Leikkipuistoon leikkimään

Sattuipa viime viikolla niin hieno päivä, ettei aamupäivää voinut olla käyttämättä lasten vapaapäivänä heidän kanssa ulkona puuhailuun. Lapsilta jos kysytään, mitä haluaisivat tehdä, niin yleisin vastaus on leikkipuistoon meneminen. Vaihtelun vuoksi käytiin sitten Rajakylässä Talvikkipuistossa, jossa meidän seurueesta vain 1/4 on aiemmin päässyt käymään.

Lapset hoksasi ensin vain huoltorakennuksen yhteydessä olevan vanhemman leikkipuiston, jossa siinäkin kyllä viihtyivät hetken. Mutta kun houkuttelin heitä sillä, että vieressä oli toinenkin leikkipuisto, malttoivat he lähteä ja isompi siinä sitten hoksasikin käyneensä tässä puistossa aikaisemminkin.

Tässä puistossa tekemistä riitti kyllä kaikenikäsille ja sattuipa pari tuttua kaveriakin puistoon samaan aikaan. Ilma ei olisi voinut olla parempi ja puiston omenapuut olivat kyllä nyt kukkeimmillaan. Harmillisesti ruoka-aika alkoi painaa päälle ja minulla iltavuoroon meno, joten leikit saattoivat jäädä vähän kesken. Yritetään kuitenkin päästä täällä käymään vielä toistamiseen tälle kesää ja otetaan kyllä sitten ne eväätkin mukaan.

Rv 39+3

Täällä vielä ollaan ehjin nahoin! Hyvä niin, nyt vasta pääsin oikeasti loman makuun kun sain perjantaina iltavuoron päätteeksi harjoittelun tunnit täyteen. Enpä olisi kuukausi sitten ihan uskonut, mutta siitä seuraavassa postauksessa enemmän...

Edelleen siis täällä napa venyy ja paukkuu. Mitään kummempia tuntemuksiakaan ei ole ollut, viimeisimmän viikon aikana muutama supistus silloin tällöin, mutta saattaa mennä päivä-parikin, ettei edes niitä kuulu. Minityyppi kyllä muistuttelee itsestään silti aika ajoin ja melkoista jumppaa käy massussa varsinkin iltaisin. Toivottavasti ei tule kovin iltavirkku tyyppi - toisaalta parempi kai sekin, kuin että kovin aikaisin aamulla herättelisi.

Kävin torstaina (rv 39+0) myös viimeisessä neuvolassa ennen LA:ta. Seuraavalle neuvolakäynnille jos vielä ehdin, niin sitten kirjoitellaankin jo yliaikaisuuslähetettä. Näillä tämän hetken tuntemuksilla oon aika varma, että yli LA:n tämä menee mutta toisaalta toivon kuitenkin, että synnytys lähtisi spontaanisti käyntiin eikä tarvitsisi käynnistellä. Oli se viime kertainen käynnistys nimittäin semmoinen rytinällä ulos -kokemus ja kivut sen mukaiset, että mielellään vähän rauhallisemmin voisi synnytyssupistukset alkaa. Mutta taas, tämä on niitä asioita, joihin loppujen lopuksi ei paljon itse voi vaikuttaa, vaikka ehkä täytyy jossain vaiheessa ottaakin kaikki poppaskonstit käyttöön.

Neuvolan perusteella kaikki oli hyvin, mitä nyt omat kilot poksuu mutta vielä ihan hyvällä mallilla, viime raskauteen verrattavissa on nyt painonnousu eli en kyllä itse jaksa hirveästi stressata enää tässä vaiheessa. Muuten oli omat arvot ja mitat kunnossa.

Viikko sitten oli se viimeinen ylimääräinen ultrakin. Edelleen siellä oli se reisiluun mitta alakäyrillä, mutta niin kuin viimeksikin jo sanoin, niin sillehän ei voi kukaan yhtään mitään. Muuten kasvu oli kyllä hyvä ja tasainen. Tuon reisiluun mitan perusteella lääkäri sitten arvioi vauvan olevan vähän sirompi tapaus, noin esikoisen painoluokkaa siis tulisi olemaan, mutta en jaksa ite uskoa tähänkään vaan niin kuin lääkärikin totesi, niin tuo mitta laskee myös tuota painoarviota. Ite kun oon tämmönen tappi ja taitaa isukkikin olla perheensä miehistä lyhyimmästä päästä, niin ei taida tämäkään sitten kovin pitkä olla, ainakaan vielä tässä vaiheessa.

Nyt on ehtinyt vähän paneutua kodinkin laittoon. Hoitopöytä on kasattu ja makuuhuoneessa tehty monenlaisia nukkumisjärjestelyitä, pinnasänky kasattiin eilen ja vaatekaapissa alkaa olla iso pinkka minivaatetta jo odottelemassa. Sairaalakassiakin jo aloitin pakkaamaan. Muutenkin alkaa kaikki tarpeelliset hankinnat olla katsottuna (niitä nyt ei kolmannen lapsen kohdalla kovin paljon ole) eli eipä tässä kohta oikein muuta, kuin odotellaan vain pikkuista syntyväksi.

Kävipä niin tai näin, niin tässä kuussa joka tapauksessa vauva syntyy!

Liikunnat vk. 13

Tästähän kehkeytyi lopulta ihan mukava viikko.

Ma-Ti: -

Ke:
1,4 km | 11 min 30 sek | Crosstrainer (alkul).
40 min |  HIIT-treeni (4 x 8) (PT:n ohjaus)
1,1 km | 10,0 min | Crosstrainer (loppul.)

To:
4,7 km | 28 min | Juoksu
4 km | 30 min | Vaunujuoksua

Pe:
0,91 km | 7 min 30 sek | Crosstrainer (alkul.)
50 min | Toiminnallinen sali sis. mm. mave 37 kg (4x10), vatsat (PT:n ohjaus)
1,3 | 10 min 5 sek | Crosstrainer (loppul.)

La:
10,4 km | 1 h 5 min | Juoksu

Su:
1 km | 15 min 44 sek | Vaunukävely/-juoksua/ulkoilua
1,4 km | 27 min | Vaunukävely

"Yhteenveto:

Urheilit 12 kertaa, yhteensä 5 tuntia 5 minuuttia."

Alkuviikosta meininki näytti vähän hitaalta, mutta onneksi loppuviikkoa kohden tuli liikuttua enemmänkin. Keskiviikkona oli taas sovitut treenit PT:n kanssa ja taas vuorossa HIIT:tiä (High Intensity Interval Training). Vaikka ne aina on pahoja, niin ei kuitenkaan ollut niin paha, etteikö ekan kierroksen jälkeen ois pikkusen muokattu ohjelmaa ja lisättiin sinne sekä painoja että yksi piste lisää ja johan alkoi tuntumaan. Aikasemmat pari kertaa ollaan tehty puolentunnin HIIT, nyt lisättiin sitten neljäs kierros ja saatiin kymmenen minuuttia lisää treeniä.

Kyllähän se seuraavana päivänä hieman tuntui, mutta ei niin paljon, ettenkö ois iltapäivällä tympiintyny sisällä istumiseen ja hoksasinkin sitten käydä hakemassa lapset päiväkodista lenkkeillen. Tiet alkoi olla jo tosi hyvin sulaneet, paikka paikoin oli enää jäätä. Näitä nyt pitäisi ehdottomasti lisätä viikko-ohjelmaan. Perjantaille taas kävin salilla, tällä kertaa treenattiin PT:n kanssa sitten vähän taas enemmän jalkoja ja keskivartaloa. Alkaakohan muuten kesäkiri poltteleen ihmisiä, en oo nimittäin puoleen vuoteen nähnyt salilla noin paljon ihmisiä, mitä oli perjantaina iltapäivästä. Sain taas uutta saliohjelmaa, ongelmana nyt siis lähinnä ois, että mihinhän väliin minä ehtisin lisätä näitä itsenäisiä salikäyntejä...

Viikonlopulle en oikeastaan ollut suunnitellut sen kummemmin mitään, ajatuksena oli, että jos lauantai-illalle olis ollut hyvä ilma, niin oisin saattanu vaikka jonkun hiihtoretken vetästä. Tuli päivän mittaan kuitenkin enemmän ja vähemmän lunta ja jotain sen tapasta, joten ei oikein se hiihtohomma houkutellut. Kotijoukoilta onneksi tuli ehdotus käydä lenkillä, ja olihan se mentävä sitten. Alkaa olla illat jo sen verran valoisia, että on oikeastaan mukavakin taas tehä tuollasia myöhäisiä lenkkejä. Lunta oli tosiaan tullut ja sen kyllä huomas, enkä uskaltanu ees tiellä kovin täysiä juosta, kun vaikutti olevan melko liukasta. Jospa tämä vielä kuitenkin kevääksi tästä muuttuis.

Sunnuntaina kävin ulkoilemassa lasten kanssa. Ohjelmassa oli makkaranpaistoreissu Nallikarissa ja otin onneksi vaunut mukaan ja jätin auton sen verran kauas, että sai itsekin vähän kävellä. Minulta kysyttiinkin, että ikävöinkö koskaan kaupunkiin asumaan ja kyllähän sitä oikeastaan tuollakin rannan suunnassa taas vähän haikealta tuntui nuo hyvät ulkoilureitit ja maisemat ja se, että kaikki on silti lähellä. Mutta tässä meren äärellähän sitä asuu edelleenkin, joten en kyllä koe menettäneeni mitään, paljon täälläkin on mahdollisuuksia ja alan olla jo ihan kotiutunut tänne seudulle. Ja itse asiassa suunnitelmissa oiskin taas vähän laajentaa tätä kotiseututuntemusta ja retkeillä ihan uusissa paikoissa vielä, kun tämä talvi kantaa!

Tässäpä vielä kuukausitasolla tilastoja. Eri sovelluksilla tämä askelmäärä taas vaihtelee mutta onpahan suuntaa antavaa dataa tän mun aktiivisuusrannekkeen perusteella. Jos jotain yhteenvetoa tässä katselee, niin vaikka kuinka liikunkin paljon, niin ei tuo askelmäärä lopulta kauhean korkea ole. Pitäis käydä viikottain siis 1-2 juoksulenkkiä tekemässä. PT:n kanssa myös vähän tuumailtiin, että mikäs on kun paino on ollut nyt pitkän aikaa hieman noususuhdanteessa ja kyllähän se vaan on niin, että nukkua pitäisi enemmän. No tässä elämäntilanteessa se nyt ei vaan oo mahdollista. Enkä minä todellakaan ole mitään 8-9 tunnin unia nukkunut, kaikki lepo vaan rekisteröityy unitilastoihin... Mutta onhan se paikallaan oleminenkin kai välillä ihan hyväksi.

Näin siis uutta kuukautta kohti. Vielä ois tosiaan vielä mahdollisuuksia talviliikuntaan ja minun hiihtokilometreihin täytyy nyt saada vielä jokunen kilometri lisää, eli saapa nähä, ehtiskö tälle viikolle lyömään tavoitteet.

Tunne lukkosi (tunnelukkosi)

Luin pitkästä aikaa jonkun muun kirjan kuin pelkästään opiskelumateriaalia (vaikka tämä nyt vähän opiskeluja sivuaakin). (Itse asiassa olen kyllä viime aikoina aloittanut montakin kirjaa, mutta en ole päässyt niissä juuri etenemään ja sitten ne onkin jo pitänyt palauttaa kirjastoon). Nyt tuleekin vähän diipimpää juttua tähän väliin. Jos tykkää harrastaa itsetutkiskelua tai on jostain muusta syystä kiinnostunut terapiamenetelmistä tai psykologiasta yleensä, niin suosittelen lukemaan tämän kirjavinkin.

Sain kuulla tästä kirjasta - jälleen kerran - eräästä "kaikkitievästä" FB-ryhmästä (tuo ryhmä on kyllä ihan mahtava, toimii kuin oraakkeli), jossa sitä eräässä asiayhteydessä suositeltiin toiselle henkilölle. Nappasin saman tien vinkin myös itselleni ja varasin Tunne Lukkosi -kirjan kirjastosta. Ilmeisesti kirja on kuitenkin suositumpi kuin uskoinkaan, sillä kului kolme kuukautta, ennen kuin kirja päätyi jonosta minulle. Tällä aikaa ehdin suositella tähän kirjaan tutustumista myös muille. Kirja todellakin taitaa olla yksi self help -kirjallisuuden suosituimpia teoksia tällä hetkellä, varsinkin, kun tekijältä sattui ilmestymään teokselle jatko-osa ihan vasta.

Tunne lukkosi - Vapaudu tunteiden vallasta kirjan on kirjoittanut oululainen terapeutti Kimmo Takanen. Kirjan teoriaosuus perustuu skeematerapiaan, jonka puitteissa amerikkalainen Jeffrey E. Young kehitti teorian 18 ajattelu- ja toimintamallin (skeeman) eli tunnelukon (life trap) olemassaolosta. Teoria pohjaa ajatukseen, että jokaisella meistä on menneisyytemme vaikutuksesta opittuja tunnelukkoja, tavallisia ajattelu- ja reagointitapoja, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän, eivätkä ne kaikilla haittaa aikuisiän elämää. Pahimmillaan ne kuitenkin haittaavat elämäämme ja ihmissuhteitamme ja ajavat meidät kerta toisensa jälkeen tilanteisiin, joissa heikot tunnetaitomme pilaavat meiltä mahdollisuuksia. Kirjoittajan mukaan nämä mallit näkyvät etenkin parisuhteessa, jotka kuitenkin myös ovat paras työskentelyalusta haitallisten tapojemme kanssa työskentelyyn.

Ylipäänsä psykologiassa ja mielenterveystyön parissa on tällä hetkellä vallalla teoria, jonka mukaan ihmisen käyttäytymiseen vaikuttaa hyvin vahvasti lapsuuden varhaiset kiintymys- sekä nuoruuden kokemukset. Tästä siis saa hyvää materiaalia myös esimerkiksi kiintymyssuhdeteoriaa pureskeleville. Jos itsellään ei ole kovin vahvoja tunnelukkoja, voi kirjaan tutustua esimerkiksi siltä kannalta, millaiset oman vanhemmuuden tavat ja keinot mahdollisesti luovat tunnelukkoja eli emotionaalisen estyneisyyden tiloja omille lapsille.

Kirjaan on olemassa myös verkkomateriaalia, ja jos ei kirjaa malta heti odottaa, pääsee oman tunnelukkotestinsä tekemään Tunne Lukkosi -verkkosivuilla. Itse oon tehnyt testin pariinkin kertaan netissä ja vieläpä kirjasta, ja aina vaan sieltä nousee ne samat tunnelukot esiin. Jo pelkästään testin perusteella tunnelukkojen kuvauksesta tunnistin itseni ja omat häiritsevät käyttäytymismallini heti. Osa tunnelukoista vaikuttaa enemmän ja vähemmän, vain muutamaa tunnelukkoa en tunnistanut itselleni omaksi. Yleensä vielä niin, että kun pari-kolme tunnelukkoa hallitsee, niin tavallaan vielä pyrkii kompensoimaan tiedostamattomalla ajattelulla ja käyttäytymisellä sitä toista tunnelukkoa. Tunteitaan voi kuitenkin harjoitella hallitsemaan.

Itselläni ainakin kolahti monta juttua kirjasta ja oon alkanut enemmän myös reflektoida omaa käyttäytymistäni. Jonkun negatiivisen ja ahdistavan tunteen äärellä saattaa pysähtyä ja alkaa toen teolla miettimään, mistä tämä tunne nyt kumpuaa ja voi ottaa itselleen vaikka pienen aikalisän. Vaikka ensimmäinen reaktio olisikin syyttää omista tunteista ja reaktiosta toista ihmistä tai olosuhteita, hetken aikaa asiaa mielessä kun pyörittelee, tunteen taustalta helposti erottaa jonkin tilanteen menneisyydestä, johon tunteensa voi samaistaa. Siitä huomaakin, että tunne ja oma reaktio on peräisin esim. vanhoista loukkaantumisen, epävarmuuden, hylkäämisen tai arvostuksen puutteista, joista jokainen meistä on väkisinkin lapsuudessaan joutunut kokemaan. Samalla huomaa, että onkin käyttäytynyt vastaavalla tavalla lukuisissa tilanteissa aikaisemmin ja niistä ei nyt ainakaan mitään hyvää ole seurannut pidemmän päälle. Jos on tunnevajeen ja uhrautumisen tunnelukkoja, vaatii hirveää ponnistusta oppia sanoittamaan tunteensa itselleen ja vajavuuden tai kaltoin kohteluksi tulon pelossa vaatii ison ponnistuksen sanoa tunteensa ääneen. Mutta sitä se vaatii, omien tunteidensa ja tarpeidensa ääneen ilmaisua. 

Jos taas tuntuu siltä, että pyh ja pah, hölynpölyä,  eihän itselläni ole mitään tunnelukkoja, niin kirjan voi lukea ihan vaan oppimismielessä ja ehkä ymmärtää näiden tunnelukkojen kautta omaa puolisoa, lapsiaan, ystäviään, vanhempia, kaupan kassaa, keskustelupalstan kukkahattutätiä tai mielensäpahoittajaa. Tai vaikkapa terveydenhuollon asiantuntijana tästä saa kyllä hyvät eväät (terapia)keskustelun tueksi. Kunhan pitää mielessä sen, että se nyt kuitenkin on vain sinun oma tulkintaasi tilanteesta, jonka syntymisestä ja taustoista tiedät tuskin mitään. Asian ja eri tunnetilojen tiedostaminen käyttäytymiseen on kuitenkin hyvä pitää mielessä.

Väitän, että kyllä siinä sivussa oppii jotain itsestäänkin ja omista reaktiotavoistaan. Kirjassa käytettiinkin esimerkkinä juomalasinsa kaatavaa lasta. Mikä on sinun reaktiosi tilanteeseen ja mitä se kertoo sinusta - ei lapsesta. Miten omilla reaktioillasi välität tunnelukkojen syntymistä eteen päin omassa sosiaalisessa ympäristössäsi. Kirjan yksi sanoma onkin, että sen sijaan, että keskittyisi toisen käyttäytymiseen, pitää muistaa oman toiminnan, tunteiden ja ajatusten (ja ennen kaikkea niiden ilmaisun) vaikutus tilanteeseen.

Kirja ei välttämättä ole kovinkaan helppolukuinen vaan olen arvosteluissa monen jopa sanoneen sen olevan hirveän hidas ja vaikea lukea. Tämä juurikin siksi, että kun kirjaa alkaa lukemaan ja sisäistämään sen ajatuksia, huomaa sieltä niitä omia tunnelukkoja, niin se nostaa ne omat epämukavuuden tunteet pintaan. Jos kirjan sanoman ja opin haluaa sisäistää, on pakko astua omalle epämukavuusvyöhykkeelle. Jos pitää itseään jo nyt täydellisenä tai ei halua kohdata omia tunteitaan, niin kirjaa lukiessa joutuu varmasti pysähtymään monta kertaa epämukavuuden äärellä. Olisikin hyvä silloin miettiä, että mistä se tunne siitä kirjan vaikeaselkoisuudesta kumpuaa? Osuiko ehkä jokin kirjan kuvaus arkaan paikkaan tai toiko se esiin jotain tiedostamattomia tunteita ja ajatuksia, jotka kokee itselleen ahdistavina ja haluaa ne edelleenkin torjua? Puhuuko pään sisällä ehkä emotionaalisen estyneisyyden malli, tunnetko itsesi vajaavaiseksi ja kelvottomaksi sellaisena, kuin olet vai vaivaako sisälläsi epäonnistumisen pelko, etkä uskalla ottaa haastetta vastaan?

Jos mietit, "miksi aina minä" ja otat asiat helposti itseesi, tästä kirjasta saattaa löytyä avaimet sen ratkaisun löytämiseen, että mitä asialle voisi tehdä. Kirja ei pyri syyllistämään vaan kasvattamaan aikuisuuden velvollisuuden- ja vastuunottokykyä.

Aika ajoin kirjassa kuitenkin häiritsi se asenne, että lapsuutta ja parisuhteen kokemuksia lähestyttiin negaatioiden kautta. Ehkä se oma tunnelukko siellä sitten päätään nostelee, kun otin kirjan mainitsemat esimerkit henkilökohtaisina syytöksinä ja osoituksina omasta epäonnistumisesta. Kirjassa kuitenkin painotettiin sitä, että menneisyyden kokemuksia (hyviä tai pahoja) ei tarvitse katua, vaan elää tässä ja nyt ja suunnata katse tulevaisuuteen. Kirjassa ei myöskään otettu sen enemmän kantaa temperamenttieroihin tai persoonallisuushäiriöihin, jotka tietysti vaikuttavat eri tavoin ihmisen ajatteluun ja käyttäytymiseen. Kritisoisin myös näkemystä, jonka mukaan esimerkiksi etäsuhteen valitseva tai muuten vaikeassa elämäntilanteessa olevan henkilön suhteen laatu perustuisi siihen, että toinen osapuoli ei todella haluaisikaan sitoutua vaan pysytellä emotionaalisesti etäällä. Kirja ei huomioi käyttäytymiseen vaikuttavia yksilöllisiä elämäntilanteita, joita jokaisella on erilaisia. Aloin myös miettiä, käykö kirjaa lukiessa niin, että oman käytöksensä tiedostaminen saa meidät käyttäytymään tietyllä tavalla, koska se nyt vain kuuluu asiaan? Vähän samalla tapaa kuin jos luet ennustuksen ja siitä tuleekin sinulle pyrkimys toteuttaa tämä ennustettu asia. Niin tai näin, ei teosta kannata lukea kuin piru Raamattua vaan käyttää sitä työvälineenä tiedostaakseen omia haitallisia tapojaan ja kasvaa paremmaksi aikuiseksi.

(Taas kävi niin, että en ehtinyt kirjaa kokonaan lukemaan, kun se oli jo varattuna ja piti palauttaa kirjastoon. Siispä jonon hännille vaan uudestaan!)