Ehkä joku kävelylenkki on saattanut jäädä kirjaamatta, mutta voin kyllä myöntää, etten mitään ylimääräsiä kävelyjä oo juuri tehnytkään, eikä kymmenen minuutin pyrähdys lähikaupassa ansaitse tulla näissä huomioiduksi.
Salilla oon pyrkinyt käymään sen kerran viikossa, yleensä lapsenvahdin katsoessa Saa. Kun oon nyt kunnolla päässyt tuon saliohjelman makuun, niin kyllä sitä tällä vähäiselläkin punttien nostelulla on saanut ihan näkyviä tuloksia aikaan tuonne muskeleiden suuntaan. Oon myös kuukauden aikana saanut nostaa painojen kilomäärää, eli se jos jokin kertoo jotain.
Joulu sekotti oman liikuntarytmin totaalisesti sekä omien että salin aikataulujen vuoksi (mm. joulupäivänä oisin ollut ihan valmis lähtemään jo salille, jonka ovet olivat vielä kiinni) - onneksi tuo isi kuitenkin tuli kotiin ja vahti Saa sen aikaa, että pääsin käymään kuitenkin salilla silloin, kun ehdin välipäivien aikaan. Kaiken päälliseksi muutto vei ne pienimmätkin ajanrippeet vuodenvaihteen alla, eli jos ei pakkaamista ja tavaran roudaamista (jonka muuttoapukin pääasiassa hoisi) lasketa, niin liikuntasaldo on tältä ajalta pyöreä nolla! Lisäksi, kun lasketaan päälle ne kaikki syödyt joulusuklaa(rasia)t, niin eipä ihme, kun paino jumittaa (vaan onneksi ei nouse kuitenkaan).
Alkuvuoden haaveissa liikunnan suhteen on mahduttaa viikkoliikuntoihin toinen salikerta sekä aloittaa taas pitkät vaunulenkit / juoksuharrastus (ja jos lunta tänne joskus saisi, hiihtolatukin menee vähän matkan päässä). Mitään en kuitenkaan varsinaisesti lupaa, kaikki ylimääräinen lasketaan nyt vaan plussaksi.
Yhteistyössä mukana SATS Heikinkatu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta kommentillasi!