Ensimmäinen päivä alkoikin esittäytymisillä, ihan perusinfolla opiskelusta - infoluentoja onkin ollut lähes joka iltapäivä erilaisista koulun käytänteistä - ja ryhmäytymisellä mm. Study Group-ryhmiksi. Tämä kun on monimuoto-opiskelua, ryhmätyöskentelykin tulee tarpeeseen itsenäisillä opintojaksoilla. Opiskeluryhmät jaettiin kunkin taustan ja osaamistaidon mukaan, minun vahvuuksiksi koitui aiempi korkeakoulututkinto sekä englannin osaaminen.
Lukujärjestys täyttyi heti seuraavan kahden lähiopiskeluviikon osalta. Helpotuksiakin toki tuli, koska aiemman korkeakoulututkinnon vuoksi saan viestintäosuuden hyväksiluettua. Enkun opintojakson infossa opettajakin kävi hämmästelemässä minun tahtia kirjoittaa aloitustason essee viidessä minuutissa niin, että suosittelikin minulle, jos jättäisin kurssin väliin ja tekisin vain myöhemmin näyttökokeen.
Päädyin sitten myöhemmin tähän ratkaisuun, niin saan enemmän aikaa muulle opiskelulle. Todennäköisesti käydään pareittain tai jopa pienissä ryhmissä läpi tuota enkun ammattisanastoa ja myöhemmin syksyllä sitten on se näyttäkoe. Aloitin jo itsenäisen opiskelun katsomalla illalla telkkarista yhtä suosikkiani Holby Citya. :D Yritin samalla poimia ylös erilaisia sairaanhoitoon liittyviä termejä. Jo kolmen vartin aikana sain kymmenisen sanaa ja sairautta ylös - tämähän onkin tehokas tapa itseoppimiseen!
Nyt kun jäi siis pari kurssia pois ohjelmistosta, päädyin jo katselemaan toisen vuoden opiskelijoiden opintotarjontaa. Löytyi sieltä jo muutama kiinnostava kurssi, johon nyt ainakin yhteen mahtui vielä ilmoittautumaan. Haasteita on teettänyt koulun uusi lukkarijärjestelmä, joka näyttää tällä hetkellä (jouluun saakka?) aikataulut vain seuraavalle viikolle. No, tästäpä onkin jo opiskelijajärjestöt älähtäneet ja asia on menossa koulun johtokunnan käsittelyyn heti ensi viikolla eli toivottavasti pian saa tuota omaakin lukkaria selkeämmäksi.
Meillä alkoikin heti opinnot, viime vuoden opiskelijoiden palautteen perusteella, kun olivat sitä mieltä olleet, että pari viikkoa pelkkiin infoihin on vähän turhaa. Anatomiaa ja fysiologiaa sekä Kansansairauksia heti ekalle viikolle. Sanoin, että motivaatiota riittää ja sen oon käyttänyt kyllä hyväkseni, lainasin saman tien kurssien kirjat ja aloin lukemaan sekä tekemään tehtäviä. Etenkin nuo anatomian sekä fysiologian osuudet koen haastaviksi, pitäähän meidän opetella kehon osien latinankieliset termit ja lisäksi aivan perustoimintoja solutasosta lähtien. Kyllä oon saanut tavata samaa lausetta kolmekin kertaa ja googletella asiasta kuvia, jotta oon tajunnut, miten ne eri proteiinit nyt liikkuu sinne tumaan - aivan heprealta vaikuttaa näin aluksi. Kurssi pyörii onneksi koko syksyn ja asioista on välitentti niin, että ei nyt ihan hetkessä tarvitse kaikkea omaksua.
Noiden parin kurssin poisjääminen lukkarista on onneksi nyt mahdollistanut hyppytunteja, jotka oon käyttänyt hyväkseni tuohon nimenomaiseen opiskeluun. Meillä venyy koulupäivät nyt parhaimmillaan kymmentuntisiksi, luentoja on merkitty jopa iltakuuteen saakka, eli selvää on, että ei illalla näitä asioita ehdi mitenkään enää lukemaan. Lapsilla päiväkoti on auki viiteen saakka joten tulevaisuudessa nähdään se, onnistuuko tämä iltaluennoilla istuminen sitten ollenkaan vai pitääkö minun lähteä jo aikaisemmin hakemaan lapsia hoidosta. Eikä tilanne siis pelkästään minulla, vaan koulussa opiskelee monta muutakin perheellistä, joiden opiskelujen, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on lievästi sanoen haasteellista.
Tiukkaa aikataululaadintaa tämä monimuotoinen opiskelu tulee olemaan, jotta ei tippuisi kelkasta. Lähipäivät tulee näyttämään, pystynkö opiskelemaan näitä asioita kotona vai olisiko sittenkin parempi mennä fyysisesti paikalle kouluun, jossa muut asiat ei ainakaan pyörisi mielessä. Muutaman tunnin vuoksi ei tuota 70 km päivittäistä koulumatkaa viitsisi taittaa (minullahan tuo on vielä vähän verraten muutamaan muuhun opiskelijaan, joilla tuo matka ja enemmänkin tulee yhteen suuntaan).
Haasteita ja paljon suunnittelua tämä on, mutta eiköhän tämä tästä lähde pyörimään viimeistään siinä vaiheessa, kun kaiken uuden on sisäistänyt!