Minulla ei ollut mitään tilaamisen tarvetta. Noshan lopetti yllättäen kankaiden myynnin pari viikkoa takaperin ja piti kankaiden loppuunmyynnin, jota minäkin tietysti aamuseitsemältä olin kärkkymässä. Vaikka sivut tökki ja osa kankaista ehti häipyä ostoskorista jo ennen kuin kassalle pääsi, niin kotiin matkusti silti useamman kilon kangaspaketti... *hups*. Että ei todellakaan ole nyt kankaista pulaa.
Mutta onhan ne Noshin vaatteet aina ihania ja mukava oli hypistellä ja sovitella. Nyt on kuitenkin taas semmosia rahareikiä tulossa, että ei kyennyt millään antamaan houkutuksille periksi. Sen sijaan on oikeasti tarvetta housuille ja alepuolelta tilasin sitten yhdet housut ja perusarkeen käytettäväksi tunikan. Näihin se oli jäädä, kunnes edustaja heilautti jotain vaatekappaletta ja kun sitä ihastelin, hän ilmoitti tuotteen olevan kaupasta kohta jo loppuunmyyty ja että hän voisi myydä mallikappaleensa pois... No sitä sitten kun päällä ihastelin niin viimein löytyi Noshilta taskutunika, joka ei näyttänyt teltalta päällä. Eli tyhjin käsin ei tarvinnut lähteä kutsuilta kotiin, vaan sain viedä mukanani roosan Pisara-tunikan Suhasu-kankaasta.
Lapsille en nyt ostanut mitään, kun noita kankaita riittää kyllä ommeltavaksi. Mutta nyt on itsellä taas tyylikästä päällepantavaa, eihän tämä imetys ikuisesti kestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta kommentillasi!