhuta mahdollisimman paljon lasten kanssa ja onneksi pihakelit on olleet näin hienot. Toivon kyllä myös ensi kuulle samanlaisia ilmoja, vaikka ei nämä pari sadepäivää välissä haittaa - päin vastoin pihakasvit kiittää! Kunhan ei sataisi koko kesää.


tiistai 13. elokuuta 2019

Uiminen Santorininilla

Santorinista saisi aikaan oman kokonaisen blogin, niin paljon näkemistä ja tekemistä siellä on! Onkin hankala yrittää tiivistää kaikkea pariin postaukseen.



Yksi parhaista asioista, jonka myös laset nimesivät loman parhaimmaksi asiaksi, on tietenkin uiminen. Kesällä lämmön kohotessa yli 30 asteen ei ole kyllä mukavampa tapaa vilvoitella, kuin pulahtaa meriveteen tai uima-altaaseen. Ja niitä Santorinilla riittää.





Valitsin meidän hotellinkin sen pohjalta, missä olisi lapsillekin uimamahdollisuus. Kovin paljon vaihtoehtoja ei matkanjärjestäjän valikoimissa kuitenkaan ollut, missä olisi ollut lapsille oma allas. Päädyinkin lopulta hotelliin, jossa sanottiin olevan uima-altaassa myös lapsilla mahdollisuus olla. Tässä meidän hotellin uima-altaassa olikin toinen pääty matalampi, ei kuitenkaan kovin pienille soveltuva. Eipä me lopulta hotellilla paljon oltukaan, taidettiin kerran-kaksi tässä altaassa uida, koska meidän kantaravintolasta löytyikin parempi uima-allas ja vietettiin siellä paljon aikaa.







Santorinilla on lisäksi useita uimarantoja. Vulkaaninen saari onkin tunnettu sen mustasta, punaisesta sekä valkoisesta kiviaineksesta, joiden mukaan saaren rannat on nimetty. Saaren itäpuolella sijaitsevat Kamarin, Perissan ja Perivoloksen rannat ovat nk. mustaa hiekkaa (Black Beach). Eteläpuolella sijaitsevat Red Beach ja White Beach. Red Beachille pääsee omalla tai julkisilla kulkuvälineillä. Joskus siellä käyneenä en nähnyt vaivan arvoiseksi lähteä nyt sinne lasten kanssa, sillä rannalle joutuu jonkin verran kävelemään ja suojaisessa poukamassa tuulten osuessa oikeaan suuntaan on ranta melkoisen tyrskyinen. White Beachille pääsee venekyydillä. Veneellä pääsee myös yhteen saaren nähtävyyksistä, kuumille lähteille. Rikistä johtuen kuumien lähteiden vesi on ruskeaa ja meidän veneen kapteeni ei ainakaan itse suositellut niitä uimapaikoiksi ollenkaan.











Santorinille voi siis ehdottomasti lähteä myöskin vain rantalomalle ja uimaan. Parhaimmillaan meidän lapset viihtyivät vedessä aamukymmenestä iltaseitsemään ja UV -uima-asulle oli käyttöä!

perjantai 9. elokuuta 2019

Santorinilla lasten kanssa

Päästiin viimein pitkän odotuksen jälkeen käymään lomamatkalla Santorinilla!



Omasta viime kerrasta ehti nimittäin vierähtää melkein seitsemän vuotta ja lapsetkin on odottaneet Kreikan lomaa kuin kuuta nousevaa. Alunperin varasin matkat kesän alussa itselleni ja kolmelle lapselle, kun perheen aikataulut varmistui. Päädyttiin kuitenkin lopulta siihen, että lähdin matkaan kahden isomman lapsen kanssa pienimmän jäädessä kotiin isin kanssa.



Lapsille tämä oli myös ensimmäinen lentokokemus. Itse olen saanut vuosien varrella kehitettyä jonkin sortin lentopelon ja kaikki maailman uhkakuvat minulla oli mielessä lentoa ajatellessa. Oikeastaan kaikki pelonrippeetkin vaihtui lopulta kentällä jännityksen sekaiseen innostukseen ja kaiketi vakaan luottamukseen lentohenkilökuntaan, kun en enää edes lentokoneeseen mennessä osannut pelätä juuri muuta kuin myöhästymistä. (Kotimaan lennot olivatkin mennen tullen myöhässä).



Samalla tämä oli myös ensimmäinen pakettimatka, jonka koskaan olen ostanut. Eri hintoja vertaillessa oli nimittäin mahdotonta saada lentoja järkevillä aikatauluilla Oulusta saakka, lentojen vaihtoajat olivat nimittäin pienten lasten kanssa matkustaessa ihan järjettömiä. Kuitenkin Aurinkomatkojen kautta sai Finnairin liittymälennot samaan pakettiin ja matkalaukut siis samalla tsekattua Oulusta lopulliseen kohteeseen. Jouduttiin toki ensimmäisenä matkapäivänä lähtemään Oulusta illansuussa ja lento Santorinille lähti vasta neljän jälkeen aamulla. Niinpä varasin meille hotelliyön lentokenttähotelli Scandicista, jotta lapsetkin saivat edes muutaman tunnin nukuttua lentojen välissä. Myös hotelliyö oli lapsille oma kokemus jo sellaisenaan ja sijaintinsa puolesta hotellista aamuyöllä poiskin lähteminen todella helppoa.



Aika pian osottautui hyväksi ratkaisuksi se, ettei matkassa ollut enempää kuin kaksi lasta. 4- ja 6-vuotiaiden kanssa oli sikäli jo helppo kulkea, että mitään rattaitakaan ei tarvinnut mukaan ja lapset pystyivät jonkin verran kulkemaan ja kävelemään pieniä matkojakin. Saaren pääkaupungissa Firassa käydessämme lapset jaksoivat kävellä juuri sen verran, että saimme tehtyä ostokset ja käveltyä tämän kaupungin päästä päähän ja takaisin. Sen sijaan seuraavaan kaupunkiin tai saaren päähän Oian kaupunkiin olisi saanutkin varata toisen päivän lasten kanssa ollessa. Firassa lapset olisivat halunneet käydä satamassa, jonne on tarkkaan ottaen 580 askelmaa yhteen suuntaan ja portaat paikoitellen jyrkät ja todella liukkaat. Lapset tietysti halusivat sitten mennä aasin kyytiin ja olihan se elämys käydä aasilla ratsastamassa portaat ylös ja alas! S oli omalla aasilla meidän perässä ja R istui minun edessäni omalla aasilla, joukkiota johdatti aasien omistaja. Minua kyyti jännitti ehkä eniten... Portailla näkyi kyllä useampia lapsiperheitäkin olevan, mutta siellä näkyi myös tuupertunut mies ja toistensa päälle portaita liukuvia ihmisiä ja olikin hyvä ratkaisu, ettei lähdetty portaita edes yrittämään vaikka nyt ei ihan satamassa asti päästy käymäänkään.





Uima-altaalla ja meressä uidessa sai kyllä olla tarkkana jo näiden kahden vesipedon kanssa ja uimataidottoman taaperon kanssa olisi vedessä tietysti pitänyt olla itsekin koko ajan. Santorinilla rannat ovat äkkisyviä ja täysin uimataidottomille niitä ei kyllä voi suositella. Kovin paljon meressä ei lopulta uitukaan, mutta esimerkiksi Kamarissa veneretkellä käydessämme merivesi tuntui ainakin olevan hiukan lämpimämpää, mitä vuoren toisella puolella Perissassa ja Perivoloksessa. Niinpä lapset innostuivat sielläkin uimaan meressä, kun sain heidät houkuteltua veteen ja olin itse seisomassa ja ohjaamassa vieressä. Melko rohkeasti muut ihmiset tosin näyttivät päästävän tämänkin ikäisiä itsekseen rannalla menemään. Lapsille sopivia uima-altaita saarelta toki löytyy useita sekä hotellien että ravintoloiden yhteydestä ja ehdottomasti kannattaakin lasten kanssa lomaillessa tähdätä sellaisten löytämiseen.



Oma lukunsa oli tietenkin myös veneretket. Kävimme yhden veneretken Thirasian saaren edustalla, ja aika hyvin tämän ikäiset malttoivat jo keskittyä retkeen varsinkin, kun pääsivät itse myös ohjaamaan venettä! Ainoastaan kun pysähdyksissä ollessa alkoi tylsyys ja väsymys tulemaan, oli kaikki kiellot ja kehotukset mennä kuuroille korville. Osa turisteille suunnatuista retkistä onkin lapsilta kielletty ja esimerkiksi itse Thirasian saarelle suuntautuvaan retkeen on ikäraja syystäkin 12-vuotta. Ajatuksissani oli käydä toisellakin saarella laivaretki, mutta näitä lapsia se ei ainakaan voinut vähempää kiinnostaa, joten tältä erää jäi se retki toteuttamatta.




Etukäteen oltiin suunniteltu paljon uimista ja esimerkiksi vesipuistossa käyntiä. Näihin seitsemään vuoteen toki on saarellakin mahtunut paljon muutoksia ja vesipuisto olikin suljettu. Sen sijaan oli viime kesänä Perissaan avattu lapsille leikkipaikka, jonne nämä tietenkin innoissaan mankuivat menemistä monta päivää. Käytiin lopulta ravintolan yhteydessä olevassa leikkipaikassa, jonne sisäänpääsy oli edullinen 5€/lapsi ja paikassa olisi saanut olla vaikka koko päivän. Oli tarkoitus mennä tänne toisenkin kerran, mutta tekemistä riitti lomallamme muutenkin sen verran, että valitettavasti ei enää ehditty ja tämä ehkä eniten jäi lapsia reissusta harmittamaan.



Toinen hitti Perissa-Perivolos -akselilla oli hupijuna! R kommentoi junaa, että ihan kuin tivolissa olisi ja sinnehän piti päästä monta kertaa ajelemaan. Juna siis kulki Perissasta aina Vlichadan satamaan saakka ja hinta aikuisilta 8 €, lapset puoleen hintaan. Kieltämättä tällä oli myös kätevä liikkua Perivoloksen ja Perissan väliä, kun muuten matka olisi kahdelle lapselle helteessä käveltäväksi ollut liian pitkä.





Kaiken kaikkiaan lapsillekin siis riittää Santorinilla tekemistä ja kokemista! Kunhan vain varaa matkaan iloista lomamieltä ja kärsivällisyyttä sekä perehtyy hiukan matkakohteeseensa. Aivan pienimmän kanssa olisi jäänyt monta kokemusta toki väliin, esimerkiksi Firassa rattaillakin kävely olisi ollut haastavaa portaikkoja pitkin ja turistien puristuksissa. Sen sijaan tämän ikäisten kanssa pystyi jo näkemään ja tekemeään monenlaista mukavaa.



Seuraavassa postauksessa kerron vielä vähän lisää meidän lomamatkasta, eli jääkää kuulolle, jos Santorini tai meidän perheen lomareissu kiinnostaa.


maanantai 29. heinäkuuta 2019

Hellepäiviä

Kesän hellepäivät taisi olla tässä. Eilen mittari kipusi hädin tuskin 20 asteeseen ja kylmä tuuli oli tullut lämpöaaltojen tilalle. Suurimman osan hellepäivistä kökkin sisällä töissä viilentävän tuulettimen alla, mutta olihan se työpäivien jälkeenkin mentävä rannalle. Töiden vuoksi juurikin ei ehditty tälle kesälle tehdä perinteistä Päivä Nallikarissa -retkeä, mutta onnistuttiin kuitenkin käymään sekä Nallikarissa että myös parissa muussakin paikkaa uimassa. Lapset kyllä jaksoi mankua ja monkua, että lähdetään uimaan. Ja lähdettiin kyllä, alkukesä kun meni niin kylmissä tunnelmissa, ettei juuri uimaan päässyt. Leikkipuistossakin lapset pääsivät aikaansa viettämään ennen minun töihin menoa.








Omankin talviturkin sain heitettyä. Vesi oli ainakin melkein lämmintä. Mutta kyllä mukavasti viilensi juuri kuumimpana 30-asteen päivänä. Moni on taas valittanut kuumia ilmoja, mutta minä kyllä nautin niistä! Puoliso tosin kävi ostamassa meille pari tuuletinta lisää, joten yölläkin on saanut nukkua viileässä, kun kaksi tuuletinta pöhisee vieressä. Tälle kesälle ei varmasti enää päästä yhtä lämpimistä ilmoista Suomessa nauttimaan. Mutta ei hätää, muutama päivä viilennellään ja sitten päästäänkin nauttimaan ulkomaille lämpimistä ilmoista ja ennen kaikkea, lämpimästä merivedestä!