Muutenkin järkkäsin tuossa vauvan asioita. Oon sen vauvavakuutuksen ottoa pohtinut kevään aikana, mutta jostakin sitten luin, että se pitäis ottaa kolme kuukautta ennen syntymää. Pankista kuitenkin sattumalta soitettiin tuossa joku aika sitten, ja kun otin tämän vakuutusasian puheeksi, niin sieltä kerrottiin, että heilläpä onkin tämä käytäntö muuttunut. Eli sen vakuutuksen pystyy ottamaan nyt milloinka vaan, ja se vakuutus vaan arvioidaan sitten äidin terveydentilan perusteella.
Pankista lähetettiin jo tarjouskin, mutta muistin vasta viime viikolla käydä siellä paikalla, kun ei tuota sähköisesti voinutkaan tehdä. Vielä kuitenkin piti saada liitteeksi myös todistus rakenneultrasta. Sieltä sainkin soittopyynnöllä puhelun, jossa vähän ihmeteltiin, että mitä ne sillä todistuksella tekee. Mutta ilmeisesti sekin on jokin ihan uusi käytäntö liittyen nimenomaan OP:n Pohjola-vakuutukseen. He sitä tosiaan tuolla Terveystalolla ihmetteli ja oli kuulemma muiltakin nyt tullut vastaavasta asiasta soittoja. Mutta joka tapauksessa hyvä, että sain nyt kuitenkin vielä näinkin viime tingassa tuon vakuutusasian hoidettua. Sehän tosiaan kattaa sen omavastuuosan yli menevät hoitokulut. Mun mielestä ihan järkevää, miten se joku mainoskin menee, että kaiken muun oot vakuuttanut, mutta et sitä tärkeintä... Vauvan ja lapsen kanssa kun kuitenkin on melko varmaa, että jotain lääkärihoitoa ainakin jossakin vaiheessa elämää tulee tarvitsemaan, ja muutenkin oon kyllä noilla vakuutuksilla viime vuosina tehnyt aika paljonkin, eli suosittelen kyllä kaikkia vähintäänkin vakavasti harkitsemaan sen ottoa.
Koitin tässä vielä saada Maahanmuuttoviraston tyyppejä kiinni, soittoaika tuonne kun on tosiaan vain ti, ke, to klo 10-11. Mutta totta kai siellä on just sillon ruuhkaa kun sinne itse koittaisit soittaa, eli empä saanut ketään luurin päähän. Ens viikolla elelläänkin sitten jo H-hetken aikoja, eli myöhäistähän tuo nyt jo on. Harmitus lienee liian lievä tunne kuvaamaan fiiliksiä asian suhteen...
A tosiaan jo hermoilee, että joko se syntyy ja milloin se syntyy, ja kovasti A:n perhekin kuulemma odottelee uutisia, kun hän niille oli yks päivä soitellut. Mutta vieläpä tässä siis ilmeisesti odotellaan jokunen tovi.
* * *
PS. Vielä ehtii äänestämään Kideblogi-sivustoon uutta kesäbloggaajaa. Eli jos olet sitä mieltä että minun (tai sitten jonkun muun) blogi olisi kesätyön arvoinen, käyppäs tykkäämässä blogia täällä FB-sivustolla.
EDIT: Lisätty suora linkki postaukseen, eli peukutus pitäis onnistua nyt siitä suoraan.
Oikeastikko meinaat linkkarilla synnyttään suunnata? Huh huh ja hatun nosto! Riippuu tietenki missä vaiheessa lähet sairaalaan, mutta kuitenkin kunnioitettava tavoite.
VastaaPoistaHahah :D Joo kyllä tuo riippuu ihan kiireestä ja vaiheesta. Bussipysäkki mulla on kuitenki tuossa 50 m päässä, eli jos ei hirveellä kiireellä tarvi mennä, niin se on yks vaihtoehto. Mutta tosiaan jos tulee äkkilähtä ja supistukset on liian kipeitä (tai on yö) niin on mulla taksiin ihan suoranumero tallennettuna, että se tulis mahdollisimman äkkiä ;)
Poista