Alkuviikosta Yle julkisti
uutisen siitä, kuinka paljon perheillä menee aikaa lasten harrastuksiin. Itsekin olen pohtinut asiaa paljon, sillä oli vielä helppoa kulkea yhden lapsen kanssa aikoinaan johonkin muskariin, mutta kun lapsia tulee enemmän ja he kasvavat isommaksi, tulee myös harrastuksia perheeseen enemmän. Tuossa uutisessa näkyy kuitenkin myös se, että myös harrastusten määrässä perheet polarisoituvat: osalla perheistä harrastustunteja kertyy jopa 40 (!) kun taas osa suomalaisperheistä ei harrasta mitään.
Mutta miten paljon harrastuksia lapsilla olisi hyvä olla? Nykyään tuntuu, että osa perheistä ei ehdi tehdä muuta eikä nähdä ketään - edes kaikkia perheenjäseniään - tai käydä missään, kun aina on jollakin joku harrastusmeno.
Vauva-uinnissahan minä olen käynyt kahden isomman lapsen kanssa yhdet kurssit ja muskaria on myös kokeiltu. Alettiin käymään uimahallin perhevuorolla isoimman kanssa kun tämä oli puolitoistavuotias, ensin harvakseltaan, mutta kun lapsi tuntui itse siitä nauttivan, tuli tästä pian viikottaista. Moni perhe tuntui kuitenkin ajattelevan, että sunnuntai-aamuna kello yhdeksältä uimahalliin meno viikottain oli aivan ylitsepääsemätöntä. Itse jaksoin tätä melko pitkään, mutta kyllä talven pimeinä tunteina sunnuntai-aamuna mieluusti jäi kotiin olla öllöttelemään. Varsinkin, kun myöhemmin meillä rumbaan vielä kuului se, että hain ensin yhden lapsen kakkoskodista, ja uinnin jälkeen ajoin samaa reittiä takaisin hakemaan toisen lapsen vielä minun luokse kotiin. Varmasti väsyttää, jos perheen aikuisista vain toinen on sitoutunut perheen harrastuskuljetuksiin. Niinpä meidän uinnit jäi väliin melkein vuodeksi, kunnes ilmoitin isomman lapsen uimakouluun ja samalla ajalla kävin toisen kanssa uimassa.
Me ollaan isoimman lapsen kanssa aloitettu kolmivuotiaana tanssi kerran viikossa ja siksi ajattelin, että toisellekin olisi hyvä saada joku harrastus kolmevuotiaana. Meillä on nyt kuljettu kohta kymmenen viikon ajan joka viikonloppuilta (la ja su) uimakoulussa kahden lapsen voimin. Lisäksi isommalla lapsella on viikolla yhtenä iltaa voimistelukoulua. Voimisteluharrastus oli keväällä jäädä jo väliin, kun lapsi ei enää innostunut siitä. Kuitenkin hän muutti mielensä ja halusi jatkaa harrastustaan vielä syksylläkin. Uimakoulun alkamista odotettiin tuplana, kun kolmen vuoden ikärajan saavutettuaan myös toinen lapsi pääsi sinne.
Itse uskon ja moni tutkimuskin sanoo, että liikunta kannattelee lasta monessa asiassa. Liikkuva lapsi on terveempi ja terveelliset elämäntavat yleensä myös "jäävät päälle" niin, että liikuntaharrastusta jatkaa yleensä myös nuorena ja aikuisena. Nuori, joka harrastaa liikuntaa, joutuu epätodennäköisemmin "huonoille teille", koska säännöllinen harrastus mm. suojaa riskikäyttäytymiseltä nuoruusiässä.
Kurja puoli vanhempien näkökulmasta on se, että valitettavasti moni liikuntaharrastus maksaa. Voihan toki maksuttakin liikkua - ihanaa, että nykyään panostetaan esimerkiksi leikkipuistoihin ja varhaiskasvatuksen puolella lasten liikuntasuositukset toteutuvat jo itsestään päivän aikana. Mutta mikä tahansa järjestön tai seuran ylläpitämä harrastus kuitenkin vaatii jonkinlaisen käynti- ja jäsenmaksun (onhan heidänkin jotenkin kulut katettava) ja usealla perheellä ei näihin yksinkertaisesti ole varaa. Minä olen ottanut maksuihin sen asenteen, että se on sijoitus lasten terveyteen ja vaikka maksu(t) onkin pois monesta muusta menosta, niin olen mielelläni siihen panostanut.
Moni sanookin, että jos lapsi on päivät varhaiskasvatuksessa, ei hän välttämättä muita harrastuksia tarvitse. Väsynyttä lasta ei kyllä kannata kuljetella ja kuormittaa liikaa erilaisilla menoilla. Kuitenkin oma mielipiteeni on, että jos lapsi itse jostain harrastuksesta on kiinnostunut, niin kyllä häntä kannattaa siinä tukea. Mikään ei lannista lapsen motivaatiota niin paljon kuin oman vanhemman nuiva asenne harrastusta kohtaan. Mutta nimenomaan lapsen ehdoilla, jos lapsi ei tahdo harrastusta jatkaa, niin ei sinne väkisin voi viedä. Itse olen lapsena kokeillut varmaan kaikkea mahdollista harrastusta ja vaikkei niitä välttämättä harrastettu yhtä kautta enempää, olen varmasti saanut niistä jotain eväitä tulevaisuuteen.
Meilläkin alkaa pikkuhiljaa raja tulla vastaan. Joka viikonloppuilta uimahallissa on kyllä väsyttänyt kaikki perheenjäsenet, ja vaikka kuinka mukavaa uiminen meistä kaikista onkin, niin kyllä pieni tauko on paikallaan. Silti haluaisin, että myös meidän kolmevuotiaalla pojalla olisi jokin säännöllinen harrastus, esimerkiksi jalkapallo tai muu vastaava leikkikerho, mutta tämän ikäisille ei vielä järjestetä mitään ainakaan täällä meidän lähettyvillä. Mutta kyllä me silti jotain säännöllistä harrastusta pyritään jatkamaan - jos lapset itse haluavat.
