Tutti jäi pois

Kuukausi sitten kuopuksemme täytti kaksi vuotta ja samalla oli tullut aika kokeilla elämää ilman tuttia. En varsinaisesti ollut mitään tiettyä päivää asettanut tutittomuuden alkamiselle, mutta jotenkin havahduin juuri 2-vuotispäivänä siihen, että edeltävästi jo muutama päivä ja yö olivat menneet hyvin ilman tuttia, niin siitä se ajatus lähti. Myös kotona vietetty korona-aika sattui siinä määrin hyvään ajankohtaan, että päivähoidossa kun tutti oli toiminut lohdukkeena ja apuna päikkäreille nukahtamiseen, nyt ei sellaistakaan enää tarvinnut.

Tutit jemmattiin ja kun J jossakin vaiheessa muisti kysyä tutin perään, niin kerrottiin, että tutit on nyt annettu hiirivauvalle. Eipä hän tästä ollut oikein moksiskaan. Muutaman kerran kuukauden sisällä on J muistanut vielä tuommoisen kapistuksen olemassaolon - varsinkin sellaisen jollakin nähtyään. Mutta aika hyvin on tyytynyt juuri siihen selitykseen, että hiirivauva tarttee nyt tutteja -  vaihtoehtoisesti myös oravavauva on niitä saanut.

Tutiton elämä on siis alkanut meidän perheessä jälleen hyvin. Osa käytössä olleista tuteista on kokenut matkan varrella jo luonnollisen kuoleman hajoamalla, mutta muutama vanha tutti sentään jäi oikeasti talteen (ei siis viety niitä oikeasti metsään).


(Kuvan tutti ei liity tapaukseen muuten, kuin että olemme kävelleet siitä ohitse.)