Messujen hitti oli meille ulkona aitauksessaan laiduntava pikkupossu. S on osoittautunut jo varsin eläinrakkaaksi tytöksi, ja niinpä possunkin näkeminen sai ilonkiljahdukset aikaan. Rapsuteltiin vähän possua, joka koitti lopuksi maistella Sn jalkaa. Possu asuu vakituisesti Hailuodossa - siinäpä yksi kesälomaidea meille vaikka ens kuussa.
Sisällä itsessään oli aika vähän esittelijöitä verrattuna viime messuihin. Enemmän oli kuitenkin keskitytty leluihin ja liikuntapaikkoihin sekä esimerkiksi lapsiperheille soveltuviin lomakohteiden esittelyyn. Uusia tuttavuuksiakin oli seassa.
Itse olin taas etsimässä edullisia messutarjouksia, mutta eipä niitä juurikaan löytynyt. Edes kaikkia mainoksessa olleita esittelijöitä en onnistunut bongaamaan tuolta. Jokohan esittelijöille on tullut messuähky? :) Parhaimmillaan oon nähnyt samat esittelijät tämän kevään aikana kolmilla messuilla.
S näki ensimmäistä kertaa elämässään Joulupukin näin juhannuksen kynnyksellä! Joulupukin syliinkin olisi päässyt istumaan, mutta ajattelin säästää tämän ensimmäisen kokemuksen kuitenkin ensi jouluun. :))
Meille parasta messuilla oli jaetut maissinaksut (kaappi niistä jo tursuaa) eli niiltä osin synttäritarjottavat on täydennetty. Hiphurraa esitteli synttäriohjelmistoaan, mutta me ei ehkä vielä tässä vaiheessa olla kohderyhmää, kun synttärilapsivieraiden ikähaitari on noin 3 kk - 1,5 v. Ens vuonna voisi katsoa heidän ohjelmatarjontaansa. Tavallisia ilmapalloja oisin tarvinnut, mutta niitä ei näkynyt myynnissä.
Mukelomesta, josta jo aikaisemmin olen blogissakin maininnut, oli jälleen paikalla ja heillä oli taas messujen parhaimmat tarjoukset, esimerkiksi rekillinen lastenvaatteita 5 €/kpl. Harmi, että meidän koko taitaa olla sitä menevintä, mutta yhden kivan puseron ostin näin hyvällä tarjouksella kuitenkin neidille syksyä tai talvea odottamaan.
Eräällä leluesittelijällä oli muuten myynnissä saippuakuplia, joita ständillä puhalleltiin. Mentiin Sn kanssa niitä katsomaan. Ensin ne taisi ihastuttaa, mutta kun saippuakuplat tuli päälle ja räjähti, niin itkuhan siitä syntyi. :D
Voi ei, sait kyllä heti mun sympatiat tuolla ilmalennolla... Inhottavaa, miksi joku tekee moisia virityksiä, ehkä joku lapsi ajattelemattomuuttaan...? Onneksi ei käynyt pahemmin!
VastaaPoistaMä oon odotellut, että Kokkolaan tulisi jotkut lapsille suunnatut messut, niin voitaisiin mennä käymään.
Kiitos sympatiasta! Todnäk kyseessä lienee jostakin kuormasta irronnut/lentänyt ja jäänyt lenksu... En kyllä tajua, miten onnistuinki siihen itteni telomaan, mutta sisko kertoi samanlaisen tapauksen sattuneen hänellekkin! Eli ei sittenkään niin harvinainen onnettomuus.
PoistaJospa tekin saisitte omat messut! Täällä noita on lyhyen ajan sisään ollut kyllä ihan riittämiin eli ei varmaan kaikille riitä kävijöitäkään?