Instagram @sarkkuk

Näytetään tekstit, joissa on tunniste illanvietto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste illanvietto. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. marraskuuta 2018

Saara Aallon keikalla

Meillä on jo pitemmän aikaa esikoinen seurannut (äidin kanssa) television viihdeohjelmia, erityisesti lauluohjelmia. Voice of Finland tuli taannoin tutuksi ja sieltä S oppi tunnistamaan Saara Aallon. Muutama muu ohjelmaformaatti ja erityisesti Euroviisut sai tytön innostumaan entisestään ja lehtikuvista sekä radion lauluista S äkkää heti idolinsa.







Lupasin sitten jokin aika sitten Monstersin soidessa radiossa, kun tyttö sitä tiedusteli, että mennään katsomaan Saara Aaltoa sitten, jos hän joskus Oulussa esiintyisi. Samoihin aikoihin radiosta osui korvaan kiertuemainos ja siitä äkkiä selvitin, että Saara Aaltohan keikkailisi kotikonnuillaan Oulussa jo hyvinkin pian. Lapsenvahtivaikeuksien vuoksi oli kuitenkin jo keikkaliput jäädä saamatta, mutta onneksi apu löytyi ja onnistuttiin saamaan liput jo lähes loppuunmyydylle keikalle. Pieni fani oli kyllä innoissaan ja myönnettävä se oli itselläkin, että Saara Aalto on kyllä ihan ammattilainen hommassaan. Hieno reilu kaksituntinen tuli vietettyä ja S varmasti muistaa kokemuksen vielä pitkään.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Kun äiti kävi ulkona

Kävin tuossa viime perjantaina pikkujouluilemassa. Jo toistamiseen, ihan omasta mokastani, kun olin läntännyt alkuperäisen päivämäärän kalenteriin enkä sitten tullut huomioineeksi myöhemmim päivämäärän vaihdosta... Vasta ravintolan sisällä hoksasin, että nyt ei jokin täsmää kun ei ketään näkynytkään. No, tulipahan harjoteltua taas pitkästä aikaa meikkaamista.


Eli varsinaisena pikkujouluiltana olin onneksi harjotellut, koska vielä tuntia ennen kuin olis pitänyt jo mennä, lähdin vasta saunaan! Oli tarkotus käydä Sn kanssa vaan eipä siinä sitten ehtinytkään.


Kuvassa kulemma näyttää jo, että silmät harittaa. No, just ennen lähtöä ompelin, ja ulkona tuiskutti vasten kun pyöräilin eli ihmekkös tuo. Ravintolassa kuitenkin kaikki oli vesilinjalla, vaikka olin varautunut että edes joku kerrankin olisi jatkamassa pidemmän kaavan mukaan.

Pari tuntia myöhemmin pyöräilin siis jo kotiin päin, vanhoja aikoja kun muisteli, niin muutama vuosi takaperin sitä vielä siihen kellonaikaan oli lähdössä iltaa viettämään. Nyt kun olisi ollut kerrankin mielessä vähän nauttia vaikka alkomahooliakin, ja isi olisi ollut kotona lasten kanssa, niin ei ollut muita lähtijöitä. Tämä myös on sen kääntöpuoli ettei enää kaupungissa asu, että ei vaan voi ex tempore lähteä istumaan johonkin iltaa viettämään. Varsinkaan kun ei tosiaan ole niitä seuralaisiakaan, kun koitin miettiä niin eipä tullut mieleen ketään, jota ois voinut pyytää mihinkään lähtemään. Mutta samahan se ois siellä kaupungissakin, kun moni tuttukin on vaihtanut paikkakuntaa tai muuten vain on esim. perhe-elämässä kiinni.

Ja kun itse asiassa miettii, niin ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen eipä kyllä ole liiemmin kutsujakaan käynyt mihinkään illanistujaisiin. Vuosi sitten oli työporukan pikkujoulut, sattuneesta syystä vaan en sielläkään vettä vahvempaa voinut juoda (ja hyvin onnistuin vedättämään ihmisiä koko illan :p ).Vielä niitä kutsuja muutama tuli silloin, kun S oli vielä pieni vauva, vaan nyt tosiaan ei ole kahteen vuoteen kukaan pyytänyt mihinkään. Ei illanviettoihin ja jos ei jotain äitiryhmien vauvatreffejä lasketa, niin eipä kyllä edes päiväsaikaan kylään tai kahville muuten kuin lasten kanssa leikkimään.

Niin se vaan sitten kait menee se totuus, kun sanotaan, että lasten syntymän myötä se kaveripiiri vaan muuttuu ja entiset, lapsettomat ei sitten pidäkkään enää yhteyttä. Mikä lie stigma se on, vauvan puklut rinnuksilla tai jotain sitä kai kammoksutaan sen jälkeen. Vastahan oli päivän puheenaiheena kotiäitien yksinäisyys, ja vaikka itse kyllä ajattelin, että kyllähän sitä seuraa on kun menee vaan vaikka perhekahvilaan tai muuhun vastaavaan. Mutta ei sekään ole sama asia kuin se, että oikeasti olis joku, että vois vaikka perjantai-iltana jättää lapset puolison kanssa kotiin ja itse olla ulkona jonkun tunnin, tai puhua jostain muusta kuin vauvakuumeilusta, likaisista vaipoista tai mistään lapsiin liittyvästä.

Puhumattakaan sitten siitä, jos molemmat vanhemmat haluais yhdessä ulos, jota mekään ei olla tehty kuin kerran, tunnin ajan, keskellä viikkoa päiväsaikaan samalla paperiasioita hoidellen kaksi vuotta sitten...


Tämmöisiä hajatelmia välissä, mitä lukijat on mieltä, pääsettekö ulos tuulettumaan vai odotatteko kunnes lapset muuttavat pois kotoa ja laitatte sitten menovaihteen päälle? :)

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Polttareissa

Eilen (ja ilmeisesti tämänkin päivän puolella?) oli ihanaisen naisen polttarit. Minun matkassa oli taas monta mutkaa (!!), mutta ehdinpäs ja pääsinpäs kuitenkin mukaan, meikit jotenkuten naamalla ja vähän normaalia enemmän ihmisemmännäköisenä.

Kameran takana - ainakin kenkäni olivat todistetusti paikalla ;)

Minä hain puolet porukasta kyytiin, ja ex tempore ohjelmanmuutos oli pieni harhautus. Morsimmen ajatukset ja ilmeet oli jekutuksen arvoiset kun hän tajusi, minne luuli joutuvansa! Mutta pikainen käännös ovella helpotti ihmeellisesti.


Oikea määränpää olikin tämän pikku mutkan jälkeen mennä syömään kiinalaiseen. Suurin osa porukasta ei kai juuri tuossa paikassa ollut käynyt aikasemmin, minä mukaan lukien.


Lähes kaikki taisivat valita buffetin. Itse vältin täyden ähkyn skippaamalla mm. suuren riisiannoksen ja liiat friteeratut pallerot, ja satsaamalla kasviksiin. Ruoka oli kyllä hyvää, kyllä tuo kiinalainen ruoka aina maistuu. (Suolaa sen sijaan ruuassa taisi olla reippaanlaisesti vielä näin aamusella olevasta janon määrästä päätellen).



Minäkään en näköjään ehtinyt viime hetken ohjelmalisäyksiä tapahtumatiedoista lukemaan, sillä seuraava ylläripylläri oli kaikille vähän yllätys. Istahdettiin pikniköimään Oulussa tällä hetkellä olevan Tivolin luokse. Ei sillä, että kenelläkään ois enää nälkä ollut buffan jälkeen...





Pikniköitiin muutama tunti ja sääkin oli kuin morsin (itse): lämmin ja kaunis! :)

Ja saatiinhan me vähän extremeä näihinkin polttareihin!




Maailmanpyörä ei silti ilmeisesti ollut tarpeeksi jännittävä...





Mutta Mega Flippi sen sijaan sai ilmeistä päätellen kai pään pyörryksiin!
Itse jänistin molemmista laitteista.
No ei vaineskaan, ajattelin nuo neljän euron lippumaksut säästää tivoliin kohdistuvaan perheretkeen.


Kuskasin porukan vielä tämän jälkeen illanviettoa jatkamaan saunomisen merkeissä.
Ihan suunnitellusti palasin sitten itse kotiin lapsen nukuttamispuuhiin. Tietysti isi oli just koittanut laittaa Saa yöunille ja tämä heräsi jo hiukan nukuttuaan. Ei sitten sen jälkeen uni ottanut tullakseen millään vasta kuin lähempänä puoltayötä.
Ihan hyvä siis, ettei mennyt oma päivä rillutteluksi, ei sitä nimittäin kaikkea jaksa minäkään.

Toivottavasti polttariseurueella oli ihana ilta! :)

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Kesäkiri vk. #2


Kuva

Aloituspv: 14.4.
Paino vk. 2: +-0 kg (+-0 kg)


Jotain hyvää tai huonoa: Paino se vaan junnaa paikoillansa. Hyvä siinä, ettei se nouse ja tarkoittaa sitä, että vaikka oon aikasemmin suklaata syöpötellyt, niin näköjään vaakaan se ei ole tehnyt suurempia vaikutuksia. Huonoa siinä, että jos painoa haluaa nyt tiputtaa, pitäis keksiä keinot, miten se tapahtuu.

Tähän ensimmäisenä asiana tulisi mieleen lisätä liikuntaa, etenkin aerobista. Niin juuri olen tehnytkin, kahden viikon aikana en ole käynyt kuntosalilla kuin kerran, ja muuten ryhmäliikunnoissa. Viime viikolla kävin Speed n' Sportsissa ja joogassa, ja viikkoon sisältyi myös vajaat 3 tuntia kävelyä tai hölkkää.


Pääsiäinen ja nyt tämä vappu sekoittaa minun saliaikataulut kuitenkin totaalisesti. Eilen kuitenkin lueskelin MeNaiset Sport-lehteä, ja sielläpä olikin mielenkiintoinen artikkeli liittyen ylikuntoon ja liikaan liikkumiseen. Oon kuitenkin enemmän ja vähemmän ahkerasti liikkunut nyt puolisen vuotta ilman kunnon lepojaksoa, ja sen eilisen artikkelin luettuani mieleen hiipi ajatus, että olisikohan painojumin ja vetämättömän olon taustalla kuitenkin tämä, että olisi jonkinlaisesta ylikunnosta kyse? Niin tai näin, niin joka tapauksessa nyt tulee ilmeisesti väkisinkin höllennettyä aikatauluja salin puolella, ja jos arkilenkitkin ottaisi päinvastoin kuin ajattelin, niin kävelyn kannalta ja kokeilisi, jos taas viikon-parin jälkeen alkaisi sitä energiaa jälleen löytymään.

Kävelyllä luonnossa: Luontoeläin auringossa.
Mitä tulee ruokapuoleen, niin herkkujen määrä on kyllä vähentynyt ja ainoastaan tiedossa olleet kahvihetket on sisältyneet viikkoon. Ja tottakai silloin kans niitä syödään, kun saa! ;P Mutta kotona en ole yhden yhtäkään suklaata syönyt, siitä huolimatta, että koko ajan koetellaan - pääsiäissuklaat tietysti on olleet puoleen hintaan ja ai että on kysynyt itsekuria niiden edessä.

Se, mitä jo aikaisemman kesäkirikatsauksen kommenteissakin neuvottiin, niin pitäisi vaan ottaa nyt käyttöön. Eli pitäisi kiinni siitä säännöllisestä ateriarytmistä, ja tämä tarkoittaa kohdallani sitä, että muistais pakata laukkuun myös omat eväät, eikä vain vauvan. Tämä monesti unohtuu ja välillä sitä huomaa olleensa puoli päivää syömättä. Siinä on kyllä sitten verensokeri jo niin alhaalla, että kotiinpäästyä pinna kiristyy ja suuhun eksyy helposti se, mikä vaan on heti käden ulottuvilla. Makeanhimon korvikkeena oon nyt palannut jälleen smoothieiden, banaanipannareiden sekä hedelmillä ja marjoilla tuunaamieni rahkojen pariin. Ja muuten mitä huomasin, niin jätän nyt pois myös kaikki proteiinijuomat ym. jos ei tarkoitus niitä ole syödä nimenomaan herkkuina. Join treenin päätteeksi yhden palautusjuoman ja yllättyneenä makeudesta vasta hoksasin katsoa ainesosaluetteloa. Järjettömän määrän sokeriahan se sisälsi, eli jos jokaisen liikuntakerran päätteeksi tuommoisen vetäsis, niin ei ole pian siitä liikunnassa kulutetusta energiasta mikään hyödyksi. Eli ei aina kannattais tuijotella vaan mainostekstejä, vaan oikeasti katsoa, mitä tuote sisältää.




#Syntilista
Ma: Ristiäisissä täytekakkua, pulla, pari keksiä, suolaista piirakkaa.
Ti: Maxim Mansikka-proteiinijuoma
Ke: -
To: 2 hedelmäkarkkia (kaupan kylkiäiset), Vaatekutsuilla keksi, lettuja kera mansikkahillon, kermavaahdon ja Vanilja-halvan, muutama suolakeksi tuorejuustolla.
Pe: Perhekahvilassa pari voileipäkeksiä tuorejuustolla. EDIT 4.5.:"Pieni" unohdus, koitin näköjään unohtaa paheeni. ;) Illalla grillailtiin kavereiden kanssa, eli hiukan grilliruokaa (sis. mm. 1,5 makkaraa, sieniä ja aurajuustoa), RANCH-sipsejä liian paljon, yksi drinkki (jonka jälkeen mies kommentoi minun olevan kännissä, ja kuulemma vaan ryyppään vaan aina kavereiden kanssa...)
La: -
Su: -


Näine ajatuksine taas, projekti jatkuu!
Kellään heittää vinkkejä, mitä keinoja painojumiin voisi kokeilla?
(Kaloreita en laske, ihan jo periaatteesta)

maanantai 6. tammikuuta 2014

Vuosi 2013 1/2

Tähän väliin koostetta vuoden kohokohdista, puoli vuotta kerrallaan eli tässäpä kevätmasu13 -tapahtumat.



Mahan kasvatus jatkui, kaikki kertynyt jouluturvotus ei ollut silkasta suklaan syömisestä.
Ostin ensimmäiset mammavaatteet eli kaksin kappalein H&M Mama -housuja.
Kävin hiihtelemässä kirpakassa pakkassäässä.
Viimeistelin gradua.
Majailin vielä siskoni tykönä.
Loppukuusta kävin rakenneultrassa, tässä vaiheessa julkaisin blogissakin kuvia, joista jo lukijat viimeistään pystyivät päättelemään tuon mahankasvatusprojektin syypään. ;)

Loppukuusta postitin Kreikkaan täytettäväksi oleskelulupahakemuspaperit.

*   *   *


Muutin omaan kämppään, jonne Leevi seurasi heti perässä.
Pääsin mukaan Demola-projektiin värkkäämään nettisivudemoa.
Kävin laskiaisena ihmettelemässä opiskelijoiden mäenlaskumeininkiä.
Makeanhammasta kolotti useaan otteeseen.
Kävin osana terveystutkimusta suorittamassa testejä, joista sai palkkioksi mm. känkyn, joka jäi viimeiseksi moneen kuukauteen.
Loppukuusta vihdoinkin valmistuin filosofian maisteriksi.

*   *   *


Sain äitiyspakkauksen postista.
Leivoin valmistujaistarjottavia, jotka ei kaikki ihan menneet niin kuin Strömsössä...
Pidin valmistujaiset.
Pyöräilin edelleen joka paikkaan.
Maha paisui paisumistaan, tässä vaiheessa uskalsi rohkeimmat jo udella sen syytä.
Kävin hiihtelemässä merellä keväthangilla.
 
A pääsi käymään Ateenassa luovuttamassa oleskelulupahakemuksen kuun puolivälin paikkeilla.

*   *   *


Aloin vauvanvaate ja -tarvikehankinnat mm. kirppiksiä koluamalla.
Vielä alkukuusta pääsi hiihtämään.
Täytin vuosia.
Avattiin grillikausi vappuviikolla.
Kävin Humanistisen killan brunssilla sekä muissa vappuhulinoissa, mm. opiskelijoiden marssilla ja uittoja katsomassa.

*   *   *

"Valmistuin" sekä Oulun yliopiston alumnilähettilääksi että Demola-projektista.
Napa pullahti ulos.
Voitettiin pari erää Caion tietovisassa ja niistä saaduilla lahjakorteilla oli hyvä käydä syömässä (aina kuntosaliurakan päätteeksi) HA.
Pääsin hiusmalliksi.
Kesähelteet koitti aikaisin, ja viilensin kumpuni kanssa oloa merenrannalla.
Aloin sisustamaan vauvalle omaa soppiansa.

Lähetin oleskelulupahakemukseen kaveriksi kiireellisyys-pyynnön tulevaan synnytykseen vedoten - tuloksetta.
*   *   *


Käytiin heittämässä jäähyväiset kantapaikassamme Caiossa (joka olikin myöhemmin uudelleensyntyvä).
Viilensin tukalaksi käyvää oloani edelleen rannalla makoillen ja kirjoja lueskellen.
Viimein koitti eräpäivä - 13. päivä vk 40+2 syntyi pieni prinsessamme.
Viikon vanhana käytiin vauvan kanssa jo serkkujen synttärijuhlilla.
Olla öllöteltiin kotosalla vauvan kanssa tutustellen.
Oleskelulupahakemus odotti edelleen jonossa käsiteltäväksi pääsyään.

*   *   *


JatQ ...

torstai 26. joulukuuta 2013

Aatto

Aattoaamu alkoi perinteikkäästi. Heräilin puoli kahdeksan maissa, ja aamukahvien juonnin lomassa aloin riisipuuron tekopuuhiin.


Vasta maidon lisättyä muistin, että siitä oli tarkotus ottaa myös Slle aamupuurot... Onneksi kaupasta oltiin ostettu hällekkin joulupuurot. Sain aikasemmin jonkun Valion näytepakkauksen ja siitähän meidän neiti tykkäsi. Tällä kertaa valitsin omaa suosikkimakua mustikkaa.


Riisipuuro hautui pari tuntia astiassaan, ja sille kaveriksi tein luumuista, aprikoosista (ja Slle tästä välistä kaapatun soseen jälkeen lisättyjen) ja rusinoista kiisselin. Piilotin sekaan myös mantelin, mutta se ei tällä kertaa päätynyt kenenkään lautaselle.


Ostin muuten Lidlistä tuon joulutähden, kun ei sitä kuusta ollut meillä... kestihän tuo nuupahtamatta päivän tuossa pöydällä! A myös sai joulun ensimmäiset lahjansa nyt, kun oltiin pakattu mm. hänen sukkansa jo alakerran varastoon muuttokuormaan, enkä minä heti muistanu mihin paketoin ne sukat, eli kaksin kappalein sai jo avata paketteja.

Aamupuurojen jälkeen lähdettiin liikenteeseen.


Määränpäässä porukoillamme koristelin kuusen, mikä lienee perinteisesti ollut aina minun tehtävä. A pääsi auttamaan tässä puuhassa.


Sitten istuttiin joulupöytään, jossa oli tarjolla mm. kinkkua ja laatikoita.


Ruuan jälkeen availtiin paketteja.


S oli nälkäinen, ja sai mukaan pakkaamaani luumu-aprikoosisosetta ja maitoa päälle.


Sitten oli kyydillä jo kiire jatkamaan matkaa, eli tultiin takaisin Ouluun omalle kämpälle, jossa Leevi jo oli vastassa oottamassa omia herkkujaan. Availtiin lahjat, huomasin oman virheeni kelloa katellessa (eihän niitä sais vasta ku illalla avata ;P ).


Syötiin lahjojen availun ohessa tekemiäni suklaita.


 Kun oli paketit avattu ja ihasteltu kaikkia ihania uusia juttuja, joita pääasiassa tonttutyttömme sai, aloin valmistamaan päivällistä.


Broilerille tein kaveriksi sienisalaattia, "rosollia", keittelin herneitä ja laitoin graavilohta esille. Lisäksi tekemääni joululeipää ja sitruunavettä sekä kotoa ottamiani laatikoita. Alle maistui joululahjaksi saatu kotiviini, josta ite maistoin hörpyn ja ei mun vaan tehnyt enempää mieli sitten sitä juodakkaan.



Näin perinteikkäissä merkeissä meni meidän jouluaatto, ja etelän mieskin tykkäsi ruuista.

lauantai 14. joulukuuta 2013

14. luukku

Joidenkin mielestä on hirveän hankala ostaa (joulu)lahjoja. Jotkut vielä väittää, että se on kallista. En tiiä, mulla ainakin on jo lahjoja ostettuna tai saatuna vähintäänkin puoli-ilmaiseksi varmaan ensi joulunkin tarpeiksi. Mutta aina sitä jotain pientä tulee mielen päälle, ja niin oon käynyt erinäisiä kauppoja parin päivän sisällä katsastamassa. Joku onkin tainnut olla erityisen kiltti tänä vuonna...

LAHJOJA ITSELLENI


Huomasin tässä yhtenä päivänä kadottaneeni nenäkoruni. Missä ja milloin, ei aavistustakaan. Olihan tuo yksilö kiikkunut nenänpielessä jo vuosikausia, eli oli se aikakin jo ostaa uusi. Kaupungilla kävellessäni kuljin Glitterin ohi ja muistin, että jotain piti ostaa - ai niin, se nenäkoru. Glitterissä oli tarjous "Ota 3, maksa 2", eli pakkohan sieltä oli sitten muutakin ostaa. Mukaan lähti helminenäkorun lisäksi hainhammas - viimeisen ehjän kappaleen hukkasin muutama viikko takaperin uimahallissa, varmaan laitoin sen jonkun toisen pyyhepussiin, kun ei sitä enää missään näkynyt. (Ja viikko tämän jälkeen hukkaan meni myös sormus, jonnekkin lumen, jään ja soran keskelle se tipahti enkä pimeässä sitä enää nähnyt). Ja kun kerran sai, niin joulupallona luokses pompin - joulupallokorvikset.


Pikkujoulukausi kun on parhaimmillaan, niin jotain uutta piti tätäkin aatellen kotiuttaa. Vaatetta mulla kyllä on, ja noita koruja nyt ei voi kauheasti käyttää - pienet kädet kun niihin tarraa ja vetää, niin nepäs olikin sitten siinä (joulupallotkin korvissa sai jo ihailevat näppinsä osakseen). Siksi kannattaakin satsata asusteisiin. Musta-hopeiset ylipolvensukat kotiutin pari viikkoa sitten Lindexistä, ja upea hopeinen huivi löytyi Lidlistä.


Ja asusteiden lisäksi, mitä ei naisella voisi koskaan olla liikaa...


Oho, ostin kengät. Tänään matka suuntasi verkkokauppojen poistomyyntiin, ja vaikka ihan kaikkea muuta menin etsimään, niin eihän näitä upeita yksilöitä voinu jättää kauppaan, kun hintaa näille KipKopin Sandy-kengille kertyi niinkin paljon kuin kymppi. Joskus on hyötyäkin tästä minijalasta, jäljellä kun oli enää kaksi paria koon 36 kenkiä ja nehän istui jalkaan kuin nakutettu. (Ja niitä sukkiakin löytyi, eli sen voi vetää yli joululahjatoivelistalta, jos ei ole jo ennättänyt hankkimaan).


Pakkohan se oli laittaa kaikki uusi päälle, kun kerran oli taas mahdollisuus. Nuo kengät oli jalassa muuten tosi hyvät tuolla liukkaallakin kävellä.


Nuppusen kanssa käytiin taas pikkujouluilemassa. Eka kertaa oli ihan oikea jouluruokakin tarjolla.

(Ja muuttoapu varmaan riemastuu, kehtaanko ees sanoa, että löysin kyllä taas lisää lahjoja itselleni keittiötä varten :)) ).

Etsivä siis löytää joululahjat halvalla!