Lahjoja käärin kuitenkin edeltävästi joka ilta yöllä yhteen saakka, kunnes silmät ristissä oli pakko luovuttaa, ja aatonaattona ehdin tuhannen muun lailla joulun ruokaostoksille. Onneksi joillakin kaupoilla oli jatkettu aukioloaika, ehdin nimittäin tulomatkalla töistä käydä vielä viime hetken hankintoja ostamassa. Sen jälkeen ehti vielä kinkkukin sopivasti uuniin, niin että sen sai jouluaattona herätessään ottaa uunista ulos. Aattoaamuna ehdin vielä tehdä juustokakun sekä siivottiin pahimmat pölyt nurkista pois. Perinteisesti käytiin mummin tykönä syömässä riisipuurot ja kaikille onneksi maistui, kun toimitti samalla lounaan asemaa.
Lapset tietysti odotti koko päivän jännittyneenä, milloin Joulupukki tulee. Lisää vettä myllyyn lisäsi se, että nähtiin ikkunasta, miten Joulupukki tuli ulos valkoisesta pakettiautosta ja meni naapuriin. Joulupukki kuulemma ajelee sitten postiautolla, ettäs tiiätte! :D Mutta vieraat ehtivät tulla ja me ehdittiin kuitenkin syödä jouluruoka, ennen kuin pukki tulla kolkutteli sisään ja oli siinä lapsilla kyllä into piukeena! Pienimmäinen jonon jatkona juoksi saman tien äidin kainaloon, kun hoksasi, millainen vieras meille asteli sisään.
Lahjaröykkiöstä päätellen meillä oli oltu oikein kilttinä! Vaikka muistutettiin kyllä lapsia, että eihän sitä tiedä, kuinka paljon enemmän lahjoja olisi tullut, jos olisi muistanut olla vielä kiltimpi... Lapset kuitenkin sai monta asiaa, jota olivat toivoneetkin, ja niiden muutaman toiveen kohdalla kerrottiin, että ei aina voi saada kaikkea mitä haluaa - tontuilla oli varmaan juuri se asia justiinsa loppunut, kun muut olivat toivoneet ihan samaa!
Joululahjojen availun jälkeen ehdittiin (ja ennen kaikkea maltettiin) vielä käydä saunassakin. Lapsethan toki olisi leikkineet uusilla leluilla pitkin yötä, mutta lopulta oli vihellettävä pelit poikki ja mentävä nukkumaankin. Monta uutta lelua ja peliä jäi kuitenkin tutkittavaksi myös seuraaville joulun päiville. Vaikka itsestä tuntuukin, että joulu oli ja meni parissa päivässä, niin on onneksi noista uusista leluista sen verran puuhaa, että niillä kun leikkii, jospa se tuntuisi siltä, että lapsilla joulu jatkuu vaan.