Rv. 35 ja vielä mennään

Jokunen siellä on jo varmaan ootellutkin näitä postauksia, mutta täytyy myöntää, että aika ja viitseliäisyys on ollut niin kortilla, että en vaan ole saanut aikaiseksi avata kirjoitusarkkuani. Jos ensimmäisessä ja toisessa raskaudessa tulikin seurattua jokaista oiretta ja liikettä, niin kyllä tämä kolmas raskaus on mennyt paljolti "siinä sivussa", omalla painollaan, eikä ole tullut samalla tavalla enää ihmeteltyä ja mietittyä raskauden kulkua, kuin aiemmin.

Jos nyt vähän pompataan ajassa taakse päin, ihan tuonne kesään saakka milloin kaikki sai alkunsa. Pakko myöntää, että vähän tämä tuli yllätyksenä siinä mielessä, että kaikki tapahtui niin nopeasti. Vaikka vähän olin kuulostellutkin, että jotain voisi tapahtua, niin silti meni itselläkin hetki uskoa, että tärpännyt oli. Olin kesätöissä ja itse asiassa töissä kaikista tarkkasilmäisimmät asiakkaat alkoivat huomauttelemaan jo ennen testin tekemistä, että olenkohan raskaana, kun olen lihonut ihan yhtäkkiä... Ja tämä oli se, mistä itsekin ensimmäisenä aloin aavistelemaan, turvotusta oli ja alavatsa ihan selkeästi ainakin omaan silmään pömpötti. Lisäksi tulivat oudot mielihalut ja ällötys joihinkin ruokiin ja hajuihin eli aika selvät merkit oli ilmassa.

Rv 7 

Ja kun ei kuukautisia kuulunut vaikka vähän aikaa odottelinkin, niin selvähän se oli ja raskaustestin tein lähinnä mielenrauhan vuoksi. Tokihan se oli myös uudelle isukille näytettävä todisteeksi, en tiiä tuliko vähän puun takaa kun en tainnut olla hirveästi maininnut, että näin voisi asiat olla. ;) Mutta positiivinen yllätys kuitenkin taisi olla, kun aamulla herättyään löysi testin pöydältä, vähän aikaa kesti ilmeisesti kuitenkin tajuta, mitä ne kaksi viivaa tikussa tarkoittavat. :)

Oltiin kyllä melko pitkään aivan hissun kissun asiasta, elokuisissa häissä tosin asian laita alkoi valjeta, kun join vain alkoholittomia juomia, mutta ei kovin moni kehdannut vielä kysellä mitään. S tosin aavisteli jotain, kun alkoi kovasti toivomaan pikkusiskoa ja kun vastattava oli, että voihan semmoinen olla tuloillaankin, niin ei tietenkään hän voinut olla asiasta mainitsematta tutuille. Vasta kun käytiin ensimmäisessä neuvolassa elokuun loppupuolella, niin mainittiin asiasta ensin tulevan isukin perheenjäsenille ja siitä sitten sana alkoi leviämään.

Melko äkkiähän tuo alkoi näkyä ja esim. koulukaveritkin olivat mietiskelleet, että liekköhän olen noin yhtäkkiä lihonut ilman mitään varsinaista syytä. ;) Noita kiloja muuten onkin taas tämän raskauden aikana tullut. Alkuraskaudessa tosiaan oli pakko syödä säännöllisesti jotain, ettei olisi tullut huonoa oloa, ja sen huonon olon vuoksi ei voinut eikä kyllä jaksanutkaan liikkua samaan tahtiin kuin aikaisemmin. Esimerkiksi juoksu jäi kokonaan pois, kun ei vaan pystynyt hölskymään. Myöhemminkään ei ole pystynyt liikkumaan samalla tavalla kuin aiemmin ja kyllä se ruokahalukin on kasvanut vaikka melko järkevästi koitan syödäkin. Sokeritesteissäkin kaikki arvot oli hyviä ja tasaisia koko mittauksen ajan.

Mitään muita tympeitä oireita ei onneksi ole ollut. Turvotuksia jonkin verran, varsinkin jos on töissä joutunut seisomaan pitkään tai kävelemään paljon ja jalat on illalla olleet sitten tosi kipeät, mutta seuraavaksi päiväksi onneksi helpottaneet. Liitoskipuja jonkin verran ja sekin on rajoittanut esim. salilla suoritettavia liikeratoja ja painonnostoa, mutta muuten on ihan hyvä olo ollut. Nyt tosin alkaa loppua kohti väsymys painaa enemmän ja tuntuu, ettei mitkään unet riitä vaan iltaa kohti mentäessä ei jaksaisi tehdä enää yhtään mitään.

Jonkun verran on pitänyt laukkoa ylimääräisissä ultrissa. Ensin lääkäri alkoi seuramaan pientä munaisten puolieroa, seuraavalla kerralla ero oli kaventunut, mutta sitten kohdun verenpaineet olivat koholla ja napanuora mahdollisesti kiersi jonkin matkaa istukan seinämän kautta ja sitä halusi jäädä seuraamaan. Nyt viime käynnillä näistä ei ollut näkyvissä oikeastaan mitään, eikä näkynyt sitäkään pientä kalkkikertymää, joka alku-ultrassa näkyi sydämessä. Tällä kertaa jäätiin kuitenkin seuraamaan, kun reisiluun mitta oli himpun alle 10 % kasvurajan edelliseen verrattuna... Mua itteeni on alkanut vaan tympäseen noissa käydä, kun mitään ongelmaa ei kuitenkaan ole ja minkä noille tekee, vaikka jotain pientä siellä näkyisikin. Tuntuu vaan, että erikoislääkärit liian tarkkaan seuraa ja ite pitää järjestää kaikki aikataulut uusiksi, että pystyy irrottautumaan työharjottelusta kesken päivän noihin seurantakäynteihin...

Tänään siis viikot 34+3 ja vielä pötkylä majailee yksiössään. Oon kyllä luottavaisin mielin, ettei hetkeen ole ulos tulossa. LA on siis 8.3., kymppiviikolla, ja meillä olisi seuraavalla viikolla koulua... Vielä olen siinä toivossa, että voisin osallistua opetukseen tuolla viikolla, mutta eipä sitä etukäteen tiedä. Jos kalenterin kanssa olisi tämän asian kanssa kulkenut, niin olisihan tämän voinut ajoittaa pari kuukautta myöhemmäksi, että olisi saanut kevään kouluhommat pakettiin. Mutta eipä näitä asioita voi aina itse näin tarkasti ennustaa. Hyvissä voimin kuitenkin vielä tällä hetkellä mennään eteenpäin seuraavat max. 2 kuukautta!